Nyt se stressi on alkanut laihduttaa
Ennen minua on kyllä stressi lähinnä syöpötyttänyt ja juopotuttanut, mutta näköjään jossain vaiheessa sekin menee pisteeseen, jossa on niin ylikierroksilla, ettei edes muista ruokaa, ja mahakin on niin sekaisin ettei syöminen tunnu hyvältä. Tuolla marraskuullahan olin jo päätynyt 76,4 kilon painoon, mutta tänään enää 73 kg. Ensin ihmettelin että miten voi olla, mutta sitten huomasin, että onpa sitä tullut aika monta päivää tullut elettyä pelkällä kahvilla ja energiajuomalla ja satunnaisella banaanilla tai voileivällä. Terveellistä varmasti ;)
Työkaaoksen uudet käänteet, osa n.
Minähän jo tässä aiemmin pääsin riemuitsemaan, että stressi loppuu kunhan se aiempi iso projekti saadaan päätökseensä. Niin minun oli pakko uskoa, että jaksoin ne intensiiviset loppuviikot.
Paitsi että... Kun yksi projekti loppuu, niin toki alkaa seuraava. Työnantajani ei halua konsulteille laskuttamattomia ajanjaksoja, joten heti myytiin meikäläinenkin seuraavaan hommaan. Pomo oli kovin iloinen, että minut saatiin myytyä erittäin hyvää tuntiliksaa tuottavaan hommaan: eräs asiakas kokosi eri firmojen konsulteista "kansainvälistä huippuosaajatiimiä", ja vaatimukset oli kovia (mm. pitää osata vähintään 3 eri ohjelmointikieltä ja ollut tehnyt projekteja vähintään 3 eri yritykselle viimeisen 5 vuoden aikana, ja jokaisesta yrityksestä vaadittiin vielä suosittelijan suositus, piti olla sertifikaatteja siitä sun tästä). Pomon iloksi, ja minun peloksi ja ahdistukseksi, asiakas kelpuutti minut huippuosaajatiimiinsä.
Nyt sitä sitten ollaan taas kusessa kaulaa myöten. Minä, erakko joka tykkäisin tehdä etätöitä rauhassa, joudun olemaan asiakkaan tiloissa ylisosiaalisten höpöttäjien seurassa. Palavereja, fläppitaulusuunnittelua, ainaista hölötystä. Sekä tietysti erityisen v-mäisen hankalia teknisiä ongelmia ratkaistavaksi, myös tekniikoilla joista en ole ennen kuullutkaan. Hieno jobi minun kaltaiselleni tyypille, jolla aina mielen taustalla on ajatus, etten osaa, en pysty, pelottaa... *haaveilee Alepan tai Siwan kassan työstä*
Joulukin lähenee
mutta eipä sitä ole ehtinyt edes juuri huomata, kun työ, ja kun ei ole perhettä. Vanhemmille ja veljelle pitäisi ilmeisesti jaksaa viikonloppuna käydä jonkinlaiset lahjat ostamassa kuitenkin vaikkei niin yhtään ole joulufiilis.
Mulla on vaan yksi kysymys tuohon lahja-juttuun: miksi? Jos ei kiinnosta/huvita/jaksa/halua, niin ei ole pakko vain siksi että niin "kuuluisi" tehdä:) Toki jos itse ehdottomasti haluaa, niin sitten. Ei vain kuulostanut siltä ;)
VastaaPoistaEn minä itse haluaisi, mutta en halua loukata muita sillä että noudattaisin omia periaatteitani niin jääräpäisesti. Esim. omat vanhempani ovat hyvin perinteisiä ja kyllä ne ihmettelisivät kovasti, jos en lahjoja ostaisi. Luultavasti olisivat minusta huolissaankin. Helpompi vaan nähdä se vaiva että hankkii lahjat, vaikka itselle olisi pohjimmiltaan ok ettei koko lahjaperinnettä olisi olemassakaan.
Poista