Vitutuspäivä

Paluu mökkilomalta arkeen kävi oikein kovan onnen päivän kautta, mahdollisimman karusti. Ensimmäinen vastoinkäyminen tuli jo mökillä, kun pihassa vapaana ollut koirani yhtäkkiä juoksi, tai oikeastaan pomppi kolmella jalalla, paniikissa sisään selvästi kivulloisen oloisena. Se oli jotenkin loukannut itsensä. Olin sisällä vasta pukemassa ulkoiluvaatteita päälleni lenkkiä varten joten en nähnyt mitä koiralle tapahtui, että onko vain vaikka ampiainen pistänyt tai astunut pullonsiruun, vaiko pahemminkin nyrjäyttänyt jalkansa. Niin kipeä se ei ollut että olisi tarvinnut hätänä lähteä lähimpään päivystävään eläinlääkäriin, joten jätin vaan päivän lenkin väliin ja sillä selvä. Levossa koira ei parin tunnin päästä enää vaikuttanut yhtään kipeältä vaikka ontui kävellessä, joten en siitä sen enempää huolehtinut. On se ennenkin joskus vähän venäyttänyt jotain lihasta kun on liian innokkaasti painanut oravan tai jäniksen perässä, ja itsekseen ne on yleensä parantuneet.

Synkät pilvet kasautuvat
Siinä sitten pakkailin kamani, siivosin mökin huolellisesti ettei vuokramökin omistaja pistä laskua perään kun seuraavat asukkaat valittaisivat, ja sitten kotiinlähdön aika. Autolle siis... Mutta mutta. Auton kuljettajanpuoleista etuovea päin on tömähtänyt lähes puolen metrin halkaisijainen kivi. Katselen maastoa, ja huomaan mitä on tapahtunut. Parkkipaikka mökin vieressä on kaivettu rinteeseen, ja sitä reunustaa hiekkaseinämä jossa on isoja kiviä. Ylhäällä seinämää näkyy tuore irtoamapaikka mistä on irronnut iso kivi, mitä todennäköisimmin se joka nyt töröttää autoni kylkeä vasten. Pari päivää oli ollut ukkosia ja kovia sateita: todennäköisesti sade oli syönyt hiekkaa kivien ympäriltä niin että kivi pääsi irti maamassasta ja vierimään autoani päin. Kiroan mielessäni sekä itseni, joka olen niin tyhmä etten älynnyt vaaraa (toisaalta lähellä ei ollut toistakaan parkkia), ja toisaalta mökin omistajan, joka on niin typerästi tehnyt parkkipaikan, varmaan vaan kaivurilla kaivanut rinteistä mustikkametsän pohjaa tien vierestä sen verran että auto mahtuu. "Se sika korvaa viimeiseen penniin vauriot joita mun varsin uuteen sport coupé malliseen autoon tuli", ajattelen hampaita raivosta kiristellen. Alkaa tehdä mieli olutta.

 Seuraava vastoinkäyminen on, että se kivi on niin iso, etten meinaa saada sitä millään pois. Lopulta saan, oman selkäni lievästi venäyttäen, kyykkyasennossa kammettua sitä parikymmentä senttiä pois autoani vasten olemasta ja teljettyä paikalleen pienemmällä kivellä. Kun kivi irtoaa, auton kyljestä plopsahtaa irti mukana kylkilista, josta on hajonnut lähes kaikki muoviset kiinnittimet. Ei kun lista auton takakonttiin mukaan. Ja tottakai siinä auton kyljessä on myös lommoja ja naarmuja, voi jumalauta...Mutta pois pääsen sentään nyt. Selkää vihloo aaltomaisesti, jotain lapaluiden välistä tuntui venähtävän kun selkä köyryssä täysillä voimilla yritin kammeta kiveä pois autoani päin olemasta. Tekee todella mieli kaljaa.

 Lopulta pääsen kotiin. Lähden lenkille, koiran on kuitenkin pakko tehdä tarpeensa vaikka ontuukin. Ensimmäiset muutama ihminen jotka kommentoi koiran ontumista eivät ärsytä. Vastaan ihmettelyihin että joo, oltiin mökillä ja se loukkasi itsensä, katsotaan nyt tarviiko tässä eläinlääkäriä. Mutta sitten tapahtuu jotain vittumaista joka saa kamelin (tai paremminkin lehmän ;-) ) selän katkeamaan: sataa, ja minulla on toisessa kädessä koiran hihna, toisessa sateenvarjo. Koira kiertää toiselle puolelle tietä haistelemaan pissamerkkejä, joten aion näppärästi kiepauttaa hihnakäden pääni yli, etten joudu vaihtamaan käsiä sateenvarjossa ja hihnassa. Mutta kun asiat alkaa mennä pieleen, ne menee kunnolla: enpä muistakaan, että siinä samassa kädessä jossa on koiran fleksi, on myös koiran paskapussi, jossa on sen juuri vääntämät tuoreet paskat. Joten kun näppärästi kiepautan hihnan pääni yläpuolelta, kakkapussista purkautuu lasti suoraan hiuksilleni josta se valuu naamaani. JA NYT JUMALAUTA EN KESTÄ ENÄÄ HETKEÄKÄÄN. Tuntuu että voisin alkaa joko hysteerisesti itkeä tai raivota. Ja tähän sotkuun tulee joku mies, joka huomauttaa siitä että koirani ontuu, ja minulta menee kontrolli: "NO KAS KUN EN ITSE HUOMANNUT, KIITOS IHAN VITUSTI ETTÄ KERROIT VALOPÄÄ!" Mies poistuu säikähtäneenä reaktiotani, ja tässä vaiheessa itkettää jo tosissaan, senkin takia että hävettää oma epäkypsä käytös. Voisin painua häpeästä maan alle ja olla tulematta koskaan sieltä ulos. Antaa matojen syödä minut elävältä kuten ne syövät haudatut kuolleet ruumiit, lopettaa tämän elämisen ahdistavan tuskan ja häpeän (olen tainnutkin jo täällä kertoa taipumuksestani "lievään" melodramaattisuuteen ;-)) .

 Nyt en välitä enää mistään mitään, ja niinpä kipitän lähikauppaan ostamaan 5 kaljaa. Kumoan ne kurkkuuni kuin ne olisivat vettä, ja vitutus vaihtuu välinpitämättömyydeksi. "Sinähän olet vaan vanha juoppo, paskatko väliä mistään. Antaa auton olla lommoinen ja ihmisten pitää sinua käytöstavattomana ilkiönä ja töissäkin voisit haista taas pitkästä aikaa vanhalta kaljalta." Harmittaa että kaljat
juotuani kauppa on jo kiinni enkä saa lisää. Sekoitan kämppääni angstissani: heittelen mökkikamat pitkin eteisen ja keittiön lattioita enkä välitä yhtään että näyttää kamalan sotkuiselta (yleensä vihaan lievääkin epäsiisteyttä). Dekadenssia, tuskaa, sotkua, ahdistusta! Sitä juuri kaipaan nyt! No, tänään sitten duuniin kuitenkin kiltisti. Mieliala on jo vähän tasaantunut, joskin vieläkin rasittaa ja ahdistaa se että auton vakuutuskorvaukset ja korjaus pitää jaksaa joskus hoitaa, samoin koiran eläinlääkäri. Nyt en jaksa, täysi työ pystyä käymään töissä ja olla kaljoittelematta lisää, ja lyödä lössiksi koko laihdutustakin. Joskus kyllä pelottaa itseäkin tuo minulla aina ollut luonteenpiirre, että olen usein mielialoissani joko tosi ylhäällä tai tosi alhaalla - niitä alhaalla oloja on onneksi harvoin, mutta kun joku sellaisen laukaisee, niin täytyy sanoa että olen onnellinen ettei minulla ole lapsia, en taatusti olisi kellekään sopiva äiti noina päivinä.

Kommentit

  1. Olen omassa elämässäni huomannut, että niin vastoinkäymiset kuin onnistumisetkin tulevat yleensä ryppäinä. Sinulla sattui nyt oikein suma noiden vastoinkäymisten kanssa. Turhaan mietit sitä kaljanjuontia: kuka tahansa olisi tuossa tilanteessa tyhjentänyt muutaman tölkin - ja sanonut pari valittua sanaa hölmöille ohikulkijoille :) Tänään sitten jatkat hyvin alkanutta elämänmuutostasi. Kuulostaa kliseeltä, mutta jokainen päivä on uusi mahdollisuus.

    Toivottavasti koiralle ei sattunut mitään vakavampaa. Voi olla venähdys/hiusmurtuma, mutta myös joku tikun tapainen, mitä ei kyllä havaitse kuin lääkäri röntgenillä. Omat lemmikkini (kissa ja koira) sairastelivat aikoinaan tosi paljon. Kissa mm. ontui useamman vuoden ilman että mitään syytä koskaan löydettiin. Sitten se ontuminen vain hävisi ja tilalle tuli muita vaivoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rohkaisusta, tänään jo tuntuu vähän aurinkoisemmalta kun morkkis niistä kaljoistakin on poistunut. Ei enää siis tee mieli heittää kirvestä kaivoon koko projektin kanssa onneksi.

      Koira voi jo hieman paremmin, ontuu kyllä mutta välillä kun on innostunut vaikka vastaantulevasta koirasta, on "unohtanut" ontuakin eli tuskin on mikään murtuma sentään. Katselen tässä tämän viikon että lähteekö itsestään paranemaan ja jos ei niin sitten eläinlääkäriin. Kyseinen koira on ollut yleensä hyvin terve, 13 vuotta jo ikää eikä ole käynyt eläinlääkärissä kuin rokotuksilla ja kerran tiineysultrassa, joten helpolla olen päässyt tähän asti.

      Poista
  2. No huh, enpä ole tiennytkään, että ihmiset voivat koiran ontumisesta tuolleen tulla kommentoimaan. Aika epäasiallista minusta sekin!

    Ja noista vastoinkäymisistä, niin niillä tuppaa olemaan tapa kasautua tuolla tavalla. Tai sitten vaihtoehtoisesti, juuri kun tuntuu, että nyt menee kaikki hyvin niin tulee joku ikävä juttu sekoittamaan niin kuin minulle kävi kun hyväntuulisena peruutin auton puita päin. :( Jotenkin olen onnistunut tsemppaamaan noista ilman alkoa tätä nykyä, mutta ymmärrän tunteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin olisi tavoite tuo, etten käyttäisi alkoholia lääkkeenä esimerkiksi stressiin tai ahdistaviin tapahtumiin, koska sellaisessa käytössä on minusta paljon isompi riippuvuusvaara kuin siinä että jos silloin tällöin tahtoo vaan pitää hauskaa ja juhlia. Siksi kai olinkin niin pettynyt kun sorruin tuohon juomiseen kun tuli vastoinkäymisiä... Mutta ehkä ensi kerralla osaan paremmin varoa sitä houkutusta ja yritän keksiä kypsemmän tavan selvitä.

      Tuo on kyllä tosiaan jännä ilmiö että usein vastoinkäymiset tulee ryppäinä. Muutama vuosi sitten minulla oli niin paha jakso, että keksin itsestäni jo sanonnan: "Minulla on käänteinen Midaksen kosketus: kaikki mihin kosken, muuttuu paskaksi" :D Silloin kaikki meni päin peetä töissä, ihmissuhteissa, raha-asioissakin tuli ikäviä yllätyksiä, naapurit valittivat milloin mistäkin... Silloin lääkitsin ongelmaa oikein urakalla alkoholilla. Sitten yhtäkkiä kausi loppui ja taas asiat alkoi sujua.

      Poista
  3. Ihan älyttömän kiva blogi, ja mielettömän kuuloinen itsetutkiskelun matka painonhallinan varjossa..tai tukena. Tsemppistä!

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä minultakin! Tykkään blogistasi aivan törkeästi, sulla on hauska tapa kirjoittaa ja ääneen oon saanut hihkua useammankin kerran. Sulla on hyvä vauhti päällä, älä anna pienten (tai suurempienkin) vastoinkäymisten lannistaa.

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä myös minulta! Kirjoitat todella mielenkiintoisesti ja hyvin. Olen seurannut ihaillen sun edistymistä. Itsekin yritän pudottaa painoa ja tulen usein hakemaan motivaatiota täältä sinun blogista. Erityisesti ihailen, miten vedit läpi tuon method Putkisto -ohjelman. Minusta ei olisi koskaan siihen.

    Vastoinkäymisiä tulee, mutta minä uskon vahvasti, että sinä selviät niistä! Sulla on ollut aivan mielettömän hieno alku, älä luovuta!

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia kommenteista viimeisille kommentoijille myös!

    Tuo että jaksoin tehdä tuon MP-ohjelman läpi ei niinkään johdu erityisen suuresta tahdonvoimastani vaan siitä että kun iltakaljoittelu on jäänyt pois, on minulla ollut muutenkin vaikeuksia keksiä mitä tehdä iltaisin. Tuntunut usein pitkästyttävältä vaan. Joten siihenhän tuo sopi tyhjien iltojen täytteeksi - voi olla että jos olisi ollut kilpailevia hauskempia (tai pakollisia) tekemisvaihtoehtoja myös ei olisi niinkään jaksanut.

    Hitaasti mutta varmasti tämä laihtuminen on tosiaan mennyt, niin kuin pitikin. Nyt alan jo uskoa itsekin että tämä onnistuu, vaikka alkuun hieman epäiyltti kun niin moni maallikko ja lehtien asiantuntijakin antoi ohjeita tyyliin ettei voi onnistua jos ei ole PALJON tiukempi tyyliin kaikki alkoholi pois, kaikki herkut pois, pakko lisätä liikuntaa, hiilarit minimiin. Mutta onnistuu se näin herkutellen, viiniä juoden ja melko sohvaperunamaisenakin, kun tyytyy rauhalliseen painonpudotustahtiin :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti