Minä ja alkoholi, osa 2: elämätön elämä

Tässä kun olen laihdutuksen takia ollut ilman alkoholin suurkulutusta, ja nauttinut vain yhden lasin ruokaviiniä päivässä, on alkanut tulla erikoisia tuntemuksia. Olen alkanut epäillä, että olen luultavasti tuhlannut elämäni parhaat vuodet turhanpäiväiseen tissutteluun, ja mikä vielä pahempaa - en ehkä tiedä juuri yhtään millainen ihminen on Plussapallo ilman suurkulutusta. Olen alkanut pelätä, että hyvin erilainen kuin suurkulutuksen kanssa!

Kohta 1, Elämän tuhlaaminen

Olen 39-vuotias, ja en ole tosissani koskaan edes miettinyt, haluaisinko esimerkiksi miehen ja lapsia. Nämä ovat useimpien elämässä aika keskeisiä kysymyksiä, joista tehdään jossain vaiheessa päätöksiä. Ne päätökset voivat toki muuttua, vapaaehtoisesti lapseton voi saada kolmevitosena vauvakuumeen tai aina parisuhteissa elänyt voi päättää haluta elää itsekseen. Mutta useimmat sentään tekee JOTAIN päätöksiä, tietävät mitä kullakin hetkellä haluavat. Minä en ole tehnyt mitään päätöksiä. Olen vain elänyt vuodesta toiseen ajelehtien. Kunnes nyt olen havahtunut siihen, että alkaa jo lapsentekoikä ainakin olla vähän niinkuin ohi.

Tätä on esiintynyt muissakin asioissa. Olen esimerkiksi ollut valmistumisestani lähtien töissä samassa paikassa, vaikka en edes ole suurinta osaa ajasta viihtynyt siellä. Ajoittain olen aktiivisesti vihannut työtäni ja työtovereitani ja yhdessä vaiheessa olin jopa työpaikkakiusattu. Mutta mitäpä siitä: jos ahdistaa niin siihenhän löytyy kaupan hyllyltä nestemäinen keskiolueksi kutsuttu mielialalääke, jonka avulla saa voimaa kestää. Sen avulla tulee mukavan välinpitämätön olo, sellainen että lusin tämän kahdeksan tuntia, niin sitten saan taas palkkioni, ne ihanat kylmät oluet. Niiden takia 8 tuntia kestää vaikka päällään seisten. Jotenkin mieleeni ei ole missään vaiheessa juolahtanut se ilmeisin vaihtoehto jota useimmat muut varmasti ensimmäisinä miettisivät: että jospa vaihtaisi työpaikkaa, tai jopa koko alaa jos siltä tuntuu! Ei, minä olen mennyt omassa putkessani eteenpäin, maristen ja ahdistukseen kaljaa kitaten, ihan kuin joku jumalallinen voima olisi määrännyt että työn kuuluu (ainakin minulle) olla vittumaista ja minun osani on vain jotenkin sitä kestää. En ole edes miettinyt vaihtoehtoa että aktiivisesti toimimalla voisin tehdä työstä vähemmän vittumaista.

Iltani ja viikonloppuni ja juhlapyhäni olen viettänyt kotona yksikseni kaljaa juoden, telkkaria katsoen ja tietokoneella pelaten, siinä sivussa tissutellen. Minusta se on ollut mukavaa elämää, en ole kaivannut mitään lisää - mutta kun siitä yhtälöstä ottaa kaljan pois, niin yllättäen sellainen elämä onkin alkanut tuntua - niin, tyhjältä ja pitkästyttävältä.

Kohta 2, Kuka minä olen jos en juo?

Minulla on ollut monenlaisia oletuksia itsestäni. Kaksi keskeisintä niistä on ollut että olen erakkoluonne ja melko aseksuaalinen. Nyt minulle on alkanut tulla epäilys, että olen ollut sitä vain siksi, että alkoholi on korvannut minulle ihmissuhteet, seksin ja kaiken muun sellaisen mistä "normaalit", tai siis ei liikaa juovat, ihmiset saavat elämäänsä tyydytyksen tunnetta ja sisältöä. Keskikalja on ollut minulle puoliso, lapset, ystävät ja harrastus, ja kun tarpeeksi tissuttelee, kroppa jotenkin unohtaa seksinkaipuunkin, sitä on jotenkin niin vähän energiaa kaiken tissuttelun ja sen takia huonosti nukuttujen öiden takia ettei seksiä edes muista. 

Nyt kun en ole juopotellut, ensimmäinen huomio on ollut, että minä en taidakaan viihtyä yksin kovin hyvin ilman viinaa. Minua ovat vaivannneet jonkin verran pitkästyneisyyden ja yksinäisyyden tunteet. Jopa suru siitä että elämässäni on niin vähän sisältöä. Lisäksi outoa kyllä olen alkanut katsella miehiä "sillä silmällä", ja nähnyt jopa seksiaiheisia unia. Eihän minun pitänyt seksistä olla kiinnostunut ollenkaan vaan synnynnäinen korpi- tai tässä tapauksessa cityerakko, joka tulee täydellisesti seesteisen tyytyväisenä toimeen ihan yksin? Muutenkin, olen pitänyt itseäni hyvin rentona, jopa flegmaattisena ja passiivisena luonteena, mutta viimeisen viikon ajan olen ollut koko ajan jotenkin kierroksilla, kuin ladattu täyteen energiaa. Ja muistan, että juuri sellainen olin nuorena, ennen juomisen aloittamista, pikemminkin kiihkeä ja tulinen ja aikaansaava kuin vetämätön "mitä välii..." ja "emmänytjaksa" -lötkö. Minä kun luulin että ikääntyminen on vienyt sellainen energisyyden ja terän minusta jo ajat sitten, mutta oliko se sittenkin vain alkoholin liikakäyttö?

... ja mitä tällaisesta seuraa?

Ei olutta kaljamahaisille leideille!

Keski-iän villityskö, jossa muutan koko elämäni? Vai masennus sen tosiasian edessä että olen jo pian 40 ja liian vanha toteuttamaan monia tai ainakaan kaikkia haaveitani? Toisaalta en vielä edes oikein tiedä mitä ne haaveet olisivat, tällä hetkellä tiedän vain, että en ole kovin tyytyväinen nykyiseen, että siitä puuttuu jotain. 

Helpointa olisi ryömiä takaisin pulloon, ja elää elämänsä kohtuullisen tyytyväisenä; jonkun verran ylipainoisena ja kemiallisesti laimennettuna versiona itsestä, mutta kumminkin ihan pääosin onnellisena. Mutta minä olen nyt päättänyt kuitenkin sen, että teen tämän laihdutusprojektini loppuun, ja katson millaisia ajatuksia sinä aikana seuraa, mitä haaveita herää. Voi olla, että sitten kun olen tavoitteessani, totean etten jaksa lähteä tavoittelemaan mitään eikä tavoite ollut kaljattomuuden arvoista. Tai sitten ei, ja tosiaan repäisen jonkun hullun villityksen jossa teen jotain radikaalia kuten muutan ulkomaille tai hankin miehen ja iltatähden tai jotain. Saa nähdä mitä tapahtuu, en tiedä yhtään itsekään :)