Ensimmäinen LivBox tuli

Tilasin tuossa uteliaisuudesta monilla keskustelufoorumeilla mainostetun LivBoxin, joka siis on kosmetiikkatuotteita sisältä boxi, joka tulee kuukausittain ja jonka tuotteita ei itse valita vaan sieltä tulee mitä milloinkin. Otin vain 3 kk määräaikaistilauksen, koska pieni epäilys on, ettei satunnaisista tuotteista suuri osa ole sopivia niin että paketti olisi hintansa (15,90 €  per kuukausipaketti)  arvoinen. Mutta kokeiluna kiva, koska olen muuten huono ostamaan mitään uutta, ostan yleensä aina niitä samoja hyväksi havaittuja. Esim. ihovoiteeni vuodesta kivi ja käpy apteekin Aqualan L, samaa mascaraa aina jne.

Tässä siis eka paketti sisältöineen. Tuli isona kirjeenä, joka ei mahtunut minulle postilaatikkoon (on iso postilaatikko, mutta lukittava ja siinä on pieni suuaukko) joten täytyi hakea postista. Kivasti pakattu ainakin.



Sitten sisältö.  Ensimmäisenä näytekoko Nivean In-Shower Body Milk -vartalovoiteesta, jonka idea on, että sitä laitetaan suihkussa käydessä, ja voiteen levityksen jälkeen vielä jatketaan suihkuttamista. En olisi varmaan ikinä ostanut tällaista, kuulostaa niin oudolta idealta, mutta yllättäen tämä tuntuisi ensikokeilun perusteella toimivan. Iho oikeasti jäi kosteutetuksi vaikka voide peseytyi suihkussa pois.

Sitten paketista löytyi Ecotoolsin pesusieni, aika perusmallia.








Ja karvanpoistohöylä, johon voi erikseen ostaa vaihtoteriä. No, meikäläisellä, joka lapsena myös pilkkanimellä Miguel don Karvajalka tunnettiin, näille on aina käyttöä (valitettavasti). Nykyisin jopa viiksikarvojen ajeluun (voi helevetti...)

Seuraavaksi paketista löytyi Viaplayn alennuskoodikuponki, jolla saisi ilmaiseksi 2 kk Viaplayn ohjelmia. Eipä taida olla käyttöä itsellä, minulla on Viasat Gold -kanavapaketti josta näkyy yleensä kaikki mitä tykkään katsella. Ja Sonera Viihde-palvelu myös.














... ja Neutrogenan päivittäin käytettävää kuorintavoidetta näytekokona. Kokeilin tuota äsken eikä vaikuta kovinkaan kuorivalta, mutta varmaan tulee käytettyä loppuun. Minulla on paksu ja rasvainen nahka, joten ei mikään karkeaa hiomapaperia kevyempi toimi mulla kuitenkaan :D



Jalkojen kovettumien poistoon tarkoitettua seerumia. Minä en ole ikinä ymmärtänyt tuota kovettumien poistoa - kävelen paljon kesäisin paljain jaloin ja kovettumathan on ihan parhaita, voi kävellä terävällä sorallakin ilman kipuja jalkapohjissa.. 


Yksi meikkituotekin löytyi, Rimmel Apocalips-huulikiilto. Sattuu olemaan itselleni mieleinen sävy, mutta luulen että monella menee kyllä erittäin vahvan pinkki kiilto roskikseen. Meikit on vähän vaikeita, kun ei yksi sävy sovi kaikille. 



Kaiken kaikkiaan ihan ok paketti. Vain Viaplayn etukortti oli sellainen mitä varmasti en tule käyttämään. Kovin arvokkaita ei mitkään tuotteet tuossa ole, Rimmel on meikkien halpamerkki, sitten Nivean ja Neutrogenan tuotteet on pieniä näytekokoja. Mutta en nyt pettynyt ole ainakaan.

Kommentit

  1. En ole tilannut tuota boxia mutta olipa huonot tuotteet kaikenkaikkiaan hintaansa nähden. Viaplayn sai myös ihan vain olemalla erään urheiluliikkeen uutiskirjeen tilaaja. Huulikiilto olisi myös mennyt minulla hukkaan, sun tyyliin tuo sävy on aivan passeli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei ollut minustakaan niin hyvä ollenkaan kuin jotkut aiemmat paketit joita olin ennen tilaamista sivuilta katsonut. Niissä oli mm. kampaamosarjojen hiustenhoitotuotteita, parfyymejä jne. Ja nyt yhtäkkiä olikin sitten joku pesusieni, Rimmelin muutaman euron huulikiilto, perus Nivean voidetta näytekoko jne.

      Poista
  2. Katsoin livboxin sivulta toukokuun paketin, ainakin äkkiseltään vaikutti paremmalta kuin kesäkuun paketti. Ihan hauska idea sinänsä. Kummasti sitä vaan jumittuu käyttämään niitä omia, itselle tuttuja tuotteita. Eikö tuo suihkuvoide lähde pyyhkiessä pois..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on aika jännän tuntuista tuo suihkuvoide. Se jättää ihoon semmoisen vähän rasvaisen pinnan, kuten kunnon kosteusvoide, vaikka suihkuttaisi sen laiton jälkeen. En ole huomannut että se lähtisi sen enempää pois kuin joku muukaan voide, mitä laittaisi suihkun jälkeen vasta. Tosin minä en juuri pyyhkeitä harrasta, laitan froteisen saunatakin suoraan märän ihon päälle kun tulen suihkusta. Joten ei varmaan paljon eroa onko laittanut tuota kosteusvoidetta vai suihkun jälkeen levitettävää - molemmat laitan märälle iholle.

      Tosiaan tuo toukokuun paketti vaikutti ainakin rahalliselta arvoltaan paremmalta. Sieltä näyttäisi löytyneen kampaamosarjan shampoota ja hiustenhoitoainetta, Dolce & Gabbanan tuoksunäyte, Dermalogican ihonhoitotuotteita ja Clarinsin mascara esimerkiksi. Huomattavasti kalliimman luokan tuotteita kuin nyt tässä kesäkuun paketissa.

      Poista
  3. Siis jumalauta kuinka ankea paketti! Tämä oli eka kosketus koko Livboxiin, ja eipä kyllä tee mieli moista tilata. Näyttää ihan Prisman alelaarin sadolta, etuseteleitä myöten. :D

    Toukokuun paketti näytti tosiaan firman sivuilla hienommalta, mutta tästä sen nyt näkee, että yhdelläkin paskalla suorituksella saa tehokkaasti pilattua potentiaalisten asiakkaiden ostohalut. Ei tee mieli joka kuukausi jännittää, tuleeko jotain oikeasti innostavaa ja erilaista vai tällaista markettikamaa. Jos haluan Niveaa, ostan sitä itse lähikaupasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut kyllä. Mä olen niin pessimisti, että olin odottanut vieläkin pahempaa, joten en osannut alkuun pettyä muuten, paitsi että totesin että rahallinen arvo tuotteissa näyttää paljon pienemmältä kuin webbisivun esimerkkikuukauden paketissa.

      Mutta jos ei nuo paketit tuosta parane niin ei taatusti jatku 3 kk:n jälkeen tilaus.

      Poista
  4. Piti vielä lisätä, että toi kovettumanpoistojuttu repeilytti niin, että miehenkin piti tulla tänne katsomaan mikä naurattaa. Olen jotenkin ajatellut, että tällaisten yllätyskosmetiikkaboksien idea maailmalla on tarjota pieni pala luksusta arkeen, ja Bicit ja Hansaplastit ei ehkä ihan mulla toimisi tässä tarkoituksessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei oikein tosiaan :D Minäkin olin ajatellut, että kun ei kauheasti tule ostettua mitään erikoisliikkeiden tuotteita niin tuota kautta voisi kokeilla näytteitä ns. laatusarjojen tuotteistakin, että onko ne oikeasti parempia kuin ne kaupan Niveat ja Rimmelit. Mutta toistaiseksi tämä toive ei ihan täyttynyt ekan paketin suhteen!

      Poista

Lähetä kommentti