Paino sen kun nousee ja suusta tulee sammakoita aina kun puhun

Painonnousua

Onhan se ollut arvattavissa että tässä viimeisen parin viikon aikana olleet edustus-joululounaat (ja muu yleinen

velttoilu, olen esim. syönyt jälkiruokia töissä joka päivä) on aiheuttaneet tuhonsa, mutta silti järkytyin kun tänä aamuna menin vaa'alle, ja se näytti 68,2 kg :(  28.11 vielä painoin 64.3 kg. Ja varmasti tulee joulunpyhinä lisää painoa vielä. Kai tuosta sitä kuuluistaa turvotusta osa on, mutta silti tuntuu hirvittävältä, että tätä menoa olen kohta siinä painossa takaisin mistä aloitin viime keväänä. Miksi painoa on niin hidas ja vaikea pudottaa, mutta takaisin sitä saa kilon tai pari viikossakin helposti...Masentaa ajatellakin, että jos painoa oikeasti on tullut 4 kg lisää joulun jälkeen, menee sen pudottamiseen minun tahdillani pari kuukautta - siis että pääsee edes siihen tilanteeseen missä aiemmin jo oli.

Lisäksi mokailen nykyisin aina kun turpani avaan

Minulla on kyllä aina ollut sitä taipumusta, että en jotenkin "ehdi" ajatella ennen kuin puhun, vaan sitten vasta myöhemmin tajuan, että sanoin taas jotain noloa. Tämä on aika iso syy siihen, miksi yleisesti ottaen välttelen ihmisiä ja elän varsin erakkomaisesti: koska jokainen ihmiskontakti tarkoittaa kauheaa häpeäntunnetta siitä mitä noloa on taas sanonut... Haluaisin olla vaikka ujo ja hiljainen, niin etten uskaltaisi sanoa mitään. Mutta minä valitettavasti uskallan, ja paukautan matalalla kuuluvalla äänelläni mitä nolompia tilanteeseen sopimattomia tai loukkaavia kommentteja ulos vähän väliä. Tämän viikon mokia:

- Olin tekemisissä asiakkaan kanssa, jonka työnantaja on joukkoliikenneyhtiö. Hän ennen palaverin alkua kyseli kuljenko paljon joukkoliikenteellä, mihin paukautin: "Minähän en niihin karjankuljetusvaunuihin jalallani astu, kannatan vahvasti yksityisautoilua". Jes, hyyyvä minä, diplomatian mestari! Taputapu. 

- Edustuslounas suurasiakkaan edustajien kanssa. Tuli puhetta matkoista ja siitä, uskaltaako eräässä kohteessa juoda vesijohtovettä ja syödä tiettyjä ruokia. Olin ollut ko. kohteessa, joten aloin innolla kuvata kamalaa turistiripulikokemustani siellä, mitä asiaa pahensi se että siellä ei saanut laittaa vessapapereita pyttyyn vaan pytyn vieressä olevaan roska-astiaan. Siinä vaiheessa kun aloin kuvata kuinka kuvottava se oli kuumassa ilmassa se ripulipapereita täynnä oleva astia pienen vessan nurkassa, huomasin että muutama lounastaja oli valahtanut kalpeaksi, ja tajusin, että olin vähän innostunut kertomaan ruokapöydässä asioita, joita ei ikinä pitäisi puhua ruokapöydässä. Tyypillistä minua.

- Paras oli, kun ruokalassa eräs tyyppi jonka tunnen aiemmista projekteista, tuli pöytään ja kyseli mielipidettäni mieshenkilöstä, jonka kanssa oli nähnyt minut juttelemassa. Tämä henkilö oli ollut konsulttina eräässä projektissa jossa minäkin. Minä en ollut pitänyt tyypistä yhtään, joten annoin paukkua: tyyppi on omahyväinen mulkku, ei ole kummoinen osaaja mutta on varsin taitava omimaan kunnian toisten tekemistä töistä, laiska lintsari joka tuli töihin kymmeneksi ja lähti kolmen aikaan ja keskittyi työnteon sijaan nuolemaan asiakkaan esimiesten perseitä, ja mikä parasta: aloin haukkua myös hänen ulkonäköään (ärsyttävä pieni kaljupäinen punanaamainen äijänkäppyrä!). Päätettyäni purkaukseni huomasin, että keskustelukumppanini on kasvoista jotenkin omituisen punainen. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän sanoi: "Minä vaan sillä kyselin, että hän on minun mieheni". Oli aika vaivautunut tunnelma ruokailla tämän episodin jälkeen, vaikka pyytelinkin anteeksi purkaustani ja hän vakuutteli että ei se mitään...

Toisaalta, olen jo sentään vuosikymmenten mokailun jälkeen niin pro mokailija, että enköhän selviä näistäkin melko lyhyellä morkkistelulla, ja sitten taas uusia noloja tilanteita päin!