Seitsemän minuutin liikuntaohjelma!

Kevät selvästi tulee, kun tuntuu että edes jotain pientä liikuntaa voisi taas yrittää harrastaa, vaikka mahdollisuudet onkin suht rajoitetut, kun työpäivän jälkeen ei enää koiraa voi jättää yksin. Eikä 11-vuotias pieni koira myöskään esim. juoksulenkkikaveri ole, rauhallisten nuuskulenkkien vaan.

Törmäsin netissä kuitenkin kiinnostavaan ohjelmaan, joka vaikuttaisi laiskalle ja ainakin olevinaan kiireiselle sopivalta. Väittävät tieteellisesti tutkitusti tehokkaaksi, ja voi tehdä kotona apuna ainoastaan tuoli. Kesto 7 minuuttia per treenikerta. Tosin se 7 minuuttia pitäisi sitten tehdä jopa epämukavuuteen asti täysillä, että tehoaisi. Mutta eikös 7 minuuttia kestä mitä vaan? 

Ohjelma löytyy täältä . Alle laitan vielä liikkeitä kuvaavan kuvan.


Tarkoitus olisi tehdä jokaista liikettä aikalailla täysillä 30 sekuntia. Sitten pitää 10 sekunnin tauko ja siirtyä seuraavaan liikkeeseen.

Monet noista liikkeistä lienevät sellaisia joita en nykykunnolla vielä kyllä pysty tekemään, kuten joku punnerrus tai lankutus. Voin kuvitella millainen on yritykseni punnertaa: plösö mursu naama punaisena yrittää ruipelokäsillään nostaa ruhon massaa ylös, mutta päätyy vain rojahtamaan naamalleen :D Mutta ehkä nuo ajan kanssa olisivat opittavissa vanhanakin.

Kommentit

  1. Noi liikkeet näyttää aika lailla samoilta kuin Jutan pinnistykset... kai siinä jokin raja on, millaisia pyrkimyksiä ihmiskeholta voidaan vaatia?

    Luultavasti revit itsesi jos kylmiltään yrität noita, on aika rajatilavaatimuksia... mutta itsekin tahtoisin vähän jumppailla, joten kiinnostaa kuulla miltä liikkeet on kropassa tuntuneet :)

    Ihmettelee Espoon kissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en yritä koko sarjaa kylmiltään. Idea olisi että otan yhden liikkeen viikossa mukaan aina uuden. Jos joku tuntuu vaikealta niin sitä voin harjoitella pidempäänkin, esim. varmaan punnerruksesta ainakin täytyy sellainen naisten versio alkuun tehdä vaan.

      Tällä viikolla olen tehnyt vain tuota ensimmäistä, ja jumaliste kun sekin on tuskaista sohvaperunalle. Pelkkää haara-perushyppelyä 30 sekuntia nopeasti, ja kolmantena päivänä vasen polvi, josta on nuorena mennyt eturistisiteet, on ihan julmetun kipeä tietyissä asennoissa. Mutta jatkaa aion, tuo polvi nyt on tuollainen vähän aina, nivelrikkoakin kun siinä jo jonkin verran on.

      Poista

Lähetä kommentti