Talvilomalla - ja ajatuksia siitä kun ei halua mitään
Minulla on nyt sitten talvilomaviikko. Ihan kotosalla olen, ja tietokoneella pelaten aion lomani viettää. Kampaajalla käyn huomenna, mutta päädyin siihen että vain tasaan latvoja, että jätän mahdolliset isommat väri- tai mallimuutokset palkkioksi sitten jos joskus onnistun painoa vielä pudottamaan. Ei ole kovin hyvä idea alkaa tehdä muutoksia vain turhautumisesta siksi kun näyttää lihoneena turvonneelta pöhöpallolta - ei sitä eriväriset tai mittaiset hiukset muuksi muuta. Sitten torstaina on se ravitsemusterapeutti. Mutta muuten röhnötän kotona pieruverkkareissa ja pelaan.
Mielenkiintoinen olotila, kun ei halua juuri mitään
Olin nuorena sellainen, että halusin aina kauheasti kaikkea. Vakiosanontani oli "persaukisuuden määrä on vakio", koska jos tulot nousivat, keksin kyllä äkkiä tavat päästä rahoista eroon. Asunnon tai auton vaihtaminen kalliimpaan oli vakiokeino päästä taskussa tai tilillä polttelevista rahoista, ja toki vaatteiden, kosmetiikan, sisustuskrääsän ja ties minkä ostelu. Ja tietenkin matkustelu sekä hyvissä ravintoloissa kalliisti syöminen.
Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin havainnut, etten oikein enää innostu ostelusta. Jotenkin tuntuu, etten vaan saa siitä mitään, ei tule enää sellaista hetkellistä hyvän olon tunnetta siitä kuin joskus tuli. Siinä missä shoppailupäivä oli joskus ihana kokemus, ja olisin näin lomalla sellaisen viettänyt, nyt tympäisee jos täytyy mennä ostamaan jotain, esim. uudet housut kun vanhat ei mahdu tai on kuluneet. Autokuumekaan ei vaivaa vaikka auto on jo neljä vuotta vanha, vanhojen periaatteideni mukaan siis liian vanha, koska sitä pitää jo katsastaakin, ja kannattaa vaihtaa ennen kuin jälleenmyyntiarvo täysin romahtaa. Mutta ei, ei mitään mielitekoa saada uutta autoakaan. Eikä lomamatkoihinkaan ole halua, vaikka matkusteluun minulla alta kolmikymppisenä oli oikein intohimo. Opiskelijanakin oli pakko päästä matkoille vaikka rahat oli tiukalla.
Nyt olen siis tilanteessa, jossa en halua mitään tavaraa, en mitään kokemusta, en mitään urallani, en mitään uusia ihmissuhteita, en juuri mitään. Laihtua edelleen haluaisin, mutta sekään halu ei selvästi ole kovin vahva, kun ei ole motivaatio riittänyt kunnolla asiaa hoitaa. Se on jotenkin kauhean vapauttavaa, kun ei tarvitse tarvita tai haluta mitään erityistä, vaikka jos minulle joku olisi minun ollessani vaikka 25-vuotias puhunut tällaisesta, minusta se olisi ollut ihan luonnoton ja sairas olotila, minusta kun elämän idea oli tavoitella kaikenlaista. Nyt se on minusta ennemminkin oleminen ja eläminen itsessään. Olla möllöttäminen vaan, sekin kun voi olla suuri nautinto.
 |
| Loman hyviä puolia - näkee auringonvaloa koiralenkillä |
Heippa,
VastaaPoistapääsit Takkirautaan linkkiosastolle :) Upeaa huomata, että joku toinenkin nainen pitää asiablogia - ja on päätynyt aivan samanlaisiin johtopäätöksiin työelämästä ja millaiseksi se on mennyt. INTJ: ovat lisäksi immuuneja bullshitille - ja yhteiskunnan suoranainen valehtelu päin naamaa aivan oikeasti vetää vihaksi.
Meillä alkoi ankara vähähiilihydraattinen tämän kuun alusta. Tarkoituksena on päästä itsekin varastorasvoista ennen kesää. Kun entisestä amatsonista on tullut sotanorsu, niin jotain tarvitsee tehdä. Tsemppiä Sinulle!
Tsemppiä sinulle myös, ja kiitos linkkilistalle ottamisesta :)
PoistaEi tästä alunperin niin kovin asiapitoinen blogi pitänyt tulla, enemmän tavanomainen laihdutusblogi, mutta kun siitä laihduttamisesta on tullutkin vähän mutkikkaampi tie meikäläisen kohdalla, on tullut tänne kaikenlaisia muitakin pohdintoja elämästä ja yhteiskunnasta laitettua. Ja varmasti tulee laitettua jatkossakin!
Hmmmm.... kun ei oikein enää mikään innosta, ja haluaa vain olla möllötellä... äärimmilläänhän se on sitä, ettei enää pääse vuoteesta aamulla ylös tai vaivaudu suihkuun (näin pitkälle et vielä ole joutunut). Mun mielestä tuo kuulostaa masennuksen perusmääritelmältä? Elämä ei maistu ja kaikki tuntuu yhdentekevältä.
VastaaPoistaNoin minäkin aina ennen ajattelin, että täytyisi olla kovin aktiivinen ja tavoitella jotain, että voi olla onnellinen, ja että passiivisuus = masennus tai ainakin jonkinlainen surullinen alistuminen jos ei kerran muuhunkaan pysty.
PoistaMutta tällä hetkellä olen onnellisempi kuin vuosikausiin, ehkä onnellisempi kuin aikuisena koskaan. Elämä maistuu, ja kaikki tuntuu valtavan merkitykselliseltä, kaikki arjen pienet asiat jotka ei ennen olleet minulle "mitään". Esim. koirani seura: ennen hajamielisesti joskus rapsutin koiraa ja sanoin sille jotain kivaa, mutta sen jälkeen jatkoin omissa ajatuksissani ja touhuissani ja jos koira edelleen halusi huomiota, se oli minusta ärsyttävä häiriö. Nyt nautin ihan valtavasti vaan olla köllöttelemisestä koiran kanssa sängyllä tai sohvalla, sen tuoksusta, siitä että se oikeasti niin valtavasti tykkää minusta ja seurastani, ja minusta on etuoikeus olla koirani kaveri, eikä niin että välillä täytyy jaksaa kaiken muun ohessa vähän sitäkin muistaa korvan takaa rapsutuksella, vaikka kiire olisi jo nettiin, lukemaan, tai mitä vaan muuta.
Myös ulkona nautin luonnosta ihan eri tavalla kuin ennen. En ole enää niin ajatuksissani, se on kai syy. Minun tapauksessani ne omat ajatukset on olleet aika tunkkaisia ja tympeitä, ja ne estivät huomaamasta kovin tarkkaan ympäristöä. Nykyisin usein en ajattele mitään, katselen vaan ja silloin tavalliset pikkulinnut tai leikkivät lapsetkin on valtavan paljon iloa tuottavia
Aiemmin tunsin usein että minun on jotenkin paettava jossain taustalla olevaa peruslevottomuutta, jota tosin pidin luonnollisena, viettivoimana joka saa ihmisen yleensä toimimaan yhtään. Nyt sellaista levottomuutta tai tarvetta toimia sen poistamiseksi ei ole. Toimin jos haluan, mutta se ei ole enää pakonomaista. Toistaiseksi olen valinnut toimia hyvin vähän, kun olen ihmetellyt tätä oloa että voi olla pelkkään olemiseen niin tyytyväinen :)
"Se on jotenkin kauhean vapauttavaa, kun ei tarvitse tarvita tai haluta mitään erityistä, vaikka jos minulle joku olisi minun ollessani vaikka 25-vuotias puhunut tällaisesta, minusta se olisi ollut ihan luonnoton ja sairas olotila, minusta kun elämän idea oli tavoitella kaikenlaista. Nyt se on minusta ennemminkin oleminen ja eläminen itsessään. Olla möllöttäminen vaan, sekin kun voi olla suuri nautinto." mielestäni tämä ei kuulosta mitenkään masentuneelta. Missä tässä sanotaan, että elämä ei maistu? Voihan se maistua ilman sitäkin, että jatkuvasti tavoittelee (=haluaa kuluttaa) jotain. Tässä kulutus- ja suorituskeskeisessä yhteiskunnassa tuntuu monelle ihmiselle olevan silkka mahdottomuus, että voisi olla tyytyväinen ilman uutta tavaraa tai jotain intohimoista tavoitetta.
VastaaPoistaTotta, ymmärrän itsekin että sellainen elämänajattelu kuin mihin keski-iän kriisi on minua vienyt, on nykyajalle, ja myös "entiselle itselleni" aika vieras. Minäkin ajattelin että elämään täytyy löytää sisältö ulkoisista asioista kuten asioiden tai edes oman itsen kehittämisen tavoittelusta. Nyt minusta on alkanut tuntua että elämässä tosiaan on jonkinlainen "syvyyssuunta", jonka löytää helpommin uppoamalla syvemmälle pelkkään olemiseen ja arkeen kuin juoksemalla kohti tavoitteita. Ja ainakin tällä hetkellä haluan vaan ihmetellä sitä pienen vaatimattoman arjen kauneutta jonka olen vasta huomaamassa.
PoistaTiedätkö mitä? Tuota olotilaa kutsutaan viisastumiseksi. Siis ei tiedon eikä älyn lisääntymiseksi vaan sellaisen (sydämen) viisauden, joka laittaa ihmisen nauttimaan ihan vaan olemisesta, ilman että on koko ajan hötkyiltävä asioiden/tavaroiden/trendien/younameit perässä. Voi vaan istua ja katsoa takkatulta tai merimaisemaa tai lintulaudalla keikkuvia siivekkäitä pitkänkin tovin menemättä hiventäkään paniikkiin siitä, ettei koko aikana ole "saanut mitään aikaiseksi". Mä olen tässä aika ajoin todella hyvä - mutta kun kerroin kerran psykologille, miten iltojani vietän, hän sanoi, että "pelottavaa, elät kuin mummo" (hihi !!) - ja joskus taas menetän koko viisauden ja panikoin jokaista tekemätöntä asiaa (joita siis riittää). Mutta se, että on olotilaansa tyytyväinen ja ettei tavoittele itselleen mitään lisää, se on viisautta. En minäkään tuossa mitään masikseen viittaavaa haluttomuutta näe. Hattua sulle nostan!
VastaaPoistaSamaa minäkin olen ajatellut, että minä elän nykyisin kuin mummo ;) Ja olen yllättynyt siitä, että kun ennen ajattelin että se mummojen elämäntapa on ankeaa pakon sanelemaa, kun ei enää fysiikka ja pää anna periksi rikkaampaa elämää, niin nyt tajuan että sellaiseen "pieneen" elämään voi oikeasti olla hyvin tyytyväinen, niin ettei kaipaakaan muuta.
Poista