Miksi en juhli pääsiäistä?

- enkä joulua, enkä muitakaan kristillisiä juhlapyhiä? Lyhyt vastaus on, että koska en ole kristitty, ja koska olen liian vakavamielinen juhliakseni tyhjää perinnettä vailla omakohtaista merkitystä. Tässä vähän pidempi vastaus ja pääsiäisen kunniaksi ajatuksiani kristinuskosta, höystettynä tänään koiralenkillä otetuilla keväisillä kuvilla.

Uskonnoista yleensä. Oli aika, jolloin olin kiinnostunut kovastikin hengellisistä asioista. Olen lukenut kaikenlaista Raamatusta Bhagavad Gitaan, buddhalaisiin teksteihin ja joitakin new age -kulttiteoksiakin, kuten "A Course in Miracles". En koskaan löytänyt kirjoista sitä mitä etsin, vaikka zenbuddhalaisuudesta kiinnostuinkin melko paljon. Se olisi kuitenkin vaatinut aktiivista harjoittamista, ja sellaiseen olin taas liian laiska. Joten jätin koko hengellisen etsinnän tuloksettomana, päättäen pärjätä elämässäni ilman uskontoja.


Niin, olen tosiaan lukenut myös Raamatun kokonaan. Vanha Testamentti oli sellaista mitä olin odottanutkin

"barbaarisen" paimentolaiskansan uskonnon olevan. Silmä silmästä ja hammas hampaasta, kostoa, Jumalan vihaa, naapurikansojen julmaa hävittämistä jumaluuden siunauksella, mutta toki myös viisauksia seassa. Uusi Testamentti oli suurempi yllätys. Näin siksi, että kun luin sitä aloittaen alusta, minusta tuntui ettei Jeesus puhunut ollenkaan sellaisesta uskonnosta kuin mitä olin kuullut kristittyjen saarnaavan: sellaisesta mikä keskittyi siihen että pitäisi tehdä päätös tulla uskoon, jotta sitten kuoleman jälkeen välttyisi helvettituomiolta ja pääsisi taivaaseen. Jeesus vaikutti puhuvan lähinnä tästä maanpäällisestä elämästä, ja siitä, miten sitä olisi hyvä elää. Taivasten valtakunnankin hän sanoi olevan meidän keskellämme tai sisäisesti meissä. Paavalilla sitten vasta oli enemmän nykyisen kristinuskon kaltaista ajattelua, mutta itse uskon päähenkilöstä ihmettelin Raamatun luettuani, että mahtaisikohan hän itse ollenkaan allekirjoittaa tätä nykyistä kristinuskoa?

Pystyn kyllä ymmärtämään synnin käsitteen, siinä mielessä että pahuutta selvästikin on olemassa maailmassa, ja minussa ja varmaan jokaisessa muussakin ihmisessä. Sen sijaan en ymmärrä sitä, miten ratkaisu tähän ongelmaan olisi veriuhri, jonka kunniaksi siis pääsiäistä nyt vietetään, uhri joka ei mitenkään vähennä pahuutta maailmassa, mutta kuoleman jälkeen sentään pelastaa pahantekijän tuomiolta. Moniko nykyään edes uskoo kuolemanjälkeiseen, tai siihen että se on juuri sellainen kuin kristinusko kuvaa? Eivätkö ihmiset kaipaisi enemmänkin ratkaisuja omiin pahoihin taipumuksiinsa ja maailman pahuuteen kuin lupauksia kuolemanjälkeisestä?

Ja se tuomiokin tuntuu kohtuuttomalta, mistä kristinusko puhuu. Ensinnäkin se, että rangaistus on ikuinen teoista, joita teemme rajallisena elinaikanamme. Mutta varsinkin siksi, että minusta ihmisen vapaa tahto on varsin rajallinen, jos sitä on ollenkaan. Emme oikein voi sille mitään, että teemme mitä teemme. Ihminen luulee olevansa vapaa, koska silloin tällöin tulee tilanne, jossa hän tietoisesti pohtii: valehtelenko vai puhunko totta, tai teenkö kuten sovittiin vai jätänkö tekemättä ja selittelen jotain - valitsee oikean ja väärän välillä. Mutta sen koko pohdinnan ja sen lopputuloksen määrää lopulta aivojemme toiminta, ja aivot on vain perittyä biologiaa ja kokemustemme pohjalta muodostunutta hermostollista "ohjelmointia". Meitä ohjailevat koko ajan kaikenlaiset vietit ja vaistot ja hormonit ja menneisyydessämme ehdollistuneet ajatukset. Se on ihmisyyttä, ei mitään kamalaa tai pahaa. Mutta kristinusko sanoo, että siksi että olemme sellaisia kuin olemme, ansaitsemme ikuisesti käristä helvetissä jossa "mato ei kuole eikä tuli sammu", oikeudenmukaisen Jumalan tuomiosta.

Näin, paitsi jos älyllisesti omaksumme uskomuksen, että Jeesus on Jumalan poika ja että ristin veriuhri antaa anteeksi kaiken pahuutemme ja vapauttaa meidät helvettituomiolta. Mutta ei jokaisella ole yhtäläisiä edellytyksiä pystyä uskomaan tuollaisia väitteitä, ja siksi vapauttamisperuste kuulostaa aika mielivaltaiselta. Monet meistä eivät pysty uskomaan mihinkään yliluonnolliseen, ja siksi ei ole mahdollista valita uskoa kristinuskoonkaan. Ja toiset uskovat johonkin muuhun uskontoon, ehkä koska ovat syntyneet sellaisen piiriissä, tai koska tuntevat vain vetoa siihen. Vielä enemmän on meitä joihin itsekin lukeudun, jotka ehkä jotenkin vaistomaisesti uskovat johonkin Pyhään, mutta eivät voi tai edes halua määritellä ja nimetä sitä, ja omaksua minkään uskonnon oppinäkemyksiä. Helvettiin menee koko jengi, sanovat uskovaiset.

Näin ollen, en siis vietä pääsiäistä tänäkään vuonna, koska en usko kristinuskoon kuolemanjälkeisine tuomioineen ja uskomusten kautta pelastavine veriuhreineen. Olen myös liian tosikko pitääkseni vanhasta uskonnollisesta juhlasta vain rituaalit ja muodollisuudet, juhliakseni perinteen takia. Ehkä, jos minulla olisi lapsia, lasten takia voisin laittaa perinteistä pääsiäisruokaa, laittaa rairuohoa, ostaa pääsiäismunia jne. Ehkä, nimittäin älyllisesti epärehelliseltä se tuntuisi sittenkin, koska pitäisi pystyä selittämään MITÄ juhlimme. Ehkäpä sanoisin vain, että kevättä. Mutta nyt kun ei ole lapsia joille pitäisi antaa elämyksiä ja välittää perinteitä, olen tyytyväinen, että voin viettää pääsiäisen pyhät vain tavallisina vapaapäivinä juhlimatta mitenkään. Hassua, että vielä nykyäänkin, vaikka useimmat ovat oikeasti uskonnoista hyvin vieraantuneita, moni ihmettelee kovasti sitä, että joku ei juhli pääsiäistä tai varsinkaan joulua...