Eipä taida Allit toimia mitenkään

Erityisveltto viikonloppu takana, kiitos olympialaisten, joiden takia on ollut hyvä tekosyy lojua koko päivät television ääressä. En ole kuitenkaan syöpötellyt sentään TV:tä katsoessa, tai juopotellut. Enkä oikeastaan koko viikkona, paitsi että torstaina söin päivälliseksi ravintolan punajuuririsoton vuohenjuustolla ja yhden ison oluen. Sinä päivänä kalorit ylittivät sallitun 1500 kcal:iani 400 kcal:illa. Muuten aina hieman alle.

Olen noita Alleja ottanut aina ennen aterioita, 3 kpl päivässä. Mutta eivätpä ne taida toimia mulla ollenkaan. Edes vatsa ei ole mitenkään löysällä mikä viittaa siihen ettei taida rasvaa poistua peräpään kautta kuten pitäisi. Edes tuon suuren risoton, jonka päällä oli iso kiekko rasvaista vuohenjuustoa jälkeen: ei niin mitään efektiä.

Ja paino on sen kun jatkanut nousemistaan myös. Viime viikolla 70,5 kg, nyt jo 71,1 tänä aamuna. Ei tässä montaa viikkoa mene, että olen viime kevään alkupainossani tätä menoa, mikä vituttaa melkoisen ankarasti. Enkä uskalla enää kokeilla mitään tehodieettejäkään, koska niiden efektit on minulla olleet erittäin ei-toivottuja. Ainakin sekä Nutrilett-jakso että pätkäpaasto aiheuttivat ihan valtavan sudennälän ja ahmimishimon pitkäksi aikaa.

Pitäisiköhän siihen hiton säästöliekkiin alkaa muka uskoa, kun ei paino putoa vaikka syö hieman alle 1500 kcal päivässä... Mutta ei senkään pitäisi oikein iskeä päälle jos kuitenkin syö näinkin paljon kuin minä. Jotenkin kyllä nyt on kääntynyt yhtäkkiä kropan energiankulutus ihan olemattomiin, mikä vaikeuttaa laihtumista kovasti. Tässä sitä vaan ihmetellään että kuinka ylös paino voi nousta kun syö 1500 kcal päivässä :-o


Kommentit

  1. Oletko kasvissyöjä?Heitä ne Allit pois.Treenaa sitä putkistoa edelleen kun se näytti toimivan.Ja et ole liian ylipainoinen niin lakkaa laskemasta niitä kaloreita.Vedä bisse jos toinenkin.Tekemättä juuri mitään saat olla vuoden sillä 1500 kalorilla ja sitten alkaa näkymään laihtuminen.Matemaatikkona osaat sen laskeakkin kauan kestäisi jos oikeasti vedät minimaallisilla kaloreilla ja milloin pitäisi olla tiettyyn tavoitettuun aikaan mennessä laihtunut.Mun pitää vaan sanoa tähän asiaan muuten mitenkään liittyen,että matemaatikot on ihan sairaan seksikkäitä!Olen siis kyllä nainen ja jos saan mieheltä vastauksen johonkin laskennaalliseen kysymykseen niin se on esileikkiä jos mikä!Heterona ihailen myös naisia tässä asiassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, en ole kasvissyöjä, vaan ihan kaikkiruokainen...

      Se tässä ihmetyttääkin kun laskennallisesti kokoiseni ihmisen, joka kävelee päivässä 1,5-2 tuntia koiria ulkoiluttaessa, pitäisi laihtua vähintään puolisen kiloa viikossa syömällä 1500 kcal / päivä. Ja tämä toimikin viime vuonna erinomaisesti, painaessani 70 kg laihduin jopa enemmän kuin sen puoli kiloa viikossa. Vaan nyt sama kalorimäärä tuntuu lähinnä lihottavan.

      En kyllä uskalla lopettaa kaloreiden laskemista kun tälläkin syömisellä jo lihon... Haluaisin tosissani päästä kaljamahasta ja läskimakkaroista, ja sitten vielä kerran kokeilla hoikkana nettideittailua vaikka, jospa tärppäisi paremmin - jos ei, niin sitten luovutan ja hyväksyn loppuelämän vanhapiikuuden ;-) Vielä en saa hyväksyttyä, kun ajattelen että jospa se ylipaino kuitenkin vaikutti niin ettei kukaan halunnut tavata minua toiste nähtyään...

      Useimmilla miehillä tuntuu menevän toisinpäin tuo pitääkö matemaattista tai teknistä älykkyyttä seksikkäänä. Useimpien mielestä nainen, joka tarvii miesten apua tuollaisissa asioissa, on erittäin seksikäs, kun taas nainen joka on lahjakas sellaisissa asioissa on jotenkin vähemmän naisellinen.

      Poista
  2. Onkos sellaista sanontaa, että sillä se lähtee millä on tullutkin? Taitaapa olla, mutta yleensähän se liitetään alkoholiin, ei ruokaan.

    Kun halutaan laihtua niin liian usein ihmiset vähentävät ruokaa ja se on väärin. Pitää syödä jotta laihtuu, sillä mitä syö on merkitystä. Jos syöt sen 1500kcal niin laskennallisesti sun pitäis laihtua. Mutta elimistö ei tunne sellaista matikkaa vaan se menee täysin sekaisin siitä kun laihdutaan ja lihotaan vuorotellen.

    Sun pitää saada sun aineenvaihdunta liikkeelle ja se onnistuu ainoastaan syömällä!!!!
    Unohda Allit sun muut hömpötykset ja ala syömään oikeassa suhteessa proteiinia, hiilareita ja rasvaa. Jokaista näistä tarvitaan jotta elimistö toimii. Netti on täynnä hölynpölyn dieettejä ja sitten varmasti löytyy järkeviäkin ohjeita asiaan. Ja lämpimästi suosittelen ammattilaisen puoleen kääntymistä tässä asiassa. :)

    Ja edellisiin postauksiin viitaten, suosittelen myös käymään juttelemassa ammatilaisen kanssa mahdollisesta masennuksesta ja minäkuvastasi. Ei ole tervettä ajatella itsestään noin negatiivisesti, olet aivan varmasti mahtavan mukava vaikka nenäsi oli toisella puolella pääpalloa!! Lapsuudessasi on ilmeisen rankalla kädellä lytätty teidät lapset maanrakoon, sieltä on vaan noustava keinolla millä hyvänsä ja alettava uskoa itseensä.

    Voimia ja heitä vesilintua Alleillasi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet varmaan ihan oikeassa, että elimistöni on mennyt jotenkin sekaisin tuosta jojoilusta eli tasaisen laihtumisen lopuksi tapahtuneesta erittäin nopeasta joulukuun lihomisesta... Täytyisi vaan jaksaa olla kärsivällinen ja hyväksyä, ettei sellaisen ahmimisen vaikutuksia kuitata hetkessä...

      Valitettavasti en itse ollenkaan luota mielenterveyspuolen ammattilaisiin, joten sieltä en kyllä tule apua hakemaan. Joskus on sitä koitettu, ei hyötyä, ja sen jälkeen päätin, että jos en omin avuin selviä, niin sitten en selviä ja sillä selvä...

      Poista

Lähetä kommentti