Työelämän huononemisen lyhyttä historiaa livenä
Tällaista tuli tänään mieleen, kun juttelin lounaalla erään työkaverin kanssa. Molemmista tuntui että näiden viimeisten YT:iden jälkeen on vituttanut melkoisesti, mutta ei sen enempää sitä silloin pohdittu. Todettiin vaan että sellaista tämä on, kun työkavereita joutuu lähtemään.
Kotona jäin kuitenkin vielä miettimään tuota, että onhan työnantajan asenne käynyt vuosien myötä, ja jopa saman talon edellisten ja viimeisimpien YT:iden välissä paljon kylmemmäksi ja välinpitämättömämmäksi. Esimerkiksi ennen edes yritettiin perustella irtisanomisten tarvetta huonolla tai huononevaksi ennustetulla yrityksen taloustilanteella, jotenkin edes teennäisesti pahoitella että on pakko toimia näin, jotta selvitään. Tällä kertaa sellaista ei vaivauduttu tekemään. Päinvastoin, paitsi että ilmoitettiin että ihan hyvin menee, juhlittiin myös osavuositulosta prameilla juhlilla YT:iden ollessa päällä, ja sen lisäksi ilmoitettiin heti, että aiomme myös rekrytoida koko ajan lisää väkeä vaikka irtisanotaankin. Laitontako? Periaatteessa, mutta nämä koijarit keksivät vaikka hatusta rekryilmoitukseen yhden osaamisvaatimuksen, mitä osaamista tiedetään ettei entisellä tekijällä ollut, jolloin voidaan kieltäytyä irtisanotun takaisinottovelvoitteesta ja perustella uuden rekrytointi. Yhtäkään irtisanottua ei taatusti oteta takaisin, mutta samaa hommaa tekemään saadaan palkattua lain hengen vastaisesti toinen.
Ja millainen toinen? Kun joskus aikanaan on irtisanottu esim. sellaisia jotka pääsevät eläkeputkeen muutenkin, tai viimeksi tulleita, tai sellaisia joiden osaamiselle ei ole oikein löytynyt käyttöä, niin tällä kertaa irtisanottiin huippupäteviä. Sitä tuli useammankin kanssa ihmeteltyä, kun irtisanottujen nimet tuli julki, että tuokinko? Huipputehokas, työlleen omistautunut tyyppi! Eikä tämä ollut yksittäistapaus, tuntui hyvin suuri osa irtisanotuista olevan samankaltaista porukkaa. Yhdistävä tekijä: kova palkka. Poistetaan kokeneita osaajia, ja otetaan samaan aikaan tilalle takaisinottosääntöä kiertäen nuoria jotka tulee halvalla. No, kyllähän se sopii samaan henkeen kuin missä töitä ollaan muutenkin siirtämässä halpamaihin. Mutta eipä ole kovin arvostettu olo kokeneena asiantuntijana kun näkee mitä oikeasti arvostetaan: halpaa hintaa.
Kotona jäin kuitenkin vielä miettimään tuota, että onhan työnantajan asenne käynyt vuosien myötä, ja jopa saman talon edellisten ja viimeisimpien YT:iden välissä paljon kylmemmäksi ja välinpitämättömämmäksi. Esimerkiksi ennen edes yritettiin perustella irtisanomisten tarvetta huonolla tai huononevaksi ennustetulla yrityksen taloustilanteella, jotenkin edes teennäisesti pahoitella että on pakko toimia näin, jotta selvitään. Tällä kertaa sellaista ei vaivauduttu tekemään. Päinvastoin, paitsi että ilmoitettiin että ihan hyvin menee, juhlittiin myös osavuositulosta prameilla juhlilla YT:iden ollessa päällä, ja sen lisäksi ilmoitettiin heti, että aiomme myös rekrytoida koko ajan lisää väkeä vaikka irtisanotaankin. Laitontako? Periaatteessa, mutta nämä koijarit keksivät vaikka hatusta rekryilmoitukseen yhden osaamisvaatimuksen, mitä osaamista tiedetään ettei entisellä tekijällä ollut, jolloin voidaan kieltäytyä irtisanotun takaisinottovelvoitteesta ja perustella uuden rekrytointi. Yhtäkään irtisanottua ei taatusti oteta takaisin, mutta samaa hommaa tekemään saadaan palkattua lain hengen vastaisesti toinen.
Ja millainen toinen? Kun joskus aikanaan on irtisanottu esim. sellaisia jotka pääsevät eläkeputkeen muutenkin, tai viimeksi tulleita, tai sellaisia joiden osaamiselle ei ole oikein löytynyt käyttöä, niin tällä kertaa irtisanottiin huippupäteviä. Sitä tuli useammankin kanssa ihmeteltyä, kun irtisanottujen nimet tuli julki, että tuokinko? Huipputehokas, työlleen omistautunut tyyppi! Eikä tämä ollut yksittäistapaus, tuntui hyvin suuri osa irtisanotuista olevan samankaltaista porukkaa. Yhdistävä tekijä: kova palkka. Poistetaan kokeneita osaajia, ja otetaan samaan aikaan tilalle takaisinottosääntöä kiertäen nuoria jotka tulee halvalla. No, kyllähän se sopii samaan henkeen kuin missä töitä ollaan muutenkin siirtämässä halpamaihin. Mutta eipä ole kovin arvostettu olo kokeneena asiantuntijana kun näkee mitä oikeasti arvostetaan: halpaa hintaa.
Hulluin pointti on...
 |
| Vaihtoehto? |
Että samaan aikaan kun tehdään tuonkaltaisia pyttyilyitä, joilla työntekijät pistetään kuriin ja herran nuhteeseen, ymmärtämään että kenenkään paikka ei todellakaan ole varma ja laitamme ulos just kenet meitä huvittaa, eikä meidän tarvitse edes hirveästi välittää säännöistä, niin korostetaan että meidän ei pitäisi olla pelkkiä työntekijöitä vaan ikään kuin omistajan kaltaisia sitoutuneita henkilöitä. Painostetaan myös ostamaan työnantajan osakkeita, jotta omistajuus olisi konkreettistakin. Harmi että osakkeetkin nykyään ovat vain jossain sähköisessä muodossa, muuten voisin yhden ostaakin ihan siitä ilosta, että sillä voisi olla kiva pyyhkiä perseensä. Muuten en todellakaan halua olla mielestäni epäeettisiä touhuja tekevän firman osakas.
Harmillisintahan on se, että samanlaisia ne taitaa olla nykyään kaikki. Ei ole sitä ratkaisua, että ok, tämän firman etiikka ei oikein sovi yhteen omien oikeuskäsitysteni kanssa, joten vaihdan ihmisystävällisempään. Tässä entisen luottamusmiehen kommentti eräältä julkiselta keskustelupalstalta. Täytyy sanoa, että HYVIN TUTULTA kuulostaa. Valitettavasti.
Takaisinottovelvoite on pelkkä vitsi. Täsmälleen samaan hommaan, josta sinut potkittiin pihalle, voidaan ottaa uusi työntekijä kun vaihdetaan hiukan työnkuvausta tai nimikettä (vaikka tehtävä ei tosiasiallisesti muutu). Kun haet paikkaa, niin ja vetoat takaisinottovelvollisuuteen (on muuten 9kk) aina voidaan todeta ilman valitusoikeutta, että sinulla ei ole tarvittavaa kompetenssia, näkemiin ja hyvää jatkoa.Näin se menee, etenkin suurissa yrityksissä. Vanhoja (kallispalkkaisia, kun palkat nousseet muutaman satasen tai tonnin yli aloituspalkan) työntekijöitä pistetään ovien täydeltä pihalle ja samaan aikaan otetaan uusia sisään, kas kun ne vanhat ei osaa mitään eikä niitä kannata talon sisällä kouluttaa uusiin tehtäviin. tulee halvemmaksi maksaa niille 6kk irtisanomisajan palkka ja lähtöpaketti ilman työvelvoitetta kuin täsmäkouluttaa niitä toiseen hommaa parin kuukauden ajan.Ja onhan niissä yli nelikymppisissä sekin riski, että sairastuvat pirulaiset todennäköisemmin kuin uudet nuoremmat kolleegansa. Ja muutenkin, kun ne on talonsa jo maksaneet ja lapset kitisee jaloissa, niin ei niillä ole motivaatiota painaa hommia ilman ylityökorvauksia kuin nuorilla ja nälkäisillä vastavalmistuneilla.Konsernin toiset tulosyksiköt eivät tietenkään ole missään vastuussa toisista yksiköistä potkituista työntekijöistä. Osaamisella ei ole mitään väliä.t. entinen eläkeputkessa lusmuileva luottamusmies, asiantuntijaksikin tituleerasivat töissä ollessa. Jotta tässä teille tämän lajin asiantuntemusta.
Asiat hoidetaan aina vaan enemmän rahan ja ahneuden ehdoilla. Moraalia ja eettisyyttä ei viitsitä edes teeskennellä. Mitä enenmmän tulee ikää, sitä vahvemmin alan ymmärtämään anarkiaa. En nyt tarkoita sitä pientä rähisijäjoukkoa, jota julkisuudessa esitellään. Yleinen käsitys on, että nuoret on radikaaleja ja vanhemmat soputuneita ja sovinnaisia. Tasan toisin päin! Nuoret vielä uskoo tähän ja kokee onnistuvansa, kun pääsevät työelämään ja alkavat kilpailla palkoista ja asemasta. Hämmästyn aina uudestaan nuorempien konservatiivisuutta!
VastaaPoistaSamaa minäkin olen miettinyt, kun katselen niitä uusia kirkassilmäisiä töihin tulijoita. Mieleen tulee että tyhmiäkö ne on vai mitä, eikö ne ymmärrä että työnantaja käyttää heitä hyväksi. Heillä on halu osoittaa että osaavat, tulla huipuksi, pärjätä. Tekevät ilmaisia ylitöitä kotonaan (ja jotkut jopa ylpeilevät sillä, toiset taas tekevät sen salaa luodakseen kuvaa niin huippuälykkäästä ihmisestä että pystyy pelkkänä työpäivänä tuplaan työntekomäärään kuin tavalliset ihmiset) ja ovat valmiita joustamaan loputtomiin, osoittaakseen että he ovat sitoutuneita ja innokkaita.
PoistaTyönantaja hymisee tyytyväisyyttä, kun palkaksi ei tarvitse antaa kuin pieni kehu, pieni henkinen pääntaputus silloin tällöin, kuin koiralle: hyvä poika. Ja kunniankipeä nuori kokee siitä hyvää oloa ja tekee entistä enemmän ilmaiseksi: minua ARVOSTETAAN, olen TÄRKEÄ. Kaltaiseni vanha kyynikko hymyilee kuivaa hymyä, kun innokas nuori ammattilainen tulee onnellisena pomon huoneesta, koska minä tiedän, että hän ei ole oikeasti saanut mitään muuta kuin tyhjiä sanoja. Ja senkin vain siksi, että tarkoituksena on motivoida työntekijä repimään selkänahastaan entistä enemmän, vain tyhjien kiitosten tähden.
Työnantajaa ei kiinnosta pätkääkään esim. se, että voit olla kolmevitosena burnout-kunnossa tuolla tahdilla. Sellaiset joiden työtahti ei enää tyydytä, voidaan poistaa, ja ottaa uusia uhrautujia ja kusetettavia tilalle. Kuten jenkkiläinen markkinointiopettaja sanoi siitä että miten huonot tuotteet menee aina vaan kaupaksi hyvän markkinoinnin avulla: "Every minute another sucker is born". Niitä riittää työmarkkinoilla, jotka eivät tajua kuviota ja siksi huomaamattaan alistuvat kusetettavan ja riistettävän osaan. Viimeistään nelikymppisenä ne huomaavat, mutta silloin heidät joko poistetaan tai sitten käy kuten olen huomannut usein käyvän, ihmiset itse tekevät todella radikaalin alanvaihdoksen, kun eivät jaksa sitä paskaa enää. Nämä on klassikoita, jotka poistuu tuossa iässä it-alalta esim. taksikuskeiksi, nukkekorjaamon pitäjiksi tai kahvilayrittäjiksi. Ihan johonkin muuhun kuin korporaatiomaailmaan.
Kyllä se vaan niin on, että vanhemmiten alkaa epäoikeudenmukaisuudet ja ihmisarvon polkemiset ottaa kovemmille. Olen sen itsekin huomannut viime vuosina. Varsinkin näin kun ei ole isoa asuntolainaa ja lapsia elätettävänä, niin väkisinkin tulee mieleen, että miksi minä alistun tähän, ihmisiä riistävän ja heille ahdistusta ja stressiä aiheuttavan koneiston osaksi? Itse pystyn kyllä suojaamaan itseni stressiltä olemalla ottamatta työtä ja työnantajan kohkotuksia henkisesti kovin vakavasti, ja pitämällä rajani tiukasti, mutta silti tuntuu väärältä palvella edes rahasta "riistäjä-korporaatiota".
Totta joka sana, mitä postauksessa ja kommenteissa on kirjoitettu. Tiedän itse omien kokemusteni perusteella ja kaveri- ja tuttavapiirin kokemusten perusteella.
VastaaPoistaYmmärrän kyllä, että tuollaisessa ilmapiirissä ei kauhean inspiroivaaole - vaikka taannoin kommentoin,että olisin mielelläni ahdistunut kuukausipalkalla. Nyt kun siis maksan samasta ahneudesta ja kunnioituksen puutteesta, kun palkkiot on painettu alallani niin alas.
Voin vain kuvitella, miltä tuntuu huippuammattilaisesta saada potkut yrityksestä,joka kerskuu hyvällä osavuosituloksellaan prameissa juhlissa. Jos ja kun tällainen henkilö on todennäköisesti rakentanut turvallisuutensa, itsensä ja mahdollisesti perheensä elättämisen sille, että on tunnollinen ammattilainen, Sitten sillä ammattilaisuudella ei olekaan mitään merkitystä. Pohja putoaa elämältä.
Plussis hienoa, jos pystyt olemaan ottamatta työnantajan kohkotuksia niin vakavasti ja suojaamaan itsesi. Minä en ole vissiin pystynyt koskaan.
Jotenkin kamalaa, että tämä maailma, joka on meidän ihmisten rakentama, on noin julma. Työelämäkin muodostuu ihmisistä, ja kuitenkin se on tullut hyvin epäinhimilliseksi, sellaiseksi joka ei välitä ihmisten elämästä. Entisajan teollisuuspatruunat tuskin olivat pyhimyksiä hekään, ja varmasti riistivät omalla tavallaan työntekijöitään, mutta heillä ilmeisesti oli sentään jonkinlainen velvollisuuden ja vastuun tunne väestään, halu pyrkiä pitämään heistä huolta heidän työpanoksensa vastapainoksi. Nykyään ketään ei kiinnosta, oletko ollut talossa 20 vuotta tai onko sinulla perhe elätettävänä, ulos vaan jos saman homman voi hoitaa halvempi tekijä. Näin, vaikkei olisi edes taloudellinen pakko saada tehtyä halvemmalla.
PoistaMinun kykyni olla stressaamatta töistäni on tullut kovaa tietä. 32-vuotiaana koin loppuunpalamisen, joka tosin sairaslomalappuun kirjoitettiin nimellä "Sopeutumishäiriö", koska työuupumusdiagnoosista ei saa palkallista sairaslomaa. Ollessani kuukausien mittaisella saikulla, jonka aikana piti käydä kerran kuussa psykiatrilla, aloin oivaltaa, että minulla ei ole sitä vaihtoehtoa, että yrittää pärjätä kilpailemalla muiden kanssa. Voin vain tehdä sen mitä jaksan, ja jos se ei riitä, niin on hyväksyttävä että potkut tulee. Kumma kyllä, ei ole tullut, vaikka tuon jälkeen en ole joustanut mistään käytännössä yhtään, en esim. tee ollenkaan töitä kotona enkä ylitöitä muutenkaan. Olen jopa saanut tietynlaista kunnioitusta niin esimieheltä kuin kollegoiltakin siitä, että uskallan pitää rajani.
Sama 11.12. klo 21.03 ano jatkaa:
PoistaNämä diagnoosit sälyttävät työelämän ongelmat töistä uupuneen yksilön valuvioiksi. Yleensä kirjoitettava diagnoosi on masennus, joka työikäisillä naisilla onkin vuosituhannen vaihteesta melkein räjähtänyt käsiin.
Tutustuin väitöstutkimukseen, jossa tätä problematiikkaa pohdittiin. Näiden "masentuneiden" ei ole helppoa hyvksyä diagnoosiaan. He kokevat itsensä taakkaisiksi, eivät masentuneiksi.
Mieleen jäi tutkimuksesta myös se, että eräskin haastatelluista kävi vuoden terapiassa oppiakseen sanomaan "ei" ja toisen vuoden, kun "eillä" ei ollutkaan mitään merkitystä. Suorastaan mustaa huumoria.
Onneksi sinä ainakin olet oppinut vetämään ja pitämään rajasi, ja sitä on kunnioitettu.
Tuo liian työnteon vaatimus on ainakin omalla alallani aika ovelasti rakennettu, niin että on äärimmäisen helppoa pitää sitä pelkästään yksilön valuvikana. Kukaan ei nimittäin juuri koskaan tule suoraan vaatimaan, että ainakaan ilmaista ylityötä pitäisi tehdä tai mitään muutakaan kohtuutonta. Mutta jotenkin onnistutaan rakentamaan sellainen ilmapiiri, hienovaraisin keinoin, jossa vähänkään itsestään epävarmat ihmiset alkavat tuntea, että he ovat niin huonoja, että pärjätäkseen menossa heidän on kompensoitava henkilökohtaisia taitojen ja lahjojen puutteitaan tekemällä kohtuuttoman paljon töitä. Ja sanotaan että tämä ala on sellainen ettei pärjää jos ei vähintään opiskele paljon vapaa-ajalla työasioita.
PoistaOmalla kohdallaan ajattelen että tavallaan oli tosiaan minun valuvikani että menin mukaan sellaiseen, koska tosiaan mitään muuta ei tarvittu kuin oma sisäinen asennemuutos, että tilanne ratkesi. Kukaan ei oikeasti vaatinutkaan tekemään enempää kuin mitä työpäivässä ehtii, kun sen vaan lopetti sen tekemisen, vaikka olin ihan varma että "koska kaikki muutkin tekee" niin siitä pois pudottautuminen johtaisi jopa irtisanomiseen. Ei se oikeasti johtanut mihinkään huonoon, pelkästään hyvään eli siihen ettei minua rasita enää työmäärä kohtuuttomasti.
Sellainen asia jäi mietityttämään, että jos oletetaan (niin kuin itsekin oletan), että vanhempien ja kokeneempien, ns. hiljaista tietoa omaavien työntekijöiden irtisanominen nuorempien ja pienempipalkkaisten tieltä on epäviisasta yritystoiminnan tuloksen kannalta, miksi sitä kuitenkin tehdään? Aikani pähkäiltyäni päädyin siihen tulokseen, että voisko tässä olla niin kuin politiikassakin, eli johdon lyhyet vastuuajat johtavat yrityksen kannalta huonoihin ratkaisuihin? Se kuuluisa kvartaaliajattelu (tai ylipäätään kustannuskeskeinen) johtaa siihen, että pitkän tähtäimen hyötyjä menetetään (kuten kansantaloudessa vaalipoliittisten päätösten takia)... Jos näin on, eikö voida todeta, että nimenomaan lyhytnäköisyys ja sitä synnyttävät mekanismit luovat työelämäänkin hävikkiä, paineita ja tappioita? Onhan se ihan selvää, että tilinpäätöstä on hauska kaunistella kustannussäästöillä 1-3 vuoden kuluessa (ns. saneeraajat) ja jättää todelliset haittavaikutukset seuraavan toimarin ja hallituksen murheeksi. Sitä paitsi huonojen henkilöstöpäätösten seuraamuksia on hirvittävän vaikea mitata kvantitatiivisesti, ja laatututkimukset taas sivuutetaan isojen poikien kerhossa yhdellä kädenheilautuksella... (sori nyt ei ole mennyt yhtään vodkaa hih)
VastaaPoistaKyllä varmasti tuo vaikuttaa paljonkin pahaa, että kvartaaliajattelun myötä johdonkin katsantokanta on kovin lyhytnäköinen.
PoistaToisaalta omalla alallani ja työssäni olen miettinyt, että olen kyllä itsekin paljon sitä mieltä, että eipä tässä kokemuksesta kauheasti hyötyä ole, useimmat hommat on varsin yksinkertaisia ja rutiininomaisia, ja kyllä oikeasti ne nuoret innokkaat (jotka vielä tekevät ilmaisina ylitöinäkin niitä hommia arvonsa osoittaakseen) on tuottavampia. Ala kun on sellainen että tekniikat muuttuvat jatkuvasti, samoin menetelmät kaikilla tasoilla, joten ei se kauheasti auta että on vaikka 20 vuotta kokemusta: vuoden päästä voi olla ettei millään osaamallasi ole mitään käyttöä ja täytyisi taas innolla opetella uutta.
Itseäni turhauttaa joskus se ettei koskaan tule ns. mestariksi, vaan vanhemmiten on vain taakka, jonka oletetaan oppivan hitaammin uudet asiat, ja voi se olla tottakin, itseäni ainakaan ei jaksa enää niin kauheasti kiinnostaa. Joitain nuoria kiinnostaa siksi, että haluaa osoittaa niin työnantajalle arvonsa kuin todistaa itselleen että on riittävän älykäs ja hyvä, tai joitain kiinnostaa jopa ne asiat itsessään. Mutta kun on jo todistanut arvonsa niin itselleen kuin muille, ja huomannut ettei niissä kymmenissä eri nimisissä tekniikoissa ole mitään järin kiinnostavaa itsessään, itsensä motivointi taas oppimaan jotain nollapohjalta on toisinaan haastavaa.
Mielenkiintoinen aihe. Yritänpä jäsennellä omia ajatuksiani aiheesta.
VastaaPoistaTeollisuus karkaa Suomesta, työpaikoista ei ole ylitarjontaa. Kansainvälinen kilpailu vaatii tiukkaa kustannuskuria, kilpailukykyisiä tuotteita ja niiden taitavaa markkinointia ja myyntiä. Jos kokemus ei tuota todellista lisäarvoa työsuoritteeseen kohtuullisessa suhteessa kovempaan liksaan, raha puhuu, vaihdetaan halvempaan.
Olen ollut 20 vuotta samassa, isossa pörssiyrityksessä töissä, olen just siinä tilanteessa, että liksani on kova, ja nuorempia saadaan töihin paljon halvemmalla. Ja jatkuva YT-rumba pyörii, erilaisia ulkoistuksia ja uudelleenjärjestelyjä tehdään hirveää tahtia. Osa uudelleenjärjestelyistä näyttää selvästi siltä, että johtajien on pakko myllätä organisaatiota oman pallinsa säilymiseksi, pitää osoittaa, että kaikessa tavoitellaan koko ajan muutosta parempaan. Yhtiön on oikeasti pakko tehdä isoja investointeja, ja omistajat ja rahoittajat pitää vakuuttaa siitä, että tulevaisuudessa tehdään tulosta, nyt business pyörii periaatteessa hyvää tahtia, mutta rahaa ei vain jää viivan alle. Osassa uudelleenjärjestelyjä on mahdoton ymmärtää, miksi tappiollisesta toiminnasta tulisi kannattavaa, kun siirretään se uudeksi yksiköksi järjettömän oloisella yritysjärjestelyllä, ja käytäntö on osoittanut, että eihän se muutukaan, saadaan vain uusia ongelmia. Mutta aivan ilmeisesti johtajien on pakko myllätä mylläämistään tuota kannattamatonta, muulle liiketoiminnalle välttämätöntä toimintaa vain omistajien ja sijoittajien rauhoittamiseksi, jospa sieltä sitten jollain mylläyskerralla löytyisikin sattumalta jokin huikean voitollinen konsti tehdä näennäisen tappiollista työtä. Sanon "näennäisen tappiollista", koska tuokin osa liiketoiminnasta on ydinliiketoiminnan pyörittämiseksi välttämätöntä, mutta ei ole oikein konstia saada "yksikkökohtaista tuottavuutta" kuntoon hinnoittelemalla toimintaa markkinalähtöisesti. Kapitalismi ei tykkää, kun joku osa toiminnoista näyttää kannattamattomalta, on pakko myllätä.
Kun koko yhtiön liiketoiminta on kovan kansainvälisen kilpailun alla, on hyvin realistinen mahdollisuus, että koko lafka loppuu omistajien ja rahoittajien kyllästymiseen, tai liiketoimintaa esimerkiksi radikaalisti pienennetään, puoleen nykyisestä tai paljon vähempäänkin. Ei esimerkkejä ole vaikea löytää, raha puhuu.
Johtajat ovat kovan paineen alla jatkuvasti. Duunareille on tehty hyvin selväksi, että työpaikka ei ole itsestäänselvyys, ja vakuudeksi väkeä irtisanotaan koko ajan. Kun tätä jatkuu vuosikausia, alkaa kaikkia ahdistaa. Mikään ei ole pysyvää, kenenkään työpanos ei ole riittävä, kaikkien palkka on liian suuri, kaikkien pitää olla valmis mihin vain milloin vain. Paska valuu alaspäin. Jos duunarilla on paha mieli, saa painua matkoihinsa itkemään pahaa oloaan. Uusia tulijoita löytyy kyllä.
Lohdutonta, mutta valitettavasti niin totta....
PoistaNuo uudelleenjärjestelyt ja mylläämiset mylläämisen vuoksi on itsellekin tuttuja. En itse asiassa tällä hetkellä edes muista mikä tällä hetkellä on sen yksikön nimi jossa olen töissä, koska niitä organisaatiomuutoksia on tehty niin paljon viimeisten 5 vuoden aikana, ettei enää jaksa pysyä perässä. Kun vielä yksiköiden nimet vedetään hatusta ja ovat pääosin hassuja englanninkielisiä kirjainlyhenteitä, niin pirukaan niitä ei enää muista. Itse päivittäistyöhöni mikään muutoksista ei ole vaikuttanut yhtään mitään, ja tuskinpa on merkittävää taloudellista hyötyä tuottanut työnantajallekaan.
Eräs ammattiryhmä työnantajayhtiöni palveluksessa vaihdettiin vuosia sitten aika suoraviivaisella sanelumenetelmällä työehtosopimusalalta toiselle, kalliimmasta halvempaan. Työnantaja yksinkertaisesti päätti, että, tuo työ ei ole noin arvokasta kuin millä hintaa työntekijät työpanostaan olivat työnantajalle myyneet, vastaisuudessa hommasta maksetaan ihan toisen työehtosopimuksen mukaista liksaa. Taisi siinä joku ulosmarssi tulla ja paljon itkua ja valitusta.
VastaaPoistaSatuin tuoreeltaan tuon jälkeen ihan muussa yhteydessä vapaamuotoisesti juttusille yhtiömme varatoimitusjohtajan kanssa. Kysyin häneltä, miten se nyt noin meni, ja oliko reilua. Hän teki vastakysymyksen: "Onko kyseinen homma sinusta jotenkin verrattavissa rakettitieteilijän työhön, pitäisikö siitä maksaa rakettitieteilijän liksaa?" Eihän se ollut. Pikemminkin kyseessä oli homma, josta tervejärkinen ihminen suoriutuu hyvin vähäiselläkin koulutuksella.
Marinat menivät nopeasti ohi, nyt homma toimii vähintään yhtä hyvin kuin ennenkin, vaikka ukoille maksetaan paljon pienempää liksaa. Jos läpi koko firman tehdään vastaava turhien kustannusten huolellinen tarkastelu, ja löydetään noin helppoja kohteita, olisi hullua olla toteuttamatta uudistusta.
Nyt vain jännitän, koska oma liksa puolitetaan...Onneksi tässä hommassa vielä oikeasti arvostetaan kokemusta, ja maailman kasvavilla markkinoilla löytyy hyvillä liksoilla paikkoja kokeneille osaajille, eikä paikkaani voida täyttää suoraan koulun penkiltä tulevalla. Mutta kilpailu hyvistä työpaikoista on kovaa, ja ala on sellaisessa myllerryksessä, että maailmalta löytyy kokenuttakin väkeä halvemmalla. Eipä siis muuta kuin odotellaan seuraavaa uudelleenjärjestelyä...
Se on vielä sanottava, että samaan aikaan, kun väkeä pannaan kilometritehtaalle ja jäljelle jääneitä syyllistetään, työtaakkoja kasvatetaan ja työehtoja heikennetään, johtajien omat liksat ja bonarit kasvavat vuosi vuodelta. Ja viivan alle jää miinusta. Kun duunareiden selkänahasta revitään se, mitä irti lähtee, ja vuosi vuoden perään paljastuu, että hyvä siivu siitä menikin johdon omaan tilipussiin, kuuluu marinaa. Ei ole ihmekään, jos johtajia alkaa sellainen marina ärsyttää. Aika turha on sellaisen marisevan ja haisevan haalarijoukon kuvitella saavansa ymmärrystä tai arvostusta johtajiltaan, pitäisi vähän katsoa peiliin.
VastaaPoistaHyvää pohdintaa, Laarditaistelija, ja masentavan tosia huomioita siitä millaista työelämä nykyisin on.
PoistaTuokin tosiaan yleistä, että kun lopulta koettuaan vääryyttä ja riistoa aikansa, työntekijät alkavat tosissaan marista ja harrastaa italialaisen lakon tyypistä hidastelua, niin voipa johto siinä todeta, että noilla onkin asenneongelmia, todellista haisevaa marisevaa haalariväkeä. Sitten voi hyvällä omallatunnolla korvata asenneongelmaiset nuoremmilla tai nykymuodin mukaisesti viedä koko hommat kehitysmaihin, jossa väki on toistaiseksi nöyrempää.
Myös minun työssäni on niin, että vaikka Suomesta on tulossa melkoinen persläpi palkkojen ja työmarkkinatilanteen suhteen, niin monessa muussa maassa vielä olisi kyllä töitä ja hyväpalkkaistakin. Harmi vaan että itsellä alkaa jo ikä rajoittaa kovasti sitä haluaako kukaan minua palkata ulkomaille. Jos olisin 10 vuotta nuorempi niin britteihin tai Yhdysvaltoihin saattaisin lähteä hyvinkin hommiin tienaamaan vähän enemmän.