Se oli retkahdus, karmea öinen...

Ei hitto nyt harmittaa. Paino on noussut 3 kg viime viikon jälkeen. Viimeksi olen painanut näin paljon heinäkuun alussa. Toki tässä on turvotusta osa mutta jos vanhat vappujuhlimisen merkit paikkaansa pitää, saan tiputtaa retkahdukseni seurauskiloja viikkokaupalla...

Mitä sitten tapahtui

Monta asiaa. PMS-vaivat yleisvitutuksineen ja alavatsakramppeineen. Töissä ei oikein töitä, koska edellinen projektini valmistui ennen kesälomia ja uusia ei ole tiedossa. Joten täytyy käydä kellokortin takia istumassa ja teeskentelemässä työntekoa työpaikalla 8 tuntia päivässä, mikä on ahdistavaa ja tylsää, varsinkin kun vielä kuulin että monella muullakaan ei ole hommia joten YT:iden ja potkujen pelkokin alkaa hiipiä persiiseen. Johto ei oikein tykkää siitä jos kalliilla konsulteilla on laskuttamattomia tunteja... Sitten vielä kulutin muutenkin tympäisevässä mielentilassa aikaa töissä lukemalla masentavia nettikeskusteluja siitä, miten monet ihmiset ovat pettyneet laihduttamisen vaikutukseen elämäänsä. He olivat, minun tavoin, lähteneet projektiin intoa täynnä, ajatellen että heistä tulee energisempiä, he löytävät puolison, tekevät muitakin hyväätekeviä elämänmuutoksia. Mutta sitten mikään muu ei ollutkaan toteutunut kuin hoikkuus, eikä se jaksanut innostaa kovinkaan kauaa katsella hoikempaa minäänsä peilistä, ja olla edelleen yhtä yksinäinen ja onneton kuin ylipainoisenakin..

Päästyäni keskiviikkona töistä olin jo varma, että ihan turha tässä tempoa minkään laihdutuksen kanssa, vanha ruma ämmä olen laihanakin joten ihan sama. Eikä ainakaan laihdutus  korjaa sitä ongelmaa, että en ole edes ns sisäisesti kaunis vaan ollut aina ihmisten vieroksuma ja ylimielisenä pitämä ns. mulkku. Joten eiköhän sitä mennä ostamaan kaljaa ja mättöä ja elämä risaiseksi! Sillä hetkellä se tuntui ihanan vapauttavalta. Voi palata vanhaan ja tuttuun, turvalliseen. Tainnuttaa vain ajattelun oluen lempeään syleilyyn ja paskat välittää mistään.

Retkahduksen jäljet tietokonehuoneessa. 

Olin ostanut 3 olutta, mutta totta kai kun alkuun päästään, antaa mennä vaan. Joten join kokonaisen pullon punaviiniä päälle. Se oli noin arkijuopotteluksi melkoinen mälli ja eilisaamu oli aika tukkoinen. Onneksi on liukuva työaika eikä ollut pakko kömpiä aikaisin töihin. En olisi ollut ajokunnossakaan aamusta.

Lisäksi tietysti söin juodessani vaikka mitä. Pari suklaapatukkaa, pussillisen pistaasipähkinöitä, pari lihapiirakkaa, Saarioisten pizzan, makeaa pillimehua, kokonaisen leipäjuuston. Ja eilen piti huteraa oloa korjata tietysti työpäivän aikana rasvalla ja sokerilla Hesburger-aterian muodossa ja illalla vielä pari tasoittavaa kaljaa.

Darraruokaa. Hyi hitto miten tympeän makuista se oli. Mutta teki gutaa.

Mutta elämä jatkuu

Nyt on jo PMS-yleisvitutus mennyt ohi enkä enää halua lopettaa koko laihdutusta. Vähän harmittaa, mutta onneksi tätä ei kovin usein ole tapahtunut sentään. Täytyy vaan yrittää ottaa opiksi, olla varovaisempi sen suhteen millaisille pessimistisille luovuttamisajatuksille sitä antaa tilaa päässään, ja varsinkin minkä ajatusten antaa hallita sitä miten toimii... Järkevämpää olisi ollut vaan todeta, että ahaa, nyt on näköjään synkistelyaika kuukaudesta, mutta parissa päivässähän tämä menee ohi ja näyttää taas valoisammalta.