Lopultakin keksin itselleni haaveen: tahdon muuttaa ulkomaille

Olen täällä blogissakin pitkään tuskaillut sitä, että en yhtään tiedä vielä nelikymppisenäkään, mitä haluan. Surullisenkuuluisa yritys tehdä tavoitteiden aarrekartta päätyi sekin siihen, että kartalla oli kuva ainoastaan hoikasta vartalosta, mutta mitään muuta en keksinyt mitä sitten haluaisin.

Eräänä päivänä huomasin, että ei ole totta, että minulla ei olisi haaveita, vaan asia on niin, ettei minulla ole
realistisia haaveita. Päätin kirjoittaa ylös haaveita sillä asenteella, että entä jos ei tarvitsisi miettiä käytännön realiteetteja ollenkaan, niin mitä sitten haluaisin. Pääosa toki oli niitä täysin epärealistisia. Autoksi olisi kiva Lamborghini Aventador. Loton päävoitto olisi kiva. Haluaisin näyttää täysin erilaiselta kuin näytän. Haluaisin miehen joka olisi minua vähintään 10 vuotta nuorempi, mielettömän komea, rikas, huippuälykäs ja tietysti palvoisi minua kuin jumalatarta ;-)

Mutta oli siellä yksi haavekin, joka ei ehkä olekaan täysin mahdoton saavuttaa, vaikka olen senkin aina torjunut mielestäni perusteella, että mahdotonta, turha haaveilla. Haluaisin nimittäin muuttaa ulkomaille. Jonnekin Eurooppaan, eteläisestä Saksasta Välimeren rannoille ulottuvalle alueelle, ei mitään tarkkaa maavaatimusta. Jonnekin missä olisi vaan edes jonkin verran lämpimämpi kuin täällä, edes jotenkin erilaista.

Kylmän ja pimeän talven lisäksi jotenkin ahdistaa Suomessa niin kovin holhoava ja säädelty ilmapiiri, tuntuu että kaikki mikä ei ole erikseen sallittua on kiellettyä. Nämä keskustelut makeisveroista ja autojen gps-kyttäyksestä ja alkoholin myyntiaikojen rajoituksista sai taas ahdistuksen heräämään, en tykkää tästä aikuisten holhoamisesta, saati siitä että suomalaiset vielä noudattavat niitä sääntöjä, ja mielellään valvovat että naapurikin noudattaa... Onhan niitä sääntöjä muuallakin mutta ihmiset ei kaikkialla niin välitä niistä.


Olisikohan haave mahdollista toteuttaa? 

Olen aina ajatellut että ei, ensimmäisenä syynä tietysti ikä. Mikä ulkomaalainen yritys muka haluaisi palvelukseensa nelikymppisen mamu-ämmän, kun kotimaassakin alkaa jo esiintyä ikärasismia ikäisiäni kohtaan. Sinänsä alani töitä voi kyllä helposti tehdä missä päin tahansa maailmaa, eikä kielitaito ole niin tärkeää kuin monessa muussa työssä. Lisäksi on sellaista yleisempää saamattomuuden tunnetta, että miten minä yksinäni muka pärjäisin jossain ulkomailla. Sortuisin vaan yksinäisyyteeni juomaan taas. Mutta yhtä yksinhän minä Suomessakin olen, ei se asia oikeastaan miksikään muuttuisi. Kaikki illat minä istun yksin kotona nytkin. 

Ehkä juuri vaihtelu virkistäisikin kovasti, tarve opiskella ehkä uutta kieltä, uusia tapoja, uuden työpaikan käytännöt... Poistaisi se ainakin pariksi vuodeksi varmaan tympeän elämässä paikalleen ryytymisen tunteen joka minua on jo vuosia vaivannut. 

En vielä oikeasti tiedä, ottaako kukaan minua missään ulkomailla oman alani töihin. Mutta ajattelin alkaa katsella paikkoja ja hakea ainakin! Mikään tuskin on hullumpaa kuin olla edes yrittämättä tavoitella haavettaan ja sitten valittaa kun se ei toteutunut. Se on kuin haaveilisi lottovoitosta muttei koskaan edes lottoaisi. Tuntuupa helpottavalta ajatella, että on jokin suunta elämässä mitä kohti haluan aktiivisesti pyrkiä!

Tulevia kotimaisemia? (Kuva Málagasta, Espanjasta) ;-)

Kommentit

  1. Hienoa että olet löytänyt jotain, mitä tavoitella :) Ulkomaille muuttaminen ei mielestäni kuulosta ollenkaan mahdottomalta, kenellekään. Moni muukin tekee niin, pystyisit siihen aivan yhtä lailla. Ole kärsivällinen ja etsi sopivaa työtä, ja ole rohkea! Älä anna tilaisuuksien mennä ohi sen takia, että ei uskalla. Minusta on aina ihanaa kun joku oikeasti alkaa tavoitella haaveitaan. Siinä elämässä on kyse, sitä ei ole tarkoitettu kärsittäväksi!

    En itsekään ymmärrä tätä suomalaista aikuisten holhousta, itsekin tulee kauhulla seurattua kun kontrolli vain kovenee ja kovenee. Ja kaiken lisäksi vielä yhteiskunnan paine, joka kontrolloi ihmisen tekemisiä vielä enemmän. Tätähän on tietenkin joka maassa, mutta kun järkeäkin saisi käyttää! Tämän takia moni ei uskalla tavoitella haaveitaan, tai edes haaveilla! Koska he kuvittelevat, että heidän on PAKKO toimia jollain tietyllä tavalla.

    Kuitenkin, tsemppiä tulevan kotimaan etsintään ;) (P.s. minä haaveilen lottovoitosta, vaikka en lottoa... hmm.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustavasta viestistä! Tosiaan olen aika paljon ajatellut vaan että elämä pitää jotenkin lusia läpi ja toivoa että jotain piristäviä onnenpotkuja osuisi kohdalle, mutta nyt alan tajuta että itsekin voisi tehdä jotain muutakin kuin valittaa kun on tylsää ja ankeaa!

      Tuota kontrollia on täällä vähän kaikella tasolla tosiaan aika paljon. Toisaalta ihan sitä että ihmiset herkästi olettaa että muiden täytyisi haluta samoja asioita kuin he, tai muuten ovat jotenkin vieroksuttavia. Esim. jos jollain on rivitalopätkä Espoosta, pari lasta, kultainennoutaja ja mökki, niin joku samanikäinen joka elelee sinkkuna eikä edes tavoittele niitä hänen elämänsä asioita, on varsin epäilyttävä otus jonka kanssa tuskin voi olla mitään yhteistä. Muistan kuinka vaivautunutta joskus on tullut töissä kun olen kertonut esim. siitä etten vietä joulua mitenkään erityisemmin tai että olen kesäloman yksin kaupungissa... Sen oikein näkee miten ajatuskupliin tulee ajatuksia "outo tyyppi" ja puheenaihe vaihtuu äkkiä.

      Ja tuo kaikenlainen yhteiskunnan säätely, ääh... Hulluinta on että useimmat tuntuisivat haluavan sitä lisää vaan. Ne MUUT pitäisi saada kuriin. Kuten vaikka se että liikapainoisille pitäisi saada jotain haittaveroja, koska tuottavat ihan piruuttaan terveydenhoitojärjestelmille kuluja olemalla ylipainoisia. Ja ne muut kuitenkin juopotteleekin ylettömästi joten lisää säännöksiä alkoholin suhteen. Ja tuhoavat ympäristönkin vielä, joten jos itse on helsinkiläinen julkisten käyttäjä, pitäisi ehdottomasti saada ankarat verot yksityisautoiluun!

      Poista

Lähetä kommentti