Luettua: Emeran Mayerin Viisas vatsa

Lomalla kun on aikaa lukea, katselin kirjastossa bestseller-hyllyä, jossa on uusia kirjoja jotka saa lainata max 2 viikoksi. Kirja nimeltä "Viisas vatsa" sattui silmään, aliotsikkona "Kuinka suolisto ja aivot toimivat yhdessä". Minua on jo pidempään kiinnostaneet erilaiset tiedeuutiset, joissa on asiaa suolistomikrobeista ja niiden vaikutuksesta milloin mihinkin, esim. ylipainoonkin. Joten kun tarjolla oli alan tutkijan kirjoittama kirja, päätin lukaista.

Kirja ei ole mikään keveä itsehoito-opas, vaan tosiaan katsaus, tutkimusten kautta, siihen mitä suoliston ja suolistomikrobien merkityksestä terveydelle nykyhetkellä tiedetään. Ja hyvin paljon sellaista mitä en aavistanutkaan tiedetään ihan todistetun tutkimuksen perusteella. Lisäksi parhaillaan tutkitaan todennäköisiä yhteyksiä, joita ei ole vielä ihan saatu varmistettua. Suolisto ja suoliston mikrobit tuntuvat vaikuttavan ainakin ruokahalun ja painon hallintaan, mielialaan, aivojen kehittymiseen 3 ensimmäisen ikävuoden aikana(!), mahdollisesti Parkinsonin taudin ja Alzheimerin taudin kehittymiseen, autismin kirjon häiriöihin, immuniteettiin ja allergioihin.

Kaikkea ei voi enää aikuisena korjata

Näin käytännön omaan elämään soveltamisen kannalta kirjaa lukevana masentava tieto oli, että esim. suolistobakteerien lajikoostumusta ei voi aikuisena muuttaa enää ruokavalion keinoin. Vaikka ihminen söisi metsästäjä-keräilijäruokaa tästä hetkestä kuolemaansa, hänellä olisi aina länsimaisen sekasyöjän mikrobifloora vatsassaan, samoin jos hän syö vegaaniruokaa loppuikänsä. Eri mikrobityyppien "yksilöiden" määrät ja suhteet vaihtelevat ravinnon mukaan, mutta uusia lajeja ei ilmesty enää 3 ikävuoden jälkeen pysyväksi osaksi suolistomikrobistoa. Ja ennen tuota ikää ihminen ei itse elintapavalintojaan tee, eikä esim. synnytystapavalintaa: keisarileikkauksella syntymisen esimerkiksi on todettu johtavan suppeampaan mikrobistoon kuin alateitse syntymisen, samoin lyhyt imetys haittaa mikrobiston kehitystä. Itse olen syntynyt alateitse, mutta äidiltäni loppui maidontulo totaalisesti minun ollessa 3 kk ikäinen, joten sen jälkeen mentiin 1970-luvun korvikkeiden voimalla - joista sain koliikki- ja itkuisuusvaivaa, mutta sentään paino nousi ja kasvoin.

Itse asiassa tuo mikrobistohaitta ei ole ihan niin suuri haitta kuin voisi luulla, koska kirjan mukaan monet eri lajien mikrobit pystyvät tuottamaan samoja aineenvaihduntatuotteita tai hoitamaan samoja toimintoja kuin toiset mikrobit, sen mukaan mitä ihminen syö (niiden geenit ilmentyvät eri tavalla). Mayer kuvaa, että ensimmäisen kolmen vuoden ikään mennessä ihmisen vatsaan muodostuu ikään kuin sinfoniaorkesteri bakteereista. Ja koska ihminen selviää, niin sen on pakko olla jotenkuten soittotaitoinen, mitään elintärkeitä bakteerien funktioita ei voi puuttua. Osan orkestereista soitanta voi olla enemmän katumuusikkojen tasoa kuin huippuorkesterin, mutta sekin voi toimia mukavasti ja ilman ongelmia, jos syö oikein. Eli kaikki ei ole menetetty jos ei ole lapsuudessa saanut kovin kummoista mikrobikantaa suolistoonsa.

Sen sijaan huolestuttava oli tieto, että tuo mikrobiston laatu (mahdollisesti yhdessä ruokavalion kanssa) vaikuttaa aivojen kehittymiseen lapsuusiässä, ja jos aivojen kehitys menee pieleen siinä vaiheessa, sitä ei enää voi mitenkään korjata jälkeenpäin. Parhaillaan tutkitaan kovasti erityisesti autismin kirjon häiriöitä, koska näyttää että suolistolla on tärkeä osuus näiden synnyssä.

Suolisto ja sen mikrobit ja ylipaino

Kirjassa  on varsin vahvaa tutkimuspohjaista faktaa siitä, että suoliston mikrobit voivat merkittävästi vaikuttaa sekä ihmisen (tai koe-eläimen) ruokahaluun että siihen miten paljon kaloreita ruoasta hyödynnetään ja varastoidaan rasvana. 

Runsaan eläinrasvan haitallisuudesta itselleni oli uusi tieto, että se aiheuttaa suolistossa kroonisen tulehdustilan, ja tämä tulehdustila saattaa levitä ruokahalun säätelystä vastaaville aivoalueille, niin että ihmisen alkaa tehdä mieli ruokaa paljon enemmän kuin tarvitsee. Miksi metsästäjä-keräilijäkansat menneisyydessä ja nykyisyydessä sitten ole lihavia tai sairaita (lihavuuden puutteenhan voisi selittää runsas liikunta ja vähät kalorit), koska syövät eläimiä? Kirjailija on viettänyt aikaa yanomami-intiaanien parissa, ja tarkkaillut heidän elämäntapaansa. Eläimet eivät muodostaneet näillä prosentuaalisesti kovin suurta osaa kalorinsaannista, ja lisäksi luonnon riistaeläimet joita yanomamit söivät olivat hyvin vähärasvaisia, ja ne valmistettiin ruoaksi tulella, ilman rasvalisää. Tuotantoeläinten jalostus ja massan tuotantoon tähtäävä ruokinta siis on tehnyt lihasta nykyisin haitallisempaa kuin se on ennen ollut. Linkki ilmeisesti on taas suolistomikrobit, kirjassa kuvataan kekseliäitä tutkimustapoja joilla on päästy selville mekanismeista siitä miten ruokavalion eri tekijät voivat aiheuttaa tulehdustilaa ja miten vaikutus välittyy aivoihin. 

Stressin lievittyminen rasvaista ruokaa syömällä näyttää myös olevan vahvasti todistettu. Tätä on testattu sekä eläimillä että ihmisillä, ja jatkuva, rasvaa kehoon merkittävästi kerryttävä rasvaisen ruoan syönti johtaa stressivasteen vaimenemiseen, jolloin on helpompi sietää stressiä. Valitettavasti tämä sinänsä psyykkiseen inhaan oloon toimiva hoito lihottaa ja vahingoittaa ilmeisesti myös aivoja.

Mitä aikuinen ihminen voisi tehdä suoliston ja aivojen yhteistyön tervehdyttämiseksi?

Kirjan mukaan ainakin seuraavista on apua:

• Keinomakeutusaineiden välttäminen (auts, sanoo 1,5 l Pepsi Maxia päivässä latkiva...) Keinomakeutusaineiden on todettu kohottavan tyypin 2 diabeteksen ja lihomisen riskiä. Lisäksi ainakin sakariini, sukraloosi ja aspartaami (Pepsi Maxin makeutusaine) voivat aiheuttaa glukoosi-intoleranssia, niin että ihminen ei enää kestä viljojen glukoosia vaikkei ole keliaakikko (olisiko tämä osasyy siihen, miksi nykyään on niin paljon ihmisiä joiden vatsa ei kestä viljoja). Keinomakeutusaine voi lihottaa myös suorempaan: se muuttaa suolistomikrobien aineenvaihduntareittejä niin, että mikrobit tuottavat keinomakeutetun tuotteen nauttimisen jälkeen normaalia enemmän lyhytketjuisia rasvahappoja, jotka imeytyvät sitten paksusuolessa ja lisäävät ateriasta saatujen kalorien määrää. Tämä johtaa siihen, että vaikka säästääkin hieman kaloreita juomassa, niin ruoasta otetaan niitä sitten senkin edestä irti ja vaikutus on plus miinus nolla. Sokeri kohtuumäärissä ilmeisesti on harmittomampi kuin nämä aineet.
• Emulgointiaineiden välttäminen. Itselleni tämä oli aivan uutta tietoa. Emulgointiaineitahan on tosi monessa tuotteessa, erityisesti erilaisissa kastikkeissa, jäätelöissä, tahnoissa jne joiden täytyy säilyä tasaisena koostumukseltaan. Nämä aineet vahingoittavat suolen seinämää niin, että suoliston mikrobit ajautuvat seinämän läpi, kulkeutuvat immuunisolujen lähelle ja aiheuttavat näin metabolista toksemiaa. Erityisen ongelmallinen on yhdistelmä, jossa ihminen syö paljon sekä eläinrasvaa, emulgointiaineita että keinomakeutusaineita: se aiheuttaa melko varmasti matala-asteisen tulehdustilan sekä taipumuksen ahmia kaloripitoisia ruokia.
• Erityisesti lisätyn gluteenijauheen välttäminen. Kirjoittajan mukaan muiden kuin keliaakikkojen tai viljayliherkkien jotka saavat oireita gluteenista ei ole tarpeen poistaa gluteenia ruokavaliostaan. Kuitenkin tolkutonta gluteenin saantia olisi syytä seurata, niin että välttää esim. leipiä joihin vehnäjauhon lisäksi on erikseen lisätty vehnägluteenia, ja muitakin tuotteita joihin on lisätty ns. turhaan gluteenia täyteaineeksi. Jopa lihavalmisteisiin sitä voi olla lisätty.
• Välimeren ruokavalio. Tämä ruokavaliomalli sisältää monia suolistolle edullisia komponentteja: rasva on pääosin oliiviöljystä tai kalasta, kasviksia syödään paljon, liharuokia vähän, lisäksi suolistomikrobisto saa tukea nautituista hapatetuista maitotuotteista. Myös viljan kuuluminen ruokavalioon on suolistomikrobien kannalta hyvä: ne tykkäävät monimutkaisista hiilihydraateista. Jopa punaviinistä on etua: se sisältää polyfenoleja (myös pähkinät ja marjat sisältää) joka on hyödyllistä suolistomikrobien kannalta. 
• Luomun suosiminen varmuustoimena, että vähennettäisiin riskiä saada elimistöön erilaisia vierasaineita kuten lisä- ja torjunta-aineita, joiden vaikutusta suolistomikrobistoon ei ehkä vielä tunneta. 
• Eläinrasvan vähentäminen.
• Einesten välttäminen, koska sisältävät usein esim. emulgointiaineita ja muuta haitallista.
• Fermentoitujen ruokien ja probioottien syöminen. Kirjailija ei suosittele erityisesti purkista niitä syömään, ja kritisoi että osan valmisteista mikrobit eivät edes säily hengissä paksusuoleen asti vaan kuolevat vatsahappoihin, jolloin kallis lisäravinne on hyödytön. Hapatettujen tuotteiden syöminen tai juominen riittää useimmille ellei ole vatsavaivoja - jos on, silloin joku tutkittu probioottivalmiste varmaankin on paikallaan. 
• Paasto. Lyhyt paasto voi olla paikallaan jos suolisto on sekaisin, koska se ikään kuin nollaa aivo-suoliviestinnän keskeiset aistinmekanismit, myös kylläisyyttä aistivat ja ruokavaliota säätelevät, ja voi vaikuttaa edullisesti mikrobitasapainoon. 

Kaiken kaikkiaan hyvin kiinnostava kirja, kannattaa lukea itse jos on aiheesta kiinnostunut, koska kirjassa on varsin vakuuttavasti kuvattu mekanismeja joilla esitettyjä väitteitä perustellaan, miten on tutkittu jne.