Tylsää töissä: syötättää ja väsyttää
Kirjoittelen poikkeuksellisesti töissä. Tätä ei oikeastaan saisi tehdä, mutta kun ei ole töitäkään niin lienisikö seinän tuijottaminen sitten yhtään tuottavampaa... Tämä tilanne on kesäloman jälkeen ollut sama, eikä ole tiedossakaan toistaiseksi uusia projekteja. Niinpä sitä istutaan ja yritetään kuluttaa aikaa, koska meillä on työajanvalvonta, johon tulee miinusta jos ei leimaa täyttä 8 tunnin työpäivää. Alkaa huolestuttaa että jos meno jatkuu, YT-neuvottelutkin on varmaan tiedossa jossain vaiheessa. Stressiä keväällä ja alkukesästä valittaessani en olisi ikinä uskonut, että tämäkin tilanne tulee että valitan stressin puutetta!
Koko ajan täytyy myös muistaa, että olen avokonttorissa, ja muut eivät saisi huomata etten tee töitä, kun se on noloa olla luuseri jolla ei ole mitään projekteja. Joten korvat höröllä kuuntelen ympäriinsä, kuuluuko mistään askelia ja jos kuuluu, otan esiin jonkun vanhan projektin tai sellaiseen liittyvän sähköpostin ja olen tekevinäni töitä. Sitten kun vaara on ohi, uppoudun taas ajankulutustoimintaan. Lounasaikaan voinkin rauhassa käydä pitkällä lounaalla. Tässä on se miinuspuoli, että ravintolaruoissa on aika paljon kaloreita, ja dieettini yksi juttu oli välttää ravintolalounaita ja käydä työpaikkaruokalassa. Mutta nyt on lipsunut, koska aikaa täytyy saada kulumaan. Samoin toisinaan on tullut iltapäivästä ostettua joku karkkipussi, ei siksi että edes pitäisin karkista juurikaan, mutta koska kauppaan kävelemiseen kuluu aikaa, samoin siihen naposteluun. No, tänään valitsin terveellisemmin ja ostin vain jonkun kevyen hyvinvointijuoman. Sen jälkeen klo 17 asti päivä kuluukin työpöydän ääressä vietettävän unisen siestan merkeissä, kahvia järkyttäviä määriä juoden.
Tavallinen unettava päivä
Kömmin töihin yhdeksäksi. Katson toiveikkaasti sähköpostit, että olisiko jotain töitä tiedossa, tai edes joku palaveri. No ei. Sitten voi hakea kahvia automaatista ja lukea Hesarin verkkolehden. Huolellisesti joka jutun, että aikaa kuluisi. Seuraavaksi Taloussanomat, Iltasanomat ja Iltalehti. Tein itselleni jopa nimimerkin Taloussanomien keskustelufoorumille, että voisin ajankulukseni kommentoida uutisia. Yleensä lehtien luvun jälkeen kello on vasta jotain 10.30, vielä pari tuntia lounasaikaankin. Lisää kahvia, ei siksi että tekisi mieli vaan jotta aika kuluisi. Samasta syystä tekisi mieli napostella jotain. Seuraavaksi katselen keskustelufoorumeita, varsinkin sellaisia joilla voisi olla piristäviä provojuttuja, kuten Vauvan Aihe Vapaa. Joku päivä minä vielä kirjoitan itse provon päivääni piristääkseni! Toistaiseksi en ole viitsinyt, koska en halua työnantajani ip-osoitetta yhdistettävän sellaiseen, varsinkin kun netin käyttö ei-työasioihin tosiaan on kiellettyäkin.
Koko ajan täytyy myös muistaa, että olen avokonttorissa, ja muut eivät saisi huomata etten tee töitä, kun se on noloa olla luuseri jolla ei ole mitään projekteja. Joten korvat höröllä kuuntelen ympäriinsä, kuuluuko mistään askelia ja jos kuuluu, otan esiin jonkun vanhan projektin tai sellaiseen liittyvän sähköpostin ja olen tekevinäni töitä. Sitten kun vaara on ohi, uppoudun taas ajankulutustoimintaan. Lounasaikaan voinkin rauhassa käydä pitkällä lounaalla. Tässä on se miinuspuoli, että ravintolaruoissa on aika paljon kaloreita, ja dieettini yksi juttu oli välttää ravintolalounaita ja käydä työpaikkaruokalassa. Mutta nyt on lipsunut, koska aikaa täytyy saada kulumaan. Samoin toisinaan on tullut iltapäivästä ostettua joku karkkipussi, ei siksi että edes pitäisin karkista juurikaan, mutta koska kauppaan kävelemiseen kuluu aikaa, samoin siihen naposteluun. No, tänään valitsin terveellisemmin ja ostin vain jonkun kevyen hyvinvointijuoman. Sen jälkeen klo 17 asti päivä kuluukin työpöydän ääressä vietettävän unisen siestan merkeissä, kahvia järkyttäviä määriä juoden.No illalla sitten varmaan energiaa riittää?
Kun ei kerran ole tarvinnut itseään rasittaa päivällä ollenkaan työllä? Jostain syystä ei, vaan päinvastoin, se sama tympeä tylsistymisfiilis jatkuu kotonakin. Eilen illallakin lähinnä odotin nukkumaanmenoaikaa kärsimättömänä. Että loppuisi tämä tylsä päivä. Surffailin TV-kanavalta toiselle ja vähän väliä katsoin kelloa, että joko se kohta olisi 23 että voisi käydä koiran kanssa lenkillä ja mennä nukkumaan. Tietokonetta en jaksanut käynnistää, koska tympäisee koko laite, kun päivän on joutunut aikaa jo kuluttamaan sellaisen ääressä pitkästyttävään pakkonettisurffaukseen. Jos virallisesti työttömän elämä on koko ajan tällaista, enpä halua joutua työttömyyttä kokemaan!
Outo fiilis tämä, kun kotonakaan mikään ei huvita, mutta sitten ärsyttää kun ei ole mitään tekemistä ja on tylsää. Tämä jotenkin ei yhtään sovi mulle tämä toimettomuus päivisin näköjään, kun olen muutenkin jo lapsesta asti ollut semmoinen aika pitkästymisherkkä yksilö joka piinasin äitiäni jo pienenä vaatimalla aina jotain tekemistä. Täytyisi jotenkin oppia suhtautumaan tähän vähän valoisammin, tai kohta syön itseni takaisin kaljamahaiseksi ihan vaan aikaa kuluttaakseni...
Terveiset kohtalotoverilta, täällä istutaan oman ruudun takana avokonttorissa leikkimässä, että hommia riittää. Ihan kamalaa!
VastaaPoistaYhtenä keinona taistelussa passivoitumista vastaan olen käyttänyt opiskeluja: aikuislukiota ja avoimen yliopiston kursseja.
Alkuperäisenä ajatuksena oli opiskella "salaa" töissä, jotta tyhjän ajan saisi edes jollain tavalla hyötykäyttöön, mutta ei se kovin hyvin täällä ihmisten keskellä onnistu. Silti, vaikka töiden jälkeenkin on ihan puutunut tylsyydestä, niin vaivautuminen luennoilla tai tunneille kannattaa. Uuden omaksuminen ja aivojen kutittelu tylsän päivän päätteeksi on todella virkistävää. Toki mieluiten saisi molemmat, että sitä päätä voisi töissäkin käyttää..
Ehkä jonain päivänä opinnot voivat inspiroida uranvaihtoon asti, mutta toistaiseksi tämäkin köyhän miehen kapina auttaa. Jos töissä ei ole haastetta, niin etsitään sitä sitten muualta.
Tsemppiä tyhjään loppuviikkoon :)
Samoin tsemppiä sinne, kohtalotoveri!
PoistaTosi hieno juttu tuo opiskelu! Jotain minunkin täytyisi vastaavaa keksiä, koska ei tee yhtään hyvää tuo että ensin istuu duunissa ja sitten jatkaa samaa passiivista tylsyyttä illalla kotona. Tulee ihan täysin hyödytön ja lannistunut olo ajan päälle. Tosin tiedän että sitten jos joku projekti alkaa en enää jaksa vapaa-ajalla juuri mitään, mutta jos vaikka jotain kieltä alkaisi itseopiskella tai vastaavaa niin eipä se sitten haittaisi jos täytyisi kesken lopettaa.
Tälläkin hetkellä mulla täällä edes jonkun verran kehittävä tekeminen, kun sain sähköpostiini erään nettikeskustelun kautta pdf:nä David Keirseyn kirjan "Please Understand Me II" joka käsittelee persoonallisuustyyppejä ja näiden vuorovaikutuksia. Tuo on ihan viihdyttävää luettavaa siinä mielessä, että voi tyypittää tuttuja ja miettiä tuosta näkökulmasta vaikka että mikä on ollut vikana omissa aiemmissa epäonnistuneissa parisuhteissa, kun ei ole sovittu yhteen. On se ainakin kiinnostavampaa kuin tsekata kahdettakymmenettä kertaa olisiko Iltasanomiin tullut jotain uutta uutista...
Tylsyys tietokonetyössä on kyllä kamalaa. Itse olen onneksi yleensä ollut semmoisissa hommissa, joissa on kiirettä vähän enemmänkin kuin olisi tarpeen, mutta ne pari tylsää pätkää ovat kyllä tuntuneet sietämättömiltä. Itsekin aloin muistaakseni samassa tilanteessa kirjoittaa blogia, sehän on työteliään oloista hommaa, kun näpyttelee raivoisasti päätteellään. Lisäksi kirjoitukset voi työstää Wordissa, niin näyttääkin pikavilkaisulla ihan kurantilta. Sulla kun on jo blogi, niin mitenkäs kirjan tms. tulevan suurteoksen aloittaminen?
VastaaPoistaJärkyttävää, ettei teillä edes sallita netissä hengailua vaikka työtä on noin vähän! Ei kai se projektien puute sinun vikasi ole, vaan työnjaossa toimistollanne on selvästi jotain vikaa.
Tosin, muistaakseni sen kerran kun itse nuorena ja naiivina menin ex-työpaikassa hädissäni kertomaan pomolle että "mulla on tylsää, voisin tehdä enemmänkin töitä", sain ensin kehotuksen avustaa jotain kollegaa ja myöhemmin tällä verukkeella minulle ehdotettiin tittelin muuttamista projektipäälliköstä assariksi ("kun olet ollut avustavissa tehtävissä viime aikoina") ja määräaikaisuuden päättymisen jälkeen tarjottiin saman homman jatkoa 30% alhaisemmalla palkalla. Tarinan opetus: mitä tahansa teetkin, älä ainakaan myönnä pomolle, että sulla on tylsää. :D
Kiitos kommentista, varsinkin kun sen myötä tulin vilkaisseeksi omaa blogiasi ja jäin lueskelemaan pitkäksi aikaa - tosi mielenkiintoisia koira- ja muita juttuja :)
PoistaOma duunini on konsulttityyppistä, eli työnantajani myy minua asiantuntijaksi asiakasprojekteihin, joten jos ei ole missään asiakasprojektissa, ei sitten ole oikein mitään tehtävää. Itse asiassa esimies on pahoitellutkin minulle sitä että nyt on tilanne tämä ja että on muitakin joilla on heikosti hommia toistaiseksi. Lähiesimieheni mielestä on luultavasti ihan sama tuo että surffaako netissä tai vaikka lukee kirjaa jos ei laskutettavaa työtä kerran ole, mutta firman yleispolitiikat on eri juttu, ja sitten on tosiaan se että sitä ei halua näyttää muille avokonttorin ihmisille työttömyystilannettaan kovin avoimesti, se tuntuu jotenkin häpeältä. Asiaa ei auta ärsyttävästi suunniteltu avokonttori jossa pari ihmistä näkee suoraan näytölleni koko ajan jos vähänkään päätään kääntävät, kun ei ole minkäänlaisia sermejä.
Kirjan kirjoittaminen on pitkään ollut haaveeni mutta hitto kun sitä on vanhemmiten tullut niin jumalattoman tylsäksi ihmiseksi että ei edes aihetta keksi, ei sitten millään. Ehkä pitäisikin kirjoittaa kirja tylsyydestä, koska olen sen alan ekspertti :D Siinä päähenkilö kävisi tylsässä työssä ja istuisi tylsämielisenä illat yksin kotona eikä tekisi muuta kuin tuota työn ja sohvalla istumisen vaihtelua, ja välillä nukkuisi ja söisi :D
Tuotanoin... siis sano nyt mulle, että silloin kun projektia pukkaa, työaika on silloinkin sen 8 tuntia, eikä ylitöitä ole? Kun etenkin progressiivisen tuloverotuksen vallitessa käytännössä ylitöissä menetetyn ajan täysimääräinen vaihtaminen rahaan on erittäin epätodennäköistä. Saati sitten menetetyn terveyden: kroonistunut stressihän nykykäsityksen mukaan tappaa.
VastaaPoistaMä olen ihmetellyt pitkään tätä hommaa, että missä välissä valkokaulustyö muuttui tuollaiseksi makkaransuoltamiseksi ja silmänpalvonnaksi, niinkuin oltaisiin vahdittavia koululaisia. Mulla kun on ollut käsitys, että heiluva kysyntä kompensoidaan vapaammilla työoloilla ja vähintään omaa lomaa ottamalla on voinut haalia työnantajalle lainaamaansa aikaa takaisin. Ja jos taas työ on sitä, että koko ajan pitää olla käytettävissä ja tehdä paljon tunteja suunnilleen aina, palkan on oltava sen mukainen, että sillä voi ostaa kaiken sen, mikä muilla on aikaa tehdä itse. Olisiko niin, että avokonttori on ihan tahallinen paholaisen keksintö, jolla pidetään kansa pelossa, joka estää vapausasteiden kasvattamisvaatimusten esittämisenkin?
Itsellä on ollut nyt liikaakin projektia, maanantaina oli kaksi deadlinea päällekkäin ja nyt on rentouduttava pari päivää, kun viikonloppu jäi kerran pitämättä. Olenkin taistellut hullun tavalla oikeudesta pitää oma aikani omassa määräysvallassa, ja onnistunut toistaiseksi. Tuloksena on sitten paitsi se, että olen ihan penteleen taitava ainakin kahdessa asiassa, niin myös se, että olen ihan hirveän köyhä enkä osaa sitten myydä niitä taitojani, koska köyhänä jotenkin alkaa näköjään häpeillä itseään vaikka kuvittelisikin arvostavansa itseään ja työtään.
Pelottaa se, että tämä oikeistolainen vastikkeellisuusajattelu yltyy entisestään, kun uutisissa näin vilahtavan väitteen, että Cameronin poppoo olisi ujuttamassa 30 tunnin rosvousta työttömien ajasta. Se on sitten tervetuloa orjayhteiskuntaan, ja itsensä kehittäminen muuten kuin oppilaitostietä läpi kulkemalla on mahdotonta. Pelkään, että porukka on niin kiltteyteen kasvanutta, että idean torppaaminen on ihan outo ajatuskin. Eikä kysymys siis olisi vain siitä, että pelko estää vaatimasta oikeuksia.
Törmäsin HUIPPUYLIOPISTOBLOGIin toissapäivänä. Siitäkin tuli aikas mielenkiintoinen olo. Siellä esitti useampikin viisaan oloinen ihminen, että tämä sama haltuunottoasenne työnantajan taholta on tullut myös yliopistoon ihan tosissaan ja se oppi myydään laadun nimissä. Tuloksena on sitten se, että luovuus kuolee ja saadaan putkitutkintojen kautta putkituotetta. Sitä makkaraa siis. Samalla rekrytointi tapahtuu makkarantekijöiden joukosta, ja tuloksena on piiskaamalla pakotettua makkara-artikkelia koko yliopiston mitalla. Pakko myötäillä: väitöskirjaprojektini ohjaaja kiitteli äsken työni omalaatuisuutta ja kiinnostavuutta ja korkeaa laatua ja erehtyi sen kertomaan minullekin. Mietittyäni asiaa totean olevani hänen kanssaan samaa mieltä, ja etten olisi pystynyt sitä laatua tuottamaan muuten kuin pysymällä pääasiassa vähintään viidenkymmenen kilometrin päässä yliopistosta ja kaukana muiden asettamista paineista. Ikävää kyllä, nykymaailmassa kenelläkään ei ole ymmärrystä, että minulle olisi tästä ankarasta ja vaativastakin välttelytyöstä pitänyt maksaa edes hengissäpysymisrahaa.
Ja loppukaneetiksi Jouko Turkan sanat, jotka menivät muistaakseni suunnilleen näin: kukaan historian suurmies ei ole koskaan tehnyt päivääkään sellaista, mitä me nimitämme työksi.
Onkos ooteeÄMMÄstä kuulunut? Laittelen sulle sähköpostia, josko vaikka saisin hänet sitten kiinni.
Terv. veeteeÄMMÄ
Minä muuten en tee lainkaan ylitöitä, en edes silloin kun on kiire. Se on tasan 8 tuntia ja kotiin, ja jos myöhästyy sen takia, niin sitten projekti on väärin aikataulutettu. Yleensä nykyisin saan itse antaa tosin myös työmääräarvioini, joten harvoin käy niin ettei ehtisi kun tekee työaikana töitä vaan. Ja jos ei ehdi, varoitan siitä asiakasta ja esimiestä ajoissa, ja se on täysin ok kaikille. Hassua kyllä, samalla työpaikalla on ihmisiä jotka lähettelee duunisähköposteja klo 2-3 yöllä ja väittävät kivenkovaan, ettei alalla pärjää, jos ei tee ihan helvetisti kotona. Sanoisin, että on pelkkää kyvyttömyyttä asettaa omia rajoja sellainen, ja hyvin pärjään itse vaikka pidän ne rajani.
PoistaAvokonttorit on kyllä suolesta. Itsellänikin kun on työ, jossa ei tarvi juuri koskaan puhua työkavereiden kanssa, niin ei siitä ryhmähengestä ole juuri hyötyä, mutta haittaa on kun ei pysty keskittymään. Tänäänkin ärsytti ihan kohtuuttomasti vieruskaverin kovien karkkien rouskuttaminen, ja se kun sivusilmällä näen aina kun hän laittaa niiden karkkien papereita vieressäni olevaan roskikseen joka on työpisteidemme välillä...
Mullakin on nyt sitten taas projekti päällä, olen juossut asiakkaalla palavereissa speksaamassa ja toteutushommaakin tulee riittämään tästä useammaksi kuukaudeksi. Mutta tosiaan, yhden burnout-loman 32-vuotiaana kokeneena, minä en enää stressaa enkä tee ylitöitä. Teen parhaani, ja jos se ei riitä, niin voi voi. Tähän mennessä on aina riittänyt ja uskon että riittää vastakin. Tiedän olevani arvostettu asiantuntija, ja luulen että parin nuoremman silmissä minulla on hieman guruasemaa senkin takia, että uskallan tosiaan rajata työajan vain 8 tuntiin päivässä - he ajattelevat, että se on joku ihme erityisoikeus, joka sallitaan minulle koska olen niin jumalattoman hyvä, mutta ei, se on oikeus joka on ihan yhtä lailla jokaisen otettavissa, jos vaan on "munaa" ;-)
Orjayhteiskunta tosiaan on tulossa kovaa vauhtia, eikä yllätä että varsin oikeistolaisilla ja jenkkiläisillä linjoilla muutenkin oleva Britannia on etunenässä... Ja niin kauan kuin talouskriisi Euroopassa jatkaa, on vaarana että ihmiset hyväksyvät olevinaan välttämättöminä tuollaisia täysin epäinhimillisiä käytäntöjä. Eikä niitä sittenkään pureta pois kun tulee paremmat ajat - kun elinkeinoelämälle mieluisia lakeja ja käytäntöjä on saatu aikaan, kyllä ne pitää oikeuksistaan kiinni sittenkin kun ei enää taistella eloonjäännistä laman keskellä.
Täytyykin katsella myös huippuyliopistoblogia, itsekin yliopistolla töissä olleena ja siellä edelleen työssä olevia tuntevana. Olen kuullut kirjoituksesi mukaisia valituksia niiltä jotka nykyisin ovat yliopistolla töissä vielä, ja moni kokee että sinne on nyt tullut sama ahdistus ja paine kuin liike-elämään, mutta pienemmällä palkalla!
Lisäkommentti vielä veeTeeÄMMÄlle. En ole kuullut ooteeÄMMÄstä, toivottavasti pääsette yhteyksiin!
VastaaPoistaHyvä kommentti myös tuo ettei kukaan suurmieheksi kutsuttu ole tehnyt sellaista mitä me nimitämme työksi. Olen viime aikoina taas pohtinut sitä, kuinka hullu tämä nykyisen työelämän oravanpyörä on. Teen päivät työtä joka on varsin tympeää, stressaavaaa ja henkisesti uuvuttavaa. Illat ja viikonloput kuluvat työstä toipumiseen. Mitä siis elämäni on? Päivästä toiseen sama kuvio: nukkumista, koiralenkki, töihin, koiralenkki, voimattomana telkkarin edessä röhnöttämistä, syömistä, vähän kotitöitä ja taas nukkumaan. Ymmärrän hyvin miksi alkoholi on maistunut minulle elämässäni liikaakin, onhan tämä ihan jumalattoman epätyydyttävää elämää, tyhjää ja vähän iloja sisältävää. Haaveilen välillä jostain ihan muusta, vaikka siitä että olisi pieni luomutila jossain etelässä, ja elättäisin itseni sen tuotolla ja myymällä tuotteita torilla... Tai vaikka kirjoittamalla tai jollain muulla, joka ei olisi niin irti muusta elämästä.