Miten teknisen alan opiskelu teki monistakin meistä feministejä

Tänään päädyin lukemaan Lotta Aarikan sivuilta jutun siitä, miten Otaniemi teki hänestä feministin (linkki), ja päädyin miettimään sitä, että kyllä minä itsekin aloin teknisen alan opiskelun myötä -vaikka se ei tapahtunutkaan Otaniemessä - heräämään todellisuuteen, jossa ihmisille oikeasti sukupuoli jotenkin vielä määrittää hyvin vahvasti ihmisen persoonaa.

Kirjoituksen "herrakerhojutuista" on ole oikein mitään erityistä mieltä. En ehkä osaa pitää sellaisia klubeja niin vakavana asiana kuin Aarikka. Omassa opiskelupaikassani moisia ei ollut tietääkseni, ihan vapaasti sai mennä naisena mukaan ihan mihin vaan. Mutta kun sitten meni, niin kuin opiskelun alkuaikoina tein - olinhan opiskelun myötä muuttanut toiselle paikkakunnalle jossa en tuntenut ketään ja kaipasin kavereita - niin törmäsin tuohon Aarikan toiseen pointtiin: huomasin että minusta oletettiin kaikenlaista vain siksi että olen nainen.

Kun ensimmäistä kertaa menin uusille tarkoitettuihin fuksibileisiin, niin huomasin että meninpä minne vaan, aiheutin muissa vaivautuneisuuden tunnetta. Ohrapirtelön voitelemana vilkkaasti käynyt keskustelu pöydässä hiljeni jos tulin paikalle, kaikki jotenkin yrittivät "skarpata" ja olla asiallisia eikä kovin juopuneen oloisia. Lisäksi he kuvittelivat, että he eivät voisi jatkaa puhumista niistä puheenaiheista, joista olivat puhuneet, vaikka tietokonepeleistä, uudesta huippunäytönohjaimesta tai Sci-Fi-sarjoista, vaan että koska olin NAINEN niin minulle tarvisi keksiä jotain naisille sopivaa puhuttavaa. Innokas väittely Nvidian ja AMD:n näytönohjainten tehomallien keskinäisestä paremmuusjärjestyksestä hiljeni, ja joku yritti väkisin keksiä tikusta asiaa puhuakseen Omituiselle Otukselle, naiselle. Small talkia tyyliin "Kaunis päivä tänään, eikö", ja kaikki odottamassa että menisin pois nihkeyttämästä tunnelmaa. Silloinkin kun aktiivisesti yritin ottaa osaa ennestään käynnissä olevaan keskusteluun, se hiljeni minun tultua paikalle.

Eikä se ollut vain ne ekat bileet. Myöskään ryhmätöihin minua ei haluttu mukaan. Vuoden päästä tajusin jo että ne on parasta heti pyytää saada tehdä yksin, koska "pojat" haluaa tehdä niitä kaljatuopin ääressä yliopiston lähellä olevassa juottolassa, ja jos minä menen sinne mukaan kuten viinalle persona ihmisenä mielelläni menin, hommasta tulee vaivautunutta ja ikävää. Törmäsin myös Aarikan mainitsemaan hassuun yksityiskohtaan että jos joku kirosi, sanoi vaikka "vittu", niin minun läsnäollessani he kokivat tarpeelliseksi pyytää sitä anteeksi. Hassua, itsehän kiroan kuin mikäkin merimies tai rekkakuski, enkä muutenkaan ole mikään herkkä mimosa, mutta koska olen nainen, kukaan ei edes halunnut selvittää sitä millainen yksilönä olin, minä olin nainen ja naiset on sitä ja tätä ja tuota. Ilman poikkeuksia ilmeisesti.

Vanhemmiten olen alkanut kapinoida tuota lokerointia vastaan olemalla tietoisesti niin omituinen, ettei lokerointi naisen perinteisiin ominaisuuksiin kerta kaikkiaan onnistu. Jos en ole korostetun omituinen, minut leimataan naiseksi ja minuun liitetään monia minuun ollenkaan sopimattomia ominaisuuksia sukupuoleni takia. Olemalla äänekäs outolintu ihmisten, jopa teknisen alan miesten, on sen sijaan pakko todeta, että tuo nyt on niin omituinen että siitä ei tiedä onko se kala vai lintu, ei voi olettaa mitään. Varjopuolena tällaisessa ratkaisussa toki on se, ettei omituisen kanssa kukaan erityisesti halua olla tekemisessä sen enempää kuin on työasioissa pakko, mutta minä valitsen mieluummin sen vaihtoehdon kuin sen ettei minua nähdä ollenkaan itsenäni vaan oletetaan paljon.

Ja parisuhteet ne vasta onkin kokemukseni mukaan noiden sukupuolioletusten ja roolien pesäke, tänäkin päivänä. Muistan ikuisesti kuinka ensimmäisessä seurustelusuhteessani mentiin miesystävän kaverien kanssa tuopille. No, minä en ole mikään hiljainen hissukka joten osallistuin keskusteluun innokkaasti, aiheet kun oli kiinnostavia. Kotona sain sitten mieheltä moitteet, että ei tarvitsisi puhua niin paljon, että huomasitko ollenkaan että muiden tyttöystävät eivät puhuneet niin paljon. Jatkossa kiinnitin huomiota siihen, että tosiaan, naiset istuivat aika hiljaa vain kuuntelemassa miehiä tai puhumassa keskenään. Keskustelu vaikka politiikasta oli ilmeisesti miesten aiheita, joissa naisen pitäisi olla hiljaa. Moniin muihinkin ahdistaviin oletuksiin ja käyttäytymisodotuksiin törmäsin. Oletuksista esimerkkinä taas tuo "olen herkkä koska olen nainen". No, häntäheikki oli pettänyt minua ja tunnusti tekonsa (vähän pakko, koska ei tiennyt onko hänellä joku tauti ja ei halunnut tartuttaa minua, ja minua taas ihmetytti että miksi seksi ei kiinnosta). Hassua oli, että mies pelkäsi että saatan jopa "tehdä jotain itselleni" hänen pettämisensä takia. Soitteli kauhuissaan varmistaakseen että olen hengissä. Ja minua nauratti, että voi jumalauta, ai että luulee tuo kusipää että ikinä tappaisin itseni jonkun äijän pettämisen takia, ja sanoinkin sille että luulet kuule itsestäsi aika paljon liikoja nyt. Mutta ei, naiset on herkkiä ja särkyväisiä, eikä siitä käsityksestä pääse sitten millään.