Katsaus vuoteen 2013

No niin, nyt on vuoden 2013 viimeinen päivä. Plussapallo latkii jääpaloilla, mintulla ja tuoreilla mansikoilla höystettyä fresitaa ja miettii menneitä, suunnittelee tulevia. Uudenvuodenaatto taas tavallisissa merkeissä, eli yksikseen kotona, mutta eipä tuo mitään, tähän on totuttu :)

Laihdutus: loppuvuosi harmittaa ja paljon

Laihdutusprojekti alkoi huhtikuussa paremmin kuin odotin. Olin odottanut valtavaa taistelua varsinkin alkoholin kanssa, koska sen suurkulutus oli minulla erittäin piintynyt tapa. Mutta ei se niin vaikeaa ollutkaan. Muutama repsahdus sattui, mutta vain kertajuomisia, ja ne vain vähän hidastivat painonlaskua, eivät kumonneet kaikkea mitä oli saavutettu. Sain 31.3.-11.10 aikavälinä painon putoamaan 73.5:stä kilosta 63.2:een, mikä olisi ollut enää 8 kg päässä tavoitteestani. 

Mutta niin... Sitten tuli kaamos, kaamosväsymys, töissä monta projektia päälle yhtä aikaa, ja kaiken kukkuraksi joulunalusaika edustuslounaineen ja joulusyömiset ja -juomiset. Tänä aamuna painoni oli 69 kiloa :( Olen siis onnistunut lihomaan pelkästään joulukuussa lähes 6 kg. Ja olen joutunut kaivamaan taas koipalloista esiin ne vanhat vaatteet joihin uudestaan kasvava kaljamaha ja selkäläskit mahtuu :( Tämä tarkoittaa, että koko vuoden painonpudotus jääkin vain 4.5 kiloon, kun se paremman joulukuun kanssa olisi voinut olla 10-12 kg. 

Muut elämänmuutossuunnitelmat

Osasyy tuohon laihdutuksen kanssa luovuttamiseen varmaan oli sekin, että olen huomannut, että monet ajatukset joita elättelin uuden elämän aloittamisesta ovat iässäni käytännössä epärealistisia. Innostuneena siitä että minulla olikin voimaa laittaa piste jokapäiväiselle tympeälle kaljantissuttelulle ja roskaruoan syömiselle ajattelin, että nyt luon elämäni uudestaan, lopultakin sellaiseksi jota haluan. Haaveilin puolison löytämisestä, työpaikan vaihdosta, ulkomaille muutosta, välillä jopa vauvasta, vaikka ymmärränkin ettei se toive todennäköisesti enää iässäni toteudu. Ajattelin kuitenkin että edes joku haaveistani olisi toteuttamiskelpoinen. 

Yksi kerrallaan haaveeni ovat kuitenkin saaneet kylmää kyytiä. Nettideittimaailma osoitti, ettei sitä puolisoa löydäkään niin vaan, kun ei ole mikään kaunotar eikä viehättävä sosiaalinen seuranainen, vaan vakavaluonteinen nörtti. Uskon, että jos olisin hauska ja sosiaalinen, samalla ulkonäölläkin voisi ehkä joku löytyä, mutta kun olen tylyn ja sulkeutuneen oloinen, sen lisäksi että ruma, niin eipä kyllä kukaan kiinnostu, enkä voi heitä siitä moittia. Haluaisinko itsekään miestä, joka ei viehättäisi ulkoisesti, ja jonka seurassa olisi lähinnä vaivaantunut olo? Rehellisesti: en. 

Työpaikkoja on tullut haettua niin koti- kuin ulkomailta. Ulkomaanhauista mikään ei tuottanut tulosta. Kotimaan hauista pääsin kerran haastatteluun, mutta siellä kuitenkin kävi ilmi että olisin aivan väärä henkilö tiimiin. Siellä firmassa kun ei riittänyt että tekee työnsä, vaan firman kulttuuriin kuului vahvasti muun työntekijäporukan kanssa iltaisin kaveeraaminen. Ja ne muut työntekijät oli pääosin alle kolmikymppisiä miehiä. Molemmat osapuolet ymmärsimme, että en minä sinne porukkaan sovi. Mistään muualta ei tullut edes haastatteluun kutsua. Ei sinänsä ihme, että alalla on huonot ajat ja isot firmat on järjestäneet YT:itä viime vuosina ahkeraan. 

Ulkomaille muuttohaaveetkin voinee unohtaa, jos ei tule lottovoittoa. Fakta valitettavasti on, että hakiessani töitä minua vastaan on jo 3 asiaa: 1) ulkomaalaisuus, 2) ikä, 3) sukupuoli. Yhdestä paikasta johon hain, jopa sähköpostitse vastattiin ihmetellen, että miksi nelikymppinen nainen haluaisi yhtäkkiä lähteä ulkomaille. Nii-in. Minusta siinä ei ole mitään sen ihmeellisempää kuin siinä, jos kaksi- tai kolmikymppinen haluaa, mutta muut eivät ajattele niin. 

Mutta luovuttaa ei voi

Ei laihduttamisen eikä muunkaan suhteen. Laihduttamisen suhteen ei auta kuin aloittaa huomenna uusi vuosi ja uusi päivä, uskoen että tulen taas saamaan painoa alaspäin, koska olen siinä ennenkin onnistunut. Minä siis osaan jo keinot, nyt täytyy vaan taas saada asenne kohdalleen.

Muun suhteen... Täytyy miettiä... Viisainta voisi olla oppia hyväksymään nykyinen elämäntilanne sen sijaan, että hakkaan päätäni seinään sellaisten tavoitteiden kanssa, joiden saavuttaminen on erittäin epätodennäköistä. Pystynkö hyväksymään sen? En tiedä vielä. Ehkä en vain ole vielä hakannut päätäni seiniin riittävästi ;-) En ole koskaan tehnyt uudenvuodenlupauksia tai päätöksiä, mutta tänään ja huomenna ajattelin miettiä, millä aatoksilla lähden vuoteen 2014, mitä tavoitellen ja mitä toivoen. Fiilis on tällä hetkellä yhtä aikaa pettynyt ja varovaisen optimistinen tulevasta.