Lopultakin lomalla!

Eipä se stressi sitten loppunutkaan silloin kun luulin. Viimeksi kirjoittelin optimistisena, että vaikka pomo on onnistunut myymään minut kolmeksi lomaa edeltäväksi viikoksi toiseen hommaan, niin eiköhän se ole rentoa ja kivaa. No ei ollut. Minut oli myyty itselleni ennestään vieraan asiakkaan projektiin puheella "nyt kannattaa käyttää osaaminen hyödyksi ja valita ne haastavat kohdat joihin hän keskittyy". No, olipa taas intensiiviset kolme viikkoa, mutta hommat tuli tehtyä, kauhella ahdistuksella ja stressillä ja pelolla etten selviä, mutta kumminkin.

Perjantai oli viimeinen työpäivä ennen lomaa sitten. Viikonloppuna oli ihan pakko nollata päätä etanolilla. Huonosti se tuntuu kyllä nykyään toimivan ainakaan noilla miedoilla juomilla, kun on sen verran suurkulutusuraa takana. Perjantaina tuli juotua six pack pieniä gin long drinkkejä ja pullo viiniä, ja juomisen jälkeen vaan vitutti että enhän mä ole edes kännissä. Menin ulos kävelemään ja kuuntelemaan luonnon ääniä, ja sitten pelasin tietokoneella, ja nukkumaan. Minä kun meinasin että loppuillasta haluan öristä ja kontata ja nukahtaa vessan lattialle :D Lauantai ja sunnuntai sitten tasaista kaljan tissuttelua ja käsittämättömät määrät herkkuja. Kävin vähän väliä lähi-Alepassa hakemassa lisää mässyä ja kaljaa. Sunnuntaina meni ainakin 200 g suklaalevy, useita jäätelötuutteja, tortillapussillinen, pähkinöitä, ns. karvakäsipizza, 12 isoa olutta, ja ties mitä. Täytyihän sitä, koska on ajatus että loman elän melko terveellisesti ;) Paino tänään 91,6 kg, ja naama on niin karsean näköinen läskipallero että täytyy tässä joku päivä ottaa blogiin kuva ja laittaa vertailu mitä meikäläisen naamalle tapahtuu kun lihoo 30 kg... Ei oikeasti tunnistaisi edes samaksi ihmiseksi.

Ihan paras paikka kesäyön tissutteluun: penkki kukkivien puiden katveessa


Vielä on selvästi stressikierrokset päällä, enkä ole oikein nukuttua saanut, ja koko ajan tuntuu että täytyisi kauheasti tehdä jotain, mennä jonnekin. Ahdistaa jos ei koko ajan tee jotain. Mutta tiedän että olisi virhe tehdä, sitten se stressi ei mene ohi ollenkaan. Joten pakotan itseni vaan sietämään tylsyyttä ja toimettomuutta ja odottelen että psyyken ja kehon kierrokset laskee lomamoodiin taas.

Useimmilla on jotain konkreettisia lomasuunnitelmia, mutta mun lomasuunnitelma on taas se tavallisin: en aio tehdä mitään enkä mennä minnekään. Nukun kun nukuttaa ja valvon kun valvottaa, kellonajoista riippumatta. Syön kun on nälkä ja olen syömättä kun ei ole, jälleen riippumatta siitä onko ruoka-aika. En aio ajatellakaan juuri mitään muuta kuin pieniä arjen juttuja kuten ruohon leikkaamista tai ruoanlaittoa. Uudella tietokoneellani vähän kyllä leikin, kun tuli hankittua uusin kesäkuussa julkaistu MacBook Pro.


Uusi lelu. 

Kommentit

  1. Kivaa kun kirjoitit, kuulumiasi oli hauska lukea kuten aina. Samaistun noihin lomasuunnitelmiin, tosi virkistävä lukea muutakin kuin niitä monien uuvuttavia suorituslomasuunnitelmia.

    VastaaPoista
  2. Voi plussis..sinä se vaan oot aina oma ittes ;)
    Kiva jos jaksaisit lomalla postata kuitenkin vaikka ei ihmeempää tapahtuisi.On vaan niin mukava lukea kun joku pystyy elää noin. Itse olen niin super sosiaalinen et päivässä helposti tapaan vaikka 5 kaveria,siksi on niin jännää lukea kun joku vaan elää niin eri lailla.
    Se on mullakin sama et loman kalenteri on täysin tyhjä ja teen vaan mitä huvittavaa. Supersosiaalinenkin voi kuitenkin nähtävästi elää ilman täyttä kalenteria. Ihanaa lomaa sulle,kerroppa kauan menee et pääset loma fiilikseen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti