Kesällä on helppo laihduttaa!

Tätä en olisi ennen lomaa uskonut sanovani, mutta nyt kun 3 viikkoa lomasta on takana ja enää yksi edessä, täytyy sanoa että tämä on ollut lomalla paljon helpompaa kuin arkena. Ja minä kun odotin, että lomalaihdutus olisi ahdistunutta hampaiden kiristystä ja tahtojen taistelua, kun ei voi juopotella ja syöpötellä aamusta iltaan. On sellaisiakin ajatuksia ajoittain tullut, että oi kun olisi kiva mennä rannalle tai terassille ja tissutella siellä koko päivä kaljaa, mutta ne on ollut aika ohimeneviä ajatuksia ja keskimäärin kiusauksia on ollut vähemmän kuin työssäkäydessä. Syiksi olen havainnut seuraavia ainakin.

Iltavirkku ja aamun torkku saa kerrankin nukkua hyvin

Olen aina pitänyt vähän höpönä niitä juttuja että laihdutukselle kovin merkittävää olisi unen määrä ja laatu. Olen ajatellut että perkale tahdon voimastahan se kiinni on mitä ja paljonko syö, eikä jostain nukkumisesta. Mutta nyt kun olen saanut nukkua 9 tunnin unia luonnollisen vuorokausirytmini (eli nukkumaan klo 3 tai 4 yöllä) mukaan, huomaan että sitä tahdonvoimaa tarvitaan paljon vähemmän kuin töissä ollessa, kun unet jää noin 4-5 tuntiin yössä koska iltaisin en pysty aikaisin nukkumaan, ja aamulla on pakko herätä kun pitää mennä töihin. Kyllä se liian vähän unen aiheuttava väsymys ja tasainen perusvitutus vaan lisäävät syömisen haluja, vaikka niitä yleensä pystyykin vastustamaan. Nyt ei ole edes tarvinnut vastustaa.

Ei stressiä

Työni on usein aika stressaavaa ja joskus on vaikeaa saada ajatusten pyöriminen katkeamaan kun on koko työpäivän pohtinut jotain työasiaa. Joskus jos pyöriminen käy pakonomaiseksi, on tuntunut että känni olisi ainoa millä ahdistavan vatvonnan saisi poikki. Kesällä ei ole moista ongelmaa, kun ei ole mitään pakollista mitä pitäisi tehdä. Kaiken voi tehdä omassa rytmissä, silloin kun siltä tuntuu. Tänään tosin pieniä stressiajatuksia jo iski siitä, että seuraavana maanantaina pitää taas mennä töihin. Niitä seurasi heti ajatus, että pitäisiköhän ostaa kaljoja ja juoda, edes tämän kerran. Onneksi kauppa oli jo mennyt kiinni.

Aikaa ostoksiin ja ruoanlaittoon

Töissä käydessä yleensä ostokset tulee tehtyä työmatkalla mahdollisimman nopeasti lähikaupassa, jonka
Munakoisoa, mozzarellaa, tomaattikastiketta ja itsetehtyä pestoa
valikoima ei välttämättä ole loistava. Ruoankin pitää olla sellaista, minkä saisi noin puolessa tunnissa valmiiksi. Lisäksi on työpäivän aikana syömisen ongelma, työpaikan ruokalassa on tarjolla mitä on, ei aina mitään kovin hyviä vaihtoehtoja. Nyt on rauhassa voinut käydä ostoksilla paremmissakin kaupoissa ja laittaa ruokia. Olen ostanut myös torilta marjoja, uusia perunoita, kantarelleja ja herneitä. Ihanaa syödä välillä oikeasti tuoretta ruokaa eikä jotain pienen lähimarketin kuivuneita tuontivihanneksia!

Veltto rento lomafiiliskin voi olla bonus

Koska omaan laihdutukseeni ei juuri kuulu liikuntaa (vain 1 kerta viikossa Method Putkisto syvävenytyksiä), niin ei sekään haittaa että loman ajan olo on ollut laiska, veltto ja rento. Olen vapautuneesti antautunut sille tunteelle enkä ole edes yrittänyt piiskata itseäni toimintaan. Jos ei huvita nousta sängystä vielä puolenpäivän aikaan niin so what, voi nukkua vaikka iltapäiväkolmeen! Tai jos ei jaksa muuta kuin röhnöttää sohvalla ja katsoa telkkarista jotain roskaa, niin antaa mennä! Laihtuminen on sujunut ihan hyvin näinkin, eikä se oikeastaan ole yllätys: töissähän minun on pakko istua 8 tuntia päivässä, ei sekään sen liikunnallisempaa ole. 

Nyt siis hyvällä mielellä nautiskelemaan viimeisestä lomaviikosta. Ehkä pitäisi jo vähitellen alkaa hilata vuorokausirytmiä aikaisemmaksi ja herätyskelloa alkaa käyttää, ettei tule niin shokkina se kun pitää mennä yhdeksäksi sitten viikon päästä... 

Kommentit

  1. Ilahduin valtavasti, kun löysin blogisi sattumalta Kiloklubin foorumin kautta! Laitoin tämän suosikkeihini, jotta löydän vastakin tänne seuraamaan juttujasi.
    Täällä toinen 43- vuotias pallomahainen ikiläski. Lapsena minut syötettiin liikalihavaksi ja sen vuoksi loppuelämäni onkin tätä läskiä vastaan taistelua. Samaan tapaan ihmettelen tätä lihavien lisääntyvää, suoranaista vainoa ja vihaa, joka tursuaa silmille joka joukkoviestintävälineestä. Olen näistä tullutkin johtopäätökseen, että olen fyysisesti täysin epäonnistunut, epäkelpo yhteiskunnan anti-jäsen, jonka toivotaan pysyvän poissa katukuvaa rumentamasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on tosiaan niin kurjaa, että näiden nykyisten asenteiden takia niin moni joutuu kokemaan häpeää omasta ulkomuodostaan ja jopa kokemaan itsensä epäkelvoksi vain siksi, ettei täytä nykyisiä ihanteita kehon painosta.

      Ei tuollainen kokemus, että on suunnilleen vainottavana ja pahasti katsottavana, ainakaan minulla mitenkään edistä painonhallintaa, päinvastoin, tulee jopa uhmantunteita että haluaisikin pysyä ylipainoisena ihan vaikka vaan kiusallaan, protestina älyttömille kauneusihanteille. Toisaalta minulla on se onni, että olen muutenkin aika lailla nykyisten kauneusihanteiden vastainen, joten ei ole vaaraa etten toimisi katukuvan rumentajana ja elävänä protestina ulkoisen täydellisyyden tavoittelua kohtaan vaikka olisin tikkulaiha ;-) Minä siis tietoisesti en haluaisi korjauttaa mitään ulkonäöllisiä virheitäni, koska kannatan ajatusta että kaikennäköiset ihmiset ovat ok sellaisinaan.

      Poista
  2. Väsymys ja syömättömyys aiheuttavat ihmiselle samankaltaisen näläntunteen, eli väsyneenä on nälkäisempi kuin jos ei olisi väsynyt, ja sen seurauksena tulee todella helposti syötyä liikaa. Säännöllinen unirytmi ja riittävä uni ovat ihmiselle hyväksi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti