Tunteista ja tunteettomuudesta

Harvemmin on tullutkaan sellaista palautetta blogiini kuin viime kommenteissa, mutta sekin on ihan tervetullutta, koska sekin saa pohtimaan ja peilaamaan meidän ihmisten keskinäistä erilaisuutta. Koska olen melkoisen tunnekylmä kuten kommenteissa sanottiin, tai kuten itse mieluummin sanon, tyyni ja rauhallinen  ;) , niin ei minulla herää mitään kielteisiä tunnereaktioita negatiivisesta palautteesta. Jään vaan rauhallisesti pohtimaan niitä asioita joista kommentissa puhutaan. Tässä joitain pohdintoja joita heräsi kommenttien pohjalta.

"Koirasi kuolema ja siihen reagoiminen sai minut jotenkin voimaan pahoin."

Tämä viittaa ilmeisesti siihen, että olen elämän varrella oppinut hallitsemaan ajatuksiani ja olemaan "katsomatta taakse", muistelematta menneitä tuskia sen enempää kuin menneitä menestyksiäkään. Niinpä en pitkään surrut ja ollut ahdistunut koirani kuoltua, vaan se oli tavallaan jopa helpotus vaikean sairauden loppuvaiheiden jälkeen. Mutta se että en jää pyörittelemään mielessäni menetystä ja itkemään sitä ei tarkoita, että en olisi rakastanut koiraa sen eläessä. Itselläni ei ole mitään ongelmia omantuntoni kanssa siitä asiasta. Ja se taas, paljonko itken tai olen itkemättä toisen jo mentyä, ei hyödytä mitään, ei muuta mitään. Olen sitä mieltä, että jos välittää, se pitää näyttää silloin kun kohde on elossa, ja tunteilu kuoleman jälkeen on melkoisen merkityksetöntä minkään kannalta. Jos kokee luonnolliseksi tunteilla, niin siitä vaan, mutta jos ei, niin ei se tee ihmistä paremmaksi eikä huonommaksi. En usko, että tunteilun määrä kuoleman jälkeen on rakkauden mitta, vaan teot joita on tehty elämän aikana.

"Onhan se hienoa että maksat veroja, mutta mitä muuta hyötyä sinusta yksinäisenä on tälle yhteiskunnalla. Kun delaat, niin kuka maksaa laskut ja kukaan ei ole sinua suremassa. Täysin hyödytön elämä sinullakin. "

Ihmisen hyödyttömyys - siinäpä onkin aika vaarallinen ajatusmalli, jonka perusteella voidaan melko mielivaltaisin perustein leimata itseni lisäksi varmasti muitakin ihmisiä hyödyttömiksi, sellaisiksi joilla ei ole oikeutta elää. Voin hyvin kuvitella, miten tällainen ajattelu voisi levitä eri yksilöillä lukemaan hyödyttömiin kaikki ne ryhmät, joita ei ymmärretä tai joista ei pidetä, esim. eri uskontoa tai kulttuuria edustavat, työttömät, sairaat ja vanhat "tuottamattomat" ihmiset, seksuaalivähemmistöt, muuten vaan ärsyttävät (eli persoonaltaan erilaiset) ihmiset...

Itse pidättäydyn täysin leimaamasta ketään hyödyttömäksi. Ei minulle kukaan ole sellaista tuomarinvaltaa ja -viisautta antanut, että voisin päättää kuka on hyödytön ja kuka ei. Olen taipuvainen ajattelemaan, että kuten luonnossa, niin myös ihmiskunnassa jokaisella olevaisella on olemassaolon oikeutensa, ja että tämä koskee ihan jokaista ihmistä. Itseäni on aina jopa kiinnostanut ne suuren osan ihmisiä halveksuttavina pitämät yksilöt, esim. alkoholisoituneet ihmiset, koska huolimatta siitä että puhe voi olla sössötystä ja oksennus rinnuksilla, niin silti näen heissä ihan samanlaisen ihmisen, samanlaisen tietoisuuden ilmenneenä, kuin mikä itsekin olen. On sitä itsekin tullut joskus oltua huonossa hapessa, mutta silti minä olen ollut minä, ihan se sama ihminen kuin silloin kun ihmiset ovat kiittäneet minua jostain mitä olen tehnyt tai sanonut. Uskon jokaisessa olevan potentiaalia muuhunkin kuin siihen ehkä karuun tilaan, missä hän tällä hetkellä on. Samoin uskon jokaisessa tällä hetkellä hyvässä ihmisessä olevan potentiaalia myös pahaan. Ja osin se, mikä potentiaali toteutuu, riippuu myös siitä, uskovatko muut ihmiset mahdollisuuksiin vai tuomitsevatko mielessään ja eleissään kelvottomaksi hylkiöksi, josta ei ole koskaan mihinkään. Minä olen päättänyt, että ainakaan minä en aio koskaan olla se, joka katsoo toista ihmistä sillä mielellä, että sinusta hyödyttömästä hylkiöstä ei koskaan tule mitään.

"Tunnekylmä ihminen jolla ei mitään annettavaa. "

Myönnetään, en ole nykyisin maailman tunne-elämältäni värikkäin henkilö. Suurimman osan aikaa tilani on hyvin rauhallinen ja tyyni, sellainen missä ei juurikaan ole ajatuksia eikä tunteita. Vain hiljaisen onnellinen tunne olemassa olemisesta ja elämänenergiasta, joka täyttää kehoni. Mutta en koe, että olisin ollut mitenkään parempi ihminen nuorena, kun olin kovastikin tunteellinen. Päinvastoin, usein se etten osannut hallita tunteitani, se että niiden voima usein lamautti minut, esti minua toimimasta niin kuin olisi ollut oikein ja järkevää. 

Tätä taustaa vasten itse ajattelen ,että ei tunteilu ketään pilaa, mutta eipä se myös tee ketään paremmaksikaan. Loppujen lopuksi kuitenkin muut asiat ovat tärkeämpiä, esim. rehellisyys, tunnollisuus, oikeudenmukaisuus, luotettavuus ja muut tylsät vanhanaikaiset asiat. Nämä taas eivät tunnu juurikaan korreloivan ihmisissä sen kanssa, onko kovinkin tunteellinen vai ei. On tunteellisia ihmisiä, joita ihailen hyvinä ihmisinä, mutta on myös sellaisia, jotka ovat kaikkea muuta - jotka voivat jyrätä toisia julmasti ilman että edes huomaavat, mutta auta armias jos itselle tulee menetys, niin sitten kyllä ollaan niin herkkää ja tunteellista. 

"Nuku plussis pois kukaan ei kaipaa."

Tämän on ilmeisesti tarkoitus olla loukkaus, mutta ei se minua loukkaa, sillä minulle se on suuri vapauden tunteen lähde, että tosiaan, jos minun aikani on piankin, niin kukaan ei jää suremaan kuolemaani, eikä kukaan minusta riippuvainen jää vaikeuksiin. Olen vapaa lähtemään vaikka heti, ilman että se aiheuttaa kummempaa kärsimystä kellekään. Itsekään en pelkää lainkaan kuolemaa; kärsimystä ja kipua jonkin verran, mutta kuolemaa pidän lopullisena vapautuksena niistä. 

Niin, ehkä minulla ei ole kauheasti mitään annettavaa, mutta harvallapa meistä on. Mutta ei meidän tarvitsekaan millään annettavilla ostaa oikeutustamme olemassaoloon, sillä se on syntymäoikeus. Minusta se on tarpeeksi, että ei aiheuta tietoisesti kärsimystä toisille olevaisille tai rajoita näiden vapautta - ei tarvitse olla hyödyllinen.