Pikkujoulufobia

Nyt on taas se aika vuodesta, että työpaikalla aletaan suunnitella, milloin ja missä järjestettäisiin pikkujoulut. Tunnustan kärsiväni jonkinasteisesta kammosta pikkujouluja kohtaan, syynä taipumukseni liialliseen alkoholinkäyttöön ja sekoiluni niissä harvoissa pikkujouluissa, joihin olen urani aikana uskaltautunut. Ongelma on se, että minusta viina ei tee kivaa seuranaista, vaan sietämättömän tyypin, ja siksi olenkin pyrkinyt hoitamaan jo vuosikaudet juopottelut ehdottomasti yksin. Meikäläisen kännit nimittäin kuuluvat yleensä seurassa harrastettuna johonkin seuraavista kategorioista:

• Nymfomaanikänni Tämä on eniten pelkäämäni kännien alalaji, jota ei ole onneksi hetkeen esiintynyt. Tässä tilassa uskon olevani ihan mielettömän kuuma seksipommi, ja että kaikki miehet himoitsevat minua, ja ihan varmasti ovat imarreltuja kun tulen vähemmän viehkosti lähentelemään ja kourimaan. Saatan myös loppuillasta kärsiä halusta vapautua vaatteista ja tanssia pöydillä. Petiseuraksi illan päätteeksi kelpaa mikä tahansa ihmistä muistuttava otus, ja tältä kohtalolta pelastaa vain se, että usein alan väsähtää tai voida pahoin ennen kuin siihen asti päästään. Nymfokänni firman pikkujouluissa olisi suunnilleen kamalinta mitä voisi tapahtua. 
• Säälikää minua -känni Tämä kännilaji iskee toisinaan äkkiarvaamatta. Sen alaisena haluan kovasti ihmisiltä huomiota, mutta sitä kautta, että kuvailen elämäni surkeutta, usein rankasti liioitellen. Osaan itkeä aidosti kun liikutun kännissä omista tarinoistani, ja useimmat uskovat ne jutut täysin, ajatellen että viina vain vei estot kertoa ne jutut. Mutta pahimmillaan ne jutut ei ole edes vain liioiteltuja, vaan jopa täysin keksittyjä. Olen esimerkiksi opiskeluikäisenä joskus baarissa kertonut olevani terminaalivaiheen syöpäpotilas ja kuvaillut elämää sellaisena niin kyynelsilmin ja elävästi, että yleisön huomio oli taattu. Morkkis seuraavana aamuna oli kyllä melkoinen. Tämäkään laji pikkujouluissa ei olisi kovin kiva.
• Meillä ei olla köyhiä eikä kippeitä -känni Tämä on onneksi toistaiseksi ainoa firman pikkujouluissa esiintynyt kännilaji, mutta kyllä sekin morkkista aiheuttaa. Tämä känni aiheuttaa maanisen energisen hyvän olon, jossa on tarve harrastaa itsekorostusta kehumalla itseään tavalla, joka on selväpäisen mielestä äärimmäisen noloa. Ja aika "hauska" kontrasti selvälle arkiminälleni, joka on enemmän sitä "haluan olla rauhassa ja sulautua tapettiin" tyyppiä. Tämä känni saattaa kääntyä myös ärtyisyydeksi ja riidanhaastamiseksi, mikäli huomaan ärtymystä leuhkoihin juttuihini yleisössä. Mutta useimmiten vaan selitän juttujani välittämättä siitä, kiinnostaako ketään. Tähän känniin liittyy myös kummallinen leveä aksentti ja soinnillisen s:n käyttäminen. Aito pissiskieli siis.

Tässä sitä siis mietitään, uskaltaisiko tänä vuonna pikkujouluihin. Se olisi kolmas kerta elämässäni jos menisin. Pari vuotta sitten yritin rajoittaa tuhoja sillä, että päätin että osallistun vain alkuillan ohjelmaan ja syömiseen, ja poistun ennen jatkoja. Teinkin niin, mutta klo 21 mennessä onnistuin silti kiskomaan kohtalaiset kännit ja selittämään noloja juttuja, joita häpesin seuraavat puoli vuotta. 

Toisaalta ajatus osallistumisesta houkuttaa, koska haluaisin elämääni enemmän sosiaalisuutta. Toisaalta pelottaa samaan aikaan, että entä jos lähtee lapasesta, niin että jopa jatkaminen työpaikassa kävisi häpeän takia mahdottomaksi. Vielä en ole päättänyt mihin päädyn, saapa nähdä...