Suostuin Cambridge-valmentajalla PIENEEN liikuntaan

Paino ei ole laskenut nyt kohta pariin kuukauteen, ja jotain siis pitäisi tehdä. Turhauttaa maksaa valmennuskäynneistä ja etovista Cambridge-litkuista, kun ei edes tule tulosta. Valmentaja otti taas puheeksi liikunnan, ja kerroin suuresta inhostani kaikkea hikoiluttavaa ja hengästyttävää kohtaan. Ja että inhoan myös kaikkia paikkoja missä on muita ihmisiä, kuten kuntosaleja tai jumppapaikkoja.

Hänellä oli tarjota ratkaisu jossa voisin tehdä kotona itsekseni lihaskuntotreeniä, joka tällaiselle "nollakuntoiselle" rasvapallolle luultavasti vaikuttaa hyvinkin. Suostuin kokeilemaan. Kyseessä on Cambridge-ohjelman personal trainerin kehittämä kuminauhajumppa. Ostin sitten 8 eurolla kuminauhan ja ohjeet - ohjeet löytyy myös Youtubesta (video alla). Tätä olisi nyt tarkoitus tehdä muutama kerta viikossa ja katsoa miltä tuntuu.



Valmiiksi jo ahdistaa kyllä jonkin verran, mutta ehkä sen kestää kun saa tehdä kotona milloin haluaa, ja kyseessä ei sentään ole erityisesti kammoamani aerobinen treeni vaan lihaskuntotreeni. Jostain syystä lihastyön aiheuttamaa kipua en ole koskaan erityisesti inhonnut, vaan sellaista hengästymistä ja pitkäkestoisen liikunnan aiheuttamaa uupumusta enemmänkin.

Siinä se odottaa käyttöä - jumppakuminauha

Kommentit

  1. Hei lomalainen!
    Luulisi kyllä tuon ohjelman olevan sellainen että paino putoaisi vielä "lopussakin" jos vaan ohjelmaa noudattaa ja jopa ilman liikuntaa kun ei se liikunta pakollista ole missään laihdutuksessa.
    Tai sit tää paino vaan sulle jotenkin niin sopiva ettei siitä vaan alas mene tai sitä oltava ihan älyttömän pienillä kaloreilla ja ei varmaan fiksua sekään.
    Kyllä minusta jos on alle 70 kg,joka tosi hyvä sulle niin antaisin olla niin että vaan yrittäisin pysyä siinä.
    Oot kuitenkin jo mahtavan työn tehnyt ja olo varmaan melko kevyt.
    Toki siinä valmennuksessa vielä varmaan oltava jos haluaa ettei heti lähde nousuun.
    Tiedän kyllä että sulla se tavoite on ja et ehkä halua siitä luopua.
    Toivottavasti sulla on rentouttava loma ja olet työasiat unohtanut.
    Itselle kaksi viidestä loma viikosta takana ja en halua töitä miettiä ja en ole kyllä miettinytkään.
    Sää ei ole Keski-Suomessa häävi ollut,mutta ehkäpä siksi loma jo pitkältä tuntunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työasiat on tosiaan onneksi täysin uhohtuneet lomalla - mietinkin tässä eräänä päivänä, että mahdanko enää muistaa koko työtäni loman jälkeen ;) Vaikkei ole tällä kertaa alkoholillakaan tullut nollailtua. Totaalisella mitään ajattelemattomuudella ja vetelehtimisellä ainoastaan.

      Poista
  2. Kyllä kuulostaa sun kesä kivalta. Näet luonnon kirkkaana ja kauniina. Minusta ei olisi samaan its kuriin lomalla. Minä annan itseni grillata paksuksi ja juoda punkkua. Syksyllä sitten saa taas kärvistellä duunissa. Siispä isot plussat sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla menee aina vähän toisin päin, eli lomalla ei ole niin kaipuutakaan ainakaan juopotteluun, ja syöpöttelyynkin vähemmän kuin muuten. Elämä on muutenkin niin nautittavaa, kun kellot voi heittää huitsin nevadaan ja elää kuin eläimet, oman luonnollisen rytminsä mukaan ja vielä mistään murehtimatta. Sitten kun työ alkaa, alkaa taas tulla stressit ja kireydet ja tunteet että tarvisi nollata pää kovan työviikon jälkeen viinalla tai edes ähkymätöllä.

      Poista
  3. Ai että, olisipa itselläkin loma ja rentoilua ja pientä liikuntaa. Toistaalta on kyllä tosi kivoja ja hienoja työjuttuja menossa, ja itselläni töissä on helpompi keskittyä kunnon syömiseen ja säännöllisyyteen. Lomalla tulisi käytyä paikoissa, syötyä vohveleita ja jätskiä ja ehkä ne terassitkin... Itsekuri ei pysy mulla tollaisena. Tsemppiä liikuntakokeiluihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja ja hienoja työjuttuja - käypä kateeksi että joku voi sanoa noin töistään. Itselleni työ on aina vastenmielistä pakkopullaa, johon on pakotettava itsensä henkisellä itsekiristyksellä, -uhkailulla ja -lahjonnalla ;)

      Lomalla itse tykkään erakoitua kotiin. Jotkut tekee sen mökillä, mutta mä en kaipaa siihen edes mökkiä. Erakoitua voi kaupungissakin, riittää kun ei vaan mene mihinkään missä on muita ihmisiä eikä puhu kellekään ;)

      Poista

Lähetä kommentti