Viikko laihduttamatta: +0,7 kg
Kirjoitin 17.8. siitä että en jaksa enää laihduttaa, kun en ole kaikella vaivalla edes laihtunut, ja lisäksi on tullut monia haittoja kuten ahmimishimot. Tämän viikon olen ollut sitten miettimättä ollenkaan syömistä ja painoa, ja niinhän se on käynyt että lihottu ollaan. Paino tänään 74,8 kg aamulla.
En kyllä sinänsä ihmettele. On ollut huono viikko. Rakkaan koiran kuolema maanantaina loi omanlaisensa tympeän, välinpitämättömän sävyn koko viikolle. Lisäksi työpaikallani ilmoitettiin että jälleen kerran alkaa talossa YT-prosessi (edellinen oli toissavuonna), eli oman työpaikkansakin puolesta joutuu taas jännittämään. En pidä erityisen todennäköisenä että olisin ensimmäisten joukossa joutumassa pois, mutta kyllä se silti aina jännittää. Varsinkin, kun tiedän että alalla on valtava ylitarjonta tekijöistä ja lisäksi ikäni alkaa olla jo hidaste työllistymiselle. Olenhan tässä pari vuotta jo muualta hommia hakenutkin, pääsemättä kertaakaan edes haastatteluun... Mutta ei parane etukäteen murehtia, kun ei se mitään auta, kohdataan työttömyys sitten jos se omalle kohdalle osuu.
Koiran menetys- ja YT-tunnelmissa on kyllä tullut sekä syötyä että juotua liikaa. Ei mitenkään massiivisesti ahmimistyylisesti liikaa, mutta selvästi yli normaalin. Kahtena päivänä, keskiviikkona ja eilen, join olutta. Eilen suht paljonkin. Lisäksi kahtena päivänä arkena kävin lounastauolla pizzalla, normaalien salaattiaterioideni sijaan. Olen myös syönyt levyn suklaata, karjalanpiirakoita, suolapähkinöitä, puolukkamurupiirakkaa vaniljakastikkeella (tietysti tein semmoisen 5-6 hengelle sopivan kokoisen piirakan ja söin sen itse parina päivänä)...
kun vaa'alla kävin. Se vanha kunnon morkkis jossa mieli vaatii rangaistusta ja kurinpalautusta mässäilyn
synneistä. Onneksi en langennut kiusaukseen vaan muistutin itseäni, että EI, minähän olen lopettanut laihduttamisen. Minä EN aio ottaa yhtään nälkäkuuria enää, eikä vain periaatteen vuoksi vaan siksi kun tiedän että jokainen kuuri vaan pahentaa syömishimoja loppujen lopuksi. Aion tässä ainakin muutaman viikon sallia itselleni oikeasti ihan kaiken ja katsoa mihin suuntaan ruokahimot kehittyy. Sen jälkeen voin varovasti miettiä mitä asioita voisi kohtuullistaa - varovasti, koska kovin helposti mieli tuntuu menevän sille fanatismivaihteelle jossa kohtuullistamisen sijaan se kieltäisi kaiken nautittavan elämästä ja vaatisi halveksivaan sävyyn läskiä kuriin ja ruotuun, itseinhoisen rankaisemisen tielle...
En kyllä sinänsä ihmettele. On ollut huono viikko. Rakkaan koiran kuolema maanantaina loi omanlaisensa tympeän, välinpitämättömän sävyn koko viikolle. Lisäksi työpaikallani ilmoitettiin että jälleen kerran alkaa talossa YT-prosessi (edellinen oli toissavuonna), eli oman työpaikkansakin puolesta joutuu taas jännittämään. En pidä erityisen todennäköisenä että olisin ensimmäisten joukossa joutumassa pois, mutta kyllä se silti aina jännittää. Varsinkin, kun tiedän että alalla on valtava ylitarjonta tekijöistä ja lisäksi ikäni alkaa olla jo hidaste työllistymiselle. Olenhan tässä pari vuotta jo muualta hommia hakenutkin, pääsemättä kertaakaan edes haastatteluun... Mutta ei parane etukäteen murehtia, kun ei se mitään auta, kohdataan työttömyys sitten jos se omalle kohdalle osuu.
Koiran menetys- ja YT-tunnelmissa on kyllä tullut sekä syötyä että juotua liikaa. Ei mitenkään massiivisesti ahmimistyylisesti liikaa, mutta selvästi yli normaalin. Kahtena päivänä, keskiviikkona ja eilen, join olutta. Eilen suht paljonkin. Lisäksi kahtena päivänä arkena kävin lounastauolla pizzalla, normaalien salaattiaterioideni sijaan. Olen myös syönyt levyn suklaata, karjalanpiirakoita, suolapähkinöitä, puolukkamurupiirakkaa vaniljakastikkeella (tietysti tein semmoisen 5-6 hengelle sopivan kokoisen piirakan ja söin sen itse parina päivänä)...
Tänään iski jo Nutrilettin kiusaus
kun vaa'alla kävin. Se vanha kunnon morkkis jossa mieli vaatii rangaistusta ja kurinpalautusta mässäilyn synneistä. Onneksi en langennut kiusaukseen vaan muistutin itseäni, että EI, minähän olen lopettanut laihduttamisen. Minä EN aio ottaa yhtään nälkäkuuria enää, eikä vain periaatteen vuoksi vaan siksi kun tiedän että jokainen kuuri vaan pahentaa syömishimoja loppujen lopuksi. Aion tässä ainakin muutaman viikon sallia itselleni oikeasti ihan kaiken ja katsoa mihin suuntaan ruokahimot kehittyy. Sen jälkeen voin varovasti miettiä mitä asioita voisi kohtuullistaa - varovasti, koska kovin helposti mieli tuntuu menevän sille fanatismivaihteelle jossa kohtuullistamisen sijaan se kieltäisi kaiken nautittavan elämästä ja vaatisi halveksivaan sävyyn läskiä kuriin ja ruotuun, itseinhoisen rankaisemisen tielle...
Pitäisiköhän sinun jemmata vaaka vähäksi aikaa kellariin, niin morkkiksia ei ehkä pääsisi syntymään? Itselläni ei ollut vaakaa kymmeniin vuosiin, ja nyt kun ostin semmoisen, huomaan yhtenään ravaavani sillä ja kehittäväni ihan neuroottisia taipumuksia ylianalysoida jokaista painon heilahdusta.
VastaaPoistaVoisi olla ihan terveeellistä kyllä... Toistaiseksi haluan vielä seurata että mitä painolle käy jos oikeasti syö kuten haluaa, mutta jos tuollaiset "AARGH pakko mennä ostamaan Nutrilettia ja pitää ainakin viikon kuuri" fiilikset seuraa jokaista punnitusta niin sitten kyllä päätyy vaaka aika äkkiä jemmaan. Onneksi oli lyhytaikainen tuo olo, kun sitten taas palasi mieleen että hei, eihän mulla enää olekaan tavoitetta että paino laskisi ja toisaalta on odotettua, että rennommalle linjalle lähtiessä ensin paino nousee.
PoistaIkäviä asioita sinulla viikon mittaan: siis rakkaan ystäväkoiran kuolema ja tieto yt-neuvotteluista.
VastaaPoistaMinusta 0,7 kiloa on aika vähän, kun painohan nyt joka tapauksessa vaihtelee. Nestettä se on: hiilihydraatit sitovat kolminkertaisen määrän nestettä. Luulisin, että muutama päivä ilman hiilariyliannostusta korjaa tilanteen.
Kyllä tuossa varmaan oikeaa painonnousuakin on jonkun verran kun on tullut tosiaan melkoisesti syötyä. Mutta eipä tuo mitään, niin sanottiin rennon painonhallinnan kirjassakin että usein paino alkuun nousee kun alkaa rennommalle linjalle, kun on kuurien jäljiltä patoutuneita syömishaluja. Niiden pitäisi muutamassa viikossa ilmeisesti tasoittua ja painonnousun loppua, saa nähdä miten ämmän käy :D
PoistaEn ole lukenut blogiasi pitkään aikaan, mutta nythän täällä alkaa tapahtua! Itse olen saman mallinen ja painoindeksiltä luultavasti samanlainen kuin sinäkin, lyhyempi vain, 158/n.63-64 kg. Olisi kivaa tokikin olla laihempi, mutta koskaan en oo millään tehodietillä ollut. Hyväksyn itseni näin, syön rennosti ja hallitsen pukeutumisen niksit, kuten sinäkin. Paino ei rajoita elämääni eikä tekemisiäni, enkä ajattele olevani ruma vaan ihan mukiinmenevä 4-kymppinen. Hienoa että olet oivaltanut asioita! Tämä tie on oikea!
PoistaTotta. Olisihan se kiva jos onnistuisi laihtumaan, mutta jos se ei kerran suosiolla onnistu, eikä ole tiedossa mitään uusia keinoja joilla se sen paremmin onnistuisi jatkossakaan, niin mitäpä sitä jatkuvasti stressaamaan asiasta. Varsinkin kun tosiaan paino ei ole vielä terveydelle todella haitallista sairaalloista ylipainoa, joka haittaisi liikkumistakin.
PoistaVaatteilla tosiaan voi tehdä paljon. Itse välillä laihduttaessani pukeuduin tahallani vaatteisiin jotka oikein pursotti läskejä rumasti, että sain ällötellä itseäni peileistä. Kuvittelin, että itseinho lisäisi motivaatiota laihtua ja johtaisi laihtumiseen. Mutta ei se johtanut muuhun kuin siihen että oli tympeä olo kun tunsi olonsa niin kelvottomaksi, ja kun on sellainen olo, ei jaksa välittää mistään ja tekisi vaan mieli juoda ja syödä itsensä unohduksen tilaan. Parempi kun pukeutuu niin ettei kauheasti tursuile mistään ja voi tuntea itsensä ok:ksi.
Ootko kuitenkin pysynyt Lee Cooper LC 01 farkuissa?
PoistaEi mahdu LC01 farkut nyt enää päälle, täytyy käyttää vaan löysiä trikoohameita ja muuta läskinpeittokaapua :D Eikä edes jostain syystä harmita yhtään, huvittaa vaan olla pitkästä aikaa plösö mutta tyytyväinen :)
Poista