Karkotus paratiisista: loma loppui

Karu herätys

Aamulla herätys klo 6:50. Siis oikeasti 6:50, aikaan jolloin mielestäni yleensä heräävät vain metsän eläimet. Se on 6 tuntia aikaisemmin kuin mitä olen lomalla yleensä herännyt. Olo on räjähtänyt, uupunut ja kiukkuinen. Ai että töihin, t-y-ö, jotenkin tuttu sana mutten oikein muista mitä se on. Fiilis ei parane, kun huomaan että ulkona sataa, kun pitää lähteä koiraa ulkoiluttamaan. Tuplaespresso on sen verran sentään herättänyt että pystyn jotenkin rämpimään lenkin läpi. 

Työmatka, tottakai ruuhka alkaa jo pian kotoa lähtiessä, ja alle 10 km matkaan menee 40 minuuttia, mikä ei ole kovinkaan epätavallista. Jes, ihanaa käyttää päivistään lähes puolitoista tuntia autossa istumiseen! Musiikkia on pakko soittaa täysillä, ettei nukahda matelevassa ruuhkassa. Työpaikan parkkihalli tietenkin on täynnä, joten pakko etsiä paikka muualta. Sekin vituttaa. Ei hyvin ala tämä syksy nyt. Vähemmän aurinkoisella mielin kömmin työpisteeseeni, ja toivon ettei siellä ole ketään tuttuja, ettei tarvitse jaksaa tervehtiä tai kertoilla tai kuulla lomakuulumisia. Onneksi ei ole. Saan hiljaa hiipiä paikalleni mustiin pukeutuneena haamuna ja hakea automaatista kahvia. Ja kuten joka kesä, olen taas unohtanut kaikki mahdolliset salasanat ja minun täytyy soittaa ties missä vinkuintiassa olevaan service deskiin niiden saamiseksi. Järkyttävää, että täytyy jaksaa puhua! Ihmiskidutusta!

Sitten sähköpostit kun pääsen koneelle. Eek, järkyttävä määrä sähköposteja läpikäytäväksi. Muutamia joissa ärsyttävästi lukee otsikossa että ne pitää lukea vaikka olisi lomalla. E-ei, minä en edes avaa työsähköpostia lomalla! Palaverikutsuja, ongelmanselvityspyyntöjä, kilometrin mittaisia corporate mass maileja joita ei jaksaisi lukea mutta joissa voi olla jotain tärkeää. Kuten silloin kerran kun muuten positiivissävyisen postin lopussa oli pikku sivulause, jossa kerrottiin että tulemme parantamaan kustannustehokkuuttamme henkilöstöpolitiikan keinoin (tuli isot yt:t). Tällä kertaa ei sentään sellaista, pelkkää yleistä diipadaapaa. 

Seuraava shokki: ruokailu. Sen sijaan että lomalla voi tehdä mitä ruokaa huvittaa, nyt täytyy valita parista vähemmän herkullisesta vaihtoehdosta. Syödäkö omituisen litkussa liemessä uuniastiassa lilluvaa liha-sipulimössöä perunoiden kanssa vai kuivakan näköisiä kasvispullia kermaviilin kanssa. Päädyn liha-sipulimössöön, ja se maistuu juuri siltä miltä näyttikin, valjulta ja tympeältä. Huoh, arki on todellakin täällä taas! No, eipä tule paljoa kaloreita koska tuollaista ruokaa ei viitsi syödä kuin ehdottoman minimin niin että pahin nälkä lähtee.

Ruokailun jälkeen päätän että tämän päivän omistan työympäristöön akklimatisoitumiselle, enkä edes yritä tehdä työtä. Päätöksen jälkeen vähän helpottaa. Järkyttävä juotu kahvimäärä alkaa närästää. Täytyy hakea energiajuomaa välillä näköjään. Mutta lopulta tämäkin tuskainen päivä on lusittu, ja täytyy vaan toivoa että helpottaa vähitellen. Mutta olipa tuskainen kontrasti lomalle ja sai vähän miettimään että mitähän ne vuorotteluvapaat ja muut olikaan, pitäisiköhän miettiä sellaistakin. Tai mieluiten eläkettä vanhuuden ja väsymyksen takia!