Tänään näin miten helppoa nykyään on ostaa huumeita

Olen tällaisista asioista (onneksi) ihan pihalla, koska vaikka minusta vaikka kannabiksen satunnaisessa polttelussa tai sienitripissä ei olisi itsessään mitään pahaa, niin en halua sekaantua laittomuuksiin varsinkaan, kun olen ammatissa, jossa  monet asiakkaat vaativat Suojelupoliisin turvaselvityksen ennen kuin päästävät minua lähellekään tietojärjestelmiään ja niiden sisältämiä arkaluontoisia tietoja. Joku huumausainerikos siellä rekisterissä voisi lopettaa meikäläisen konsultinhommat aika lyhyeen.

Tänään kuitenkin tapasin tutun, joka käyttää kannabista satunnaisesti ahdistuksen hoitoon. Väittää, että aine on jopa estänyt uutta masennusjaksoa alkamasta, kunhan on polttanut sitä heti ensioireiden tullessa. Ihmettelin, että mistä hän semmoista ainetta ostaa, että jossain Itäkeskuksen Tallinnanaukiollako etsii diilerin näköisiä hiippareita vai miten? Tämä ihminen on asiallinen keski-ikäinen "pukumies", joten vaikea olisi uskoa hänestä sellaista.

Miestä nauratti kovasti näkemykseni siitä miten laittomia aineita ostetaan. Hän sitten ihan näytti että miten helppoa se on nykyaikana. Tor-selain ostajan yksityisyyden suojelemisen vuoksi. Sitten ilmeisesti kaikkien jotain aineita käyttävien tuntemaan nettiosoitteeseen (jota en muista, ja jonne kuulemma tarvii kutsun jo rekisteröityneeltä käyttäjältä että edes pääsee käyttäjäksi), ja sieltähän lävähtää sivulle valtava valikoima kaikkea: LSD, amfetamiini, kokaiini, kannabis, psilosybiinisienet, potenssilääkkeet, bentsot - huh - siis onko tällaista oikeasti olemassa ajattelin minä :-o Halutun tuotteen valinta, Bitcoineilla maksu ja tilaaminen poste restante osoitteeseen. Ei kuulemma koskaan ole jäänyt kiinni lähetykset kunhan tilaa Suomesta niin ettei Tulli ole välissä.

Tunnenpa itseni taas mistään mitään tietämättömäksi menneen ajan muumioksi. Ristiriitaiset ajatukset muutenkin. Tiedän ettei tämä ihminen jonka näin kannabiksen budia tilaavan, ole mikään ongelmainen narkkari. Ja oikeastaan pohjimmiltaan olen sitä mieltä, että jos aikuisia ihmisiä huvittaa vahingoittaa itseään mömmöillä, niin siitä vaan, jos se ei vahingoita muita. Joku kannabis nyt ei taida alkoholia kummempi aine muutenkaan olla, moni sanoo että jopa haitattomampi. Silti jotenkin hirvittää ajatus siitä, miten helppoa lakia on tässä asiassa näköjään kiertää, suorastaan pitää pilkkanaan. Minä kun luulin että saadakseen tuollaisia aineita täytyisi etsiytyä hämärähemmojen piireihin ihan henkilökohtaisesti, ja sitä kautta mahdollisesti joutua hankaluuksiin muutenkin. Ja sitten täytyy nähdä päivä, jona näkee henkilökohtaisesti tutun ihmisen tilaavan laitonta ainetta netistä kuin tilaisi housut Ellokselta :-o O tempora, o mores!

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. On se vähän huvittavaa, että tässä maassa poliisit usein suhtautuvat noihin juttuihin jopa hysteerisesti, kuten se kesäinen tapaus jossa joku soitti poliisille muutamasta metsästä löytämästään kannabiskasvista, ja poliisi tuli heti paikalle hävittämään hirveät huumekasvit. Ja samaan aikaan netistä voi näköjään tilata ihan mitä vaan kovempaakin ainetta ilman ongelmia.

      Vaikea tuohon kai on kyllä puuttuakaan, koska Tor-verkko piilottaa tehokkaasti niin ostajien kuin myyjienkin sijainnin ja henkilöllisyyden, ja jos bittirahalla maksaa, ei jää mitään jälkiä kuten kortin tai tilin numeroita mihinkään. Ainoa riski on se että jos lähetys jotenkin jää postissa kiinni, niin siitähän sitten kohteen nimi ja osoite löytyy päältä. Mutta eivät taida postissa samaan tapaan lähetyksiä tutkia kuin rajan ylittävissä lähetyksissä Tullissa, ja kai nuo lähettäjät sitten osaa pakata tuotteensa niin ettei esim. huomattavasti haise vaikka kannabikselta.

      Poista

Lähetä kommentti