Laihdutus on vittumaista kuin mikä, mutta nautin siitä masokistisesti
Nyt tuntuu että olen saanut pessimistisen märehtijäluonteeni ainakin tilapäisesti rakentavaan käyttöön. Minulla on nimittäin ollut tämän viikon, kun olen laihduttanut melko alhaisilla kaloreilla, erittäin ikävä olo. On heikottanut, särkenyt päätä, palelee jatkuvasti yötä päivää, olen valvonut tunteja yöllä näläntunteen takia, tuntuu kuin kroppa olisi jotain painavaa lyijyä.
Jostain syystä tällä kertaa vaan nautin siitä, kun yleensä aiemmin tuollaiset tunteet on saaneet ajattelemaan
että eihän tässä ole mitään järkeä, ja tämä huonoa oloa tekevä hullutus on syytä lopettaa. Ai että minä nautin tässä tänä iltanakin, kun tulin koiralenkiltä klo 19 aikaan, ja menin suoraan sänkyyn makaamaan kun oli niin heikko olo. Siellä makasin, ja ajattelin, että kärsi, laiska läski, kärsi! Lällättelin itseäni sisäisesti, että no vooi, onko pikku herkkuporsas-pullukalla nälkä, no ei käy sääli! Klo 21 saat syödä sitten 2 luumua ja viipaleen ruisleipää, njam njam! Mielikuvittelin myös itseni kuolemansairaaksi vanhukseksi makaamassa kuolinvuoteellaan, heikkona ja hauraana, ja jätin teatraalisesti hyvästit elämälle mielikuvitelmassani. Dramaattinen kieriskely pessimismissä on aina ollut ihan leipälajini!
Olen aina ollut valtavan huono kestämään mitään epämukavuuden tunnetta, olipa se henkistä tai fyysistä, ja olen yrittänyt nopeasti päästä sellaisesta eroon aina jos sitä on ilmennyt. Se on todennäköisesti ollut yksi syy, miksi laihtuminen ei ole onnistunut. Pienikin näläntunne, niin hanskat tiskiin. Tai pienikin tunne että on tämä ankeaa kun ei saa mitään hyviä herkkuja syödä, niin pakkohan sitä on jollain itseään lohduttaa. Nyt aion mennä päin moisia tuntemuksia, olla tottelematta niitä ja vain kärsiä. Ei siihen kuole että on nälkä ja päätä särkee, eikä sen tarvitse antaa määrätä luopumaan toiminnasta jonka on päättänyt, eli siitä painonpudotustavoitteen saavuttamisesta. Ja kun se ensimmäinen tavoite on vain 2 kg, niin enköhän tällä tahdilla saavuta sen jo ensi viikon aikana, minkä jälkeen pidän ainakin viikon tauon.
Jostain syystä tällä kertaa vaan nautin siitä, kun yleensä aiemmin tuollaiset tunteet on saaneet ajattelemaan
 |
| Tiukkaa linjaa, energiavaje 1167 kcal / päivä, millä tahdilla 2 kg pitäisi lähteä kahdessa viikossa! |
Olen aina ollut valtavan huono kestämään mitään epämukavuuden tunnetta, olipa se henkistä tai fyysistä, ja olen yrittänyt nopeasti päästä sellaisesta eroon aina jos sitä on ilmennyt. Se on todennäköisesti ollut yksi syy, miksi laihtuminen ei ole onnistunut. Pienikin näläntunne, niin hanskat tiskiin. Tai pienikin tunne että on tämä ankeaa kun ei saa mitään hyviä herkkuja syödä, niin pakkohan sitä on jollain itseään lohduttaa. Nyt aion mennä päin moisia tuntemuksia, olla tottelematta niitä ja vain kärsiä. Ei siihen kuole että on nälkä ja päätä särkee, eikä sen tarvitse antaa määrätä luopumaan toiminnasta jonka on päättänyt, eli siitä painonpudotustavoitteen saavuttamisesta. Ja kun se ensimmäinen tavoite on vain 2 kg, niin enköhän tällä tahdilla saavuta sen jo ensi viikon aikana, minkä jälkeen pidän ainakin viikon tauon.
Hih!
VastaaPoistaToi kuolemansairaaksi vanhukseksi kuvittelu vei kyllä kaikki pisteet :D
Olen se tuntematon, joka laihdutti puolikaalla litralla vodkaa ja pelkillä aamiaisilla. Kyllähän mullakin oli ihan hirvee nälkä aina keskipäivällä ja alkuillasta mutta ajattelin että nälkähän on mulle vain ystävä, ja edessä oli vielä kiva koiralenkki ja sen jälkeen vuorokautinen viina-annos (vähän niinkuin vuosisatojen sitten käytyjen sotilaiden daily allowance of beer / booze... 1900-luvullahan ne kai on saaneet etupäässä huumeita että kestäisivät)... Hmmm... tuli vielä mieleen, että voisko tuota dramaattisen kieriskelyn tarvetta hyödyntää vielä jollain muullakin konstilla? Ihminenhän on mitä on, ja sillä on sellaisia aseita kuin on annettu (tai mitä on oppinut käyttämään). Luonne ei koskaan muutu, mutta kyllä heikkouksia (tarkoitan ominaisuuksia, jotka estävät saavuttamasta itse haluttuja tavoitteita, en niinkään yhteiskunnassa vallalla olevan moraalin mukaisia defaulteja) voi hyödyntääkin, jos on tarpeeksi ovela :D Hih!
Tuo on kyllä ilahduttava tuo sinun laihdutusmenetelmäsi :D Se jotenkin kertoo hyvin itsenäisesti ajattelevasta ihmisestä, joka on sisältäpäin ohjautuva, eikä kuuntele nöyränä mitä kaiken maailman asiantuntijat sanovat. Jos paras palkkio kituutuspäivän päätteeksi on puoli litraa vodkaa, ja niin laihtuminen onnistuu, niin so what! Se toimii, toisin kuin jotkut ankeat neuvot järsiä juuresraasteita päivät pitkät!
VastaaPoistaJa kyllä minä nautin tuosta kuvitelmasta kuolemansairaana :D Oikein ryvin heikossa olossani ja pidin sellaisia vaivaisia "ööhhhh...." örinöitä ja korinoita. Säälittelin itseäni oikein kunnolla, ja sen jälkeen olikin taas parempi olo. Ehkä mun pitäisi hankkia piikkimatto tai jotain, kun olen niin masokisti muutenkin :D
Mä tulen tänne blogiin aina välillä kattelemaan ja tälläkin kertaa olin oikeassa - olen naurusta kaksin kerroin! Sinä kaljamahainen leidi kirjoitat aina niiiiiin mun ajatuksia.
VastaaPoistaVielä en ole kuolemansairautta sängyssäni korissut, mutta siltä (ainoalta) kerralta, jolla onnistuneesti laihdutin 11,5 kg, muistan aivan nauttineeni kurnivan nälän tunteesta. Se oli mulle yhtä kuin tunne bulimisten ahmimiskohtausteni hallinnasta. Tunne, jota ei ollut oikein vuosiin ehtinyt edes kokea, kun oli puputtanut jotakin jo kauan ennen kuin nälkä koskaan ehti edes tulla. Nuo kilot meni tehokkaalla painonvartija-ohjelman noudattamisella, mitään liikuntaa en lisännyt, nautin vain kun posket meni kuopalle ja sain ostaa numeroa paria pienempiä vaatteita.
No, ei sellaista huippua, jolta ei humahtaisi alas: kaikki menetetyt kilot on visusti hankittu takaisin. Ei kokonaista elämää voi elää niin, että joka päivä merkkaa ylös kaiken, minkä syö, tai laskee jotain kaloreita ja rajoittaa syömisiään ihan hulluna. Mä sitten pohdinkin, etten alkaisi dieetille enää koskaan: päätin kokeilla sellaista armollista pienten askelten politiikkaa, kultaista keskitietä. Että vain vähentäisin sokerin kiskomista ja pastan. Eipä ole onnistunut, sokerikoukku vie naista kun naapurin setä Rekkua. Ainoa elämäntapamuutos, jossa olen onnistunut, on alkoholin pois jättäminen. (En siis kokeile vodkadieettiä - vaikka siinä on kyllä lyömätön idea, hih!) Mutta kultainen keskitie ei onnistunut siinäkään - se on joko koko viinipullo tai ei pulloa ollenkaan.
Mitä yritän tässä sanoa...öö kun vielä muistaisin. Jossain luki, että sokeri sumentaa ajatuksia ja luo ikäänkuin lasiseinän sen välille, mitä olen ja mitä haluaisin olla/saavuttaa. Niin totta, ah niin totta! Mutta vielä ei ole löytynyt sitä viisasten kiveä, joka minut sokerista vierottaisi.
Pitää varmaan kokeilla luolamiesdieettiä (!) vai mikä se paleohässäkkä oli. Mutta kun ei halua pahaa eläimille. Vegaaniksi? Höh, jos jättää lihan, kalan, munan ja maitotuotteet ja vielä valkoiset jauhot ja sokerin - mitä sitten syö? Kasviksia ja hedelmiä ja pähkinöitä? Mutta mun lapset on ihmislapsia eikä mitään oravia, en minä niillä mitään ihmiskoetta voi tehdä... Miten syöminen voi olla näin vaikea asia???
Onneksi itselleen voi koittaa olla armollinen myös vaa'alla: jos mut on luotu olemaan yli 25 BMI:n rotunainen niin perkele ollaan sitten. Joka gramman edestä! Mutta kun housunnappi (niin, niiden viimeksi hankittujen, aina edellisiä isompien housujen nappi) liiskaa sisuskalut.
Minähän kokeilin sitä paleodieettiä 3 kk, mutta eipä ollut sekään ratkaisu. Turhauduin siihen kun en oikeastaan laihtunut sillä ollenkaan, vaikak söin mielestäni aika askeettisesti, en esim. herkkuja lainkaan. Sitten kun kerran ei auta, niin aloin ottaa takaisin paleolla kiellettyjä ruoka-aineita, ja hetken päästä palasinkin vanhaan. Tietysti dieettiä seuraavan kohtuuttoman ahmimisen kauden kautta.
PoistaSe eniten ärsyttää tosiaan että kun oli jo niin tervemielinen, että olisi hyväksynyt sen että ok, minun painoindeksini nyt on siinä 27 paikkeilla, ja olkoon, niin eipähän se painonnousu siihen jäänytkään vaan tuntuu, että ellei kuureile, lihoo aina vaan lisää ja lisää.
Mä luulen, että taika onkin juuri tuossa. Kaikki laihduttaminen pitää vaan lopettaa. Sanoa itselleen, että ok, hyvä näin. Saan tyhjentää kaikki maailman konvehtirasiat, syödä tsekkimakkarat ja ryystää pirtelöitä niin kauan kuin omat rahat riittää. Kun kaikkeen on lupa ja kun vetää itsensä kerta toisen jälkeen niin turvoksiin, ettei pysty enää, ehkä jonain päivänä valaistuu ja tajuaa, ettei kaikkea TARVITSE syödä, minkä SAA syödä. Ehkä jonain päivänä katselee hymyillen karkkihyllyjä ja näkee ne valkoiset sokerit ja E-koodatut kemikaalit ja tajuaa, ettei tuota kaikkea oikeasti TARVITSE vetää. Että kaikki, minkä ihan vapaasti halutessaan siis SAA syödä, on itse asiassa jonkun kapitalistin tehtaassa paketoimaa paskaa, josta oma kroppa ja oma lompakko vaan kärsivät. Heh, ehkä tästä voi vetää johtopäätöksen, että me laihtuisimmekin ikäänkuin protestina niillekin Fazerin tms. omistajille, jotka itse syövät vain terveellistä lähiruokaa ja elävät terveellistä, sivistynyttä, valveutunutta, yläluokkaista elämää...jonka me sokerinhimoiset tavikset kustannamme :) Siis jos ei laihtuisi muuten kuin protestina? Riutuisi pois kun ei periaatteellisista syistä enää halua syödä mitään :D
VastaaPoista