Tänä vuonna aion antaa kaamosväsymykselle totaalisesti periksi
Jokavuotinen vaiva, kaamosväsymys, on meikäläisellä voimakkaimmillaan taas. Mutta toisin kuin aiempina vuosina, en aio yrittää taistella väistämätöntä vastaan ja näin tuottaa itselleni lisää väsymystä ja ahdistusta kuluttamalla voimiani moiseen. Siis ei kirkasvalolampuille, vitamiineille, itsensä monenlaiseen menemiseen ja tekemiseen pakottamiselle - ei kaikille niille keinoille joita olen aiempina vuosina yrittänyt itseäni piristääkseni, mutta jotka eivät koskaan ole edes toimineet. Olenpa vaan ollut ärtynyt kuin pieni ampiainen siitä, että olen väsynyt ja vittuuntunut, vaikka ei KUULUISI tai SAISI.Nyt sanon itselleni että kyllä, saan olla väsynyt. Saan nukkua 10 tuntia yössä ja päälle parin tunnin päiväunet työpäivän jälkeen. Minun ei tarvitse jaksaa muuta kuin käydä töissä ja tehdä ihan välttämättömimmät kotityöt. Ei tarvitse jaksaa yrittää syödä terveellisesti, jos kerran talviuneen valmistautuvan karhun vaistot käskee mättää hiilihydraattia ja rasvaa kylmien aikojen varalle. Minun ei tarvitse jaksaa yrittää edes lukea kirjaa tai pelata tietokoneella jos siltä tuntuu, vaan voin vaan olla möllöttää sohvalla viltin alla, kynttilää katsellen, koira sylissä elävänä lämpöpullona.
Yllättäen näin kaamosaika tuntuukin ihan mukavalta. Sellaiselta meditatiiviselta rauhalliselta "hämäränhissuilulta". Idean tähän sain mistä muualtaakaan kuin koiraltani. Olen huomannut, että koiratkin usein pimeään aikaan enemmän vaan köllivät ja oleilevat, nukkuvat paljon eikä niin kaipaa tekemistä, leikkiä ja nameja, ja jossain vaiheessa huomasin, että hetkinen - koirille se ei kuitenkaan aiheuta mitään masennusta tai ahdistusta. Syyksi päättelin sen, että ne hyväksyvät sen luonnollisen syklin jossa talvella ollaan vähemmän aktiivisia, eivätkä sisäisesti oleta että niiden kuuluisi olla pirteämpiä, tai että pitkin päivää kölliskelyssä olisi jotain vikaa. Näin olen minäkin nyt sitten elänyt, sisäisten vaistojeni mukaan, ja nauttinut raukeasta oleilusta. Jos tämä koko talvi menee näin hyvin, niin minusta voi joskus tulla vielä talven ystävä!
Ollaan taas siinä zenin äärellä, go with the flow etc. Kyllähän ihmisetkin vielä reilut 100 vuotta sitten ja siitä taaksepäin osasivat ottaa talvella rennommin - maatöitä ei voinut tehdä (paitsi tietty metsähommia "valoisan" aikaan) ja sisätilojen valaiseminen oli hankalaa ja kallista. Joitain puhdetöitä tietty tehtiin iltaisin; ommeltiin, kudottiin ja kehrättiin, korjailtiin työkaluja ja valmistettiin uusia jne. Mutta kyllä se päreenvalossa toimiminen oli varmaan aika rajallista, eikä siinä stressiä päässyt syntymään (hmmm... pirttiviljelyä taidettiin harrastaa ahkerasti pimeinä iltoina). Kai sitten erikseen pyykkipäivät, teurastukset ja sen semmmoiset. Kyllä siinä on joulu ollut melko juhlava katkaisu pimeille illoille!
VastaaPoistaTässä siis kulttuurihistoriallinen pläjäys :D kynttilöiden valossa sukkaa kutovalta (ei malta mennä nukkumaan ennenkuin on vielä yksi raita tehty, ja vielä yksi hih)
Totta, varmaan ennen vanhaan siinä mielessä vähemmän ahdistanut tuo kaamos, kun siihen on ollut pakko vaan suostua, eikä ole ollut tätä nykyistä oletusta tai vaatimusta, että pitäisi olla yhtä pirteä ja tehokas kuin muulloinkin.
PoistaSukkien ja muiden juttujen kutominen voisikin olla varsin mukava talvi-iltojen harrastus, jos ei olisi peukalo niin julmetun keskellä kämmentä kuin itselläni. Mulla oli jo koulussa käsitöistä aina numero 6, eikä esim. virkkaamisen opettelu onnistunut millään. Kömpelö olen käsistäni kuten muutenkin koko kropasta.
Mulla oli kanssa käsityöt 6 tai 7 koulussa ja vihasin neulomista, mutta tässä jokin aika sitten jouduin vuodelepoon pidemmäksi aikaa ja päätin tylsistyneenä tehdä villasukat. En oo kutonut ikinä mitään, koulussakaan en saanut sukkia ikinä valmiiksi ja vihasin käsitöitä, mutta netistä löytyi paljon hyviä ohjeita ja homma oli oikeasti paljon helpompaa kuin mitä natsimainen käsityömaikka aikanaan antoi ymmärtää.
PoistaJos mä onnistuin tekemään sukat, siihen pystyy takuulla kuka vaan. :)
Täytyisikin joskus koittaa varmaan. Minä olen kyllä niin toivoton tapaus, että en koskaan saanut sitä ekaa silmukkariviä edes puikoille, vaan opettajan täytyi tehdä se, ja sen jälkeenkään ei tahtonut onnistua sitten millään. Motivaatiokaan kun ei ollut huipussaan, kun minua ärsytti koko käsityö - olisin halunnut puukäsityöhön, mutta siihen aikaan ei vielä ollut mahdollista tytön valita sitä vaan sukupuolen mukaan pojat puukässään ja tytöt perinteiseen.
PoistaIhmisen kannattaisi yliäätään kuunnella enemmän kroppaansa, kyllä se aika hyvin tietää. Ja sydäntään ja sielua ja mitä noita on. Väsymys ja vitutus tulee siitä kun ei kuuluisi tai saisi mukamas olla niin kuin huvittaa vaan pitäisi olla jotakin muuta. Kuka käskee? Liksan eteen pitää jaksaa tehdä se mikä pitää - ja joku tolkku siinäkin kannattaa säilyttää - ja lopun edestä voi olla just niin mökö kuin miltä tuntuu. Maailma ei kaadu. Mun mielestä pimeä on ihana vuodenaika.
VastaaPoista(Olisi kuitenkin ehkä vähän vähemmän ihana jos tattis kulkea pimeään aikaan samoissa puskissa kuin puskaraiskaajat, toim.huom.)
Keväällä se mega-ahdistus tulee kun arska paljastaa pimeässä syödyt suklaat :)
Joo kevättä odotellessa :D Nyt kun oikein nautin tästä ylettömästä nukkumisesta ja syömisestä niin keväällä voi kyllä melkoiset makkarat paljastua talvikolttujen alta. Vaan mitäpä siitä. Olen lopulta onneksi päässyt ulkonäön murehtimisesta, joten ei minua sekään niin haittaa jos talven lopuksi painan enemmän kuin nyt.
PoistaTuo puskaraiskaaja-asia on kyllä hyvin ikävä ja huolestuttava. Niitä uutisia kun on niin paljon tullut, niin itsekin on alkanut, jos ei pelätä, niin vähintään olla epäluuloinen. Tänään kävelin koiran kanssa pimeällä kävelytiellä, kun takaani tuli mies molottaen arabiaa puhelimeen. Ennen tällainen ei olisi aiheuttanut minkäänlaisia fiiliksiä, mutta nyt tuli heti mieleen, että jaaha, otanpa autonavaimet käteen siltä varalta että jos se kajoaa minuun niin isken avaimella. Eipä se mitään tehnyt, meni ohi vaan, mutta inhottava tunne se on joutua jännittämään tuollaisia asioita.
Tätä samaa keinoa suositeltiin yle-uutisissa, eli kunnioita pimeää vuodenaikaa ja lepää: http://yle.fi/uutiset/kolme_vinkkia_kaamosvasymyksen_hoitoon__ja_yksi_moka/8503600
VastaaPoistaOnpa todella virkistävä ja erilainen mielipide, kuin mitä yleensä esitetään! Että saa levätä ja olla väsynyt, alkoholiakin saa kohtuudella nauttia, suklaata saa syödä. Joo kyllä nämä vinkit mulle kelpaavat oikein hyvin :D
PoistaNiin, en nyt oikein ymmärrä, milloin ihminen ei olisi kamosaikaan saanut ottaa rauhallisemmin ja nukkua enemmän, jos haluaa. Useissa töissä ei paljon himmailla, mutta muusta ajanläytöstäänhän saa päättää itse. Useat saattavat nukkua pitkiä yöunia muinakin vuodenaikoina.
VastaaPoistaSinänsä ei varmaankaan ole kiva olla superväsynyt koko ajan kaamosaikaan, joten suotakoon myös monenlaiset muut apukeinot, joista ihmiset kokevat saavansa apua, kuka milläkin tyylillä.
En tiedä muuten, mutta mulle on jotenkin onnistuttu aivopesemään oletus, että kaamosväsymys olisi epänormaali tila, lähes sairaus, johon pitäisi löytää apu. Onhan se ikävää olla sairas puolet vuodesta. Minä olen vasta tajuamassa sitä, että ehkä tila onkin ihan luonnollinen ja sen voi vaan hyväksyä, murehtimatta että mihin masennuksen ja apatian alhoon olen tässä lopullisesti vajoamassa.
Poista"Arska paljastaa pimeässä syödyt suklaat" Hilarious! Tuon parempaa luonnehdintaa en ole kevätahdistuksesta nähnyt! Taidatkin olla Megakonna :D
VastaaPoistaTuon lisäksi ainakin mulla kevätahdistukseen liittyy se, että juuri kun olet päässyt sinuiksi kolkon, pimeän, ankaran talven kanssa - olet mielialaltasi yhtä sen kanssa, niin sitten alkaa tulla valoa ja pajunkissoja ja muuta elämänmyönteistä paskaa. Se tuntuu pahalta, se tuntuu omaan mielialaan sopimattomalta. Se on vähän kuin rakastaisit death metal-musiikkia, ja sitten yhtäkkiä joutuisit kuuntelemaan päivästä ja viikosta toiseen jotain keveitä iloisia rakkausballadeja tai letkeää reggaeta. Ei toimi, ei. Ahdistaa ja vituttaa.
PoistaJostain syystä kevätaurinko tosiaan ahdistaa enemmän kuin syksyn pimeys (liekö syynä syksyllä syntyminen vai perintönä saatu erakkotaipumus). Yhtäkkiä maailma tosiaan tirsuaa kohti aurinkoa kääntyneitä yltiöiloisia naamoja ja kaikki hihkuu jeee kohta on kesä. Ja itte huomaat ettei viimevuotiset (tai edelliset tai sitä edelliset - kun inhoaa shoppaamista niin uutta hankkii vain pakon edessä) kesävaateostokset enää mahdu päälle. Ja kun ikkunat on (usean) talven jäljiltä niin sakeassa paskassa ettei läpi näe. No, toisaalta se on armollista, piha näyttää versoillessaankin yhtä harmaalta kuin lokakuussa.
PoistaItseänikin ahdistaa eniten se kevään ensimmäinen valo, se on liian räikeä ja paljastaa kaiken. Oma naama on kalpea kuin haamulla, mustat silmänaluset, likaiset ikkunat, roskaiset ja koiranpaskan peittämät kadut ja kruununa päälle kadunkulmiin kerääntynyt lumi, joka tässä vaiheessa on mustaa. Alkukevät on Suomen ankein vuodenaika.
Poista