Aseksuaalisuus on iloinen asia
Viime kommenteissa minulta kyseltiin seksiasioideni hoitamisesta, että onko minulla fuckbuddyä tai käytänkö välineitä. Ihan ymmärrettävä kysymys sinänsä, koska useimmat ihmiset kaipaavat seksiä, ja minä olen täällä blogissa kertonut eläväni varsin erakkomaisesti vailla edes halua ihmisseuraan, edes seksimielessä.
Minä olen viimeisen viiden vuoden aikana myöntänyt itselleni olevani aseksuaalien seksuaaliseen vähemmistöön kuuluva ihminen. Nuorempana en kehdannut sitä myöntää edes itselleni, koska se tuntui jotenkin viallisuudelta, häpeälliseltä. Niinhän ihmiset puhuvat, että jos joku sanoo että ei pidä seksistä, niin aletaan selitellä: et ole vaan tavannut oikeaa ihmistä (sanojasta riippuen joko sellaista jota rakastaa, tai tarpeeksi teknisesti hyvää sängyssä), tai ehkä sinulla on jotain traumoja jotka estävät nauttimasta. Joka tapauksessa, kyseessä on ihmisten mielestä ongelma ja vika, jolle mielellään pitäisi tehdä jotain.
Niinpä minä sitten nuorempana tein. Minä näyttelin normaalia. Näyttelin sitä niin innokkaasti, että hetkittäin unohdin itsekin näytteleväni. Vaikka en ole koskaan pitänyt seksistä fyysisenä suorituksena - se on minusta lähinnä ikävystyttävää, hikistä äheltämistä, ei todellakaan vaivan arvoista - niin omalla tavallani pidin omista roolileikeistäni, siitä että esitin innokkaasti varsinaista aktiivista, jopa dominointiin taipuvaista seksipetoa. Ja vakavasti huonosta itsetunnosta kärsivänä nautin varsinkin siitä, että seksin kautta sain jonkun hullaantumaan itseeni, haluamaan minua ja olemaan jopa mustasukkainen minusta. Minusta se oli hienoa, että siinä missä jotkut valittivat, että miehet haluavat vain seksiä ja sitten häipyvät, niin minulla oli päinvastainen ongelma: minä halusin vain yhden illan seuraa, mutta niistä pahuksista ei tahtonut päästä eroon sen yhden kerran jälkeen vaan jäivät mankumaan lisää. Ostin siis seksillä omanarvontuntoa (ja siinä sivussa itselleni ja toiselle sydänsuruja, kun en iljennyt jättää tyyppiä josta tiesin heti että ei meistä mitään paria koskaan tule, ennen kuin pitkän ajan päästä kun en vaan kestänyt enää, kun ahdisti ei-toivottu suhde liikaa).
Vanhemmiten kuitenkin kävi niin, että ei ensinnäkään viitsinyt hankkia sitä seksiä (kun ei baarit ja biletys enää kiinnosta, ja parisuhteita en halua erakkoluonteeni takia), ja toiseksi, en kaivannut enää itsetunnolleni pönkitystä seksin kautta. Huomasin tulevani aivan erinomaisesti toimeen ilman. Siinä vaiheessa kun olin ollut jotain 8 vuotta ilman seksiä, taisin myöntää ensimmäisen kerran itselleni, että taidanpa tosiaan olla aseksuaali. Se saattaa osittain littyä siihen, etten henkisesti koe olevani kumpaakaan sukupuolta, eikä siksi kumpikaan sukupuoli kiinnosta. En tosiaan koskaan edes katsele miehiä (tai naisia, tai hermafrodiitteja ;) ) siinä mielessä että jotenkin seksuaalisesti kiinnostaisi. Voin todeta että joku on komea tai kaunis mutta ei siihen liity minkäänlaista halua olla seksuaalisesti tekemisissä sen ihmisen kanssa.
Aseksuaalisuuteni syiden teoretisointi ei kuitenkaan niin kauheasti itseäni kiinnosta, koska minulla ei ole mitään syytä yrittää muuttaa asian tilaa. Tämähän on kauhean vapauttavaa, kun ei tarvitse yrittää "kelvata" kellekään vain saadakseen seksiä. Nettipalstat on täynnä ihmisten valitusta siitä, kuinka valtavat kriteerit nykyisin ihmisillä on kumppaneille, varsinkin ulkoiset kriteerit. Täytyy sanoa, että ei minua harmita yhtään, että minun ei tarvitse liittyä siihen valittajakuoroon "yhyy, en kelpaa kellekään, kun olen rupsahtanut ja ruma ja läski, en saa edes baarista seuraa", kun en halua kenenkään seuraa. En edes yhdeksi yöksi, saati enemmäksi. Ei tarvitse pelätä tauteja tai raskautta, tai syödä ikäviä sivuoireita aiheuttavia ehkäisypillereitä. Eikä tarvitse alkaa ihmissuhteisiin, joita ei oikeasti halua, vain jonkun "luonnollisen tarpeen" pakottamana. Minä sanoisin, että tällaiselle epäsosiaaliselle mörököllille aseksuaalisuus on varsin miellyttävä ominaisuus, josta ei missään nimessä haluaisi eroon!
Minä olen viimeisen viiden vuoden aikana myöntänyt itselleni olevani aseksuaalien seksuaaliseen vähemmistöön kuuluva ihminen. Nuorempana en kehdannut sitä myöntää edes itselleni, koska se tuntui jotenkin viallisuudelta, häpeälliseltä. Niinhän ihmiset puhuvat, että jos joku sanoo että ei pidä seksistä, niin aletaan selitellä: et ole vaan tavannut oikeaa ihmistä (sanojasta riippuen joko sellaista jota rakastaa, tai tarpeeksi teknisesti hyvää sängyssä), tai ehkä sinulla on jotain traumoja jotka estävät nauttimasta. Joka tapauksessa, kyseessä on ihmisten mielestä ongelma ja vika, jolle mielellään pitäisi tehdä jotain.
Niinpä minä sitten nuorempana tein. Minä näyttelin normaalia. Näyttelin sitä niin innokkaasti, että hetkittäin unohdin itsekin näytteleväni. Vaikka en ole koskaan pitänyt seksistä fyysisenä suorituksena - se on minusta lähinnä ikävystyttävää, hikistä äheltämistä, ei todellakaan vaivan arvoista - niin omalla tavallani pidin omista roolileikeistäni, siitä että esitin innokkaasti varsinaista aktiivista, jopa dominointiin taipuvaista seksipetoa. Ja vakavasti huonosta itsetunnosta kärsivänä nautin varsinkin siitä, että seksin kautta sain jonkun hullaantumaan itseeni, haluamaan minua ja olemaan jopa mustasukkainen minusta. Minusta se oli hienoa, että siinä missä jotkut valittivat, että miehet haluavat vain seksiä ja sitten häipyvät, niin minulla oli päinvastainen ongelma: minä halusin vain yhden illan seuraa, mutta niistä pahuksista ei tahtonut päästä eroon sen yhden kerran jälkeen vaan jäivät mankumaan lisää. Ostin siis seksillä omanarvontuntoa (ja siinä sivussa itselleni ja toiselle sydänsuruja, kun en iljennyt jättää tyyppiä josta tiesin heti että ei meistä mitään paria koskaan tule, ennen kuin pitkän ajan päästä kun en vaan kestänyt enää, kun ahdisti ei-toivottu suhde liikaa).
Vanhemmiten kuitenkin kävi niin, että ei ensinnäkään viitsinyt hankkia sitä seksiä (kun ei baarit ja biletys enää kiinnosta, ja parisuhteita en halua erakkoluonteeni takia), ja toiseksi, en kaivannut enää itsetunnolleni pönkitystä seksin kautta. Huomasin tulevani aivan erinomaisesti toimeen ilman. Siinä vaiheessa kun olin ollut jotain 8 vuotta ilman seksiä, taisin myöntää ensimmäisen kerran itselleni, että taidanpa tosiaan olla aseksuaali. Se saattaa osittain littyä siihen, etten henkisesti koe olevani kumpaakaan sukupuolta, eikä siksi kumpikaan sukupuoli kiinnosta. En tosiaan koskaan edes katsele miehiä (tai naisia, tai hermafrodiitteja ;) ) siinä mielessä että jotenkin seksuaalisesti kiinnostaisi. Voin todeta että joku on komea tai kaunis mutta ei siihen liity minkäänlaista halua olla seksuaalisesti tekemisissä sen ihmisen kanssa.
Aseksuaalisuuteni syiden teoretisointi ei kuitenkaan niin kauheasti itseäni kiinnosta, koska minulla ei ole mitään syytä yrittää muuttaa asian tilaa. Tämähän on kauhean vapauttavaa, kun ei tarvitse yrittää "kelvata" kellekään vain saadakseen seksiä. Nettipalstat on täynnä ihmisten valitusta siitä, kuinka valtavat kriteerit nykyisin ihmisillä on kumppaneille, varsinkin ulkoiset kriteerit. Täytyy sanoa, että ei minua harmita yhtään, että minun ei tarvitse liittyä siihen valittajakuoroon "yhyy, en kelpaa kellekään, kun olen rupsahtanut ja ruma ja läski, en saa edes baarista seuraa", kun en halua kenenkään seuraa. En edes yhdeksi yöksi, saati enemmäksi. Ei tarvitse pelätä tauteja tai raskautta, tai syödä ikäviä sivuoireita aiheuttavia ehkäisypillereitä. Eikä tarvitse alkaa ihmissuhteisiin, joita ei oikeasti halua, vain jonkun "luonnollisen tarpeen" pakottamana. Minä sanoisin, että tällaiselle epäsosiaaliselle mörököllille aseksuaalisuus on varsin miellyttävä ominaisuus, josta ei missään nimessä haluaisi eroon!
Mulla on vähän sama tilanne siinä mielessä, että olen ollut nuorempana ihan hirvee ns. seksipeto... luulen että tein silloinkin itseäni vastaan, eli miellytin vain miehiä saamatta itse juuri mitään. Kai oli paremman tekemisen puute. No myöhemmällä iällä sit piti ne lapset tehdä. Lapset (4) tietty ok, muuten vähän omat teot ihmettyttää
VastaaPoistaEi kai seksillä ole mitään sen kummempaa päämäärää muutenkaan kuin saada aikaan jälkikasvua. No voihan se tuntua hyvältä jne. mutta tärkein on tuo reprokduktiivisuusjuttu...
Nauroin itseni tärviölle ton sun hermafrodiittijutun myötä :)
Puai ja hali, oot mukava ihminen!
Nuorena sitä helposti menee sen mukaan, mitä muut tekevät ja pitävät normaalina. Itsekin olin yli kolmikymppinen kun ensimmäistä kertaa vasta kyseenalaistin sen, että täytyykö oikeasti pariutua ja hankkia perhe, vaikkei oikein haluaisi. Siihen asti olin ollut varma, että kyllä se mies minullekin jostain ilmestyy kuin automaattisesti, ja sitten mennään naimisiin, hankitaan pari lasta, hankitaan se rivitalonpätkä ja kultainennoutaja. Siksi kun niin muutkin tekivät. Olisi ollut jotenkin olevinaan kamalaa olla EPÄNORMAALI, kummajainen erakko ja vanhapiika. Nyt vanhempana ja viisaampana tiedän, että on onni olla sellainen kuin luonnostaan on, vaikka se sitten olisikin toisten mielestä outoa, ja on väkivaltaa itseään kohtaan sulloa itseään muotteihin joihin ei sovi.
PoistaIhmisellä nyt vain on yksi tehtävä maailmassa: lisääntyä ja täyttää maa. Näin runollisesti, mutta asiassa on vinha perä. Kaikki eläimet pyrkivät lisääntymään eikä muuta varsinaista tehtävää ole. Paneminen on yksi perusvietti ja jos sitä ei ole, niin kyseinen yksilö tippuu geenipoolista. Sama tapahtuu myös niille, jotka eivät sairauden tms. takia pysty lisääntymään. Luonto korjaa, koska näitä yksilöitä ei ole viallisen perimän takia tarkoitettukaan lisääntymään. Rahalla tietysti saa lapsettomuushoitoja tai vaikkapa ostettua lapsen ns. kansainvälisellä adoptiolla, mutta tuollainen on vain länsimaista pornografiaa.
VastaaPoistaMä en usko mihinkään tehtäviin. Että olisi jonkinlaisia tehtäviä ja päämääriä, niin pitäisi olla joku tietoinen toimija, joka niitä säätää. Käytännössä se vaatisi uskoa jonkinlaisiin jumaluuksiin, tai vaihtoehtoisesti luonnon mystifiointia tietoisen, tahdollisen toimijan rooliin. Esim. näkemystä että evoluutio PYRKII johonkin suuntaan tai joihinkin päämääriin.
PoistaItse en usko kumpaankaan. Minusta olemassaolo ja elämä vain ovat, vailla sen ihmeempiä tehtäviä tai suuntia. Sukuhaaroja ja kokonaisia lajeja syntyy ja sammuu, mutta en minä näe niitä sammuneitakaan mitenkään epäonnistuneina tai viallisiana kokeiluina, vaan sellaista elämä vaan on, muotojen syntymisen ja kuolemisen leikkiä.
Minulle tuollaiset puheet tehtävistä ovat vain ihmismielen teoreettista pohdiskelua, joka on irti todellisuudesta, siitä elämän ja olemassaolon kudoksesta, joka vain ON, ihmislajia lukuun ottamatta miettimättä pätkääkään lisääntymistään tai lisääntymättömyyttään, tai muutenkaan itseään ja olemassaoloaan turhalla ajattelulla problematisoimatta. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen kuin "kedon kukat ja taivaan linnut", vain olen ja teen mitä sen hetkiset impulssit laittavat tekemään, miettimättä itseäni tai sitä mitä muut minusta ajattelevat, tai mitä minulle tai geeneilleni tapahtuu kuoleman jälkeen. Tämä hetki riittää, huominen tai kuoleman hetki tai sen jälkeiset on sen ajan murhe.
Ja se luonto kyllä korjaa ihan jokaisen, olipa lisääntynyt tai ei. Loppujen lopuksi se mitä ne ihmiset, jotka näkevät kuoleman jotenkin ahdistavana ja surullisena kaipaavat on tietoisen olemassaolon jatkuminen kuoleman jälkeen, siis oman tietoisuuden jatkuminen, ei niinkään se että geenit jatkuvat jälkeläisissä. Ajatuksella ikuisesta tai luonnollista kestoa pidemmästä elämästä geenien jatkuvuuden kautta voi toki lohduttautua vähän, ehkä, mutta sellainen lohtu säilyy vain ajattelun varassa, ja siihen helposti sekoittuu huolestuneita sävyjä, kuten huolta niiden jälkeläisten kohtalosta maailmassa. Itselleni parempi vaihtoehto on ollut tehdä totaalinen sopu sen faktan kanssa, että luonto voi korjata vaikka jo tänään, mutta mitä siitä, niin käy joka tapauksessa jokaiselle ennemmin tai myöhemmin, ja mitä väliä sillä onko se vähän ennemmin...
Ihan mielenkiintoista lukea sinun kokemuksiasi. Itse koen juuri päinvastoin. Kuulun juurikin siihen porukkaan, jolle seksi on perustarve ja sen lisäksi se on nautinto, eikä tämä nautinto ei ole vain miehiä varten, vaan myös itseäni varten ;)
VastaaPoistaSuurin osahan toki on sellaisia joille seksi tosiaan on nautinnon tuottaja ja perustarve. Siksi sitä pidetäänkin normaalina ja hyvänä, ja kaltaisiani kummastellaan ja yritetään määritellä jopa sairaiksi ja ongelmaisiksi, silti vaikka tämä sairaus tai ongelma ei tuota minkäänlaista kärsimystä, ja vastapainoksi ehkä yhden nautinnon lähteen puuttumisesta elämästä tarjoaa taas tietynlaista vapautta sellaisesta vietistä, joka laittaa jotkut ihmiset jopa tekemään tekoja joita eivät oikeasti haluaisi, mutta kun vietti vaatii tyydytystä.
PoistaKaikilla asioilla on niin hyvät kuin huonot puolensa, niin aseksuaalisuudella kuin ns. normaalilla seksuaalisuudella, niin lapsettomuudella kuin sillä että on lapsia, ihan kaikella. Eikä toista ole mitään järkeä pakottaa omaan muottiin, vaikka tietynlaiset ihmiset, esim. oma äitini, tuntuvat olevan kyvyttömiä ymmärtämään sitä että ihmiset ihan oikeasti ON erilaisia, että hänen unelmaelämänsä olisi esim. minulle painajaiselämää, ja minun unelmaelämäni hänelle ahdistava painajainen.
Viitaten Lapasmiehen kommenttiin; FYI suuri osa ihmisistä on siirtynyt nykyaikaan ja ymmärtää, että maailmassa muutakin kuin älytön lisääntyminen. Mainitsemasi "huono" aines ei koskaan tule poistumaan maapallolta, koska useimmat sairaudet (kuten diabetes ja rappeumasairaudet) ja "heikkoudet" ilmentyvät vasta syntymän jälkeen. Lisäksi nykyään, kiitos hedelmällisyyshoitojen, monet, myös perussairaat pystyvät lisääntymään ns. luonnottamasti. Maapallon kestokyky on ylittynyt monella tapaa ihmispaljouden takia ja on erittäin hieno asia, että ihmiset löytävät elämästä myös muita merkityksiä kuin seksi ja lapset.
VastaaPoistaPlussis: Rohkeaa pohdintaa. Itse olen naimisissa ja seksielämä toimii kohtuullisesti. Olen kuitenkin aina ollut oudosti "puoli-aseksuaali" ja mun pitää aina tietoisesti skarpata, etten pääse unohtamaan seksipuolta, koska en osaa sitä automaattisesta kaivata.
Tuokin on tosiaan tärkeä pointti, että ihmislaji on tainnut sen raamatullisen käskyn maan täyttämisestä jo kyllä täyttää, jopa liiankin hyvin, päätellen siitä miten jatkuvasti tulee uutisia miten muut eläin- ja kasvilajit joutuvat yhä ahtaammalle kun ihmiset raivaavat niiden elinalueita asuinalueikseen, pelloikseen, laitumikseen tai kaatavat metsiä poltto- tai tukkipuiksi. Tätä taustaa vasten aina ihmettelen, jos jossain lehdessä vaikka kauhistellaan kun syntyyvyys jossain maassa on alhainen - minä ajattelen, että hienoa, ehkäpä luonto vielä jonain päivänä toipuu siitä tuhosta jota yli planeetan kestokyvyn kasvanut ihmislaji on sille aiheuttanut.
PoistaMyönnän tosin täysin, että en ole valinnut lapsettomuutta rakkaudesta ympäristöä kohtaan, vaan ihan siitä syystä, että olen tiedostanut viihtyväni parhaiten yksin, ilman sitoumuksia kehenkään tai mihinkään. Useimmat haluavat pariutua ja hankkia lapsia, eikä minusta heitäkään voi moittia, koska tosiaan, se on ikiaikainen vietti joka useimmissa toimii, eikä kenelläkään ole oikeutta rajoittaa toisten ihmisoikeutta halutessaan lisääntyä. Kammottava olisi sellainen maailma, jossa joku komitea arvostelisi kunkin perimäaineksen laadun ja myöntäisi tai eväisi lisääntymislupia. Itse kannatan vapautta, mutta en ole kyllä surullinen siitä että nykyään entistä isompi osa ihmisistä länsimaissa valitsee joko lapsettomuuden tai sen ettei hanki yhtä paljoa lapsia kuin joskus ennen.
Aika vähän puhutaan tästä aiheesta. Oman seksuaalisuuteni löysin joskus varhaisteini-iässä (olen nainen,nyt kohta 40-v). Olen aina kiihottunut eroottisista kuvista ja videoista,oli ne sitten homo,lesbo,tai hetero-sellaisia.En kuitenkaan koskaan ole kokenut sitten fyysistä kanssakäymistä koskaan tarpeelliseksi.On ollut ne hurjat vuodet ja sitten lapsenkin sain joten sitä seksiä on tullut harrastettua,muttta en vaan siitä seksistä ole saanut itselleni nautintoa. En saa seksissä mitään nautintoa itse fyysisen aktin kanssa.Ei se satu,en häpeä itseäni, mutta jotenkin se on niin turhaa,niin turhaa laittaa jotain johonkin reikään minussa minne sisään pääsee.Sama tunne tulee putsaamalla korvia topz-puikoilla.Hassua tässä on juuri se,että kiihotun yksin mutta en kenenkään ihmisen kanssa enkä edes sellaista halua lähelleni.
VastaaPoistaMulla oli teininä varsinkin myös tuota, että oli seksuaalista halua ja opin aika nuorena itsetyydytyksenkin, mutta koskaan siihen ei liittynyt mitään ajatuksia tai fantasioita kumppanista. Se oli vähän kuin että kun kutisee, niin raavin, ei siinä mitään toisella ihmisellä tee, häiritsisi vaan.
PoistaTätä taustaa vasten, kun seksi on ollut lähinnä pitkästyttävää ja varsinkin kumppanin kanssa, huvittaa joskus lukea romaanien ylitsepursuavia kuvauksia sankarien tai sankaritarten seksiakteista. Kuukin pysähtyy taivaalla ja tähdet syöksyvät radoiltaan kun kaksi hemmetin nisäkästä parittelee - mitä liioittelua ja varsin raadollisen aktin glorifiointia!