Plussapallon mobiilipeliaddiktiot

Ei, en harrasta Pokemon Go:ta, se täytyy mainita heti alkuun. Siihen olen liian sohvaperuna, että viitsisin juosta pitkin maita ja mantuja ihan fyysisesti jahdatakseni virtuaaliotuksia. Pitkään vältyin myös kokonaan kiinnostumasta mobiilipeleistä. Tietokoneella olen aina pelannut graafisesti näyttäviä rooli- ja actionpelejä, ja tuntui että joku pikkuruudulla yksinkertaisten pelien pelaaminen sormella näyttöä tökkimällä olisi hyvin epäkiinnostavaa. Angry Birdsiä kokeilin, pelasin jonkun aikaa, ja kyllästyin. Saman pelin kakkosversiosta en tykännyt yhtään.

Nibblers


Ensimmäinen peli josta innostuin on hassua kyllä hyvinkin yksinkertainen peli: Nibblers. Siinä on ideana samanlaisten hedelmien "mätsääminen". Hedelmiä mätsäämällä voi tuhota erilaisia esteitä, tappaa liskoja (ei ne kyllä näytä liskoilta, mutta pelissä ne on nimellä "lizard"), tai vapauttaa vaikka avuttomia kaloja koreista, joihin ne on laitettu: mätsää kolme hedelmää kalakorin vierestä, niin kori hajoaa, ja kala hyppää iloisena veteen. Eri tasoissa on eri tehtävät: hävitä liskot, vapauta avuttomat kalat, poista muta mätsäämällä hedelmiä, kerää tietty määrä hedelmiä. Mätsäämällä useamman kuin 3 samanlaista hedelmää saa "syöppöjä", joilla voi syödä koko rivillisen hedelmiä tai liskoja. Simppeli peli, mutta yllättävän kivaa vaikka hetkiksi jolloin odottaa jotain tai muuten vaan kaipaa jotain kevyttä pientä tekemistä. Kuten kuvasta näkyy, mä olen tasolla 532. On siis tullut jonkun verran tätä pelailtua :D

Tasolle 532 käy nibblerin (syöpön) tie...


Taso 532. Tehtävä: hävitä hedelmiä mätsäämällä 15 liskoa

Sunken Secrets

Tämä on viimeisin addiktio, ja paljon monipuolisempi peli kuin Nibblers. Tämä on eräänlainen Sim-peli, jossa rakennetaan vähitellen omaa valtakuntaa. Viljellään maata, louhitaan kaivoksista, kaadetaan metsää ja tehdään siitä lautaa, parannellaan kansalaisten taloja ja omaa palatsia, tehdään sukelluksia joilla löydetään aarteita meren pohjasta, käydään kauppaa toisten saarten kanssa.

Tämä on siitä kiva peli, ettei tätä tarvitse pelata pitkiä jaksoja kerrallaan, koska sillä aikaa kun peli on suljettuna, toiminta jatkuu: sato kasvaa, kaivos tuottaa, kauppareissulle lähetetty kuumailmapallo vie tuotteita kohteeseensa, niitä hyödykkeitä mitä on määrännyt kansalaiset tekemään, syntyy. Eli välillä voi vaan käydä Sunken Secretsissä laittamassa määräyksiä että mitä tehdään nyt, ja sitten palata vaikka parin tunnin päästä (tai vaikka seuraavana päivänä) jatkamaan siitä. Ja kun nousee leveleitä ylöspäin, niin tulee koko ajan uusia asioita mitä voi pelissä tehdä: hienompia ikkunankarmeja ja ovia taloihin, uusia verstaita, uusia hyödykkeitä joita voi valmistaa.

Tähän on tullut tuhlattua rahaakin jonkin verran, koska hommia saa nopeutettua ostamalla "helmiä", joilla voi maksaa asioita. Niitä ei ole pakko ostaa, vaan tätä voi pelata täysin ilmaiseksi, mutta tosiaan joskus on kärsimättömyys iskenyt ja sitä on halunnut jonkun jutun valmiiksi heti, ja niinpä on tullut ostettua joku helmi-pakkaus. No, täytyyhän sitä softadevaajia tukea, saman alan ihmisenä, maksamalla hyvin tehdystä pelistä ;) 

Satoa valmiina korjattavaksi: tomaatteja, chilejä, yrttejä, omenia ja appelsiineja. Mehustamolla on valmiina tomaatti- ja kirsikkamehut. Sininen "vaakuna" on taikavoimaa, jota voi kerätä lähteistä ja kukkaistutuksista, ja sillä voi sitten tehdä kaikenlaista.

Hups, pahisörkki on ilmestynyt valtakuntaani! Täytyy tuhota se käyttämällä taikaenergiaa ennen kuin se muuttaa koko saaren violetiksi ja pilaantuneeksi.

Rakenteilla hallitsijan palatsi itselle. Vasemmalla vielä keskeneräistä osaa.

Sukelluksella. Vedenalainen kaivos on tuottanut valkoisia tiiliä, jolla voi korjata vedenalaisen naga-kansan asumuksia. Palkkioksi saa kalliita ja harvinaisia aineksia, joita tarvitaan oman palatsin rakentamisessa ja koristelussa.
Tykkään pelin visuaalisesta ilmeestä: joka paikassa on valtavasti yksityiskohtia. Valtakuntaansa voi myös koristella laittamalla uusia kukkia, suihkulähteitä, tekemällä taloihin hienompia ikkunoita ja ovia jne. Värimaailmakin miellyttää kaiken värikkään ja räikeän ystävää.


Kommentit

  1. Ja minkä ikäisille nämä on tarkoitettu?
    Alle kymmenvuotiaille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minkä ikäisille tämä kommentti on tarkoitettu?
      Muumioille vai pystyyn kuolleille?

      Poista
    2. Yläikärajaa ei tietääkseni ole, ja varsinkin tuota Nibbleriä pystyy kyllä aika pienestä asti pelaamaan kun ei vaadi kovin kummoista ymmärryskykyä.

      Kommenti viitannee siihen, että huvitukseni ovat lapsellisia, missä taas on jotain paheksuttavaa. Itse en ole ikinä ymmärtänyt sitä, mitä paheksuttavaa lapsellisuudessa on. Äitini on oikein malliesimerkki tuomitsemaan moniakin asioita lapselliseksi. Esim. tietokonepelit, sen jos tykkää lennätellä lennokkia, urheilun seuraaminen, lähes kaikki asiat joista hän ei itse välitä on LAPSELLISIA. Erityisesti on joskus huvittanut äidin kommentti "tekisit sinäkin jotain hyödyllistä", kun samaan aikaan rouva itse voi istua telkkarin ääressä katsomassa Emmerdalea tai Kauniita ja rohkeita. Minun älykkyysosamäärä ei ihan riitä ymmärtämään, miten se on hyödyllisempää kuin tietokoneella pelaaminen vaikka.

      Minusta näyttää että kyse on vain jostain hyvin tiukasta ihmisten normittamisesta omien kiinnostusten ja arvojen mukaan. Aikuisen ihmisen kuuluisi sitä, ja ei kuuluisi tätä. Itse en sellaisista perusta, vaan teen mitä haluan, jos se ei ole lain vastaista eikä loukkaa ketään. Ihan sama onko se joidenkin mielestä lapsellista, jos itse nautin.

      Tänään olen nauttinut muustakin lapsellisesta kuin pelaamisesta. Tykkään kovasti hyönteisistä ja niiden katselemisesta. Niinpä istuin pitkään ulkona penkillä, ja katselin kauan sudenkorentoja, joita laskeutui penkille ja välillä minun päällenikin. Niiden siivet on niin kauniita, sateenkaaren väreissä auringossa hohtavia, ja isot pyöreät silmät sympaattisia. Jos jotain ihmisiä huvitti katsoa, että onpa pimeä ämmä, tuossa istuu tyhmännäköinen autuas hymy huulilla katselemassa jotain ötököitä, niin suotakoon heille huvinsa ;) Kuten mullekin mun huvini katsella niitä, kun niistä tykkään.

      Poista
  2. En oo ikinä innostunut näistä peleistä, mutta ymmärrän, että moni pelailee ja varmaan koukuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei mua kyllä ainakaan millään pakkomielteisellä, kielteisellä tavalla koukuta, niin että ei pystyisi lopettamaan tai pelaisi niin ettei muuhun jää aikaa. Vain sen verran sopivasti, että kiinnostaa jatkaa peliä taas ja se tuntuu tavoitteelliselta ja mukavalta.

      Ymmärrän kyllä että esim. lapsena olisin voinut koukuttua liikaakin, kun olin erittäin pitkästymiseen taipuvainen lapsi, joka olin aina kiljumassa äidille, että mulla on tylsää, haluan jotain tekemistä, enkä olisi ollut hetkeäkään paikallani ja rauhassa. Jos silloin olisi ollut joku iPad ja siinä pelejä, niin voin kuvitella että olisin kokopäiväisesti uppoutunut niillä karkoittamaan tylsääni.

      Poista
  3. Suosittelen muuten Best fiends-nimistä peliä. Vähän saman tyylinen kuin tuo Nibblers, mutta hahmoja (pikku ötököitä) voi kasvattaa ja kehittää (jolloin hyökkäysvoima kasvaa jne). Aivan himokoukuttava ja jota jaksaa pelata. Ja näin sanoo tyyppi jota ei normaalisti kiinnosta mitkään pelit (menee aina hermo kun tulee liian vaikea taso eteen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä otin tämänkin puhelimeen, ja vaikuttaa että taitaa taas tulla uusi addiktio :D Ehkä vois välillä pitää Nibblersistä taukoa, ettei kaikki töiltä liikenevä aika mene pelaamiseen.

      Poista

Lähetä kommentti