Hupsis, onpas laihduttamattomuus lihottanut :-o
24.7. kirjoitin tänne siitä, että lopetin laihduttamisen, koska se on väsyttävää eikä edes onnistu, vaan jojoilen aina vaan siinä että vähän laskee paino, sitten taas nousee takaisin. Ajattelin, ja ajattelen vieläkin, että olisin ihan valmis hyväksymään sen että painaisin semmoiset 75 kiloa lopun ikääni.
En ole sen jälkeen käynyt vaa'alla ennen kuin tänä aamuna, kun pötsi näytti jotenkin erityisen paljon 7. kuukauden raskausmahalta pukiessani etätyöpäivän rennoksi asuksi päälle kesäistä kukkamekkoa. 75 kiloa on muuttunut kuukaudessa muotoon 79,8 kg. Noin kilo per viikko tässä on siis onnistuttu lihomaan, kun ei ole yritetty laihduttaa.
Ei jumalauta, en minä tätä halunnut.... Minä halusin että pysyn 75-kiloisena elellen suhteellisen rennosti stressaamatta painosta, mutta en minä halua että se paino nousee ja nousee. Eikä edes tämä tämän päivän paino ole vielä hätätilanne, mutta kun pahaa pelkään että suunta on edelleen ylöspäin jos en tee mitään. Äitini on painanut aikuisikänsä noin 100 kg ja siihen näyttäisi olevan minunkin suuntani.
Ainoa vaan etten oikein tiedä mitä tehdä. Pikakuurit ei ole tehonneet, koska ne aiheuttaa kuurin loputtua aina valtavan ahmimishimon jota en onnistu kontrolloimaan tahdonvoimalla, ja niinpä lihon kuurin aikana pudotetut kilot takaisin. Karppauksella tai paleodieetillä en laihtunut lainkaan. Ravitsemusterapeutin ohjauksessa toteutettu järkevä, rauhallinen "virallisterveellinen" laihdutus taas kaatui siihen, että kun ollaan vain vähän miinuskaloreilla, niin yksikin satunnainen mässy- tai ryyppyilta kumoaa helposti parinkin viikon painonpudotuksen. Lopputulos oli etten oikein laihtunut koska lankeilin liian usein herkutteluun tai vaikka stressin-nollauskaljoihin kovan työviikon jälkeen, vaikka sitten suurimman osan ajasta olinkin miinuskaloreilla.
Miksi sitten olen nyt lihonut? Jos nyt taaksepäin katson asiaa, niin olen kyllä jossain määrin nautiskellut uudesta vapaudestani. Esim. ennen söin työpaikan ravintolassa salaattilounaita, nyt olen vetänyt sitä lämmintä ruokaa mitä mieli tekee (esim. viimeiksi bratwursteja ja perunamuussia) sekä jälkiruoan. Työssä on ollut aivan järjetön kiire ja stressi loman jälkeen, joten perjantaisin on tullut katkaistua työasioiden kaoottista mielessä kiertämistä viinipullolla (tai kuten ekan loman jälkeisen työviikon jälkeen: kokonaisella 2 litran hanapakkauksella viiniä) tai sixpackilla. Seuraavana päivänä on tietysti maistunut lievään jumittavaan darraoloon pizza tai rullakebab. Eli ei ole mitään mystisen yliluonnollista tämä lihominen vaan ihan syömällä ja juomalla itse aiheutettua.
No, ei kai tässä muu auta kuin sen verran yrittää kuria palauttaa etten enää lihoisi sentään, vaikka en ehkä laihtumista enää tavoittelekaan. Jos en sitten laihtunutkaan niillä ravitsemusterapeutin ohjeilla merkittävästi, niin en ainakaan lihonutkaan, joten ehkäpä pitäisi niihin palailla. Ei se ole edes kovin ankeaa jos sallii ne varsinaisen laihtumisen estävät lankeemukset silloin tällöin itselleen.
Mutta näin siis tuli torpattua haave siitä, että jos vain hyväksyn nykyisen painoni, voisin elää ruoan ja juoman suhteen rennosti ja koko asialla päätäni vaivaamatta.
 |
| Kukkamekot ei sovi valaille |
Ei jumalauta, en minä tätä halunnut.... Minä halusin että pysyn 75-kiloisena elellen suhteellisen rennosti stressaamatta painosta, mutta en minä halua että se paino nousee ja nousee. Eikä edes tämä tämän päivän paino ole vielä hätätilanne, mutta kun pahaa pelkään että suunta on edelleen ylöspäin jos en tee mitään. Äitini on painanut aikuisikänsä noin 100 kg ja siihen näyttäisi olevan minunkin suuntani.
Ainoa vaan etten oikein tiedä mitä tehdä. Pikakuurit ei ole tehonneet, koska ne aiheuttaa kuurin loputtua aina valtavan ahmimishimon jota en onnistu kontrolloimaan tahdonvoimalla, ja niinpä lihon kuurin aikana pudotetut kilot takaisin. Karppauksella tai paleodieetillä en laihtunut lainkaan. Ravitsemusterapeutin ohjauksessa toteutettu järkevä, rauhallinen "virallisterveellinen" laihdutus taas kaatui siihen, että kun ollaan vain vähän miinuskaloreilla, niin yksikin satunnainen mässy- tai ryyppyilta kumoaa helposti parinkin viikon painonpudotuksen. Lopputulos oli etten oikein laihtunut koska lankeilin liian usein herkutteluun tai vaikka stressin-nollauskaljoihin kovan työviikon jälkeen, vaikka sitten suurimman osan ajasta olinkin miinuskaloreilla.
Miksi sitten olen nyt lihonut? Jos nyt taaksepäin katson asiaa, niin olen kyllä jossain määrin nautiskellut uudesta vapaudestani. Esim. ennen söin työpaikan ravintolassa salaattilounaita, nyt olen vetänyt sitä lämmintä ruokaa mitä mieli tekee (esim. viimeiksi bratwursteja ja perunamuussia) sekä jälkiruoan. Työssä on ollut aivan järjetön kiire ja stressi loman jälkeen, joten perjantaisin on tullut katkaistua työasioiden kaoottista mielessä kiertämistä viinipullolla (tai kuten ekan loman jälkeisen työviikon jälkeen: kokonaisella 2 litran hanapakkauksella viiniä) tai sixpackilla. Seuraavana päivänä on tietysti maistunut lievään jumittavaan darraoloon pizza tai rullakebab. Eli ei ole mitään mystisen yliluonnollista tämä lihominen vaan ihan syömällä ja juomalla itse aiheutettua.
No, ei kai tässä muu auta kuin sen verran yrittää kuria palauttaa etten enää lihoisi sentään, vaikka en ehkä laihtumista enää tavoittelekaan. Jos en sitten laihtunutkaan niillä ravitsemusterapeutin ohjeilla merkittävästi, niin en ainakaan lihonutkaan, joten ehkäpä pitäisi niihin palailla. Ei se ole edes kovin ankeaa jos sallii ne varsinaisen laihtumisen estävät lankeemukset silloin tällöin itselleen.
Mutta näin siis tuli torpattua haave siitä, että jos vain hyväksyn nykyisen painoni, voisin elää ruoan ja juoman suhteen rennosti ja koko asialla päätäni vaivaamatta.
Toi mahakumpu muistuttaa korkeimmilla kohdillaan mun kakkoslöppää eli alakumpua, sen lisäksi on vielä ylämaha, joka alkaa ylimenneen raskauden ylärajan kohdasta, eli siitä, mitä ei voida ylittää, jos hengitystoiminnan katsotaan olevan vielä mahdollista. Tai ehkä sulla ei ole alalöppää (se kun lyö reisiin), vaan se pelkkä keskikumpu? Luulen niin! Ja oot vielä niin nuorikin, että nahka vetäytyy.
VastaaPoistaMitä tulee laihtumiseen, luulen, että se on identiteettitason juttu. Silmäilepä uudelleen niitä nuoruutesi agility-kuvia ja mieti, voisitko ja haluaisitko olla vielä se ihminen, ja laadi sitten askelet siihen tavoitteeseen
Ei ole vielä tuollaista alamahaa, vaan pinkeä pullea "miestyyppinen" kaljamaha vaan. Se näyttää huomattavan paljon raskausmahalta, koska ei ole löysä tai makkarainen (ellei vaatteilla sitä makkaroiksi purista) vaan yksittäinen kiinteän näköinen kumpu. Nyt on taas saavutettu läskiintymisen se aste, jossa jos törmään seinään, ensimmäisenä ottaa kiinni maha eikä tissit :D
PoistaEn minä enää kyllä niistä mitoista haaveile kuin nuorena (olin alle 50-kiloinen luiseva rimpula). Enkä yleensäkään hoikkuudesta. Ei vaan riitä motivaatio, koska ei tuo ulkonäköasia enää ole niin tärkeä mulle, kun en parisuhteitakaan kaipaa enkä niin välitä mitä muut minusta ajattelee. Mutta toki terveyden kannaltakin tuo keskivartalolihavuus on sen verran ikävä asia, että siihen 75 kiloon takaisin edes olisi hyvä paino saada ja yrittää pitää siinä ilman että lihoo aina vaan lisää. Äidin puolelta suvussa on paljon aikuisiän diabetestäkin ja sitä en kyllä haluaisi.
Ensimmäiseksi alkoholijuomat pois :D
VastaaPoistaSe olisi kyllä järkevää... Tosin ei sekään ole mulla mitään ihmeitä auttanut. Viime vuonna olin 3 kk paleodieetillä ja alkoholitta myös sen jakson, ja ekan viikon parin kilon nesteen poistumisesta johtuneen painonpudotuksen jälkeen en laihtunut lainkaan. Se olikin laihtumisturhautumiseni todellinen alku: kun mielestäni elin suorastaan ilottoman askeettisesti (ei alkoholia, ei maitotuotteita, ei viljoja ,riisiä, pastaa) ja en edes laihtunut silti. Tuli vaan ilmeisesti syötyä liikaa esim. rasvaisia leikkeleitä sun muuta mun pieneen peruskulutukseen nähden.
PoistaTällä hetkellä, nykyisen stressitilanteen kanssa en tiedä jaksaisinko olla kokonaan ilman alkoholia. Vähentää kyllä pitäisi kun kerran tätä lihomista on ollut, kun kyllä ne jokaperjantaiset kännit kaloreita tuo aika kivasti. Ja minä kun olin tyytyväinen kun en sentään arkipäivinä ole tissutellut kuten vielä muutama vuosi sitten tein kun oli stressaavaa ;)
Tiedän jo kantasi, mutta sanon silti: siihen stressiin auttaa liikunta. Lisäksi se auttaa tuohon vyötäröön ja saisit vaihtoehtoista toimintaa kyllästymisestä (?) johtuvalle tissuttelulle. Joo, ensimmäisen 6 kk ehkä ei vielä saa mitään ns. endorfiineja liikunnasta, mutta ajan kanssa... voin ihan oikeasti suositella. Itsellä tissuttelu jäi liikunnan myötä ja vaikka paino onkin siellä 80 tietämissä ei vartalonmuoto ole enää päärynä.
VastaaPoistaEn minä enää nykyisin tissuttele eli harrasta sitä jokapäiväistä juomista. Nykyisin olen suomalaiskansallisen perjantaikännin harrastaja enemmänkin. Aloitan viikonlopun pään nollauksella, koska muuten piinaa pitkin viikonloppua ajatusten pyöriminen työasioissa ja jonkinlaisille työkierroksille jääminen, jolloin ei saa rauhoituttua. Liikunta ei ole minulla koskaan tuohon mitenkään auttanut, silloin kun olen sitä yrittänyt harrastaa. Päinvastoin, esim. juoksulenkillä vasta ne ajatukset pyöriikin työasioissa ja koko liikkuminen on pelkkää tuskaa ja ahdistusta.
PoistaJa minä siis tosiaan olen kokeillut elämäni varrella monenlaistakin liikuntaa, mutta en ole saanut koskaan siitä mitään endorfiinifiiliksiä tai muutakaan hyvää. Se ei ole edes laihduttanut, koska ruokahalu lisääntyy samaa tahtia kuin kulutuskin. Porin juoksukoulua tehdessäni huomasin etten pysty olemaan vähääkään miinuskaloreilla kulutukseen nähden, tai lenkeillä alkaa todella pahasti heikottaa ja olo on aivan kauhea. Laihtuminen taas vaatii miinuskaloreilla olemista.
Olen nykyisin iloinen siitä että olen uskaltanut jättää liikunnan pois, koska en ole siitä mitään iloa tai hyötyä saanut, enkä enää silti vaan tee sitä koska "pitää". Nuorempana tosiaan harrastin koska ei tullut mieleenkään kyseenalaistaa semmoisia pitämisiä. Mieluummin kaljamaha kuin elämän tuhlaaminen vastenmieliseen liikuntaan ;)
Liikunta ei ole sun juttusi ja ei tosiaankaan tarvitse ollakkaan.Moni ihminen liikkuu ihan perkeleesti mutta silti makkaroita ja läskireittä on kropassa.Se on se yks ja sama ihan perusjuttu olemassaan, että ei syödä enempää kun kulutetaan.Jos joku tekee istumatyötä eikä haluta liikkua vapaalla, niin heti tartutaan siihen että "kyllä toimistotyöntekijän perse leviää kun istuu 8 h tuolissa".Jos liikkuu ja samalla kuitenkin syö liikaa,lihoo.Laihtuu sitä makaamallakin jos ei syö liikaa kulutukseen nähden.Liikunnan tuputtaminen on tosi ärsyttävää ja kun se sana tänäpäivänä tarkoittaa hulluna rehkimistä lenkkipolulla tyhjällä vatsalla jonka jälkeen vedetään lehtikaalismoothieita.Se on ihan sama ollaanko pitkällään vai seisaallaan,ei liho tai laihdu jos kaloreita kroppaan tulee kulutukseen nähden sopivasti.Jos haluaa istua kotona ja töissä,laihtuu siinäkin kun kalorit on tarpeeksi alhaalla.Kaksi eri asiaa laihduttaa, tai kohottaa kuntoa.Kunnon kohotukseen tarvitaan liikuntaa ja lihavempikin voi olla paljon paremmassa kunnossa kuin laihempi ihminen.
VastaaPoistaJep, mulla tosiaan se liikunta vielä lisää ruokahalua voimakkaasti. Ja kun ei siitä pidä niin ei pidä. Harva sanoo että liikunnan ei tarvitse olla kaikkien juttu nykyaikana, kiva lukea tällaisiakin mielipiteitä.
PoistaLiikunta kuitenkin muuttaa kropan muotoa vaikkei laihdutakaan.. mutta tosiaan, jokainen tavallaan. :)
VastaaPoistaMoikka,
VastaaPoistamullakin on tämä, eli vatsaonteloon kertynyttä rasvaa, tulehdusreaktio ja riski sairastua pahemmin vanhempana. Lyhyt yöuni, stressi plus liikkumattomuus, ruoka tunteiden säätelijänä, perintötekijät: a vot, se on metabolisen oireyhtymän resepti! Lääkkeenä hyvät rasvat ja lihasmassan kerryttäminen. Kun vaan pystyis. Mutta koska katson läheltä lihaksettoman vanhuksen kaatuilua, olen nyt kaksinyt kaksi istuma-asennossa suoritettavaa liikettä, jotka toimii, jos vaan pääsen kuntosalille. Saunan ja suihkun varjolla menen, ja vähän mutta useasti. Tosin nyt on kesätauko, ja kevään säännöllisen liikkeen lihakset huvennut. Mutta ei muuta kuin uusiksi: koska muu ei auta. Olen oppinut tykkäämään siitä, että istun suorassa, kun jossain läskin alla on pari lihassäiettäkin ;)
Lihaksia, onko ne jotain syötävää :D No joo, kai niitä itsekin voisi vastaan ottaa jos niitä voisi vaikka tilata netistä, eikä niiden eteen tarvisi hikoilla :D
PoistaOnko tässä nyt kyse itseinhostasi ja siitä, että et osaa iloita menetetyistä kiloistasi? Hyvänen aika, sinähän laihduit 6,8 kiloa viidessä ja puolessa kuukaudessa. Söit herkullisia ja terveellisiä ruokia.
VastaaPoistaLaihtuminen ei ollut räjähtävän nopeata, mutta miksi pitäisi olla? Tulos oli noin hyvä ajoittaisista kalja- ja mässykohtauksistasi huolimatta. Minusta on realismia hyväksyä nämä kohtaukset ja vain jatkaa niiden jälkeen ruodussa pysymistä.
Painonhallinta ei ole helppoa. Anette Palssa oli pari viikkoa sitten Ylen aamutelevisiossa. Hän kertoi, että vain prosentti laihduttajista onnistuu. Tämä tarkoittaa sitä, että kuurin jälkeen lossahdetaan vanhoihin tottumuksiin ja hätyytellään vanhaa painoa. Kun sen sijaan pitäisi tehdä sellaisia muutoksia, joista jaksaa pitää kiinni lopun ikää.
Olet kirjoittanut, että motivaatiota ei ole, koska et enää niinkään ajattele, mitä muut ajattelevat ulkonästäsi. Noh, muiden ajatuksillahan ei ole väliä. Mitä itse ajattelet ihan oikeasti? Olisitko tyytyväinen, jos saavuttaisit vaikkapa äitisi sadan kilon painon? Luuletko, että sinun olisi hyvä olla satakiloisena?
Jokainen saa toki olla hallitsematta painoaan, ja eihän se mitään helppoa ole, toistan vieläkin. Mutta ei täysin mahdotontakaan. Olen harmissani siitä, että vähättelet ja torpedoit saavutuksiasi:)
En haluaisi satakiloiseksi. Siinä painossa alkaisin olemaan jo huolestunut terveysriskeistä, koska olen suhteellisen lyhyt ja hentorakenteinen nainen kuitenkin. Siksi yritänkin taas saada itseni sen verran ruotuun että en enää lihoisi enempää, ja jos hitaasti takaisin sinne 75 kiloon pääsisi niin hyvä.
PoistaSilloin elämänmuutosprojektin ekana vuonna minähän pääsin melko nopeasti 63 kilon painoon. Kai se pettymys oli, ettei elämä ollutkaan yhtään oikeastaan parempaa sen painoisena kuin nyt noin 80-kiloisena. Ei ollut kevyempi olo, ei oikein mitään hyötyjä paitsi se että valokuvissa näytti vähemmän tynnyriltä - mutta siitä ongelmastahan pääsee kun ei katsele valokuvia tai opettelee tykkäämään hyljemäisestä vartalonmuodosta :D Jotenkin tuli fiilis, että kieltäymyksiä (vaikkei kohtuuttomia, laihdutin silloin varsin herkuttelevasti Italian dieetti -kirjan mukaan) ei viitsi harrastaa jos ainoa hyöty on joku alempi lukema vaa'alla. Pitkään yritin itseäni tsempata että "pitää, pitää", kunnes sitten tässä lopulta loman jälkeen päätin että ei ole mikään pakko, ei oikeasti ole.
Mulla on sairaan pitkä paksuushistoria, joten tekee mieli sanoa jotain. Laihtumiseen tarvitaan sitä, että syö vähemmän kuin kuluttaa, joo. Mutta jos on vuosia tottunut syömään enemmän kuin kuluttaa, niin lihominen painonpudotuksen jälkeen käy kovin helposti. Hiukan "liikaa" joka päivä, niin kohta on kilo vyötäröllä.
VastaaPoistaMulla tuohon painonhallintaan on auttanut liikunta. Siis sellainen liikunta, josta itse pidän. En juokse (en pysty juoksemaan), kaikki ryhmäliikunta on yök, mutta pyöräilystä ja kuntosalista tykkään. Jis ajatukset pyörivät lujaa, häiritsen niitä kuuntelemalla musiikkia tai lukemalla kuntopyörää polkiessa kirjaa. Ulkona fillaroidessa muuttuvat maisemat auttavat. Ja kaiken sen ajan, jonka olen liikkeessä, olen myös poissa jääkaapilta ...
Mä olen siitä kumma painonpudotusongelmainen, että en ole koskaan ollut niitä klassisia jääkaapilla napostelijoita. Paitsi juopotellessa ;) Mutta muuten syön 2-3 kertaa päivässä enkä aterioiden välillä mitään. Ei vaan ole nälkä eikä tee mieli. Vaan kun on pieni peruskulutus niin saa niitä kaloreita liikaa hankittua näinkin, varsinkin kun sitten välillä otetaan kunnon juopottelu/mässyorgiat joissa 4000 kcal on alkupaloja...
Poistasiellä salilla kun saisi 1.5 tunnissa helposti poltettua sen 500-600 kcal.. tai no, ei niin helposti mutta itsellä palaa se 3-4 kertaa viikossa. Ja mässyorgiat jäisi vähemmälle kun ei ole aikaa. Ei vaan, laihduttaessa se keveydentunne ei ainakaan minulla tullut painonpudotuksesta vaan liikunnalla hankitusta kunnosta.
VastaaPoistaMulla ei tosiaan ole olon ja jaksamisen kanssa mitään ongelmaa lihavanakaan ,se kai on ongelma miksei mitenkään hienolta ole tuntunut kevyempänä - eikä silloin nuorempana kun liikuin enemmän. Mulla on nytkin hyvin energinen olo suurimman osan aikaa. Joskus suorastaan ihmettelen sitä että mihin kroppa voi sopeutua - jos silloin kun painoin 50 kg minulle olisi lyöty 30 kg painoja selkään niin kyllä olisin uuvahtanut äkkiä. Nyt kun olen asteittain tottunut 30 liikakiloon, niin ei tunnu missään.
Poista