Eroon itseinhosta?
Viimeiseen kirjoitukseeni tuli viisas kommentti kokeneelta laihduttelijalta, jossa hän sanoi omalla kohdallaan
olleen niin, ettei laihtuminen ollut pysyvää niin kauan kuin hän vihasi itseään ja "ruhoaan". Että laihtuminen alkoi onnistua vasta, kun sai solmittua rauhan itsensä kanssa.
Itselläni on ollut jopa asenne, että itseinho olisi hyvä asia. Järki sanoo, että pitäisihän sen motivoida muuttumaan laihemmaksi, jos se manaattimainen ruho joka peilistä näkyy, ällöttää. Vaan ei ole tähän asti ainakaan ollut oman kropan inho hyvä motivaattori. Sen sijaan että se olisi johtanut laihtumiseen, se on johtanut vain siihen että olen kämpässäni kääntänyt eteisen peilin niin päin että peilipuoli on seinää päin, ettei minun tarvitse nähdä sen ällötyksen kuvaa jota minuksi kutsutaan. Välttelemään liian tuskallista todellisuutta sen sijaan että järkevillä tavoilla yrittäisi muuttaa sitä. Sisäinen puhe kehoa kohtaan on lähinnä vihamielistä tyyliin "kuole tilaa viemästä, ruma vanha lehmä" tai spekulointeja siitä mitä muut ihmiset mahtavat nopeaa tahtia yhä lihovasta kropastani miettiä. Töissäkin yksi mukavasti tölväisi kun meninkin pikkujouluihin suostuttelun jälkeen vaikken alkuun ollut ajatellut, että: "Arvasin, että sä tuut, kun kyllähän susta näkee että ruoka maistuu". Sen voi arvata minkä määrän itseinhoisia ajatuksia se kommentti herätti minussa.
Alan ymmärtää itsekin että itseinto ei taida olla hyvä tie. Niille, joita inhoaa, harvoin haluaa hyvää. Niitä haluaa joko välttää tai niille voi toivoa jopa sattuvan jotain vahinkoa. Olen tehnyt kropastani viholliseni, ja taistellut itseäni vastaan. Jotenkin olisi pakko oppia arvostavampi asenne omaa kehoa kohtaan, tai muuten vaan hajotan kaikki voimani taistelussa joka on yhtä hyödyllistä kuin Don Quijoten taistelu tuulimyllyjä vastaan. Itseään vastaan ei voi voittaa, koska puolustava voima on yhtä vahva kuin hyökkäävä, koska se on sama.
Helppoa tuo ei tule olemaan, koska olen jo kouluikäisenä oppinut inhoamaan ulkonäköäni kiusaamisen myötä. Inhosin ulkonäköäni jo hoikkanakin, ja olen syyttänyt ulkonäöstäni monia puutteita elämässäni, esim. miehen ja lasten puutetta. Mutta kyllä se silti pitäisi vaan alkaa hyväksyä se mikä on todellisuus, ilman että sitä vihaa. Ensimmäinen askel voisi olla vaikka alkaa keskittyä muuhun kuin ulkonäköön, siihen että kehoni kuitenkin toimii ja hoitaa tehtävänsä sen verran hyvin että se ei rajoita elämääni. Netistä ja kirjallisuudesta löytynee myös paljonkin pohdittavaa itseinhon, huonon itsetunnon ja näistä eroon pääsemisen tiimoilta. Siinä vähän meikäläiselle mietittävää joulunpyhille, että voisiko uuden vuoden aloittaa jotenkin uudella, vähemmän vihamielisellä asenteella itseä kohtaan.
olleen niin, ettei laihtuminen ollut pysyvää niin kauan kuin hän vihasi itseään ja "ruhoaan". Että laihtuminen alkoi onnistua vasta, kun sai solmittua rauhan itsensä kanssa.
 |
| Omakuva. |
Alan ymmärtää itsekin että itseinto ei taida olla hyvä tie. Niille, joita inhoaa, harvoin haluaa hyvää. Niitä haluaa joko välttää tai niille voi toivoa jopa sattuvan jotain vahinkoa. Olen tehnyt kropastani viholliseni, ja taistellut itseäni vastaan. Jotenkin olisi pakko oppia arvostavampi asenne omaa kehoa kohtaan, tai muuten vaan hajotan kaikki voimani taistelussa joka on yhtä hyödyllistä kuin Don Quijoten taistelu tuulimyllyjä vastaan. Itseään vastaan ei voi voittaa, koska puolustava voima on yhtä vahva kuin hyökkäävä, koska se on sama.
Helppoa tuo ei tule olemaan, koska olen jo kouluikäisenä oppinut inhoamaan ulkonäköäni kiusaamisen myötä. Inhosin ulkonäköäni jo hoikkanakin, ja olen syyttänyt ulkonäöstäni monia puutteita elämässäni, esim. miehen ja lasten puutetta. Mutta kyllä se silti pitäisi vaan alkaa hyväksyä se mikä on todellisuus, ilman että sitä vihaa. Ensimmäinen askel voisi olla vaikka alkaa keskittyä muuhun kuin ulkonäköön, siihen että kehoni kuitenkin toimii ja hoitaa tehtävänsä sen verran hyvin että se ei rajoita elämääni. Netistä ja kirjallisuudesta löytynee myös paljonkin pohdittavaa itseinhon, huonon itsetunnon ja näistä eroon pääsemisen tiimoilta. Siinä vähän meikäläiselle mietittävää joulunpyhille, että voisiko uuden vuoden aloittaa jotenkin uudella, vähemmän vihamielisellä asenteella itseä kohtaan.
Jään seurailemaan blogiasi :)
VastaaPoistaHyii miten asiaton kommentti työkaveriltasi. Oikeasti, joskus olisi parempi oppia pitämään suunsa kiinni.
VastaaPoistaItse uskon vakaasti, että pysyvä "laihtuminen" voi tulla vain niin, että löytää elämäänsä muuta sisältöä kuin laihduttaminen. Ainakin omalla kohdalla vasta se, kun uskalsin alkaa tuoda elämääni muutakin sisältöä kuin laihduttamisen (johon tilanne oli valitettavasti karannut), toi arkeen muuta ajateltavaa ja onnistumisen tunteita, ettei itseään tarvinnut joko kiusata kaloreiden laskemisella, ahmimalla ja oksentelemalla taikka sitten palkita itseään kovasta raatamisesta opiskeluissa tai töissä syömällä karkkia.
Ja tää muu sisältö oli että päätin opetella tekemään käsitöitä ensimmäistä kertaa sitten peruskouluaikojen (jolloin inhosin koko oppiainetta syvästi). Tässä välillä on tainnut tapahtua jotain jännää kun olen saanut jo monta ihan katseenkestävää työtä aikaiseksi, villasukat, enkelikoristeita, hiuspannan yms.
Hyvää joulua leidi :)
-A
Kiitos muistutuksesta, että se muu sisältö voi olla pientä ja arkistakin :) Minä olen vähän sortunut siihen, että olen ajatellut että sen pitäisi olla jotain suurta, kuten kumppanin löytäminen ,koko alan tai maan vaihto jne. Mutta voisihan sitä sisältöä arkeen saada tosiaan ihan vaikka käsitöiden tekemisestä tai muusta, minkä voi aloittaa ihan heti, eikä tarvitse tuskailla että onnistuneeko koskaan :)
Poista