Kevät ja oman talon ja puutarhan ikävä
Meikäläinen oli jo opiskelijana erilainen nuori. Siinä missä muut opiskelijat miettivät uraansa ja hauskanpitoa jossain isossa kaupungissa, tai sitten pariutumista ja perheen perustamista, minä kaipasin maalle mökkiin, omaan rauhaan. Ymmärsin kyllä että jollain itsensä pitää elättääkin, kun ei ole riittävästi taitoja yksin selvitä pohjoisen karussa luonnossa ihan korpierakkona, tai esim. Linkolan tyylisenä pitkälti omavaraisesti elävänä kalastajana. Mutta ehkä löytäisin jostain riittävän läheltä työpaikkoja, mutta riittävän rauhallisesta paikasta, itselleni pienen talon jonne koirineni muuttaa!
Valmistuttuani yliopistosta ja saatuani Turusta töitä laitoin heti toimeksi, vanhempieni kauhuksi, ja ostin itselleni "punaisen tuvan ja perunamaan", noin 15 kilometrin päästä työpaikastani. Ihmetteli ne muut seudun asukkaatkin, kun joku nuori sinkkunainen sinne tulee asumaan, vanhusten ja perheiden ja maajussien sekaan. Eräskin jaksoi aina koiralenkillä tavattaessa päivitellä, että "tommonen nuori plikka, ja yksin ostaa talon, en ole tuommoista ennen kuullut!"
Mutta ai että minä nautin siitä torpastani ja siihen liittyvistä puuhista. 60-neliöinen pikkutalo lämpisi ainoastaan niin että poltti varaavaa takkaa. Vesi tuli sentään sisälle asti eikä tarvinnut kaivosta kantaa. Kesällä riitti ruohikkoa ajeltavaksi -kaava-alueen ulkopuolella tontit oli isoja- ja talvella lumitöitä huhkittavaksi että autolla pääsi pihalta tielle asti. Koirat nauttivat ihan hulluna kaikesta, isosta aidatusta pihasta jota sai vahtia ja myös siitä että välillä syksyisin taloon tuli hiiriä, joita rottakoiraksi jalostetut westiet tykkäävät jahdata. Vanhassa talossa oli myös erityinen tunnelma, sellainen jotenkin pysähtynyt maalaistalon rauha. Vanhempani aina sanoivat että se hatara torppa pitäisi laittaa sileäksi ja rakentaa joku edullinen Älvsby-talo vaikka tilalle, moderni ja lämmin ja mukava, mutta minusta idea oli järjetön: ei sellaisessa ollut minusta sen enempää tunnelmaa kuin kaupunkiasunnossakaan.
Se mistä en nauttinut, ja millä aina lohdutan itseäni kun keväisin ja kesäisin oman talon ja puutarhan
ikävä iskee, oli talvi. Kun pakkasta oli 20 astetta, oli hankala saada täyspäiväisen työssäkäynnin ohessa poltettua takkaa riittävästi että kämppä olisi pysynyt mitenkään lämpimänä. Tosin hyvin sitä karaistui, usein herätessäni makkarissa oli 13 astetta eikä minua se häirinnyt yhtään. Puutarhastakaan ei ollut iloa talvella, kun kaikki oli lumen alla ja oli liian kylmä että muutenkaan viitsisi ulkona olla jos ei ole pakko. Ja sitten vielä se, kun taloni ohi menevän tien aurasi sen päässä asuva maajussi, joka ei viitsinyt sitä kovin aikaisin tehdä, vaan sitten kun jaksoi. Tämä aiheutti joskus vähän töihinpääsemisen hankaluuksia lumisateisten öiden jälkeen, kun Citikka C3:ni ei ollut mikään varsinainen maasturi jolla menisi pienten kinostenkin läpi. Näitä tässä taas muistellaan ja yritetään uskotella itselle että koska tässä maassa puolet vuodesta on kylmää aikaa, niin kaupunkiasunto on kuitenkin hyvä ja mukava ratkaisu, vaikka sitten tunnelma onkin huonompi ja omassa pikku puutarhassaankin on kuin näyteikkunassa vastapäisestä kerrostalosta ja ohikulkevalta pihatieltä katsella...
Miksi sitten luovuin pienestä paratiisistani jossa pääosin viihdyin erittäin hyvin? Rakkauden ja miehen takia tietysti... Mies jaksoi loputtomiin piirittää ja hinkua että muutan Helsinkiin, mitä ajatusta inhosin, vaikka mieheen olin hulluna. Lopulta sitten sain täältä töitäkin ja muutin. Sen tarinan loppu sitten oli sellainen että ei kestänyt kuin 3 päivää muutostani, kun mies jo ilmoitti että hän ei olekaan valmis mihinkään yhdessä asumiseen ja saisin äkkiä kerätä kamani ja häipyä omaan asuntoon. Sitten vielä jonkun aikaa on-off seurustelua ja loppu. Mutta minulla oli jo työ täällä, ja asuntokin kaupunkialueeksi lähes siedettävältä Eko-Viikin alueelta, joten tänne jäin. Vaikka vieläkin joka kevät aina kaipailenkin oman puutarhan heräämisen seuraamista ja puutarhafirmojen esitteiden innokasta selaamista, että mitä laittaisin tänä vuonna, mitä talon takana olevaan hyötypuutarhaan ja mitä koristepuutarhaan.
Valmistuttuani yliopistosta ja saatuani Turusta töitä laitoin heti toimeksi, vanhempieni kauhuksi, ja ostin itselleni "punaisen tuvan ja perunamaan", noin 15 kilometrin päästä työpaikastani. Ihmetteli ne muut seudun asukkaatkin, kun joku nuori sinkkunainen sinne tulee asumaan, vanhusten ja perheiden ja maajussien sekaan. Eräskin jaksoi aina koiralenkillä tavattaessa päivitellä, että "tommonen nuori plikka, ja yksin ostaa talon, en ole tuommoista ennen kuullut!"
 |
| Plussiksen pieni söpö tölli, auto ja piharakennus (kaikki sävy sävyyn tietysti!) talvella |
Mutta ai että minä nautin siitä torpastani ja siihen liittyvistä puuhista. 60-neliöinen pikkutalo lämpisi ainoastaan niin että poltti varaavaa takkaa. Vesi tuli sentään sisälle asti eikä tarvinnut kaivosta kantaa. Kesällä riitti ruohikkoa ajeltavaksi -kaava-alueen ulkopuolella tontit oli isoja- ja talvella lumitöitä huhkittavaksi että autolla pääsi pihalta tielle asti. Koirat nauttivat ihan hulluna kaikesta, isosta aidatusta pihasta jota sai vahtia ja myös siitä että välillä syksyisin taloon tuli hiiriä, joita rottakoiraksi jalostetut westiet tykkäävät jahdata. Vanhassa talossa oli myös erityinen tunnelma, sellainen jotenkin pysähtynyt maalaistalon rauha. Vanhempani aina sanoivat että se hatara torppa pitäisi laittaa sileäksi ja rakentaa joku edullinen Älvsby-talo vaikka tilalle, moderni ja lämmin ja mukava, mutta minusta idea oli järjetön: ei sellaisessa ollut minusta sen enempää tunnelmaa kuin kaupunkiasunnossakaan.
Se mistä en nauttinut, ja millä aina lohdutan itseäni kun keväisin ja kesäisin oman talon ja puutarhan
 |
| Koiranpenikka vastaan pihaharja |
Miksi sitten luovuin pienestä paratiisistani jossa pääosin viihdyin erittäin hyvin? Rakkauden ja miehen takia tietysti... Mies jaksoi loputtomiin piirittää ja hinkua että muutan Helsinkiin, mitä ajatusta inhosin, vaikka mieheen olin hulluna. Lopulta sitten sain täältä töitäkin ja muutin. Sen tarinan loppu sitten oli sellainen että ei kestänyt kuin 3 päivää muutostani, kun mies jo ilmoitti että hän ei olekaan valmis mihinkään yhdessä asumiseen ja saisin äkkiä kerätä kamani ja häipyä omaan asuntoon. Sitten vielä jonkun aikaa on-off seurustelua ja loppu. Mutta minulla oli jo työ täällä, ja asuntokin kaupunkialueeksi lähes siedettävältä Eko-Viikin alueelta, joten tänne jäin. Vaikka vieläkin joka kevät aina kaipailenkin oman puutarhan heräämisen seuraamista ja puutarhafirmojen esitteiden innokasta selaamista, että mitä laittaisin tänä vuonna, mitä talon takana olevaan hyötypuutarhaan ja mitä koristepuutarhaan.
 |
| Koira kyttäämässä sammakoita pihalammen tienoilta |
Miksi naiset rakastuvat renttuihin? (tai ilkiöihin)
VastaaPoistaNiinpä. Olen usein itsekin ihmetellyt sitä, miksi varsinkin ujot, introvertit tai kiltit naiset päätyvät yhteen näiden tapausten kanssa.
PoistaEhkä se johtuu siitä, että me sosiaalisesti rajoittuneet ei osata oikein arjessa tutustua selvinpäin miehiin. Munkin suhteet on alkanut siitä että olen mennyt baariin koska olen halunnut seksiä. Siellä sitten ehkä ne kaikkein kunnollisimmat ei ensimmäisenä tule naisia lähestymään, ja koska tarkoitus on ollut saada pelkkää seksiä, ei siitä itsekään ole ollut välttämättä maailman kiinnostunein että millainen se mies on luonteeltaan. Ainoa vaan että mun yhden illan seksiyritykset on johtaneet parisuhteisiin niiden tyyppien kanssa, joihin on tutustunut kännipäissään ja joiden kanssa ei selvin päin edes sovi yhteen ollenkaan...
Muuta Karkkilaan. Ihania pikkutaloja myynnissä tosi halvalla, ja kun ne eivät käy nyt juuri kaupaksi niin kannattaa tarjota joko reilusti alempaa hintaa tai vuokrausta. Töihin bussimatka Helsingin keskustaan tunti ja vartti. Etätyömahdollisuudella siedettävää.
VastaaPoistaOlisi ihanaa jos voisi muuttaa vähän kauemmas, mutta ei valitettavasti oikein onnistu koska mun etätyömahdollisuudet on hyvin vaihtelevat ja rajoitetut (esim. voi tulla yhtäkkiä vuodenkin projekti jossa työ on tehtävä asiakkaan toimitiloissa), ja koiraa ei millään pysty pitämään niin pitkää päivää yksin kotona odottamassa kuin olisi työpäivä + noin pitkät työmatkat.
PoistaOlen pitänyt puolen tunnin työmatkaan kuluvaa aikaa maksimina työmatkalle. Ja niin läheltä Helsinkiä ei kyllä löydy minkään sortin taloja riittävän edullisesti että voisin ostaa näin sinkkuna. Joltain muilta paikkakunnilta voisi löytyä mutta näin it-alan lamassa niiltä työn löytäminen on aika haastavaa.