Nolojen tilanteiden nainen käy asiakkaalla

Tänään oli NIITÄ päiviä. Niitä, joina ei olisi pitänyt nousta sängystä, koska kaikki tulee menemään pieleen kuitenkin. En tosin aamulla arvannut että tästä tulisi sellainen päivä.

Heräsin pirteänä ja tomerana, valmiina päivän haasteisiin. Koska oli asiakaspalaveri  minulle ennestään tuntemattomalla asiakkaalla, heidän pääkonttorillaan, päätin nähdä vähän tavallista enemmän vaivaa meikin, kampauksen ja pukeutumisen kanssa. Meikkasin huolellisesti, laitoin hiukset nutturavalkilla ja kasalla pinnejä nutturalle. Päälleni puin tummanharmaan, japanilaistyylisesti kuvioidun raakasilkkisen tunikan ja mustan mekon. Asusteiksi ison pinkin kaulakorun ja pinkit kengät. Tyylikkäimmän nahkaisen käsilaukkuni vielä jonne pakkasin iPadin, vihkon ja kynän ja muut tarve-esineet.

Matka autolla meni vielä hyvin. Mutta sitten alkoi homma eskaloitua. Jouduin jättämään auton muutaman sadan metrin päähän asiakkaan pääkonttorista, koska se on kaupungin keskustassa jossa ei ole ihan vieressä yleensä parkkeja. Kävellessäni autolta konttorille, päähäni päätti paskantaa lokki. RUIIIITS vaan, ja huolella värkätylle nutturalleni oli ilmestynyt valkoinen skeida. Tummassa tukassa se näkyy melko ikävästi. Päästessäni asiakkaan respaan ilmoittauduin ja samalla kysyin wc:tä jossa voisin käydä siistimässä itseni; käänsin sivuun päätäni ja yritin hymyillä kun sanoin "jouduin näet ilmapommituksen uhriksi matkalla". Nuori ja kaunis respatyttö päästi minut portista henkilökunnan tiloihin joissa on wc ja pyysi odottamaan kutsujaani. Valitettavasti kampaus aika lailla räjähti, ja sai mukaansa myös käsipaperinöyhtää, kun yritin siivota lokinpaskaa tukastani. Okei, näytän siis roskiksessa nukkuneelta, kiva...

Minut tuli odotustilasta hakemaan tyylikäs nuori pukumies. Tilaisuus oli firman kokouskeskuksessa. Saapuessani huoneeseen jäin ensin kiinni tunikani leveästä hihasta ovenkahvaan, ja sitten olin vähällä kompastua rähmälleni lattialla olevaan johtoon. Nice entrance, ma'am! Ainakin sain kaikkien huomion puoleeni. Seuraava järkytys oli, että minä luulin että olin kokouksessa kuuntelija ja sivuhenkilö. Olin siellä lähinnä toisen henkilön loman sijaisena, enkä oikein tiennyt mistä edes on kyse. Kävikin ilmi, että kokouksessa tehtäisiin isoja projektia koskevia päätöksiä, jotka sitovat 4:ää eri toimijaosapuolta, ja minun pitäisi tehdä päätökset oman työnantajani edustajana.

Niinpä siinä sitten käsiteltiin asioita, englanniksi koska yksi osapuoli oli Hollannista ja yksi Venäjältä. Minähän en tajunnut mistään tuon taivaallista kun en ollut koko projektin kanssa ollut tekemisissä, ja minulta kyseltiin vaikeita asioita. Hädissäni heitin mitä sattuu vastauksia, ja näin on nyt mielenkiintoisella tavalla linjattu uuden ison projektin toimintalinjat. Pomo ja projektin varsinainen tekijä varmasti taputtavat kunhan tulevat lomilta - ainoa vaan että voi olla että meikäläisen pää on siinä taputtavien käsien välissä ;)

Tuntui yhtä nololta kuin tässä tilanteessa

Tilaisuuden jälkeen lounaalle. Vielä sielläkin onnistuin mokailemaan. Minä, käsipaperinöyhtää tukassani kantava "tyylikäs" nainen, jotenkin hermostuksissani nielin vielä ruokaa väärään kurkkuun, ja sain köhiä ja kakoa sitä henkitorvestani niin että muut pelkäsivät jo että pitää soittaa ambulanssi. Kun lounas päättyi, olin niin hermostunut ja kiireinen pääsemään vaan pakoon tilanteesta, että taisi jäädä kohteliaat hyvästelyt ja käyntikorttien vaihdot väliin. Kyllä minä vieläkin olen vaan Ms. Bean, nolojen tilanteiden nainen, kuten joskus paljon nuorempana itseni nimesin :D (Nykyisin sentään otan sen huumorilla enkä häpeä sitä viikkokaupalla niin että toivoisin kuolevani ettei tarvi kärsiä häpeää.)