Lomailua - ja ei enää neuvolassa punnittavien sarjassa

Meikäläinen aloitti lomailun jo juhannuksesta. Tuli oltua siinä viikko Keski-Suomessa mökkeilemässä vuokramökillä, ja myös "paastottua" kaikenlaisista tietokoneista, älypuhelimista jne aika pitkälle. Oikein mukavaa oli, ihana aika luksus mökki samalta vuokramökkien tarjoajalta kuin viime kesänä, mutta eri mökki: Isännän itse hirrestä veistämä Vesan Villa  . Joka päivä tuli saunottua puusaunassa, pulahdettua uimaan lähteestä alkuunsa saavan lampeen, välillä käytyä soutelemassa läheisellä järvelläkin. Pääosin vain oltua ja nautittua luonnosta ja elämästä. 

Vesan Villa -mökki oman lammen rannalla

En edes mielestäni elänyt kovin epäterveellisesti. Pääruoat ainakin oli aika terveellisiä: saatoin grillata kasviksia ja jotain soijamakkaroita kaasugrillissä, tai tehdä intialaistyyppistä riisiruokaa kuten dhal tai palak paneer, aina oli herneitä ja mansikoita tarjolla jne. Toki, ostin pari kertaa karkkeja, six pack oli kerran saunakaljoina ja lonkeroita pari kappaletta kerran, ja 6 pakkaus jäätelötuutteja meni viikon aikana. Silti, menneiden vuosien ryyppy- ja mässysessioihin verrattuna varsin kohtuullinen mökkiloma noin syömis- ja juomisasioiden puolesta.

Siksi olinkin yllättynyt, että jo loman aikana nilkat ja jalkaterät turpoilivat siihen malliin, ettei kengät meinanneet mahtua jalkaan. Turpoilu on mulla yleensä merkki siitä että lihon, ja vähenee sitten kun kroppa tottuu uuteen painoon. No, mökillä en painoa jaksanut miettiä, mutta kotona sitten punnitsin: 102,3 kg. Jes. No niin, nyt se pelätty on siis tapahtunut, eikä meikäläinen enää ole neuvolassa punnittavien eli alle satakiloisten höyhensarjassa. 

Kesähuveja: veneilyä järvellä mökin veneellä

Vaikka eihän se oikeastaan mitenkään hauskaa ole, vaikka asiasta tekeekin mieli vitsailla. Mökin lähellä oli 2,4 km luontopolku, jonka lyllertäminen läpi alkoi olla minulle jo todellinen, uuvuttava voimainponnistus. Yksiä kesäkenkiäni, jotka on sandaalit joissa soljet nilkan ympäri, en voi enää käyttää, koska en mitenkään ylety läskimahani yli laittamaan niitä solkia kiinni. Pakko käyttää kenkiä, joihin voi vain astua sisään.

Eilen tulin katsoneeksi TLC-televisiokanavalta "Hengenvaarallisesti lihavat"-jakson, jossa alussa yli 300-kiloista naista yritettiin kaikin tavoin auttaa laihtumaan, mutta siitä ei vaan tullut mitään. Hän sai dieettineuvontaa, psykoterapiaa, fysioterapiaa, mutta ei vaan pystynyt pysymään missään ohjelmassa. Lopussa hän sairaalassa itki epätoivoissaan, ettei vaan pysty kontrolloimaan syömistään. Ja mitään apua hänelle ei ollut enää, koska kaikki apu oli jo yritetty. Lääkäri haukkui hänet vain manipuloijaksi, joka piruuttaan teeskentelee epätoivoista, koska ei edes halua oikeasti muuttua. Ja minun on pakko sanoa, että ymmärrän häntä, koska vaikken itse (vielä) ole 300-kiloinen, niin sen ymmärrän hyvin, miten mahdottomalta ajatus laihtumisesta tuntuu, niin ettei enää jaksa edes yrittää. Kun on jo ihan tosissaan yrittänyt lukemattomat kerrat ja silti langennut aina, ajatellut että njaa, tänään kyllä syön, huomenna uusi elämä.

Herkuttelua: grillattua halloumia, jogurtti-limekastiketta, korianteria, granaattiomenan siemeniä. Painonhallintaa voisi auttaa, jos en tykkäisi niin kovasti ruoan laittamisesta...