Kun oma äiti häpeää tytärtään
Eilen sunnuntaina tuli käytyä pitkästä aikaa vanhemmilla kylässä. Aina kovasti pyytävät, että olisi mukava kun kävisit pitkästä aikaa. Olen jo aiemminkin kertonut täällä siitä, miten äidilläni ja minulla ei oikein muutamaa tuntia pidempään yhteiselo saman katon alla suju, kun molempia jotenkin vaistomaisesti ärsyttää toisen persoona, ja äiti alkaa "nokkia" minua kaikista asioista: hiustyyli on väärin, meikki tai meikittömyys on väärin, vaatteet on väärin, elämäntapani on väärin... Ja koska minäkään en ole valitettavasti pyhimys, en osaa aina tyynenä vaan kuunnella vaan joskus tulee vastattua yhtä julmasti takaisin, mistä soppa syntyy.
No, nyt vierailun ajan pärjäsimme ihan hyvin. Syötiin lounas, istuttiin pihalla, leikin koiran kanssa, juteltiin yhteiskunnallisista asioista ja nykymaailman menosta. Äiti vain poikkeuksellisen lievästi vinoili läskeistäni ja siitä miten mikään vaate ei näytä "tuollaisen" päällä hyvältä. Ylpeili siitä, että vaikka hän on ollut lasten saamisesta asti ylipainoinen, ei hän koskaan TUOLLAINEN ole sentään ollut. Mutta en provosoitunut ja se tylsä puheenaihe meni ohi.
Ainoa vaan sitten kun olin lähdössä. Äiti sanoi että keittää vielä kahvit, ja istuttiin heidän olohuoneessaan kahvilla. Ikkunasta näkyi puutarhassaan kuokkiva, kottikärryä työntävä naapurin rouva. Yhtäkkiä äiti alkoi puhumaan, että ei voi olla noin hidasta tuo työ, kyllä tuossa on jotain ihmettä takana. Minä ehdotin, että ehkä hän tykkää nautiskella ulkoilmasta. Joka tapauksessa en nähnyt mitään pahaa siinä että ihminen tekee puutarhatöitä omalla tontillaan, vaikka sitten hitaastikin. No, kävi ilmi että äitiä harmitti se siksi, että hän uskoi että naapurin rouva siinä hitaasti kuopsuttaa ja kuokkii, koska haluaa KYTÄTÄ heille. Minä vaan ajattelin itsekseni, että eipä tuo eläkkeellä olo terveellistä päänupille ole, kun noin vainoharhaiseksi tulee. Mitäpä kyttäämistä siinä on, että yli 70 v vanhemmat ja minä juomme rauhallisesti kahvia sisällä.
Äiti oli suorastaan vähän hätääntynyt, kun sanoin että olisin lähdössä, ja naapuri edelleen oli takapihallaan puutarhatöissä. En ymmärtänyt vielä mistä oli kyse. Sanoin kuitenkin, että minun täytyy nyt kyllä oikeasti lähteä kun on ajomatkaakin kotiin ja kello oli seitsemän illalla jo. Siinä menin autolleni, ja isä jotain kysyi vielä kun olin autoni luona jo. Aloin vastaamaan, siinä auton oven raossa seisoen, mutta äiti suorastaan hätääntyneen näköisenä huitoi "MENE NYT JO". Siinä vaiheessa tajusin mistä on kyse:
No, nyt vierailun ajan pärjäsimme ihan hyvin. Syötiin lounas, istuttiin pihalla, leikin koiran kanssa, juteltiin yhteiskunnallisista asioista ja nykymaailman menosta. Äiti vain poikkeuksellisen lievästi vinoili läskeistäni ja siitä miten mikään vaate ei näytä "tuollaisen" päällä hyvältä. Ylpeili siitä, että vaikka hän on ollut lasten saamisesta asti ylipainoinen, ei hän koskaan TUOLLAINEN ole sentään ollut. Mutta en provosoitunut ja se tylsä puheenaihe meni ohi.
Ainoa vaan sitten kun olin lähdössä. Äiti sanoi että keittää vielä kahvit, ja istuttiin heidän olohuoneessaan kahvilla. Ikkunasta näkyi puutarhassaan kuokkiva, kottikärryä työntävä naapurin rouva. Yhtäkkiä äiti alkoi puhumaan, että ei voi olla noin hidasta tuo työ, kyllä tuossa on jotain ihmettä takana. Minä ehdotin, että ehkä hän tykkää nautiskella ulkoilmasta. Joka tapauksessa en nähnyt mitään pahaa siinä että ihminen tekee puutarhatöitä omalla tontillaan, vaikka sitten hitaastikin. No, kävi ilmi että äitiä harmitti se siksi, että hän uskoi että naapurin rouva siinä hitaasti kuopsuttaa ja kuokkii, koska haluaa KYTÄTÄ heille. Minä vaan ajattelin itsekseni, että eipä tuo eläkkeellä olo terveellistä päänupille ole, kun noin vainoharhaiseksi tulee. Mitäpä kyttäämistä siinä on, että yli 70 v vanhemmat ja minä juomme rauhallisesti kahvia sisällä.
Äiti oli suorastaan vähän hätääntynyt, kun sanoin että olisin lähdössä, ja naapuri edelleen oli takapihallaan puutarhatöissä. En ymmärtänyt vielä mistä oli kyse. Sanoin kuitenkin, että minun täytyy nyt kyllä oikeasti lähteä kun on ajomatkaakin kotiin ja kello oli seitsemän illalla jo. Siinä menin autolleni, ja isä jotain kysyi vielä kun olin autoni luona jo. Aloin vastaamaan, siinä auton oven raossa seisoen, mutta äiti suorastaan hätääntyneen näköisenä huitoi "MENE NYT JO". Siinä vaiheessa tajusin mistä on kyse:
Äitini ei halunnut naapurin näkevän miten nolon läski tytär hänellä on. Siksi minun olisi pitänyt huomaamattomasti livahtaa vierailulta pois.
Koska minä olen suunnilleen yhtä sympaattinen ja pehmoinen luonne kuin äitini ;) , asia ei todellakaan jäänyt siihen. Kiivastuin ja kävelin takaisin heidän pihaansa vievälle portille (koiraa varten piha on aidattu), ja kysyin suoraan, että siitäkö on kyse, että et halua että naapuri jonka hoikkia ja kauniita tyttäriä olet ylistänyt, näkee millainen valas minä olen. Näin heti ilmeestä, että juuri siitä oli kyse. Totesin, että mikään määrä läskiä ei ole niin säälittävää kuin se, että ihminen yli seitsenkymppisenä vielä on noin pinnallinen ja toisten mielipiteistä riippuvainen. Sanoin kylmästi "hyvästi" ja häivyin. Naapuri saikin vähän enemmänkin seurattavaa kuin pelkän painoni.
Ensi viikonloppuna olisi äitienpäivä. Tiukkaa tekee lahjaa katsella nyt...
Eipä ollut kivaa käytöstä äidiltäsi. Oikeastaan aika naurettavaa, että joku yli seitsenkymppinen käyttäytyy noin lapsellisesti.
VastaaPoistaElinpiiri on selvästi kapeutunut, kun jaksaa noteerata millään tavalla jotain naapuria ja hänen tyttäriään.
Ymmärrän, että äitienpäivämuistamiset ovat tässä tilanteessa vaikeita. Äitisi on mikä on, olethan hänestä ennenkin kertonut. Taas jossain vaiheessa lauhdut varmaan, koska äitiäsi et pysty muuttamaan ja jos haluat olla hänen kanssaan kaikesta huolimatta tekemisissä.
Joo, ei häntä tuossa iässä muuttaa voi, enkä nyt enää jaksa asiasta kiukutella pitkään. Hän on mikä on, eikä muuta voi, vaikeiden sotavuosien lapsi, varmasti itsekin monella tapaa traumatisoitunut ja huonoa kohtelua saanut.
PoistaNo näkyy kyllä, mistä sun ongelmat on peräisin. Täytyykö sun pitää sinne yhteyttä? Tietysti, jos tunnet niin, niin sitten se on niin. Mutta sä pärjäät ilman ja äitikin ilmeisesti? Tuntuu vaan, että se on sulle vahingollista ja nyt sanon tämän kahden aikuisen äitinä.
VastaaPoistaHassua on, että minua ei niinkään loukkaa ainakaan pitkäaikaisesti ne äitini kommentit, vaan tunnen usein noiden vierailujen jälkeen huonoutta itsestäni, jos en esim. onnistu käyttäytymään rauhallisesti ja asiallisesti. Sekin tulee lapsuudesta: muistan kun käytiin mummolassa, niin aina kotimatka sieltä oli sitä, että äiti paapatti koko matkan "miten sinä nyt silläkin tavalla taas sanoit", "mikset sinä voi olla sitä ja tätä"... Olinpa miten päin vain, olin aina vääränlainen. Sen fiiliksen saan vieläkin äidin kommenteista.
PoistaJoo, on se tullut jo aiemminkin selväksi, että äitisi on melko kaamea harppu. Toki hänessä varmasti hyvätkin puolensa on, ja onhan äiti nyt kuitenkin aina äiti, joten ymmärrän kyllä, että tekemisissä olette (nimim. ongelmallinen suhde omaan äitiin täälläkin). Upeaa, että sait sanottua suorat sanat!!! Eikä mitään lahjaa nyt tarvitse edes miettiä. En ymmärrä miksi muutenkaan aikuisen ihmisen tarvisi äitiä äitienpäivänä erityisesti muistaa, varsinkaan jos se äiti ei ole mikään elämän suuri tukipilari, vaan pikemmin päin vastoin.
VastaaPoistaNo tulipa sitten ostettua syyllisyydentunteen kourissa aika hyväkin lahja, lahjakortti kotimaiseen matkatoimistoon joka järkkää esim. baltian kylpylämatkoja... Ajattelin, että kun ei tiedä kauanko ihminen tuossa iässä enää elääkään, niin en nyt halua lapsellisesti kiukutella siitä mitä vanha ihminen tekee tai sanoo. Olisi sekin kauhea ajatus, että jos toinen vaikka kuolisi, ja viimeinen mitä olisi tehnyt olisi joku ärhentely turhista asioista.
PoistaOsta lahjaksi Käytöksen kultainen kirja.. Ihan vaan ystvällisenä pottuiluna.. Mä ite olin hankala tytär hankalalle äitille ja ei se mun oma omenakaan ihan kauheen kauas ole puustaan pudonnut��. Ja jos tuo jotain alkaa mariseen, sanot vaan että sitä saa mitä tilaa. Ei kenenkään tarvitse sietää sen paremmin kotona kuin kodin ulkopuolellakaan tai omilta vanhemmiltakaan huonoa käytöstä. Ja ulkonäköasiat erityisesti on niitä mihin ei puututa. Ei mikään ihme että on stressiä kun tuommoista kohtelua saa osakseen.
VastaaPoistaJoo, ei tuo enää niin minuun vaikuta mutta lapsuudessa kyllä vaikutti pahastikin. Muistan tosi outoja kommentteja jollaisia itse en ainakaan yhdellekään lapselle päin näköä sanoisi kuten "et sitten voi olla yhtään suloinen kuten veljesi" tai "miten voi nuorella ihmisellä olla noin keltaiset hampaat" tai "millainen tuo sinun nenäsikin nyt on, ihan oudon näköinen, mistä lienee periytynyt".
PoistaAina kaikessa myös vakuutettiin että minusta ei ole mihinkään. Suvussamme ei ole koskaan ollut lukupäätä, joten koulussa yrittäminen on turhaa. Jos menin johonkin urheiluharrastukseen kuten balettiin tai yleisurheilukerhoon, niin sinnekään suvussamme ei lahjoja ole. Pianonsoitosta turha edes haaveilla, yhtään musikaalinen en ainakaan ole, muistutuksella siitä miten kamalaa kuunneltavaa yleensä suloiset lapsen hyräilyni olivat jo kun olin parivuotias.
Mutta ilkeyttään äiti ei tuota tehnyt vaan jotenkin omaa "yksinkertaisuuttaan", omaa levottomuuttaan ja ahdistustaan myös, siksi en kovin totaalisesti enää jaksa siitä kaunaa kantaa.
En osaa kyllä yhtään sanoa, mitä itse tekisin tilanteessasi.. Ajattelen kuitenkin, että tuollainen ajattelutapa ja käytös on hänen ongelmansa, ei sinun.
VastaaPoistaTotta se on. Jos äiti häpeää minua, häntä se häpeä sitten korventaa, ei minun ole sitä pakko itseeni omaksua.
PoistaJoo, voi kyllä arvata, että hänellä saattaa olla tosi paha olla. Ehä hänen käytöksensä syynä on jotain itsetunto-ongelmia tai jostain syvältä kumpuavia traumoja, mutta hän on sen ikäinen, ettei hän taida muuttua, toivottavasti kuitenkin hiukan pehmenisi (sinullekin).
PoistaMutta kun on kyse omasta äidistä, ei taida olla helppoa yrittää pitää oma itsetunto suojassa äidin piikeiltä. Amerikkalaisissa ohjelmissa ja self help -oppaissa aina jankutetaan, miten ihmiselle, joka kohtelee sinua huonosti, on ensin annettava anteeksi, jotta voi puolustautua ikäviltä kommenteilta ja jotenkin hänen kanssaan jatkaa suhdetta.
Ikään kuin pitää itselle vaan jatkuvasti hokea, ettei hän osaa käyttäytyä terveemmällä tavalla tai ettei hänellä taitoa muuttaa käytöstään. En ehkä osaa nyt selittää tätä kunnolla, mutta ehkä ymmärrät, mitä yritän sanoa.
Välillä olen blogiasi lukiessani pohtinut, että ehkä tarvitsisit elämääsi jonkun, joka säännöllisesti kertoisi sinulle, että olet kiva ja hyvä ihminen ja että kelpaat just sellaisena kuin olet. Että olet oikeasti pärjännyt elämässäsi hyvin. Siis enemmän hyvien asioiden esille nostamista. Ehkä tällainen tuottaisi jotain mielenrauhaa (tai ainakin jotain positiivista sinulle. Saatan tosin nyt horista omiani ja ylitulkita, mutta tällaista nyt tuli pohdittua.
Ei mulla kyllä ole mitään epäilystä siitä että kelpaan sellaisena kuin olen ja että olen elämässäni pärjännyt ihan riittävän hyvin. En koe itse ollenkaan, että kaipaisin ulkopuoleltani vakuuttelua tuollaisista asioista.
PoistaEn enää - kolmikymppisenä ehkä vielä olisin kaivannut, varsinkin ulkonäön suhteen mikä oli suurin epävarmuuteni, mutta ikä tekee onneksi sen ettei sitä niin kauheasti enää mieti itseään, millainen on ja onko tarpeeksi hyvä vaan menee ja elää vaan.
Äitini suhteen tiedän kyllä mistä nuo häpeät tulee: hän on itse ollut äärimmäisen köyhän, monilapsisen perheen lapsi, ja vanhemmat kotonakin puhuivat pienestä asti miten "köyhän mukula" ei ole yhtään mitään "parempien ihmisten" edessä. Hän on koko ikänsä sekä yrittänyt tavoitella sitä ettei tarvisi olla enää köyhä, mutta jotenkin koko ajan samalla pelännyt että silti sisäisesti on vain pelkkä arvoton köyhän mukula, ja että se paljastuu kohta. Siksi hänelle oli kovin tärkeää sekin että me lapset käytiin kouluja, tai olisi tärkeää että oltaisiin tyylikkäitä, ettei vaan olla kuin surkeat köyhän mukulat.
Joitakin vuosia sitten kuuntelin aikani omalta äidiltäni kommentteja painostani. Siedin noita kommentteja jonkin aikaa, ajattelin, että koska isä oli hiljattain kuollut, äiti purkaa minuun jotain turhautumistaan.
VastaaPoistaSitten kerran mitta tuli täyteen ja ilmoitin, että voin kyllä vähentää näitä vierailujani jos ulkomuotoni häntä häiritsee. Sanomiseni meni saman tien perille ja huomauttelu loppui siihen.
Äiti varmaankin tuntee tyttärensä niin hyvin, että käyminen olisi todellakin loppunut jos käytös ei olisi muuttunut.
Miten menee? Mitä juhannuksena?
VastaaPoistaMitä kuuluu? Koska pidät lomaa?
VastaaPoistaHuhuu, kuulumisia täälläkin odotellaan
VastaaPoistaPlussiiiis, plussiiiis, plussiiiis!!!! We want plussiiiis!! :)) Mitä kuuluu?
VastaaPoista