Pitäisi varmaan tehdä rauha oman nautinnonhaluisen puolensa kanssa
Tällainen ajatus tuli unesta, jonka näin viime yönä. Kuvaan sen tässä lyhyesti:
Olen unessa leijonankesyttäjä. Minulla on hauskaa leijonani kanssa, molemmat nauttii temppujen opettelemisesta. Eräänä päivänä kuitenkin "herään väärällä jalalla" ja olen todella pahalla tuulella. Alan purkaa sitä leijonaan. Huidon sitä ilman järjellistä syytä koulutuspiiskallani, ja vaadin sitä tekemään temput nopeammin. "Tottele, lehmä" sanon ja piiska viuhuu taas. Lopulta leijona kyllästyy ja käy kimppuuni. Puraisee minua käteen ja toisen kouluttajan täytyy pelastaa minut enemmältä raatelulta.
Tämän jälkeen en enää luota leijonaan. Leijona palkitsee epäluottamukseni sillä, ettei sekään enää luota minuun. Se saattaa murista, vältellä katsetta, olla epäluuloinen käskyjen suhteen. Lopulta päätän, että leijona on vaarallinen ja se on suljettava häkkiin. Minua ahdistaa ja surettaa kauheasti, että se kaunis eläin, jota pidin jopa ennen ystävänäni, on surkeana häkissä, mutta pelkään sitä liikaa että voisin muuta. En pysty katsomaan leijonan surua päivästä toiseen, joten lähden matkalle kauas pois, mutta tiedän että lopulta minun on palattava, koska eläin on minun vastuullani. Herään tähän.
Joskus minulla käy niin että kun näen unia, tiedän heti herätessäni, että niillä on joku sanoma. Tällä kertaa tiesin heti mistä tämä uni puhui: minun taistelustani laihdutuksen suhteen. Tajusin, että olen päätynyt lopulta taistelemaan itseäni vastaan, yrittämään tukahduttaa pakkokeinoilla osia itsestäni, osia jotka eivät ehkä olisi ollenkaan pahoja tai vaarallisia, jos niille olisi ystävällisempi. Mutta nurkkaan ajettuna ja tarpeiden tyydytyksestä estettynä niistä tulee vaarallisia.
Kyse on siitä nautinnonhaluisesta puolesta itseäni, joka haluaisi nauttia välillä herkuista, välillä mukavasta nousuhumalasta, milloin mistäkin mitä toinen puoli itseäni ei haluaisi sallia, koska SE LIHOTTAA. Olen alkanut nähdä tuon puolen itsessäni kuin vihollisena, pelkästään pahana. Haluni on ollut, että voi kunpa voisin olla pelkkä se kurinalainen minä, joka tahtoo laihtua, elää terveellisesti, tehdä kaiken kunnolla, eikä tuo karmea hedonistinen päänsisäinen demoni piinaisi minua sortumaan vähän väliä.
Mutta loppujen lopuksi, kuinka tylsää olisi elämä, jos se kurinalainen puoli yksin hallitsisi? Minä eläisin kuin nunna luostarissa, koska kaikki kiva on jollain tavalla väärin, epäterveellistä tai lihottavaa. Tai vain huonoa elämänsä rajallisen ajan käyttöä, kuten vaikka laiskottelu. Alan ymmärtää, että loppujen lopuksi sillä nautinnonhaluisella puolella minuakin on HYVÄ tarkoitus. Ei se varsinaisesti halua minua lihottaa tai tappaa maksakirroosiin, vaan se haluaa että minä myös nauttisin elämästä. Ja koska elämässäni on melko vähän muita nautintoja, niin ruoka ja juoma on niitä joiden pariin se kehottaa kääntymään, ne kun on aina saatavilla, toisin kuin vaikka hyvän elämänkumppanin rakkaus tai menestys jossain itselle tärkeässä.
Ymmärrän nyt myös, että tämänhetkinen nutraukseni on juuri sitä pakkokuria, itseäni vastaan taistelemista, sitä että en sallisi piiruakaan nautintoa, koska muuten muka lankean kokonaan. Alan ymmärtää, että minun pitäisi mieluumminkin tehdä rauha nautinnonhaluisen puoleni kanssa kuin yrittää näännyttää se pois päiviltä. Ehkäpä juuri tämä tukahduttamisyritys tekee siitä puolesta ahnaan pedon joka sitten jos sille vähänkään antaa periksi, ottaa ilon irti ja syö hetkessä minuun 5 kg lisää painoa. Jos sitä ruokkisi jatkuvasti hyvin, niin ehkäpä ei tarvitsisi niin ahmia. Täytyy alkaa miettiä, mistä muualta saisin nautintoa elämääni niin, ettei aina täytyisi käyttää siihen tarkoitukseen ruokaa tai alkoholia. Sillä nautintoahan tuo puoli minusta tahtoo, ei niinkään välttämättä juuri herkkujen ahmimista tai juopottelua. Tosin toki saan nauttia myös ruoasta ja alkoholista, mutta niiden osuuden tulisi olla kohtuullinen, ei sellainen että se lopulta vahingoittaa itseäni ja elämääni eikä tee siitä parempaa.
Olen unessa leijonankesyttäjä. Minulla on hauskaa leijonani kanssa, molemmat nauttii temppujen opettelemisesta. Eräänä päivänä kuitenkin "herään väärällä jalalla" ja olen todella pahalla tuulella. Alan purkaa sitä leijonaan. Huidon sitä ilman järjellistä syytä koulutuspiiskallani, ja vaadin sitä tekemään temput nopeammin. "Tottele, lehmä" sanon ja piiska viuhuu taas. Lopulta leijona kyllästyy ja käy kimppuuni. Puraisee minua käteen ja toisen kouluttajan täytyy pelastaa minut enemmältä raatelulta. Tämän jälkeen en enää luota leijonaan. Leijona palkitsee epäluottamukseni sillä, ettei sekään enää luota minuun. Se saattaa murista, vältellä katsetta, olla epäluuloinen käskyjen suhteen. Lopulta päätän, että leijona on vaarallinen ja se on suljettava häkkiin. Minua ahdistaa ja surettaa kauheasti, että se kaunis eläin, jota pidin jopa ennen ystävänäni, on surkeana häkissä, mutta pelkään sitä liikaa että voisin muuta. En pysty katsomaan leijonan surua päivästä toiseen, joten lähden matkalle kauas pois, mutta tiedän että lopulta minun on palattava, koska eläin on minun vastuullani. Herään tähän.
Joskus minulla käy niin että kun näen unia, tiedän heti herätessäni, että niillä on joku sanoma. Tällä kertaa tiesin heti mistä tämä uni puhui: minun taistelustani laihdutuksen suhteen. Tajusin, että olen päätynyt lopulta taistelemaan itseäni vastaan, yrittämään tukahduttaa pakkokeinoilla osia itsestäni, osia jotka eivät ehkä olisi ollenkaan pahoja tai vaarallisia, jos niille olisi ystävällisempi. Mutta nurkkaan ajettuna ja tarpeiden tyydytyksestä estettynä niistä tulee vaarallisia.
Kyse on siitä nautinnonhaluisesta puolesta itseäni, joka haluaisi nauttia välillä herkuista, välillä mukavasta nousuhumalasta, milloin mistäkin mitä toinen puoli itseäni ei haluaisi sallia, koska SE LIHOTTAA. Olen alkanut nähdä tuon puolen itsessäni kuin vihollisena, pelkästään pahana. Haluni on ollut, että voi kunpa voisin olla pelkkä se kurinalainen minä, joka tahtoo laihtua, elää terveellisesti, tehdä kaiken kunnolla, eikä tuo karmea hedonistinen päänsisäinen demoni piinaisi minua sortumaan vähän väliä.
Mutta loppujen lopuksi, kuinka tylsää olisi elämä, jos se kurinalainen puoli yksin hallitsisi? Minä eläisin kuin nunna luostarissa, koska kaikki kiva on jollain tavalla väärin, epäterveellistä tai lihottavaa. Tai vain huonoa elämänsä rajallisen ajan käyttöä, kuten vaikka laiskottelu. Alan ymmärtää, että loppujen lopuksi sillä nautinnonhaluisella puolella minuakin on HYVÄ tarkoitus. Ei se varsinaisesti halua minua lihottaa tai tappaa maksakirroosiin, vaan se haluaa että minä myös nauttisin elämästä. Ja koska elämässäni on melko vähän muita nautintoja, niin ruoka ja juoma on niitä joiden pariin se kehottaa kääntymään, ne kun on aina saatavilla, toisin kuin vaikka hyvän elämänkumppanin rakkaus tai menestys jossain itselle tärkeässä.
Ymmärrän nyt myös, että tämänhetkinen nutraukseni on juuri sitä pakkokuria, itseäni vastaan taistelemista, sitä että en sallisi piiruakaan nautintoa, koska muuten muka lankean kokonaan. Alan ymmärtää, että minun pitäisi mieluumminkin tehdä rauha nautinnonhaluisen puoleni kanssa kuin yrittää näännyttää se pois päiviltä. Ehkäpä juuri tämä tukahduttamisyritys tekee siitä puolesta ahnaan pedon joka sitten jos sille vähänkään antaa periksi, ottaa ilon irti ja syö hetkessä minuun 5 kg lisää painoa. Jos sitä ruokkisi jatkuvasti hyvin, niin ehkäpä ei tarvitsisi niin ahmia. Täytyy alkaa miettiä, mistä muualta saisin nautintoa elämääni niin, ettei aina täytyisi käyttää siihen tarkoitukseen ruokaa tai alkoholia. Sillä nautintoahan tuo puoli minusta tahtoo, ei niinkään välttämättä juuri herkkujen ahmimista tai juopottelua. Tosin toki saan nauttia myös ruoasta ja alkoholista, mutta niiden osuuden tulisi olla kohtuullinen, ei sellainen että se lopulta vahingoittaa itseäni ja elämääni eikä tee siitä parempaa.
Aika selkeitä viestejä tuo sinun alitajuntasi tuntuu lähettävän. Kannattaa varmaan kuunnella. Itsekin aloin pohdiskelemaan omaa ahmimistani ja sen syitä aiemman postauksesi myötä. Minulla tilanne tuntuu olevan se, ettei mikään muu vaan tarjoa niin suurta nautintoa, kuin hyvä ruoka. Ei liikunta, seksi tai yhtään mikään muukaan. Vähän masentavaa, mutta näin se vaan on, ja sen kanssa pitäisi oppia elämään. Diettien avulla sitä ei tunnu oppivan, joten ehkä todellakin olisi syytä lopettaa laihduttelu ja alkaa ihan systemaattisesti opettelemaan järkevää syömistä - ilman laihtumistavoitteita. Mielenterveystalon sivuilta löysin tosi hyvältä vaikuttavan itsehoito-oppaan "Irti ahminnasta", jota en nyt osaa linkittää tällä mobiililaitteellani. Teksti vaikuttaa tosi fiksulta menetelmältä päästä irti riippuvuudesta, joka ahmiminenkin lienee. Sen sijaan, että lähtisin ruokkimaan entisestään häiriintynyttä kehonkuvaani ja suhdettani ruokaan esim. jollain Jutan tehodieetillä, taidankin yrittää opetella pitämään itsestän ja huolehtimaan kehostani ilman mitään kuureja, kituuttamisia tai itsensä rääkkäämisiä. Näitä muita menetelmiä olen nyt kokeillut 20 vuotta, ehkä vihdoinkin voisi yrittää ihan oikeasti uuttaa näkökulmaa asiaan :-) .
VastaaPoistaMulla on itselläni tuo Irti ahminnasta kirja ja olen kokenut sen todella hyödylliseksi. Palaan kirjaan aina, kun tuntuu, että syöminen lähtee lapasesta. Toinen, mistä on myös ollut paljon iloa ja hyviä oivalluksia on Teemu Ollikaisen Syö mitä mielesi tekee. Patrik Borgin Rentoa painonhallintaa on käsittääkseni Plussapallolle tuttu opus, joten uskoisin, että pidät myös tuosta Ollikaisen kirjasta.
PoistaHyviä ajatuksia Hupakko. Minulla se on alkoholi, joka antaa minulle suuremman nautinnon kuin mikään muu maailmassa. Ja se vieläpä vahvistaa niitä muita nautintoja, eli ruoka, seksi, tai ihan mikä vaan tuntuu "normaalia" paremmalta jos niistä saa nauttia pöhnässä...
PoistaLöysin tuon Irti ahminnasta oppaan ja aion lukea sen! Tässä on nettiosoite siihen jos jotain muutakin kiinnostaa: https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/irtiahminnasta/Pages/default.aspx
Kyllä minustakin nyt tuntuu että on pistettävä stoppi tälle itseni kurittamiselle, koska kerta kaikkiaan se ei minulla toimi, vaan johtaa siihen että vuoronperään ahmin itseeni 5 kg ja sitten taas pikalaihdutan ne samat kilot. Eli en oikeasti laihdu ollenkaan mutta kiusaan kroppaani ja mieltäni inhottavilla kuureilla.
Anonyymille myös kiitos kirjavinkistä, siis tuosta Teemu Ollikaisen kirjasta :) Täytyy tutustua!
PoistaMuistan, kun aloitin dieettiäni, luin ensimmäisten kirjojen joukossa Borgin kirjan. Ajatukset siinä tuntui järkeviltä, mutta en oikeasti suostunut sisäistämään niitä, koska kirjan esimerkkipariskunta oli mielestäni "läskejä" vielä muka onnistuneen kuurinsa jälkeenkin. En minä halunnut mihinkään painoindeksiin 28 vaan minä halusin tiputtaa painoni 53 kiloon eli painoindeksiin 19,5! Ja tuntui, että rennon painonhallinnan ohjeilla sellainen ei onnistu.
Nyt olen jo taipunut siihen, ettei minusta 53-kiloista tule. Ei ikinä. Olen hyvin onnellinen, jos tulee edes 63-kiloinen. Ja olen ymmärtänyt senkin, että vaikka en laihtuisi grammaakaan, niin silti on mahdollista elää ihan kohtuuonnellista elämää. Eihän tämän luokan ylipaino nyt oikeasti rajoita elämistä jos ei koko ajan mieti sitä, että hyi että kun minä olen inhottava läski, en voi sitä ja tätä! Kun kuitenkin pystyy vielä liikkumaan kuten haluaa, vaatteita saa normaaleista kaupoista jne. Pahempiakin ongelmia voisi olla ikäiseni naisen elämässä kuin vähän normaalirajan yli oleva painoindeksi...
Hei! Aivan loistava teksti :) Seuraan blogiasi, mutta en paljoa ole kommentoinut. Välillä seurannut vähän tuskastuneenakin tuota taisteluasi nimenomaan itseäsi vastaan... Hienoa että alitajuntasi yrittää saada sinua tajuamaan asioita. :D
VastaaPoistaItsekin on tullut käytyä monet taistelut oman ahminnan kanssa ja miettinyt, että kunhan vain saan kontrolloitua sen, niin ahminta loppuu ja laihdun. Ja mitä tuli tuloksena: lisää kiloja. Lopulta tajusin vapauttavan asian: omia tunteita ja tätä toista puolta itsestäni ei voi kontrolloida. Ne eivät ole sellaisia asioita, joita voisi tai edes pitäisi kontrolloida. Joten annoin niiden olla, ja ahmintakin rauhottui. Välillä ahmimishimo kyllä iskee raivolla päälle, ja silloin voi joko takertua siihen, ahdistua ja antaa sille vallan (ja alkaa ahmimaan) tai antaa sen vain olla. Kyllä, minulla on huono olo ja kyllä, minulla tekee mieli herkkuja, entäs sitten?
Tsemppiä ja kiitos blogista :) Kun tulee vaikeita aikoja, muistele tuota untasi!
Kiitos palautteesta!
PoistaKyllä se minulla kestikin kauan tajuta, ettei tiukempi kontrolli olekaan ratkaisu. Järki vaan yritti sanoa, että eihän tässä tarvita kuin vaan kontrollia ja itsekuria lisää, niin kohtuuttomat elämäntavat loppuvat pysyvästi. Mutta kun ei niitä kontrollia ja itsekuria koskaan saanut pysyvästi. Hetken saattaa onnistua jos vaikka on äkkiä lihonut monta kiloa ja inhottaa oikein. Mutta aika pian se innostus on taas ohi ja sitten on altis uudelle ahmimiselle.
Jotenkin ei tullut mieleenkään itselleni ennen tuota unta, että sitä puolta itsestä joka haluaisi ahmia, ei ole pakko nähdä tuhottavana ja vaiennettavana vihollisena, vaan sen voi ihan rauhassa antaa olla. Eikä silti ole ainakaan koko ajan pakko tehdä kaikkea mitä se ehdottaa.
Ystäväni oli sellaisessa ihan sairaalassa järjestetyssä lihavien painonhallintaohjelmassa missä oikeasti lihavat aloittivat pussikuurit. Heillä oli siis sairaalloinen ylipaino ja useampi oli matkalla vatsalaukun ohitusleikkaukseen mitä varten näitä dieettejä piti pitää.Mutta koska ihmiset olivat niin ylipainoisia,niin he pitivät ensiksi useamman viikon pussikuuria jonka jälkeen söivät taas jonkin aikaa kevyesti ja taas aloitettiin pussikuuri. Lääkäri oli vain sanonut,että ensimmäiseen pussikuuriin pitää jaksaa panostaa kunnolla ja kestää se,koska se toimii ensimmäisellä kerralla hyvin.Jatkossa se ei enää onnistu niin hyvin vaikka painoa onkin edelleen paljon.Saman huomasin itse ihan omakohtaisesti kun ekan kuurin vedin,niin ihmettelin miten helppoa se olikin! Yritin toista kuuria myöhemmin mutta se ei ollut helppoa ja vaikka sitten sen kestin niin paino ei pudonnutkaan niin helposti.
VastaaPoista