Joogaopettaja Kylli Kukkin ihanat ajatukset
Luinpa tänään Hesarista jotain ihanan virkistävää ja vapauttavaa heti aamun alkajaisiksi, nimittäin säteilevän kauniin suunnilleen ikäiseni (43 v) joogaopettaja Kylli Kukkin haastattelun. Juttu on otsikoitu provosoivasti "Älä huoraa, sanoo joogaopettaja", vaikka ei siinä konkreettisesta kehonsa huoraamisesta puhutakaan vaan enemmänkin henkistä laatua olevasta, sellaisesta jossa ihminen pysyttelee tilanteissa ja ajatusmalleissa, joiden tietää itsekin aiheuttavan itselleen pahaa oloa.
.
Tuota rentoutta minäkin juuri tahdon, ikääntymisen hyväksymistä, sitä että sallin itselleni nauttia elämästä enkä murehdi jotain läskejä tai sitä etten liiku tarpeeksi jne. Taidanpa illalla nautiskella viinilasillisen ihan elämän juhlistamiseksi! Ja ladata iPadiini Kukkin kirjan "Kyllin hyvä" - tuollaista henkistä ravintoa tarvitsen lisää!
Kirjoittajan olemus ihastuttaa
Kamalaa kyllä, elämäntapamuutosta aloittaessani olisin sanonut Kyllin kuvasta, että hän on läski. Minä tavoittelin 53 kiloa, ja tuo nainen näyttää siltä että varmasti painaa paljon enemmän. Nyt kuitenkin olen oppinut arvostamaan muunlaistakin kauneutta kuin muotikuvissa näkyvää, ja Kylli näyttää minusta säteilevältä aikuiselta naiselta, jonka rehevyys on hyvin tervettä ja "muhevaa", seksikästäkin.
 |
| Joogaopettaja Kylli Kukk (Kuvan lähde Helsingin Sanomat) |
Mutta ajatukset ihastuttavat vielä enemmän
Juttu alkaa vanhan laihduttajan mielestä provosoivasti, kertomalla että Kylli Kukk syö leivonnaisen joka päivä ja nautiskelee muutenkin elämästä. Mitä, joogaohjaaja joka syö huonoja hiilihydraatteja, voisi moni ihmetellä. Mutta Kyllin elämänfilosofia on juurikin nautinto ja rentous, ja siihen minäkin todella tahdon pyrkiä!
Laitan tähän lainauksena Kyllin ajatuksia haastattelusta, koska itselleni ne tuntuvat hyvin raikkailta ja vapauttavilta:
(Laihduttamisesta) Tempoilu ei auttanut. Vuosi kului, ja kilot näyttivät tulleen jäädäkseen. Uudesta olomuodosta oli siis pakko oppia pitämään, Kukk päätti. - tätä minä juuri olen nyt opettelemassa itsekin!
Nykyisin Kukk suree, kun kuulee naisten kauhistelevan vaikkapa levinneitä reisiään. Itsensä haukkuminen on arkista smalltalkia, jota kukaan ei ihmettele. Jos moittisimme samalla tavalla muita, meillä ei olisi enää ystäviä! Kukk ottaa rumapuheiset naiset puhutteluun. "Sanon, että rakas, katso, miten kauniit silmät sinulla on. Ja sydän, joka ei ole puolta minuuttiakaan levännyt. Ja kohtu, josta on tullut kolme lasta. Silti sä puhut vain reisistä!"
(Estonian onnettomuus jossa Kukkilta kuoli läheisiä) Kukk suri, mutta mielessä versoi ajatus. Hän otti käyttöön kaikki kauneimmat juhlamekkonsa. Mitä niitä säilömään, jos seuraava päivä onkin viimeinen."Päätin, että niin kauan kun en ole mullan alla, jokainen päivä on lahja. Jotkut muistavat sen aina hautajaisissa, mutta sitten se unohtuu. Minä en unohda oivallusta koskaan." Estonian vuoksi Kukk ei omista kahvinkeitintä. Hän haluaa juoda kahvinsa kahvilassa leivoksen kera, sillä jokainen päivä on juhlapäivä.
Uhri ja marttyyri ei kannata olla. Ei voi sanoa aina vain 'joo joo', jos pomo laittaa ylitöitä. Pitää osata olla sekä enkeli että leijona.
(Liikunnasta) Liiallinen rehkiminen ei sovi stressaavan työelämän vastapainoksi, Kukk sanoo. Liikunnan pitäisi olla terapiaa eikä rangaistus, jonka tehtävä on sulattaa palaveripulla. "Moni elää ruuhkavuosia, vetää joka päivä täysillä koulussa ja töissä ja sitten harrastaa otsa rypyssä. Tiukka treeni voi aiheuttaa kehossa stressireaktion."
"Pitäisi ajatella olevansa ensisijaisesti sielu, jolla on tämä ihana kroppa. Samastumme hirveästi kehoomme, mutta tosiasia on, että se tulee rapistumaan ja rypistymään. Siksi monen vanhenevan ihmisen elämä on vähän helvettiä. "
Kukk on nelikymppinen lapseton sinkku. Hän pitää ikääntymisestä, sillä se, mitä hän kutsuu henkiseksi huoraamiseksi, vähenee vuosi vuodelta. "Vanheneminen vie viisauteen ja levollisuuteen. Miellyttämisen halu ja stressi katoaa. Ryppyni olen hankkinut nauramalla ja surffaamalla Balilla."
Tuota rentoutta minäkin juuri tahdon, ikääntymisen hyväksymistä, sitä että sallin itselleni nauttia elämästä enkä murehdi jotain läskejä tai sitä etten liiku tarpeeksi jne. Taidanpa illalla nautiskella viinilasillisen ihan elämän juhlistamiseksi! Ja ladata iPadiini Kukkin kirjan "Kyllin hyvä" - tuollaista henkistä ravintoa tarvitsen lisää!
Moi! Luin juuri blogisi alusta loppuun. Kipeitä ja hauskoja asioita sopivassa suhteessa, välillä nauroin ääneen ja välillä vitutti ankarasti(mm. työpaikkasi ääliöiden kommentit selän takana). Luulen, että tuo rentous syömisen suhteen olisi monelle meistä tärkeää. Itselläni monien vuosien bulimiat, ortoreksiat ja masennukset (osa masennuslääkkeistä tosiaan lisää ruokahalua...) takana ja tavoitteena päästä Kylli-tädin harmoniseen olotilaan edes joka toinen päivä. Jatka samaan malliin! T: Nina 41v. (viinisieppo akka)
VastaaPoistaTosiaan varmasti syömishäiriötaustaa vasten erityisen tärkeää oppia tuollaista rentoutta ja harmoniaa kehon ja syömisen suhteen. Eikä tee pahaa muillekaan, varsinkaan laihduttaville tai joskus laihduttaneille, kun tuntuu että ilman diagnosoitua syömishäiriötäkin laihdutus helposti aiheuttaa syömishäiriötyyppistä ja pakkomielteistä ajattelua ja käytöstä.
PoistaAinakin minulla on välillä pyörineet ajatukset aika ortorektisissä sfääreissä, erityisesti kun olin paleodieetillä. Silloin jos vahingossa menin syömään vähääkään jotain missä on sokeria, viljaa tai maitoa, tuntui ihan valtavan kauhealta, masennuin että kaikki on ohi, olen mokannut, olen epäonnistuja. Vaikka tuskinpa se käytännössä juuri vaikuttaa jos jossain työpaikkaruoalan ruoassa olikin vähän sokeria ja sitä kerran söin. Ja pidempi miinuskaloreilla oleminen taas on minulla laihdutusmenetelmästä riippumatta aiheuttantu ahmimishimoa ja ahmimiskohtauksia, silti vaikka laihduttaessa ei olisi tuntunut että kituuttaa nälässä ja puutteessa.
Jotenkin aina kiva lukea muistakin viini- tai olutsiepoista akoista :) Ikäiseni naiset kun ei yleensä tuollaisesta kauheasti puhu, ja jos/kun ei ole vielä päällepäin rappioisen näköinen, niin helposti luulee että kaikki muut elää tosi kunnollisesti ilman paheita. Vaikka tosiasiassa esim. alkoholin tissuttelijoita voi olla melko paljonkin.
Mutta mutta. Hyvä Terveys (10/2014) -lehden haastattelun mukaan: "Terveyttään hän (Kylli Kukk) kyllä vaalii: liikkuu paljon, syö terveellisesti, ei tupakoi eikä käytä juurikaan alkoholia."
VastaaPoistaHän taitaa siis nauttia paitsi leivoksista, myös aika erilaisesta elämästä kuin ... me? (Olkoonkin että en tupakoi.)
Samaa mieltä olen siitä, että Kukk asenteineen ja puheineen on vapauttava! Minäkin haluaisin oppia lempeyttä itseäni kohtaan, mutta siinä mielessä, että se sitten saisi minut myös aktiivisesti ja paremmin huolehtimaan itsestäni, sekä fyysisesti että henkisesti. Ei vain mukavuudenhaluisesti jatkamaan näitä omia ylenmääräisiä "nautintojani", koska ne yhä harvemmin saavat aikaan henkistä hyvinvointia.
Ehkä huomenna...
Tuo on kyllä jännä juttu, että miten jollakin "viimeistä päivää eläminen" ei johda ylenmääräisiin, vaan kohtuullisiin nautintoihin.
PoistaJos minä oikeasti ajattelisin että elämästä täytyy tehdä juhla koska en tiedä onko tämä viimeinen päiväni, niin en minä mitään yhtä leivonnaista söisi, terveellisen syömisen ja liikunnan lomassa, vaan pitäisin valtavat juomingit ja roskaruoka- ja karkkisyömingit. Ainoa, mikä edes vähän rajoittaa etten niin tee on ajatus, että kun tätä elämää voi olla vielä jäljellä kymmeniä vuosia, ja jos esim maksansa tai aivonsa tuhoaa ylettömällä juomisella niin aika huonoja vuosia tulee tulemaan liian aikaisin.
Olisi mielenkiintoista tietää, mistä tulee tuollainen luontainen halu kohtuuteen, siis että oikeasti pitää nautiskeluna varsin terveellistä elämää, höystettynä vain pikku "paheilla". Itselleni ajatus on ihan käsittämätön, minulle kun kohtuus tuntuu aina kituuttamiselta ja mitä enemmän hyvää, sitä parempi.
Joo, niinhän sitä sanotaan, että jopa askeettinen elämä voi olla erittäin täyttymyksellistä elämää. Mutta mullekin sopii kyllä paremmin savolainen viisaus (jota en yritä sanoa savolaisittain, kun en varmaan osaisi oikein) "liian paljon hyvää on ihanaa".
PoistaTuli mieleen, että olisiko noissa Plussapallon sanoissa "kohtuus tuntuu aina kituuttamiselta" jotain syvällisempääkin löydettävää, jos paneutuisi niiden tai siis itse asian syntyhistoriaan henkilökohtaisella tasolla? Tuo virkehän ikään kuin paljastaa koko ongelman perussyyn ja siitä ehkä voisi johtaa muutakin? Tai keksiä konstin kaataa moinen tunne jollain ihmeellisellä tavalla?
VastaaPoistaNiin, eihän kohtuus siis mitään kituuttamista ole vaan nimenomaan kohtuutta ja hyvää oloa pidemmällä aikavälillä. Nousuhumala voi olla kiva, joo, mutta entä muutaman tunnin kuluttua ja seuraavana päivänä? Ja eihän ylenmääräisestä syömisestä - etenkään roskaruoan ja makean - mitään juhlavaa oloa tule, vai tuleeko?
PoistaOlen sillon tällöin "tuputtanut" sinulle, Plussapallo, vähän suurempaa liikuntamärää. Olet sanonut, että et saa liikunnasta hyvää oloa vaan hikeä, hengästymistä ja lihaskipuja - niin se taisi viimeksi olla.
Hikeenhän liikkuessa tulee ja hengästyy, mutta etkö koskaan saa jälkeenpäin endorfiinipiikkiä? Eli siis sitä hemmetin hyvää oloa suht rasittavan liikunnan jälkeen tuntikausiksi jälkeenpäin?
Ja sama klo 9.16 anonyymi tarkentaa:
PoistaEi ole todellakaan tarkoitukseni tärvellä pyrkimystäsi rentouteen. Mutta kun oma vahva kokemukseni on se, että liikunnan avulla sitä rentoutta ja kohtuutta juurikin voi hyvin harjoittaa, koska liikunta antaa pelivaraa suupaloihin. Enkä tarkoita pakkomielteistä veren maku suussa -liikuntaa ja ettei itselleen voisi antaa anteeksi, jos esimerkiksi työpaineiden takia ei jaksa ja ehdi liikkua vaikka viikkoon.
Totuushan lienee, että vaikka Kylli Kukk ei ole langanlaiha, ei hän mitään Suurin pudottaja -ainesta ole vaan upea ilmestys (jonka painoindeksiä en ole koskaan ajatellut). Ei hän tuossa kunnossa olisi ilman terveellistä syömistä ja suurta määrää liikuntaa. Niiden ansosta hän voi nauttia leivoksensa, luulen.
Mutta ihmiset ovat erilaisia. Kiinnostaa vain tosiaan, että etkö koskaan ole saanut yhtään hyvää oloa liikunnasta edes jälkeenpäin? Eipä silloin ole ihme, jos liikunta ei maistu. Paitsi kyllähän sinulla niitä askeleita tulee koiralenkillä.
Minä muuten nautin valtavasti juomisen jälkeisestä krapulastakin! Se on ihana luova tila, jotenkin meditatiivinen, mikään ajatus ei liiku, sitä vain on ja havainnoi. Ja joskus jos töissä on ollut oikein stressaavaa, sopiva darra työpäivänä on vienyt kaiken stressin pois, se tekee sopivan välinpitämättömän olon.
PoistaRoskaruoan ja makean suhteen itse en ole ahminut ennen tätä laihdutusyritystä. Makeasta en edes välittänyt juurikaan, ja roskaruokaa söin sen verran että lähti nälkä (koska en viitsinyt laittaa ruokaa itse) en sen enempää. Ruoan suhteen kohtuuttomuudet on tullut vasta dieetin myötä, juoman suhteen olleet kyllä ennenkin koska en vaan tiedä parempia fiiliksiä kuin mitä saan alkoholista. Nyt kolmas viikko rentoutta ja painosta välinpitämättömyytttä eikä enää vaikuta olevan ahmimishimoja ruoan suhteen.
Liikunnasta, ei, en ole koskaan saanut siitä mitään hyviä oloja. Pitkästymistä, hikoontumista, hengästymistä, joskus lihaskipuja. Eikä vastapainoksi mitään hyvää. Ei lisääntynyttä jaksamista, ei endorfiinipiikkejä, eikä edes laihtumista. Tosiaan koiran kanssa tulee käveltyä metsissä ja poluilla pari tuntia päivässä, saa kyllä riittää mulle.
"Liikunnasta, ei, en ole koskaan saanut siitä mitään hyviä oloja. Pitkästymistä, hikoontumista, hengästymistä, joskus lihaskipuja. Eikä vastapainoksi mitään hyvää. Ei lisääntynyttä jaksamista, ei endorfiinipiikkejä, eikä edes laihtumista."
PoistaLiikunta ei välttämättä näytä kaikkia hyviä puolia "kaikki heti" ihmisille, se kun toimii aina vähintään kahden viikon viiveellä.
Tosin hyväkuntoisena voi saada dopamiinipurskeita jo suorituksen aikana.
Kaikki eivät saa liikunnasta nautintoa tai hyvänolontunnetta, vaikka tekisivät mitä. Tästähän oli vähän aikaa sitten joku tutkimuskin. Ihmiset ovat - ylältys yllätys - erilaisia, myös aivokemiansa ja hormonaalisen feedbackin suhteen.
PoistaItse olen harrastanut liikuntaa vuosikausia ja kilpaillutkin muutamassa lajissa, mutta en ikinä ole saanut treeneistä muita kicksejä tai hyviä fiiliksiä kuin sen "onneksi se on saatana ohi tältä päivältä" -huojennuksen tunteen, kun hampaat irvessä vedetty lenkki tai treeni on ohi. Harrastan liikuntaa terveyden vuoksi, mutta en todellakaan nauti siitä touhusta.
Blogin pitäjä lienee muuten harrastanut liikuntaa hieman pidempään kuin pari viikkoa kerrallaan, kun kerran on Porin juoksukoulunkin vetäissyt läpi. Siinä mielessä syyttely "kaikki heti" -ihmiseksi kuulostaa vähän oudolle.
Joo kyllä minäkin uskon että vaan kuulun tuohon porukkaan jotka ei niitä hyvänolon tunteita saa, kun kerran olen sentään jo muutamaa viikkoa vähän pidempään useampaakin lajia kokeillut, ja yleensä olen saanut kunnonkin ihan kivasti kasvamaan, mutta silti liikunta on aina vaan ollut tympeää ja tylsää, ei millään tavalla nautittavaa.
Poista