Omituista, kevät ja ei allergiaoireita!

Olen kärsinyt pahoista allergioista lapsesta asti, 12-vuotiaana sain varsinaiset diagnoosit ja ensimmäiset allergialääkereseptit. Testien mukaan olen allerginen lähes kaikelle, esim. koirille joita minulla on ollut aina, mutta käytännössä kauheimmat piinat on aiheuttaneet tietyt siitepölyt, varsinkin koivu. Ei ole meinannut teho missään lääkkeissäkään oikein riittää ettei nenä ja silmät vuotaisi, iho kutiaisi joka puolelta hirvittävästi ja olisi ihan uupunut olo kaikesta siitä niistämisestä ja vetistelystä ja hengittämisen raskaudesta.

Tänään huomasin sitten, että koivuissa alkaa olla jo pitkät norkot, mutta ihmeellistä - minulla ei ole minkäänlaisia allergisia oireita. Enkä ole ottanut lääkkeitä.  Varmistin äsken vielä virallisesta siitepölytiedotteesta, ja täällä Etelä-Suomessa näyttää sen mukaan todellakin olevan runsaasti koivun siitepölyä ilmassa. Tällaista oireetonta kevättä ei ole minään vuonna ollut sen jälkeen, kun oireilu lapsena alkoi. En myöskään saa nykyisin oireita niistä ruoka-aineista joille olen allerginen, kuten omenasta, kiivistä tai raa'asta porkkanasta tai perunasta. Ruoka-aineista minulla ennenkin oli onneksi oireet lieviä, lähinnä suun ja huulien kutinaa ja lievää turvotusta, ja perunoita kuoriessa aina nenä vuoti ja aivastelin, mutta nyt ei ole ollut mitään joten olenkin syönyt yleensä välttelemiäni omenoita paljon.

Joko tämä maidoton ja viljaton ruokavalio vaikuttaa jotenkin allergia-asiaan, tai sitten vaan muuten on yhtäkkiä allergiat hävinneet. Erittäin mukava yllätys kyllä olla ilman väsyttäviä lääkkeitä ja oireita nyt keväällä :)

Kommentit

  1. Minulla ihan sama juttu!
    Saa nähdä, että onko tämä vain tyyntä ennen myrskyä vai päästäänkö vaan oikeasti kerrankin vähemmällä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että jollain muullakin helppo kevät menossa! Toivotaan että päästäisiin vähemmällä, ja saisi pysyä pysyvästikin pois koko oireet!

      Poista
  2. Sisko, älä ole onneton,
    mulla melkein kaikki oireet on,
    jotka kevätaurinko toi tullessaan,
    vaikka sinua se ei nyt niittaa.
    Pane pillerit pois, jos sua
    kerrankin kevät ei haittaa
    Vedän sinunkin puolestas
    lääkkeitä, mulle ne maittaa.

    On mulla väsymys,
    räkäinen ärtymys,
    on kurkun kutina,
    silmät, ä-ätshii!

    On Aerius,
    desloratadiini,
    ryydyttää niin, ettei
    maistu ees viini!

    Tuosta edelliseen lyriikkaan sävel mukaan, jätän nyt itse laulamatta, kun ovat korvat tukossa ja ääni lukossa ja väsyttää ja niiskututtaa ja kurnututtaa ja aivastuttaa:
    http://youtu.be/Ob-MvDGzhPk

    Mutta täten todistan, että on tässä jo tullut jokunen viikko allergialääkettä popsittua, ja reseptin mukainen määrä ei riitä mihinkään. Vain liikaa on riittävä annokseni. Oma allergialuettelo on suunnilleen kaikki puut ja heinät ym. kasvit, mitä niitä onkaan, en osaa edes arvailla, mikä allergeeni tämän olon just nyt aiheuttaa, mutta olen valmis luopumaan vaikka kaikista allergioistani, jos joku haluaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, otan osaa :-\ Tuollaista se on itsellänikin ollut joka kevät... Ne lääkkeet jotka tehoaa edes jotain eli juuri Aerius ja Duact, väsyttää melkoiseen koomatilaan, eikä nekään vie oireita läheskään pois.

      Varsinkin töissä on ollut keväisin todella tukalaa jos on joutunut asiakastilaisuuksiin, siellä sitten naama punaisena, aivastelevana ja vesiräkä nenästä valuen edustamassa :-\ Viimeisen 5 vuoden aikana minulla on tullut mukaan myös hengenahdistus, niin että välillä on mennyt röörit niin tukkoon ettei meinaa välillä henki kulkea edes suun kautta kuin vinkuen ja pihisten ja se on ollut aika pelottavaa. Avaavia lääkkeitä toki on tuohonkin olemassa onneksi. Siksi tuntuukin oudolta ettei minulla nyt ole oireita, kun on tuntunut että pahenemaan päin vaan on allergiat muuten olleet viime vuosina.

      Poista
  3. Minulla oli todella vaikea heinä- ja jyrsijäallergia sekä astma. Sain ne muutamassa kuukaudessa pois kun jätin homogenoidun lehmänmaidon kokonaan. Sitä ennen olin kuukausittain tiputuksessa sairaalassa kun mitkään lääkkeet eivät auttaneet. Myöhemmin sain järkyttävän kutisevan ihottuman takaraivosta jättämällä gluteeniviljat. Lääkärit vain ihmettelivät kuinkas nyt näin ja naureskelivat ettei voi olla mahdollista ruokavaliolla korjata, näin vain tapahtui. Suosittelen kyllä kokeilemaan, ainahan voi palata vanhaan jos ei toimi.
    SInullahan Plussapallo on nyt hyvin mennytkin, ajattelin vinkeiksi heille, joilla ei ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla kokemus! Eilen vähän surffailin netissä ja tuntuu olevan monella muullakin kokemuksia että joko viljan, maitotuotteiden tai molempien poisjättö on hävittänyt allergiaoireet kokonaan. Itsehän olen ollut sekä viljattomalla että maidottomalla.

      Toivottavasti useammat allergikot saavat tietoa tästä, että voi kokeilla! Tosin voi olla vaikea uskoa, jos itselleni joku olisi väittänyt että jotain muita ruoka-aineita kuin niitä joille olen allerginen välttämällä voisin päästä allergiaoireista, olisin pitänyt väittäjää vähän höyrähtäneenä ruokavaliofanaatikkona enkä olisi uskonut että ruokavalio mitään vaikuttaa allergioihin. En olisi varmaan nähnyt ruokavaliota edes kokeilemisen arvoiseksi. Mutta nyt kun kokeilin laihdutussyistä, on tullut paljon hyviä "sivuvaikutuksia".

      Poista
    2. Aiheeseen liittyen osui äsken silmääni tämä tuore Kukka Laakson postaus:

      http://kukkalaakso.com/2014/04/25/maitotuotteista-ei-kiitos/
      Siellä on linkki myös kiinalaisen lääketieteen asiantuntijan Elinä Hytösen kirjoitukseen.

      Itse syön kyllä rahkani ja raejuustoni edelleen. Niin monet valittavat niiden muun muassa turvottavan, mutta itse en huomaa mitään sellaista. Siitepölyoireetkin ovat aika vähäiset. Syön myös pari palaa päivässä ihanaa jälkiuuniruisleipää, koska rakastan sitä.

      Kavahdan fanaattisia ruokauskontoja, mutta mehän olemme yksilöitä ja onhan aivan upea juttu, jos esimerkiksi pahoihin allergioihin saa suuren avun maidottomuudesta ja viljattomuudesta. Itseään kuunnellen kannattaa elää.

      Poista
  4. Oli kyllä mielenkiintoinen linkki, kiitos siitä.

    Totta tuo että itseään kuunnellen kannattaa elää. Jännä kyllä, että minä olin ihan varma siitä, että maito ja vilja eivät minulle aiheuta mitään haittaa, koska ei tullut mitään vatsavaivoja tai mitään niitä syöden. Jätin ne pois pelkästään koska niissä on aika paljon kaloreita (minä en tykkää mistään rahkasta ja raejuustosta vaan täysrasvaisista kovista juustoista) ja vähän välttämättömiä ravintoaineita, ja nyt yllättäen onkin sitten ollut valtavan energinen ja hyvä olo eikä edes allergiaoireita.

    En ole ajatellut loppuikääni elää näin rajoitetulla ruokavaliolla, vain laihdutuksen ajan. Mutta ehdottomasti sen jälkeenkin täytyy allergiakausina kokeilla, pääsisikö jatkossakin oireista eroon vain jättämällä maidon ja / tai viljan pois siksi aikaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti