Mielikuvittelusta ja tahdonvoimasta

Tuli lainattua kirjastosta tuollainen elämänviisauskirja, jossa oli asiaa mm. meditaatiosta, koska täälläkin kommenteissa monet on meditaatiota suositelleet (Kirjan nimi on "Yksinkertaisen viisauden kirja" ja kirjoittajat ovat Fei Jong ja Aljoscha Long). Kirjassa tosiaan on hyvää asiaa meditaatiosta, hengitysharjoituksista jne mutta myös aika suoraan laihdutusprojektiin sovellettavaa asiaa siitä miten pääsee tavoitteisiinsa.

Itseni yllätti täysin tänään lukemani kohta, jossa vastakkain asetetaan mielikuvitus ja tahdonvoima. Itse en ole koskaan ajatellut näitä mitenkään rinnastettavina tai toisiinsa liittyvinä asioina. Laitan tässä tänään sanasta sanaan kirjan vanhan itämaisen mestarin opetuksen asiasta, ja joitain pieniä kommentteja. Seuraavaan postaukseen laitan kirjassa olevia mestarin opetuksen perusteella muodostettuja konkreettisia ohjeita miten käyttää mielikuvitusta päästäkseen tavoitteeseen.

Pilvien päällä ratsastaminen

Yksi vanhan mestarin lempioppilaista sanoi: "Mestari, miksi et opeta meitä kehittämään tahdonvoimaamme täydelliseksi. Emmekö tarvitse sitä päästäksemme tavoitteisiimme?" 

Mestari nauroi. "Niin, ystäväni - tahdonvoimalla voi saavuttaa paljon. Se on kuitenkin liian vähän." 

"Mutta mikä on tahdonvoimaa tärkeämpää?"

"Vaikka voisit käyttää koko tahdonvoimasi, muttet ole sopusoinnussa itsesi kanssa, voisit yhtä hyvin valjastaa neljä hevosta vetämään vaunuja niin, että jokainen vetää omaan suuntaansa."

"Entä jos olen sopusoinnussa itseni kanssa?"

"Silloin voit ylittää korkeimmatkin esteet."

"Tahdonvoima on siis kuitenkin tärkeää!"

"Vaikka voisit käyttää koko tahdonvoimasi, muttet osaisi kuvitella että saavutat päämääräsi, voisit yhtä hyvin vetää vaunuja silmät sidottuna."

"Entä jos näen päämääräni selvästi mielessäni?"

"Silloin, ystäväni, et tarvitse lainkaan tahdonvoimaa. Luovu tahtomisesta, sillä kaikki tahtominen on taistelua. Voita esteet ilman taistelua."

Mietteitä edelläolevasta

On totta, että olen nähnyt laihdutusprojektini taisteluna; taisteluna kiusauksia, omaa ailahtelevaista mieltä, ailahtelevaista tahdonvoimaa ja varsinkin ailahtelevaisia mielihaluja vastaan: yhtenä päivänä haluan laihtua nopeasti, toisena mieleni sanoo että ihan sama, mässätään vaan. Ja todellakin, en ole ikinä edes oikestaan millään konkreettisella tasolla kuvitellut itseäni oikeasti hoikkana. Mielessäni olen nähnyt itseni vain laihduttajana, en koskaan laihana. Ehkäpä juuri tässä on vika. Minun identiteettini on olla laihduttaja, ja vieläpä sellainen jolla on vaikeaa ja ei millään tahdo onnistua. Mieli tahtoo pitää kiinni identiteetistään. Ehkäpä minun pitäisi tosiaan alkaa nähdä itseni onnistujana, eikä ikuisena laarditaistelijana!

Toinen kirjan tarina mielikuvituksen merkityksestä

Oppilas valitti mestarille anopistaan. "Hän nalkuttaa koko ajan. Ja jos hän ei nalkuta, hän nukkuu ja kuorsaa äänekkäästi, ahmii ruokakomeron tyhjäksi tai haukkuu meitä naapureille. Eikö sellaista ihmistä ole viisaimmankin vaikea kestää?"

"Osaatko kuvitella, että se olisi helppoa?"

"En. Sitä en osaa kuvitella. Haluaisin kyllä suhtautua häneen tyynesti ja iloisesti, mutta vaikka kuinka yritän, se ei onnistu."

"Kuulehan. Kun tahto ja mielikuvitus ottavat mittaa toisistaan, mielikuvitus voittaa aina!"

Mestarin ystävä vaikeni hetkeksi mietteissään. Sitten hän sanoi epäröiden: "Eikö todellisuus muka ole ihmisen mielikuvitusta voimakkaampi?"

"Jos mielikuvistasi on tullut sinulle totta, miten voit erottaa sen todellisuudesta?" 

... ymmärrän kyllä pointin

ainakin jossain määrin. Sen, kuinka paljon mielikuvamme asioista vaikuttavat havaintoihimme, ja sitä kautta mielialaan ja käytännön toimintaan. Jos tuo tarinan mies olisi oikeasti alkanut nähdä mielessään anopin pohjimmiltaan sympaattisena ihmisenä vaikkakin vanhuuttaan vähän kärttyisänä, hän itse varmaan olisi ollut anopille ystävällisempi, ja sitä kautta anoppikin ehkä olisi vähän pehmentynyt. Tai jos ei olisikaan, niin ihan sama, hänhän ei enää kärsisi siitä, koska kokisi asian vanhan ihmisen harmittomana oikutteluna, ei jatkuvaa kärsimystä aiheuttavana piinana.

Ja jos minä oikeasti näkisin itseni itseni läskin laihdutustaistelijan sijaan onnistujana ja hoikkana, ehkä tarvittaisiin vähemmän taistelua syödä ja elää kuten hoikat ihmiset elävät. Ja joka tapauksessa, vaikka en laihtuisikaan, olisin tyytyväinen, koska kokisin jo mielessäni olevani mitä haluan enkä murehtisi jatkuvasti peilikuvan ja halutun tilan ristiriitaa. Varsin mielenkiintoisia ajatuksia minulle, koska itse en ole koko asiaa miettinyt, ja mielikuvittelua olen pitänyt lähinnä haihattelevana haaveiluna, josta ei mitään muuta käytännön hyötyä ole kuin se että se on kiva pako ankeasta todellisuudesta välillä. Mutta jos mielikuvitusta voikin käyttää muuttamaan todellisuutta sen sijaan että käyttää sitä todellisuuden pakenemiseen, se on mielenkiintoinen ajatus :)