Noloimmat työmokat

Tein tänään kohtalaisen nolon työmokan, ja samalla kun kerron siitä, ajattelin piristää ihmisten perjantaina kertomalla Nolojen Tilanteiden Naisen parhaista vuosien varrelta. Osa liittyy suoranaisesti työhön, osa ei, mutta on tapahtunut työpaikalla.

Nolon nettisivuston lukeminen kun näyttösi on videotykillä

Tämä kävi tänään. Olin palaverissa, ja jossain vaiheessa minua pyydettiin näyttämään jotain koneeltani videotykillä. No, näytin, siitä keskusteltiin hetki, mutta keskustelu kääntyi muihin asioihin, jotka eivät varsinaisesti koskeneet minua, joten aloin surffailemaan netissä. Perjantaifiiliksissä halusin lukea jotain hauskaa, ja mieleen tuli, että mahtaisikohan vanhoja Myrkky-lehden rankasta juoppoelämästä kertovia Kokonainen & Puolikas -sarjakuvia, tai vaikka Pera Pervoja, olla netissä. Yhtäkkiä havahduin kun keskustelu loppui ja kaikki alkoivat taas katsoa videotykille. Jolla oli minun näytöltäni seuraava kuva.



Asiakas on mulkku

Vuosia sitten kehitin tietojärjestelmää eräälle suurasiakkaalle. Siinä sitten me devaajat järjestettiin itsellemme kehitysympäristössä huumoria laittamalla järjestelmään muka hauskoja tekstejä - kun eihän kehitysympäristössä käy kuin kehittäjät. Siellä oli käyttäjää "Palle Runqvist" ja "Manne Mulqvist", ammattina ties mitä moskaa. Ja sitten yhden etusivulla näkyvän tapauksen otsikkona "ASIAKAS ON MULKKU!" 

Tästä tuli epic fail siinä vaiheessa, kun pomo oli niin innostunut nopeasti deviin saadusta versiosta, että halusi täysin yllättäen palaverissa esitellä sitä asiakkaallekin. Yritin toppuutella, että ei, se on vielä ihan kesken, mutta pomo rohkaisi, että ei se haittaa, kaikki ovat vaan iloisesti yllättyneitä että näin nopeasti on jotain näkyvää saatu aikaan! Yritin vihjata datan epämääräisyyteen, sanoen että siellä on kaikenlaista kehitysdataa vaan, ei sitä kannata näyttää. Mutta ei, niin piti avata sovellus. Ja siellä tosiaan luki se isolla kirjoitettu asiakas on mulkku, joka oli allekirjoittaneen työtä.

WC fail

Olin ostanut mainostuksen uhrina ekologisen kuukautiskupin. Ensimmäistä kertaa sen kanssa ähräsin sitten työpaikan vessassa. Ei se kuppi vaan mennytkään sisään ja auennut kuin Strömsössä, vaan jäi lyttyyn ja aukeamatta, joten jouduin ryhtymään likaisiin töihin, eli työntämään kädet sinne ja syvälle ja kiertämään ja pyörittelemään kuppia. Ikävä juttu oli, että olin unohtanut lukita vessan oven. Mahtoi se minulle vieras tyylikäs naisihminen joka avasi oven, hämmästyä näkyään: meikäläinen seisoi wc-pytyn vieressä, toinen jalka pytyllä, ja sormet syvällä alapäässä :-0 Äkkiä se sulki oven ymmärrettyään että tuli hieman huonoon aikaan, ja lähti pois.

Työpaikalla oksentaminen ja oksennusta hiuksissa työn jatkaminen

Tämä on wanhoilta willeiltä ajoilta, kun vielä toimin assarina yliopistolla. Olin ollut henkilökunnan ja opiskelijoiden bileissä henkilökunnan edustajana, ja siellä oli maistunut runsain mitoin alkoholi. Aamulla klo 8-10 oli laskuharjoitusten pitoa, jonne urheasti raahauduin, nauttien vahvistukseksi aamuviskin. Kesken harjoitustehtävän ratkaisun esittämisen vatsani kuitenkin päätti, että viskistä on päästävä välittömästi eroon. Ei auttanut muu kuin oksentaa siinä kaikkien nähden taulusienen pesualtaaseen. Huuhtoa oksennus pois ja jatkaa opetusta. Vasta tilaisuuden loputtua tajusin, että pitkissä hiuksissani oli vähän oksennusta latvoissa. Tämä melkeinpä kannatti, koska sain myöhemmin ainejärjestöltä lahjaksi pullon mallasviskiä - ja ämpärin :D



Kommentit

  1. Voi luoja näitä juttuja :D
    Joudun työn puolesta välillä ns.ryyppäämään miesten kanssa. Se on rankkaa se, joskus on hieman tullut avauduttua esimiehelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on rankkaa :D Itse onnistun mokailemaan noissa tilanteissa niin paljon että jo vuosia on ollut linjani olla osallistumatta ehdottomasti mihinkään alkoholin nauttimista sisältäviin työtilaisuuksiin tyyliin pikkujoulut, virkistyspäivät...

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Mun tapauksessa omaan päähän ei voi ;) Tuo videotykkimoka oli ihan oma, en vaan muistanut että edelleen mun näyttö on heijastettuna tykille, kun muut keskittyivät keskustelemaan muista asioista. Minä sitten tyytyväisenä kulutan aikaa surffailemalla netissä, kunnes :-0

      Poista

Lähetä kommentti