Läskin logiikkaa: selkää särkee, täytyy siis syödä jäätelöä
Tänään taas havahduin yhteen niistä syistä miksi meikäläisellä tätä elopainoa alkaa olla pelottavan lähelle 100 kiloa jo. Aamulla (mun aamu tarkoittaa iltapäivää kellonajan mukaan) heräsin siihen, että selkää särki. Olin nukkunut 12 tuntia, ja minulla usein tulee selkä kipeäksi jos makaan liian pitkään. No, eiköhän se siitä vetreydy kun nousee ja alkaa liikuskelemaan vähän, ajattelin.
Mutta ei se oikein helpottanut, joten menin sohvaan lukemaan kirjaa. Jatkuvasti missä tahansa asennossa tuntui epämiellyttävä, nalkuttava ja tylppä kipu selässä, mikä luonnollisesti ärsytti. Ennen kuin huomasinkaan, olin jo paitsi ajatellut, että "en kestä, pakko saada jotain hyvää lohduksi", olin myös käväissyt lähikaupassa hakemassa itselleni 6 tuutin pakkauksen jäätelöä sekä TV-mix karkkipussin. Syötyäni 3 tuuttia jätskiä yhdeltä istumalta ja maisteltuani karkkipussista lempimakujani vähäsen olo oli helpottunut vaikka selkää särki edelleen. Mutta herkuista tullut nautinto vei hetkeksi pois mielen keskittymisen kipuun. Siinä vaiheessa vasta tajusin, miten järjetöntä käytökseni oli sen kannalta että en oikeasti haluaisi olla läski. Lääkekaapista olisi löytynyt ihan tehokkaita särkylääkkeitä. Yhden Pronaxenin syömällä olisin päässyt kivusta kokonaan tai suurelta osin, ja huomattavasti pidemmäksi aikaa kuin herkkuja syömällä. Mutta minulle ei tullut mieleen edes ottaa lääkettä, vaan kivun tuottamaa tympäisyn ja ahdistuksen tunnetta seurasi heti ajatus herkuttelusta. Ja kun kipu sitten palasi sokerihumalan ja ähkyn laannuttua, seuraava ajatus oli: pitäisi hakea kaljaa, nousuhumalassa mikään ei juuri v*tuta, ei edes kipu.
Koska olin jo kuitenkin tunnistanut käytökseni järjettömyyden en lähtenyt sixpackin hakuun. Päinvastoin aloin miettiä sitä, että mulla on syömisen ja juomisen suhteen enemmänkin haitallisia reagointimalleja. Tapanani on reagoida kaikenlaiseen ahdistukseen, kipuun, pitkästymiseen, levottomuuteen jne syömällä ja/tai juomalla. Kovan työpäivän jälkeen suoraan pizzapaikkaan, ihan vaan hermoja rentouttaakseen. Tai muutama kalja. Tai 200 gramman suklaalevyn syönti sohvalla itseään säälien ja kurjaa osaansa valittaen. Hullua kyllä, mutta reagoin myös myönteisiin tunteisiin syömällä ja juomalla. Projekti onnistui, tätä pitää juhlia! Nyt on aurinkoinen päivä ja hyvä fiilis, taidanpa hakea herkkuja ja nauttia oikein kunnolla! Ei se mitään jos tätä olisi harvoin, mutta kun on lähes joka päivä joku myönteinen tai kielteinen tunne johon "pitää" syödä ja/tai juoda, niin ei se kovin terveellistä ole.
Päätin kaljanhaun sijaan lähteä kirjastoon tsekatakseni, että onko laihdutuskirjaosastolla mitään tarjottavaa kaltaiselleni "pääongelmaiselle". Mikään uusi ruokavalio ei auta, koska tiedän että kun tulee vastoinkäyminen, niin sanon itselleni "ihan sama, tänään mässään ja aloitan uusiksi vaikka ensi viikolla". Sieltä kaikkien karppaus-, SIRT-dieetti, paleodieetti- yms. kirjojen joukosta löytyi kaksi laihdutuksen psykologiaa käsittelevää kirjaa: toinen oli tv-terapeutti Dr. Philin teos ja toinen Judith Beckin kirja "Beckin menetelmä - Treenaa aivosi, hallitse painosi". Dr. Philiä olen joskus katsonut telkkarista ja tyypin autoritäärisen, ylhäältä päin opettavan konservatiiviäijän olemus oli minua ärsyttänyt. Joten päätin ensisijaisesti selailla sitä toista kirjaa. Vähän selailtuani päätin lainata kirjan.
Mutta ei se oikein helpottanut, joten menin sohvaan lukemaan kirjaa. Jatkuvasti missä tahansa asennossa tuntui epämiellyttävä, nalkuttava ja tylppä kipu selässä, mikä luonnollisesti ärsytti. Ennen kuin huomasinkaan, olin jo paitsi ajatellut, että "en kestä, pakko saada jotain hyvää lohduksi", olin myös käväissyt lähikaupassa hakemassa itselleni 6 tuutin pakkauksen jäätelöä sekä TV-mix karkkipussin. Syötyäni 3 tuuttia jätskiä yhdeltä istumalta ja maisteltuani karkkipussista lempimakujani vähäsen olo oli helpottunut vaikka selkää särki edelleen. Mutta herkuista tullut nautinto vei hetkeksi pois mielen keskittymisen kipuun. Siinä vaiheessa vasta tajusin, miten järjetöntä käytökseni oli sen kannalta että en oikeasti haluaisi olla läski. Lääkekaapista olisi löytynyt ihan tehokkaita särkylääkkeitä. Yhden Pronaxenin syömällä olisin päässyt kivusta kokonaan tai suurelta osin, ja huomattavasti pidemmäksi aikaa kuin herkkuja syömällä. Mutta minulle ei tullut mieleen edes ottaa lääkettä, vaan kivun tuottamaa tympäisyn ja ahdistuksen tunnetta seurasi heti ajatus herkuttelusta. Ja kun kipu sitten palasi sokerihumalan ja ähkyn laannuttua, seuraava ajatus oli: pitäisi hakea kaljaa, nousuhumalassa mikään ei juuri v*tuta, ei edes kipu.
Koska olin jo kuitenkin tunnistanut käytökseni järjettömyyden en lähtenyt sixpackin hakuun. Päinvastoin aloin miettiä sitä, että mulla on syömisen ja juomisen suhteen enemmänkin haitallisia reagointimalleja. Tapanani on reagoida kaikenlaiseen ahdistukseen, kipuun, pitkästymiseen, levottomuuteen jne syömällä ja/tai juomalla. Kovan työpäivän jälkeen suoraan pizzapaikkaan, ihan vaan hermoja rentouttaakseen. Tai muutama kalja. Tai 200 gramman suklaalevyn syönti sohvalla itseään säälien ja kurjaa osaansa valittaen. Hullua kyllä, mutta reagoin myös myönteisiin tunteisiin syömällä ja juomalla. Projekti onnistui, tätä pitää juhlia! Nyt on aurinkoinen päivä ja hyvä fiilis, taidanpa hakea herkkuja ja nauttia oikein kunnolla! Ei se mitään jos tätä olisi harvoin, mutta kun on lähes joka päivä joku myönteinen tai kielteinen tunne johon "pitää" syödä ja/tai juoda, niin ei se kovin terveellistä ole.
Päätin kaljanhaun sijaan lähteä kirjastoon tsekatakseni, että onko laihdutuskirjaosastolla mitään tarjottavaa kaltaiselleni "pääongelmaiselle". Mikään uusi ruokavalio ei auta, koska tiedän että kun tulee vastoinkäyminen, niin sanon itselleni "ihan sama, tänään mässään ja aloitan uusiksi vaikka ensi viikolla". Sieltä kaikkien karppaus-, SIRT-dieetti, paleodieetti- yms. kirjojen joukosta löytyi kaksi laihdutuksen psykologiaa käsittelevää kirjaa: toinen oli tv-terapeutti Dr. Philin teos ja toinen Judith Beckin kirja "Beckin menetelmä - Treenaa aivosi, hallitse painosi". Dr. Philiä olen joskus katsonut telkkarista ja tyypin autoritäärisen, ylhäältä päin opettavan konservatiiviäijän olemus oli minua ärsyttänyt. Joten päätin ensisijaisesti selailla sitä toista kirjaa. Vähän selailtuani päätin lainata kirjan.
Beckin menetelmä
Selailemisen perusteella kirja vaikutti lupaavalta (lisäksi se on Amazon-verkkokaupassa saanut erittäin hyviä arvosteluja englanninkielisen version osalta). Se on kognitiivisen psykoterapeutin kirjoittama ja perustuu siihen, että ajattelu uudelleenohjelmoidaan järkevämmäksi, että itselle tavallaan annetaan takaisin voima rationaalisesti valita käytös syömisen suhteen eikä niin että hetken himot ja muut impulssit aiheuttavat välittömän mässytykseen sortumisen, silti vaikka taustalla oikeasti haluaisi laihtua. Kirjan alussa sanotaan: "Beckin ohjelma opettaa sinulle, miten välttää itsepetos, miten vastustaa ruoan houkutusta, miten tulla toimeen nälän, ruokahimon, stressin ja voimakkaiden kielteisten tunteiden kanssa kanssa turvautumatta lohturuokiin. Tulet myös oppimaan, miten motivoida itsesi liikkumaan, vaikka et olisi luonnostaan lainkaan kallellaan siihen suuntaan. Tulet oivaltamaan miten tehdä kaikki ne asiat, joita sinun tulee tehdä laihdutuskuurin onnistumiseksi - muuttamalla ajattelutapaasi."
Mitään tiettyä laihdutuskuuria tai ruokavaliota Beck ei suosittele. Hän sanoo että voi valita ihan minkä tahansa dieetin ja onnistua - mieluiten kuitenkin äärimmäisyyksiä kuten pussiruokakuureja välttäen. Toistaiseksi olen lukenut vasta kirjan johdanto-osan, mutta sen perusteella olen päättänyt että ihan kokeilemisen arvoinen juttu tämä taitaa olla. Ainakin järkevämpi kuin vaikka alkaa taas loman jälkeen nutraamaan tms. kun laardi ahdistaa, ja sitten lihoa pikavauhtia takaisin koska nutraus ketoosiheikotuksineen ahdistaa.
Ennen kuin ohjelman mukaan saa aloittaa itse syömisen muutoksia ollenkaan, pitää käydä läpi 14 päivän jakso jonka aikana pohditaan syitä miksi yleensä haluaa laihtua ja valmistellaan ajattelua onnistuneeseen laihduttamiseen. Tarvikkeiksi ohjelmaan listataan tarralaput joille kirjoitetaan itselle muistutuksia, jonkinlaisia kortteja johon voi kirjoittaa viestejä itselleen hankalia tilanteita varten, ja vihko. No, huomenna aloitetaan ohjelman päivästä 1!
Kuulostaa todella hyvältä! Päästähän nuo kaikki syömisjutut (tai ainakin suurin osa) nimittäin lähtevät. Toivon todella, että tästä olisi sinulle vihdoinkin apua. <3
VastaaPoistaOlen itsekin havainnut kognitiivisen psykologian erittäin hyödylliseksi ja "järkeväksi" apukeinoksi moneen ongelmaan. Paha vaan, että mulla se toteutuspuoli tuppaa olemaan vähän heikkoa. On niin helppo vain lukea, mutta sitten kun pitäisi ruveta tekoihin, niin enpäs jaksakaan. Muutosten tekemiseen tarvitaan ilmeisesti niin hirveästi energiaa, että on vain helpompi jatkaa samaa rataa.
Mietin, että oletko koskaan ajatellut terapeutin kanssa juttelua? Jospa hän voisi löytää syitä syömiseesi/juomiseesi ja auttaa sitä kautta muuttamaan tapojasi?
Joo tuossakin kirjassa on heti alussa semmoisia harjoituksia jotka on PAKKO tehdä ja tuntuvat typeriltä. Mutta ilmeisesti ihmisen (ainakin monta kertaa laihdutuksissa jo epäonnistuneen "tahdonvoimattoman") mieli on sen verran laiska ja jääräpäinen, että ellei ihan tosiaan lapsellisen oloisin keinoin pakota sitä toistamaan juttuja kunnes ne lopulta automatisoituu, mikään ei onnistu.
PoistaOlen joskus ajatellut terapeutin kanssa juttelua, mutta ainakaan tuommoinen syitä penkova terapia ei kiinnosta ollenkaan. Enemmänkin sellainen ratkaisukeskeinen voisi, jossa sanotaan että ihan sama mitkä syyt, mutta nyt aletaan muuttaa ajattelua ja käytöstä. Ehkä jos tästä kirjan itseavusta ei ole apua, voisin harkita ihan kognitiivista, ratkaisukeskeistä terapeuttia kyllä.
Mä olen käynyt ratkaisukeskeisessä terapiassa ja kyllä mulle ainakin on ollut hyötyä käydä läpi myös niitä syntyjä syviä ja syitä omalle käytökselle..terapia ei ole hokkuspokkus hoitoa vaan pitkäjänteistä jopa useamman vuoden kestävä projekti jossa opetellaan uutta ajattelutapaa omaan elämään, myös siihen jo elettyyn ja pikkuhiljaa ymmärtämään miten se eletty elämä vaikuttaa tähän nykyisyyteen. Olen myös saman suuntaista elämää elänyt, herkuttelen ja kaljottelen syystä jos toisesta, vaikkatiedän sen olevan epäterveellistä..mutta niin vaan on mieli kummallinen tietoa on paljonkin mutta mieliteot ja hetken helpotus (stressiin, negatiivisiin tunteisiin,yksinäisyyteen, näkymättömyyteen, you name it) saa aikaa syömisessä ja juomisessa epätoivotun lopputuloksen..tuo kirja on varmasti hyvä startti, suosittelen myös sitä terapiaa, sulla kun aiempien kirjoitusten perusteella on tosi pitkäkestoinen stressitila..mulla sitä on ollut pian 50 v :) ja pikkuhiljaa siitä pääsemässä voiton puolelle, toivottavasti.
VastaaPoistaEri terapiasuunnilla on kovin erilaisia käsityksiä tuosta millaista ja kuinka kauan kestävää terapian pitäisi olla. Joidenkin mielestä useimpiin ns. tavallisten, terveiden ihmisten ongelmiin riittää kevyt tiettyjen ajattelutapojen uudelleenohjelmointi, toiset taas on sitä mieltä että kaikkiin käytösongelmiin on jotain syvempiä syitä joita pitäisi selvitellä tosiaan vuosia.
PoistaOmalla kohdallani en oikein jaksa uskoa mihinkään niin ihmeellisiin ongelmiin että tarvittaisiin vuosien terapiaa. Olenpa vaan onnistunut ehdollistamaan itseni vähän typerällä tavalla erityisesti näissä syömisasioissa, siten että ruoka on aina ratkaisu ties mihin, mihin loogisesti ajatellen ruoka ei vaikuta mitään.
Tuossa Beckin kirjassa oli hyvä ajatus siitäkin, että stressi on syömiselle pelkkä tekosyy. On lukemattomia ihmisiä jotka eivät edes äärimmäisessä stressitilassa ala syödä liikaa, vaan päinvastoin, heiltä katoaa ruokahalu. Ei siis ole niin että stressi selittää syömisen, vaan syöminen stressiin on itse opittu tapa, josta mahdollisesti nyt on kyllä jo vähän psyykkisesti riippuvainen, kun sitä on pari vuosikymmentä tehnyt.