Taas kadonnut pelimaailmaan - tällä kertaa 1800-luvun Lontooseen
Mulla on tänä vuonna tätä ennen ollut kaksi isoa tietokonepelirupeamaa. Ensin pelasin Dragon Age Inquisitionin, ja sitten loppukesästä Witcher 3:n, johon pakkomielteisenä joka ainoan collectiblen keräävänä ja joka ainoan sivutehtävän tekevänä kompletionistina sain upotettua 107 tuntia peliaikaa. Eikä edes kyllästyttänyt! Molemmat oli parhaimpien ikinä pelaamieni pelien joukossa, Witcher 3 ehkä jopa paras - tosin 1980-luvun nostalgiapeleihin kuten King's Quest 1:een on vaikea mitään verrata :)
Nyt se hulluus on sitten alkanut taas vähäksi aikaa. Viime viikolla tuli PC:lle Assassin's Creed Syndicate. Tämä ei ole pelina ihan DAI:n tai Witcher 3:n veroinen, koska ei ole niin monipuolinen ja laaja, mutta todella viihdyttävä actionia, ja 1800-luvun Lontoo, jossa seikkailut tapahtuvat, on rekonstruoitu niin hyvin, että jopa 1800-luvun Britannian asiantuntija piti sitä erittäin uskottavana (linkki). Meikäläinen voi taas tuntikausia vaan kulkea etsiskelemässä jotain aarrearkkuja tai ns. Helix glitchejä, ja samalla ihastella maisemia huokaillen, että on se menneisyyden maailma vaan hiton kaunis verrattuna näihin nykyisiin betonikuutiokyliin.
Plussaa on myös, että tässä pelissä saa pelata myös naisena, mikä on action-peleissä harvinaisempaa. Sankarit ovat kaksossisarukset Jacob ja Evie Frye, joista pelaaja saa tiettyjä päätehtäviä lukuun ottamatta itse valita kumpana tykkää pelata. Meikäläinen taas pelaa omalla tyylillään eli salamurhaaja on melkoinen julkimurhaaja ja joukkoteurastaja - ai että nautin kun saa pistää lihoiksi kymmeniä vartijoita ja muita paskapäitä käyttäen erilaisia taisteluväline- ja liikekomboja. Mun pelaaminen siis on tyyliä: etsii tuntikausia kaikkia alueen collectibleja, tappaa kaikki vartijat ja poliisit, lopuksi tyhjennettyään koko alueen kaikesta tekee alueen päätehtävät. Ja sitten seuraavaan kaupunginosaan.
Erittäin suositeltava peli kyllä kaikille, jotka kaipaavat vähän stressin purkamista mätkimisen ja äärimmäisen brutaalin aggression muodossa, samalla ihaillen kauniisti tehtyä rekonstruktiota 1800-luvun Lontoosta! Alla traileri pelistä, ja se tosiaan näyttää noin hienolta pelattunakin!
Nyt se hulluus on sitten alkanut taas vähäksi aikaa. Viime viikolla tuli PC:lle Assassin's Creed Syndicate. Tämä ei ole pelina ihan DAI:n tai Witcher 3:n veroinen, koska ei ole niin monipuolinen ja laaja, mutta todella viihdyttävä actionia, ja 1800-luvun Lontoo, jossa seikkailut tapahtuvat, on rekonstruoitu niin hyvin, että jopa 1800-luvun Britannian asiantuntija piti sitä erittäin uskottavana (linkki). Meikäläinen voi taas tuntikausia vaan kulkea etsiskelemässä jotain aarrearkkuja tai ns. Helix glitchejä, ja samalla ihastella maisemia huokaillen, että on se menneisyyden maailma vaan hiton kaunis verrattuna näihin nykyisiin betonikuutiokyliin.
Plussaa on myös, että tässä pelissä saa pelata myös naisena, mikä on action-peleissä harvinaisempaa. Sankarit ovat kaksossisarukset Jacob ja Evie Frye, joista pelaaja saa tiettyjä päätehtäviä lukuun ottamatta itse valita kumpana tykkää pelata. Meikäläinen taas pelaa omalla tyylillään eli salamurhaaja on melkoinen julkimurhaaja ja joukkoteurastaja - ai että nautin kun saa pistää lihoiksi kymmeniä vartijoita ja muita paskapäitä käyttäen erilaisia taisteluväline- ja liikekomboja. Mun pelaaminen siis on tyyliä: etsii tuntikausia kaikkia alueen collectibleja, tappaa kaikki vartijat ja poliisit, lopuksi tyhjennettyään koko alueen kaikesta tekee alueen päätehtävät. Ja sitten seuraavaan kaupunginosaan.
Erittäin suositeltava peli kyllä kaikille, jotka kaipaavat vähän stressin purkamista mätkimisen ja äärimmäisen brutaalin aggression muodossa, samalla ihaillen kauniisti tehtyä rekonstruktiota 1800-luvun Lontoosta! Alla traileri pelistä, ja se tosiaan näyttää noin hienolta pelattunakin!
http://www.vauva.fi/comment/24057111#comment-24057111
VastaaPoistaOnko tuo sun kirjoitus? Tuntui tutulta. :)
Ei ole kyllä. Nykytilanne kirjoittajalla tosiaan sama kuin mulla, viihdyn yksikseni erinomaisesti, it-alalla hyväpalkkainen työ, en kaipaa kumppania edes seksiin. Mutta mä en vielä 5 vuotta sittenkään ajatellut että ikinä haluaisin jäädä vanhaksipiiaksi, vaan vielä toivoin kovasti että mies löytyisi ja ehkä lapsenkin ehtisi tehdä. Niin vahvassa oli mun tapauksessa yhteiskunnan ja suvun aivopesu siitä, mitä kuuluisi tehdä että elämä on hyvää.
PoistaMissäköhän ikäluokassa kulkee raja tuon pelaamisen kanssa. Itse -68 syntyneenä en ole kasvanut pelien maailmaan. Tänäkin päivänä tuntuu hassulta kun aikuinen ihminen kertoo pelaavansa tietokoneella. Minulle ko. rakkinen on ollut vain työkalu. Tai oli siihen saakka, kun aikoinaan tuli tikipoksit. Yhtä sellaista koitin saada toimimaan, heitin ikkunasta pihalle ja totesin, ettei maksa vaivaa. Tarvittavan median saa verkostakin. Tietokoneesta tuli mediakonekin.
VastaaPoistaVeikkaan, että -70 luvun puolessa välissä syntyneillä alkaa jo olla pelaaminen paremminkin se juttu kuin meillä kuuskytlukulaisilla.
-KKi-
Mä taidan olla ikäluokassani ainakin naisista enemmänkin poikkeustapaus. Meillä oli jo 1970-luvun puolella tietokoneita, kun isäni on ollut elektroniikka-alalla. Juuri kellään ei vielä silloin ollut niitä kodeissa. 1980-luvulla sitten tuli Atari ST, ja isän PC:kin päätyi pelikäyttöön aina kun oli vapaana.
PoistaAina sitä melkein tuli kakarana koneella oltua. 1981 kun sain oman Sinclair ZX 81 -koneen alkoi myös koodailuharrastus. Mutta kyllä se pelaaminen vaan rakkain oli, ehkä koska mulla on ihan uskomaton kyky kokonaisvaltaisesti eläytyä niihin pelin maailmoihin ja samaistua henkilöhahmoihin. Usein kun pelaan jotain peliä, näen uniakin niin että olen se pelin päähenkilö ja peliseikkailut jatkuu yölläkin. Peli on vähän kuin kirja, mutta intensiivisempi kokemus koska sitä ohjataan itse ja myös visuaalinen puoli tarjotaan pelaajalle.
Ahah, OK.
PoistaItse olin aikoinaan elektroniikka ja VIC innostukseni kanssa outo autoilija perheessä.
Vaan eipä siinä nauti viihteestäsi.
-KKi-