Kun uusi innokas työntekijä kohtaa kyynistyneen keski-ikäisen hirviön
Töissäni olen joutunut hyvin raskaaseen tilanteeseen: minun tutoroitavakseni on laitettu uusi, vastavalmistunut ihminen. Alkuun yritin suhtautua positiivisesti, vaikka pomolle alkuun sanoinkin, että minä olen ehkä maailman huonoin ihminen tutoroimaan ketään, koska en osaa selittää asioita, vain tehdä.
Mutta päivä päivältä hajottaa enemmän. Ja alkaa itsekuri asiallisen, kohteliaan käytöksen osalta rakoilla. Kamalinta on, että tämä uusi ihminen on loputtoman puhelias :-o Entinen myyntimies se sanookin olevansa ja sen huomaa. Hölö-hölö-hölö-hölö. Meillä ei ole ollut tapana puhua töissä muista kuin työasioista, mutta tästä tyypistä olen vastoin tahtoani joutunut kuulemaan asuinpaikan, siviilisäädyn, lemmikit, sivuaineet joita on opiskellut, poliittisen kannan ja miljoona muuta asiaa. Eilen huomasin että pari muuta tiimiläistä laittoivat merkitsevästi käsiä korvilleen kun ilmeisesti hölötys häiritsi keskittymistä, joten oli pakko ottaa puheeksi tyly puheenaihe: "Avokonttorin säännöt". Että täällä ei ole tapana kauheasti puhua turhaan, koska muut keskittyvät vaativaan ongelmanratkaisuun ja odottavat hiljaisuutta. Tyyppi meni punaiseksi kasvoiltaan, mikä oli lupaavaa, mutta valitettavasti hölötys alkoi taas ehkä 10 minuutin päästä.
Ahdistavinta kuitenkin on tyypin into tietää kaikesta kaikki. Itse olen tähän alaan ollut jo sen verran
kyllästynyt ainakin 10 vuotta, että pyrin oppimaan vain sen minimin, jolla saan käsillä olevan homman tehtyä. Opittavia tekniikoita tulee ovista ja ikkunoista niin että aivot ylikuormittuu muutenkin, ei sitä halua jokaiseen syventyä kovin syvästi. Ja nyt tämä uusi innokas kyselee kuin kyselyikäinen lapsi, ja minun täytyy sanoa että en tiedä eikä kiinnosta, mutta näin tätä voi kuitenkin käyttää tietämättä mistään mitään :D
Tänään sitten viimeinen pisara oli kun uusi juniori alkoi innokkaasti selittää miten hän ei voi ymmärtää miten jotkut tekee sellaista työtä joka ei ole intohimo. En vastannut aikoihin mitään, koska pienikin vastaaminen, edes "joo" tai "ahaa", tuntuu lisäävän puheripulia. Mutta paasaaminen jatkui ja jatkui, joten oli pakko todeta, että "niin, minä sitten olen sellainen kyynistynyt dementoitunut akka, jota ei kiinnosta tämä duuni enempää kuin sonnan lapiointi, mutta ei se mikään ongelma ole kun ottaa sen asenteen että homma on vaan tehtävä vaikka se tympeää onkin". Tämä sentään tuntui järkyttävän tyypin hetkeksi hiljaiseksi. Mutta pian alkoi uusi ihmettely: hän ajatteli, että hänen täytyy ratkaista minun kauhea ongelmani. Etkö voi lähteä opiskelemaan, etkö voi vaihtaa työpaikkaa, eikö olisi parempi olla työtönkin kuin työssä jota inhoaa? Tiesin ettei tyyppi ymmärtäisi, jos selittäisin, että en minä inhoa työtäni, tai siis oikeastaan: inhoaisin yhtä lailla jokaista työtä (ellei työ olisi tyyliä sänkytehtaan koemakaaja tai viinatislaamon koemaistaja) joten vaihtaminen ei auta, joten sanoin vaan, että kuules nyt poika, sut on palkattu tänne juniorirooliin tekemään paskoista paskimpia koodausnakkeja joita kukaan muu ei halua tehdä, ei uraneuvojaksi, psykologiksi tai arkkitehdiksi (se on minun duunini). Joten muistapa paikkasi tai voi olla ettei pesti kovin kauaa jatku.
Torstaisin olen yleensä etänä töissä, mutta huomenna ajattelin mennä konttorille ihan siksi, että voin nähdä joko juniori on oppinut Vaihdevuosihirviön Tylytyskuurista, vai vieläkö tarvitaan lisää :D Vai joko se on pyytänyt toista ystävällisempää tutoria. Tai kannellut pomolle että iso paha akka kiusaa. Mä olen kyllä melkoinen luonnonlahjakkuus saamaan ihmiset inhoamaan itseäni :D Ehkäpä mun ei tarvi tutoroida ketään toista kertaa tämän jälkeen!
Mutta päivä päivältä hajottaa enemmän. Ja alkaa itsekuri asiallisen, kohteliaan käytöksen osalta rakoilla. Kamalinta on, että tämä uusi ihminen on loputtoman puhelias :-o Entinen myyntimies se sanookin olevansa ja sen huomaa. Hölö-hölö-hölö-hölö. Meillä ei ole ollut tapana puhua töissä muista kuin työasioista, mutta tästä tyypistä olen vastoin tahtoani joutunut kuulemaan asuinpaikan, siviilisäädyn, lemmikit, sivuaineet joita on opiskellut, poliittisen kannan ja miljoona muuta asiaa. Eilen huomasin että pari muuta tiimiläistä laittoivat merkitsevästi käsiä korvilleen kun ilmeisesti hölötys häiritsi keskittymistä, joten oli pakko ottaa puheeksi tyly puheenaihe: "Avokonttorin säännöt". Että täällä ei ole tapana kauheasti puhua turhaan, koska muut keskittyvät vaativaan ongelmanratkaisuun ja odottavat hiljaisuutta. Tyyppi meni punaiseksi kasvoiltaan, mikä oli lupaavaa, mutta valitettavasti hölötys alkoi taas ehkä 10 minuutin päästä.
 |
| Varokaa, nuoret! |
kyllästynyt ainakin 10 vuotta, että pyrin oppimaan vain sen minimin, jolla saan käsillä olevan homman tehtyä. Opittavia tekniikoita tulee ovista ja ikkunoista niin että aivot ylikuormittuu muutenkin, ei sitä halua jokaiseen syventyä kovin syvästi. Ja nyt tämä uusi innokas kyselee kuin kyselyikäinen lapsi, ja minun täytyy sanoa että en tiedä eikä kiinnosta, mutta näin tätä voi kuitenkin käyttää tietämättä mistään mitään :D
Tänään sitten viimeinen pisara oli kun uusi juniori alkoi innokkaasti selittää miten hän ei voi ymmärtää miten jotkut tekee sellaista työtä joka ei ole intohimo. En vastannut aikoihin mitään, koska pienikin vastaaminen, edes "joo" tai "ahaa", tuntuu lisäävän puheripulia. Mutta paasaaminen jatkui ja jatkui, joten oli pakko todeta, että "niin, minä sitten olen sellainen kyynistynyt dementoitunut akka, jota ei kiinnosta tämä duuni enempää kuin sonnan lapiointi, mutta ei se mikään ongelma ole kun ottaa sen asenteen että homma on vaan tehtävä vaikka se tympeää onkin". Tämä sentään tuntui järkyttävän tyypin hetkeksi hiljaiseksi. Mutta pian alkoi uusi ihmettely: hän ajatteli, että hänen täytyy ratkaista minun kauhea ongelmani. Etkö voi lähteä opiskelemaan, etkö voi vaihtaa työpaikkaa, eikö olisi parempi olla työtönkin kuin työssä jota inhoaa? Tiesin ettei tyyppi ymmärtäisi, jos selittäisin, että en minä inhoa työtäni, tai siis oikeastaan: inhoaisin yhtä lailla jokaista työtä (ellei työ olisi tyyliä sänkytehtaan koemakaaja tai viinatislaamon koemaistaja) joten vaihtaminen ei auta, joten sanoin vaan, että kuules nyt poika, sut on palkattu tänne juniorirooliin tekemään paskoista paskimpia koodausnakkeja joita kukaan muu ei halua tehdä, ei uraneuvojaksi, psykologiksi tai arkkitehdiksi (se on minun duunini). Joten muistapa paikkasi tai voi olla ettei pesti kovin kauaa jatku.
Torstaisin olen yleensä etänä töissä, mutta huomenna ajattelin mennä konttorille ihan siksi, että voin nähdä joko juniori on oppinut Vaihdevuosihirviön Tylytyskuurista, vai vieläkö tarvitaan lisää :D Vai joko se on pyytänyt toista ystävällisempää tutoria. Tai kannellut pomolle että iso paha akka kiusaa. Mä olen kyllä melkoinen luonnonlahjakkuus saamaan ihmiset inhoamaan itseäni :D Ehkäpä mun ei tarvi tutoroida ketään toista kertaa tämän jälkeen!
"Entinen Myyntimies" jo on kaikkein pahin perässä vedettävä oppilas ihan mihin vain tehtävään kouluttajan puolesta ajatellen. Mun pojalle olisit hyvä ope. Ihan pieni se on viel, mutta etenkin äitin kanssa hermostuu ja vastailee väärin ja tuskastuu äkisti. Kun oikeasti jotain pitäisi tehdä niin keskittyy ja saa oikean vastauksen mutta sen jälkeen on tosi tympääntynyt kuienkin...ei riemastu kun kehutaan.Mistäköhän tällainen voisi johtua? Teki päikyssä hienon taideteoksen missä teipilllä kiinnitti pientä paperisilppua kartongille ja hienolta se näyttikin. Kun tarhatäti kysyi, että mitäs tämä esittää, niin poika oli ymmyrkäinen ja hetken päästä sanoi että siinä on paperia ja teippiä. Ja siitähän sitten keskusteltiin tarhatätien kanssa liittyen mielikuvitukseen(puutteeseen). Poika sanoi jo 5-vuotiaana Jouluriehassa että "kyllä mie tiesin että se tonttu oli mutta siellä tontun sisällä oli yks koululainen". Itse mietin tuleeko lapsestani yksinäinen tietokoneen äärellä oleva nörtti ja miksi tuskastuu kun tehtäviä pitäisi tehdä vaikka ne osaa?
VastaaPoistaVoisikohan tuossa ettei innostu oikeasta vastauksesta olla samaa kuin itselläni on ollut aina, eli itse ajattelemis- ja ongelmanratkaisuprosessi on jotenkin niin stressaava ja ahdistava, että sen jälkeen mikään tuloskaan ei tunnu palkitsevalta? Mulle korkein ilo on: "huh, selvisin", minkä jälkeen alan jo pelätä uusia haasteita :D Sikseen hauska että olen valinnut ammatin joka on pelkkää ongelmanratkaisua, kun kammoan ongelmia ja ajattelua ja ahdistun niistä. Masokismin laji tämäkin!
PoistaJotenkin kyllä tuntuu että nuo tarhatädit taitaa tehdä vähän liikaa numeroa ja ongelmaa tuollaisista jutuista kuin se ettei siinä iässä osaa miettiä jotain askarteluteostaan symboliselta kannalta että mitä se esittää.
Voi olla että tosiaan on nörtin ominaisuutta mutta minusta se ei ole vika ollenkaan tässä yhä tietokoneistuvassa ajassa. Nörttejä on nykyisin niin paljon ettei niitä/meitä edes halveksita, vaan eksentrisyytemme hyväksytään osana oletettua matemaattis-loogista ylivertaisuuttamme ;) Ainakin omissa töissä olen joskus huomannut, että mitä oudompi tyyppi, sitä enemmän oletetana että se on guru-tason osaaja.