Minulle tarjottiin koiranpentua, ja taisin tehdä päätöksen, ettei enää koiria

Sukulaisella olisi kääpiöpilsnerin, vai onko ne pinserin ;-) pentuja, ja sain eilen kauhean seireenisoiton, jossa minua houkuteltiin katsomaan pentusia. Vapaanakin olisi vielä yksi... Minähän menen perinteisesti ihan sekaisin ajatuksestakin koiranpentusista, alan lässyttää ja höpistä sekavia ja haluan vaan kantaa äkkiä kotiin pentusen. Ja kun nyt talossa on vanhuskoira, niin eikö olisi jo pennun aika...

Ei kai minua voi vastustaa???

Kuitenkin asiaa pohdittuani päädyin tulokseen, johon en olisi uskonut päätyväni, nimittäin siihen, että luulen, etten tule enää näiden jälkeen ottamaan ollenkaan koiria. En ainakaan, jos olen sinkku. Minulla on käytännössä aina ollut koira tai pari, ja olen harrastanutkin niiden kanssa kaikenlaista aikoinaan. Minulle ei ollut nuorempana mikään ongelma, että elämä pyöri koirien ympärillä, en minä kaivannutkaan mitään muuta elämää. Nyt kuitenkin luulen, että taidan kaivata vapaampaa elämää, keski-iän villitys ilmeisesti uhkaa iskeä! Syitä, miksi en enää taida haluta koiria:

• Ei voi harrastaa mitään (muuta kuin korkeintaan koiraharrastuksia) kodin ulkopuolella. Koirille kun yksinolo työpäivän aikana on jo enemmän kuin tarpeeksi, joten ei voi enää illalla jättää yksin.
• Ei voi spontaanisti vaikka työpäivän jälkeen lähteä työkaverien kanssa tuopille tai mennä ostoksille. Se on kiireenvilkkaa kotiin ja koiralenkille vaan.
• Matkustelu on erittäin hankalaa ja jos lähteekin, sitä vaan murehtii siellä koko ajan miten koirat pärjää hoidossa. 
• Koirankarvaa joka paikassa. Minä olen tarrarullien suurkuluttaja, koska rakastan mustia vaatteita, ja olen valkoisen koiran omistaja. Välillä niitä karvoja löytyy ihan käsittämättömistäkin paikoista kuten voirasiasta jääkaapista. Ja matot saa hinkata karvanpoistosienen kanssa kerran viikossa kontallaan, jos ei halua että nekin näyttävät koirankarvamatoilta.
• Ajoittaiset ripulitaudit on oikein huippu. Se tunne, kun tulee uupuneena töistä, ja ajattelee, että huh huh, nyt istahdan hetkeksi lepäämään ennen lenkkiä, mutta jo ovelta tulee vastaan tappava koiranripulin löyhkä. Ne ripulit on tietysti tehty parhaille paksuille villamatoille, joista ne on mahdollisimman vaikea puhdistaa. Tassuille ilmeisesti on paras pito köyristellä ja ponnistaa sellaisella matolla.
• Ajoittaiset oksentamiset. Nekin täytyy suorittaa matolle. Mutta eivät ole läheskään niin pahoja kuin ripulit kyllä.
• Joillain koirilla terveysongelmat, jotka ovat kalliita ja työläitä hoitaa. Onneksi ei ole osunut näitä erityisen paljon kohdalle kyllä, mutta tarinoita kuulee vuosikausien huolen ja rahanmenon kausista erilaisten sairauksien kanssa.
• Pikkuharmit kuten paskassa kierineen koiran pesu. Meinasi tulla hiljattain itseltäkin ylös, kun jynssäsin lenkillä antaumuksella kierinyttä otusta koirashampoolla suihkussa, ja huomasin että turkkiin tarttuneen paskan seassa on oliivin ja paprikan palasia. Hyi hitto, ihmispaskaa, jonkun krapulapizzaripulit varmaan :-o

Mutta kyllä minä silti edelleen nautin valtavasti koirien seurasta. En tiedä miten osaisin edes nukkua ilman

peiton alla tuhisevaa karvakaveria, tai kuinka tyly olisi kotiinpaluu töistä tyhjään kotiin. Syöminenkin on tylsää, jos ei mikään otus kerjää vieressä herkkuja. Puhumattakaan siitä että koirat ovat suloisia, ilahduttavia, pakottavat lenkille säällä kuin säällä mikä on terveellistä itse kullekin...

Mutta joo, ehkä se olisi aika kokeilla koiratonta, vapaampaakin elämää ainakin kerran eläissään. Täytyy vaan pysyä tiukkana ja kieltäytyä ehdottomasti menemästä katsomaan mitään pentuja, koska tiedän tasan tarkkaan, että kaikki hyvät päätökset menisivät viemäristä alas sen siliän tien, kun lutuset pikku koilanpennut näykkisivät minua pikku naskalihampaillaan, kiipisivät päälle, nuolisivat, juoksentelisivat suloisen pentumaisesti :-o