Humalainen exä analysoi vanhapiikuuttani

Heh, tulipa puhuttua eilen parin tunnin puhelu exän kanssa. Se soitti juovuksissa, ja kun en ollut pitkään aikaan hänen kanssaan puhunut niin en lyönyt edes luuria kiinni kun halusin edes kuulumiset kuulla. Että onko töitä riittänyt, vieläkö asuu samassa paikassa kuin ennen, seurusteleeko, miten lapsilla menee.

Olen kuulemma jääkuningatar

Halusihan hänkin sitten kuulla, että seurustelenko. Sanoin että en, ja en oikeastaan olisi halunnut puhua siitä asiasta enempää, mutta inttämispöhnässä hän päätti yrittää jututtaa lisää. Kerroin sitten senkin, etten ole itse asiassa seurustellut sen jälkeen kun 8 vuotta sitten hänestä erosin (hän jätti). Siitähän se tietenkin innostui kyselemään, että mikset, nunnaksiko olet ryhtynyt, ei ole oikein sinun tapaista... Ja minä kun olen huono keksimään mitään kaunista kiertoilmausta jolla vaivaannuttavan keskustelunaiheen olisi saanut loppumaan, pamautin suoraan, että no kun en ole ketään miestä onnistunut saamaan.

Seuraava hänen kyselynaiheensa oli tietysti, että miksi et? Tuohtuneena listasin niitä ulkonäköasioita, joita hän
aina jaksoi minussa haukkua, ja kysyin että no kukapa sitten haluaisi helvetin ruman, lihavan, kyömynokkaisen, siansilmäisen lehmän, kuten herra itse on kertonut minun olevan. Että niin siinä juuri kävi, että kun yritin nettideittaillakin, niin eipä ne nähtyään enää halunneet nähdä toiste. Toivoin jo todellakin, että tämä puheenaihe loppuisi siihen, tai että minulla olisi edes jotain juotavaa jota voisin ottaa vitutukseen, vaan ei ollut.

Niin päädyin sitten selvin päin kuuntelemaan herran analyysiä todellisista syistä, miksi minua ei kukaan huoli. Hän ei uskonut ulkonäön olevan syy todellakaan, vaan listasi muita vikoja. Minusta kuulemma puuttuu täysin sellainen naisellinen pehmeys ja sosiaalisuus, josta miehet tykkää. Hänen kaverinsa kutsuivat minua kuulemma aina jääkuningattareksi, kun olen niin viileä ja etäinen. Ylimielisenäkin monet pitävät, suorastaan "helvetin koppavana ämmänä". Ammattini ja teknisen alan akateeminen koulutuksenikin kuulemma pelottavat miehiä. Sekä luonteen äijämäisyys, vakavuus ja se että puhun vähän mutta asiaa, kun naisen taas pitäisi kuulemma olla iloinen hauska höpöttelijä. Lisäksi miehet kuulemma haluavat tuntea itsensä tarpeelliseksi, ja minä tulen niin hyvin itseksenikin toimeen etten tarvitse miestä mihinkään. Minunkaltaiseni nainen "kutistaa useimmilta miehiltä munat rusinoiksi". Itseään hän sanoi eniten vaivanneen minun viileä, sarkastinen älykkyyteni, joka sai hänet vähän väliä tuntemaan itsensä tyhmäksi lapseksi joka yrittää keskustella aikuisen kanssa, mikä johti siihen että usein hän kysyi minulta neuvoa sen sijaan että olisi vaan keskustellut tasaveroisena ihmisenä yleisesti (no joo, jätkä ei olisi halunnut päättää mitään edes työelämästään ja urastaan itse vaan halusi että minä sanon sille mikä on parasta - ja tämä ärsytti minua ja kieltäydyin aina päättämästä toisen asioista).  Hänen tuomionsa mukaan olen yleisesti pelottava ihminen tutustua, vaikka olenkin sitten rento ja mukava kun tutustuu. Tosin siihenkin lisäsi, että olen niin monimutkainen ihminen, että alkoi hän vähän pelätä minua uudestaan sitten kun luuli jo tuntevansa. Lopputuomio oli, että minun pitäisi ehkä löytää joku boheemi taiteilija tai muu erikoinen tyyppi. Kuulemma myös hoivattava peräkammarin poika voisi sopia minulle.

Että semmoisia totuuksia itsestäni. Minä kun toivoin, että se rumuus olisi ainoa tai edes pääasiallinen ongelma ;-)