Keittiön kaappien D-C-Fix muutoksia

Lauantaina tuli käväistyä sitten Bauhausissa ja ostettua punaista ja mustaa D-C-Fix kontaktimuovia tarkoituksenani tehdä kalpean valkoisesta keittiöstäni vähän värikkäämpi. Ostin myös uusia kahvoja kaappeihin.



Samalla tarttui mukaan puu ja linnut -aiheinen sisustustarra, jonka ajattelin sopivan hyvin uuden sohvani yläpuolelle seinälle. Ei ollut muuten kovin mukava seinään kiinnitettävä: aina kun sai yhden osan kiinni seinään, niin muut osat tuppasivat tarttumaan yhteen ja sitten sai taas selvitellä sotkua ja toivoa ettei koko tarra hajoa kun joutuu repimään irti puun oksia ja lehtiä toisistaan... Lopulta sain kuitenkin kuvion seinään.


Sitten itse keittiöhommaan, joka olikin melkoinen urakka. Ensin kahvat pois kaikista kaapeista. Alakaapit jotka päätin päällystää mustalla, päällystin irrottamatta ovia, mutta tajusin että yksin tehden en mitenkään onnistu yläkaappien kanssa jos en ota koko ovia irti ja tee hommaa vaakatasossa.

Täytyy sanoa että ei tuo päällystys nyt ihan täydellisesti onnistunut, paljolti syystä että tein sen yksin. On aika vaikea yhtä aikaa yrittää saada ilmakuplia pois kiinnitettävästä osasta ja toisaalta pitää toista päätä ilmassa, vetäen suojapaperia tarran takaa pois. Kyllä niihin pieniä kuplia jäi sinne tänne, mikä on syy miksi toistaiseksi en ole kiinnittänyt uusia kahvoja kaappeihin ollenkaan. Mietin tässä jonkin aikaa, että revinkö koko D-C-fixit kuplineen pois vai onko sittenkin vähän kuplainen mutta omaan makuuni väreiltään mieluinen keittiö parempi kuin valkoinen. Jos päädyn pitämään kontaktimuovit, laitan sitten uudet kahvatkin paikalleen. Tältä keittiö näyttää nyt (kuva keittiöstä ennen kontaktimuovitusta edellisessä postauksessa).





Kommentit

  1. Vinkkinäl Luin jostain fix-harrastajien jutuista, että käyttävät neulalla puhkaisua kupliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, tuota itsekin vähän mietin kun kuplat huomasin mutta sitten epäilin että näkyyköhän ne neulanreiät pahasti. Mutta voisihan tuota koittaa, tuskin se niitä kuplia pahemman näköistä ainakaan on.

      On muuten kyllä materiaalia jonka alta myös kaikki pienikin roska tms näkyy alta tosi hyvin. Minulta tippui yhteen kohtaan hius ja jäi D-C-fix kalvon alle, ja siinä se näkyy oikein selvästi. Samoin jokunen yksittäinen pieni roska tai murunen oikein loistaa silmään. Jos ei olisi korkeakiiltoisen pinnan kalvo, vaan esim. puunsyykuvioinen, kuvio voisi vähän häivyttää kuplia tai roskia, mutta tuollaiset tosi kiiltävät oikein korostaa kaiken.

      Poista
    2. Ei naulaa se on liian iso,mutta itse olen puhkaissut nuppineilalla ilmakuplat ja sitten tasoittanut,hyvin onnistui.

      Poista
  2. Mitenkä tuon kalvon saa pois sitten, jos haluat muuttaa jossain vaiheessa? Asoasunnoissa laskutetaan suuria summia esim. kolhiintuneista ovista ja ovenpielistä, ellet nyt sitten ole asunut kolmeakymmentä vuotta, jolloin menevät normal wearing & tearing -piikkiin. Samoin käsittääkseni laskutetaan värikkäistä seinistä (mulla niitä riittää), huonokuntoisesta laminaatista ym. kaikesta mahdollisesta... Noi unikot on kyllä tosi hyvän näköisiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon kalvon pitäisi ainakin muiden blogien kertomusten mukaan lähteä aika lailla jälkiä jättämättä pois. Mullakin on värikkäitä seiniä, esim. tumma petrolinsinivihreä eteinen. Jos muutan pois, aion vaan maalata sen päälle valkoisella. Samoin jos nuo keittiökaapit nyt menisivät pilalle noista tarroista niin maalaisin tai uusisin pelkät ovet pois muuttaessa, koska on halvempaa tehdä tuollaiset itse kuin antaa asumisoikeusfirman teettää ja pistää iso lasku perään.

      Nuo unikko-sisustustarrat on muuten ihan Ikeasta. Tykkään niistä kun ne on niin isoja ja näyttäviä, eikä mitään pikkusievää nyhräystä kuten aika monet noista.

      Poista
  3. Olen ymmärtänyt, että tuo muovi lähtee melko nätisti pois jälkiä jättämättä. :)
    Kuplaongelmaan suosittelen samaa kuin Anonyymi ylempänä, koita esim. nuppineulaa ja sitten esim. jollain pehmeällä rätillä pyörittelet päältä. Itselleni ei ainakaan jäänyt mitään jälkiä. Siinäkin kyllä meni toinen ikuisuus, kun olia kupla siellä ja toinen täällä. :D

    Mutta hei hienoa että vinkki ole sellainen, johon tartuit. On se blogimaailma vaan hyödyllinen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan hyödyllinen :) Tämän vinkin lisäksi olen löytänyt mm. lukemattomia kampausvinkkejä blogeista ja erilaisia tuotevinkkejä moniin tarkoituksiin. Itse kun en ole mikään järin kekseliäs ja luova, mutta osaan sentään apinoida muita :D

      Viikonloppuna täytyy ottaa työn alle Suuri Sota Kuplia Vastaan, ja myös siiistiä vähän osan noista tarroista reunoja. Osassa ne menee ärsyttävästi melko vähän mutta kuitenkin yli itse kaapin reunasta.

      Poista
  4. Alusta asti sinun blogiasi seuranneena kehtaan jopa arvostella tekeleitäsi suoralta kädeltä...
    Näyttää kyllä vähän huonolta,anteeksi....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo saa ihan vapaasti arvostella.

      Tiedän että useimmat ei tykkää noista väreistäkään, mutta minulle ne on juuri mieleiset. Se sen sijaan ei ole, että kyllähän noista heti näkee että halpa kelmutusratkaisu on kyseessä eikä oikeasti tuollaista kiiltävää materiaalia olevat värilliset kaapit. En vaan halua ainakaan heti ottaa noita poiskaan kun laittaminen oli niin kova työ.

      Poista
    2. Upeen näköiseksi oot keittiösi laittanut,kaapitkin hienosti päällystänyt,mulla tuo sama edessä,aion laittaa mustaa sisustusmuovia keittiön kaappeihin.

      Poista
  5. Moi, mä olen maalannut omiani, ja täytyy sanoa, että olipa näppärä ratkaisu. Olohuoneeseen on nyt väriläikkä tarjolla, ja ehkä kuplia saa puhkottuakin. TAi jos suhtautuu siihen niin, että ottaa pois/vaihtaa värin sitten kun on kyllästynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minä taidan ottaa jossain vaiheessa pois, kunhan maltan, kun niistä oli niin paljon vaivaa ;) Ehkä sitä pitää jossain vaiheessa harkita jopa sitä Asokotien tarjoamaa remonttipakettia, vaikka toisaalta tuntuu tylsältä laittaa ihan merkittävästi rahaa asuntoon, joka ei ole eikä tule omaksi.

      Poista

Lähetä kommentti