Naistenpäivän ajatuksia sukupuolesta ja stereotyypeistä

Tänään on medioissa näkynyt juttua naiseudesta ja feminismistä, kun on kansainvälinen naistenpäivä. Itselleni tähän liittyy ristiriitaisia tunteita, koska en ole oikeastaan koskaan kokenut olevani nainen. En kyllä mieskään. Sisäinen tuntemukseni itsestäni on että minä vain olen, olemassaolon tunne ilman että tuntisin olevani mitään sukupuolta. Sukupuoli tuntuu samanlaiselta suhteellisen pinnalliselta asialta kuin vaikka kehon paino tai hiusten väri, ei ydinminuuteeni kuuluvalta asialta.

Lapsena sain olla aika vapaasti mikä olin, koska olin kotona hoidossa kouluun menoon asti. Vanhempieni mielestä siinä ei ollut mitään vikaa, että laitoin kolmipyöräiseen pyörääni ruuvimeisselin vaihdekepiksi ja painelin sillä menemään auton ääntä pitäen, vaihteita vaihdellen. Tai että leikein pikkuautoilla enkä ollut kiinnostunut nukeista. Tai että tykkäsin purkaa ja koota erilaisia pieniä kodinkoneita, koska minua kiinnosti miten ne toimii. Tai että kiipeilin puissa etsien linnunpesiä tai touhusin muuta aktiivista ulkona, enkä ollut yhtään hillitty ja rauhallinen (sen sijaan veljeni oli yllä hyvinkin rauhallinen ja hillitty, hänestä olisi tullut paljon parempi tyttö kuin minusta ;) ).

Kouluun mennessä sitten vasta kunnolla törmäsin siihen asiaan, että sillä että on TYTTÖ on jotain muutakin merkitystä kuin että on pissavärkki vähän erilainen kuin pojilla. Tytöt vaikuttivat olevan poikia paljon rauhallisempia, he olivat kiinnostuneempia puhumisesta ja sosiaalisista kuvioista kuin tekemisestä. Heitä myös kiinnosti kaikki minusta tylsät asiat kuten söpöt kuviopyyhekumit tai vaatteiden tai koulureppujen ulkonäkö. Mikä pahempaa, siihen aikaan vielä opettajatkin odottivat että tyttö on ujo, nöyrä ja rauhallinen, ja se mikä pojilta sallittiin kun "pojat on poikia", oli tytöltä jälki-istunnon arvoista huonoa käytöstä.

Jossain vaiheessa, esimurrosiässä ja murrosiässä, yritin tulla enemmän naisen sukupuolistereotyypin mukaiseksi, pääasiassa kelvatakseni pojille. Tosin en sittenkään kelvannut, koska olin ruma, joten turhaksi jäi yritys, ja sain palata omaksi sukupuolineutraaliksi itsekseni :D Koen tosiaan olevani neutraali, en esim. naisen kropassa oleva henkisesti mieskään. Tuntuu että on sama kumman sukupuolen kropassa olen, ei minun ydinolemukseni siitä muuttuisi mihinkään jos yhtenä aamuna heräisin miehenä. Seksuaalisuuttakaan se tuskin haittaisi, koska unimaailmassani esimerkiksi olen tähänkin asti ollut aika tasapuolisesti seksiunissa mies tai nainen.

Tämän lajin outolintuna usein ihmetyttää, että miksi siitä sukupuolesta tehdään niin iso numero. Inhoan kerta kaikkiaan kaikkea ajattelua, joissa ihmisiä yritetään tunkea lokeroihin biologisen sukupuolen perusteella, sanoa että "naiset ovat sellaisia" tai "miehet ovat sellaisia", kun yksilöitä me kaikki olemme, ja yksilövaihtelut lienevät paljon suurempia kuin sukupuolten väliset erot. Olenhan minäkin nainen, vaikka olen teknisellä alalla, katson fudista ja lätkää, maistuu kalja ja mallasviski, enkä ole edes sen ehkä tärkeimmän nais-oletuksen mukainen että nainen olisi iloinen ja ulospäinsuuntautunut sosiaalinen päiväperho. Ei, minä olen suomalaismiehen stereotyypin mukainen "ei puhu eikä pussaa" jurottaja :D Ja puolustan oikeuttani olla tällainen nainen, samoin kuin kaikkien muidenkin oikeutta tulla hyväksytyiksi juuri sellaisena kuin he ovat, vaikkeivat sattuisi sopimaan pätkääkään sukupuolestaan esitettyihin stereotyyppeihin.

Sellainen sivuhuomio vielä tästä, että luulen että miehille saattaa nykyisin nuo rooliodotukset olla vielä rajoittavampia kuin naiselle. Tuli vaan mieleen eräs oikein mukava, ja hyvän näköinenkin tuttu mies, joka ei ole esim. naisseuraa koskaan oikein löytänyt, koska hän on ujo ja rauhallinen ja taiteellinen, mitä monet tuntuvat pitävän jotenkin "naismaisena", ja häntä on jopa päin naamaa arveltu homoksi ties kuinka monta kertaa siksi kun ei ole stereotyypin mukainen testosteronia uhkuva alfaurostyyppi...

Kommentit

  1. Hyvin kirjoitettu. Tuo erilaisuus, mitä kuvaat, oli aika tuttua täälläkinpäässä. Ihan noin poikatyttö täälläpäässä ei oltu, mutta kaikki kiinnostuksen kohteet olivat kovin erilaisia kuin useimmilla muilla tytöillä. Ehkä kaikkein tyrmäävin kokemus oli se, kun itseä kiinnosti tähtitiede, ja toiset tytöt olivat innostuneita horoskoopeista Q-/ Mutta lapsuudessa on parasta se, että se menee ohi, ja nuoruus oli joka tapauksessa erilainen kuin normitytöillä. Oikeastaan vasta aikuisena on tullut sinuiksi itsensä kanssa, ja ettei tarvitse välittää niistä rajoista, mitkä yhteiskunta asettaa.

    Täälläpäässä on oltu kuusi viikkoa tiukkaa Atkinsia, ja 5 kg lähtenyt eli pian saa mennä farkkukauppaan. Tosin niistä on aina se ensimmäiset 3 kg nestettä, joka lähtee glykogeenivarastojen loppuessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä huomio, että aikuisena on erilaisilla paljon helpompaa. Lapsena ja nuorena sitä ei vielä osaa kyseenalaistaa enemmistön oikeassaolevuutta ja on jatkuvasti epävarma, jos muut ei hyväksy. Aikuisena onneksi voi vaan todeta, että minulla ON oikeus olla sellainen kuin olen, jos en mitään lakeja olemisellani riko, ja muiden ei auta muuta kuin hyväksyä ärsyttävän ihmisen olemassaolo.

      Hyvää painonpudotusta kyllä sinulla :) Itsellä tässä ensimmäinen sallittu herkkupäivä menossa, valitsin 1000 kcal ylitykseeni 4 isoa olutta, joista neljättä tässä latkin parhaillaan. On se hyvvää... Mutta menisi kyllä 10 lisää helposti...

      Poista

Lähetä kommentti