Mañana: me, jotka aloitamme kaiken aina huomenna

Uudenvuoden vietin terveellisissä merkeissä. Outo aatto, ei kaljan kaljaa, vain itsetehtyä varsin terveellistä avokado-perunasalaattia ja soijanakkeja (täytyihän sitä perunasalaattia ja nakkia vegenäkin saada!). Seuraavana päivänä sienirisottoa ja salaattia pääruoaksi, ei herkkuja. No nythän tämä lähtee menemään hyvin tämä vuosi, ajattelin.

Paitsi että se seuraava päivä. Miten siinä taas kävikään. Illalla alkoi mieleen hiipiä, että onhan nämä nyt jotenkin vaillinaiset pyhät jos ei yhtään mitään hyvää saa. Kai minä nyt tämän kerran voisin ottaa jotain hyvää, ja aloittaa sitten vasta huomenna? Niin minä menin, ja ostin sixpackin isoja kaljoja, croissantteja, karkkia, perunalastuja, pakastepizzan, cokista. Ja söin ja join. Ja oli kivaa. Paitsi että seuraavana päivänä oli morkkis: miten nyt näin, mullahan oli niin mukava olo kun olin onnistunut olemaan uudenvuoden aatonkin kevyellä linjalla. Aloin jo epäillä että mulla on ehkä joku mielenterveyden häiriö, eihän tällainen impulssikontrollin puute aikuisella voi olla ihan normaalia. Bipolaarihäiriö, sekö se on? Vai tavallinen ahmimishäiriö vaan? Joka tapauksessa näytin olevani voimaton syömisen edessä ja se vitutti sen verran, että se tarvitsi lääkkeeksi ja vahvistukseksi oletukselle voimattomuudesta paljon mässyä lähi-Alepasta. Voinhan kuitenkin aloittaa huomenna, joten ei se haittaa mitään että nyt meni toinenkin päivä pipariksi.

Ymmärränpähän nyt ainakin yhden ns. henkisen opetuksen

Muistan kun joskus luin jostain kirjasta, että ihminen ei voi muuttaa käytöstään ellei hänen tietoisuudentilansa muutu. Että tulevat hetket ovat vain tämän hetken jatkumoa, enkä voi olettaa huomenna toimivani toisin kuin tänään ellei jotain olennaista muutu ajattelussani tai mielentilassani. Ajattelin sen lukiessani, että vittu mitä mystisluontoista hömppää: voinhan minä päättää senkin, että menen huomenna ruokakauppaan enkä vielä tänään, joten miten niin en voisi päättää että minä aloitan huomenna dieetin mutta en tänään!

Mutta nyt se on tullut totisesti kantapään kautta opittua, että huomenna on syvempikin tietoisuudentila, joka on itselleni hyvin ominainen ja estää onnistumista. Ongelma on se, että aina näyttäisi olevan olemassa se huomenna tai ensi viikolla, johon voin lykätä oikeasti aloittamista, jos vähääkään kyllästyttää tai tekee mieli jotain. Päätän kyllä tänään että huomenna, mutta huomenna on joku syy miksi itse asiassa aloitankin vasta huomenna: jääkiekon nuorten MM loppuottelut, pakkohan parit matsikaljat on saada; nyt on kyllä ollut niin stressaavaa töissä että tarvitsen palkkioksi herkkuja; ulkonakin on niin kylmä että mitään ei voi tehdä kuin nököttää sisällä ja sitä paitsi on luonnollista talvella kerätä energiaa varastoon joten eiköhän toimita kuten karhu talviuneen valmistautuessaan ja vähän syödä. 

Se huomenna ei koskaan tule, jolloin olisi varmaa että jokin syy ei taas lykkää aloitusta uuteen huomiseen. Se ei tule niin kauan kuin sallin itselleni sitä huomenna-ajattelua tässä hetkessä. Avain olisi estää se ensimmäinen siirtäminen huomiseen, totaalisesti saada estettyä itseltään asioiden lykkääminen. No, voin ainakin sanoa jo varsin syvästi ymmärtäväni, että tällä minun tavallani ei saavuta yhtään mitään mitä tavoittelee. Mutta silti tekisi mieli taas sanoa, että tänään haluaisin vielä juhlia elämää, ja ihan oikeasti, huomenna yrittää keksiä mitä voisin tehdä huomenna-ajattelulleni :D

Uudenvuoden aaton pöperöitä. Avokado-perunasalaattia granaatinsiemenillä ja soijanakkeja.