Nyt iski elämäntapakateus
Joulut tuli ja meni, pari päivää lusin vanhemmilla velvollisuudentunnosta, ja huomaan tulevani vanhaksi siitä, että en edes riidellyt äitini kanssa. En edes vaikka välillä riitaa haastettiin - minä vaan upposin syvemmälle mobiilipelien ja netin maailmaan, enkä reagoinut mitenkään selvästi minua ärsyttämään tarkoitettuihin puheenaiheisiin kuten painoni, pukeutumis- ja hiustyylini tai se millaisista autoista pidän ("on sopimatonta ajaa urheilullisella autolla kun on itse 'lihava tömyri', sellaisella pitäisi olla urheilullinen kuskikin).
mahdollisimman luonnonmukaisesta elämästä kaukana ihmisistä, kaukana työelämästä. Olen vaan ajatellut että näin ankarassa ilmastossa se on aika mahdotonta sinkkuna toteuttaa, ainakaan tällaisen avuttoman syntyperäisen kaupunkilaisen, jolla ei ole oikein luonnossa selviämistaitoja, kuten erätaitoja tai viljelyyn, kalastukseen tai eläinten pitämiseen liittyviä taitoja.
Aina olen ajoittain haaveillut erakoitumisesta,
 |
| Rami Hiltunen mökkinsä edustalla |
Ja sitten silmiini osui juttu, jossa kaupunkinlainen kampaajan työn sosiaalisuuteen kyllästynyt 46-vuotias entinen kampaaja Rami Hiltunen on muuttanut juuri sellaiseen elämään josta olen itse aina haaveillut (linkki juttuun). Hän on opetellut nollasta kaikenlaista: pitämään lehmiä ja kanoja ja lampaita, valmistamaan kermaa ja voita, rakentamaan ulkorakennuksia. Pienviljelyyn liittyviä taitoja hänellä tosin on ollut ennestään, koska on hankkinut myös puutarhurin koulutuksen.
Ihanalta vaikuttaa hänen elämänsä pienessä sinisessä mökissä, jopa joulukuusen hakumatkalle seuraavien vapaiden lapinlehmien, kissojen ja kanojen kanssa. Itse tosin mieluummin haluaisin töllin jonkun kalaisen veden rannalta, niin että proteiiniksi riittäisi kalat ja ehkä omien kanojen munat, ei tarvisi lehmiä pitää.
Rahaa tarvitsee jutun mukaan vain 1500 euroa vuodessa, joten ei ihan heti tule hätä jos valtio huonontaa etuuksia. Hänellä vielä niin, että on omaa metsää jota myymällä sitä rahaa saa, eikä ole riippuvainen tuista ja korvauksista, joiden vastikkeena voidaan ainakin tulevaisuudessa pakottaa erilaisiin velvoitetöihin.
Eiköhän tässä jokunen päivä tule haaveiltua tuollaisesta elämästä, kunnes sitten totean että minä olen kuitenkin liian avuton, liian heiveröinen ja kylmänarka, liian mukavuudenhaluinen toteuttaakseni tosissani tuotakaan muutosta ;)
Eiköhän tässä jokunen päivä tule haaveiltua tuollaisesta elämästä, kunnes sitten totean että minä olen kuitenkin liian avuton, liian heiveröinen ja kylmänarka, liian mukavuudenhaluinen toteuttaakseni tosissani tuotakaan muutosta ;)
Uskomatonta miten hirveitä äitejä on olemassa. Itse en pystyisi viettämään tuollaisen ihmisen seurassa aikaani.
VastaaPoistaEi tuo edes ole pohjimmiltaan mitenkään hirveä ihminen, vain sellainen levoton ja epävarma. Huolissaan, kun tytär ei elä hänen mielestään kunnollista keskiluokkaista elämää ja näytä sellaiselta kuin tässä iässä pitäisi ;) Jo se ettei minulla ole miestä ja lapsia on suuri häpeän aihe ;)
Poistaen tiedä onko tuo nyt niin harvinaista edes. siis tuo Ramin elämä. minulla on muutama sukulainen, jotka elää suurinpiirtein tuolla tavalla, olosuhteiden pakosta. ovat joutuneet melko nuorina työelämästä syrjään, asuvat syntymäkodeissaan, mummonmökki-tyyppisissä taloissa. tyytyväisiä tuntuvat olevan elämäänsä, mutta luulen ettei se onnistuisi ihan noin vain kaupunkielämään tottuneelta. mutta osan aikaa haluaisin elää noin. vaikka viikonloput tai kesän. silloinhan ei voisi pitää eläimiä, mutta voisi syödä itse viljeltyä ruokaa jne. ei tuo mikään mahdoton homma ole, mummonmökit ei mahdottoman kalliita ole.
VastaaPoistaMulla on aiemmin ollutkin mummonmökki, mutta tosiaan kävin silloin it-alalla täyspäivätyössä, ja niin se oli kyllä aika rankkaa, että uuvuttavien työpäivien päälle piti lämmittää taloa pelkästään puilla, tehdä puutarhahommia jne.
PoistaLuulen että nauttisin noista askareista, jos niihin voisi käyttää koko päivät, eikä niin että tehdään kiireellä työpäivien ohessa. Esim. kovalla pakkasella oli tosi inhottavaa joutua heräämään polttamaan takka niin pitkälle että sai pellit kiinni ennen töihin menoa, ja sitten taas hätä polttamaan takkaa uudestaan kun tuli kotiin kun lämpötila töllissä oli jo laskenut.
tämä blogihan on aivan mainio. löysin vasta nyt, mutta seuraamaan jään.
VastaaPoistaOnneksi haaveilua ei vielä ole kielletty..mä haaveilen lottopotista joka mahdollistaisi pienen mökin järven rannalla..kohtuullisilla mukavuuksilla (sisävessa ja lämmin vesi nyt ainakin olis kivoja) pakenisin tätä hullunmyllyä yksin johonkin "kauas pois" ja nauttisin kun saisin olla yksin ja tehdä omanlaiseni elämän, tästä mitä vielä jäljellä on..
VastaaPoistaKiva haave :) Ensin mietin että hmm, kyllä ilman lottovoittoakin varmaan useimpien on pieni mökki mahdollista hankkia, mutta tosiaan, lottovoitto mahdollistaisi siellä kokonaan elelyn ilman tarvetta töissäkäyntiin.
PoistaItselleni juuri se olisi pointti "erakoitumisessa": päästä eroon työelämän oravanpyörästä, ei niinkään joku mökki tai paikka itsessään. Eikä edes se erakoituminen, koska olen onnistunut erakoitumaan Helsingissä asuessakin erinomaisesti. Täytyy vaan näyttää sulkeutuneelta ja vihaiselta niin ei kukaan puhu mitään :D
Sie et ole tarpeeksi paljoa kuunnellut ja lukenut Pertti Linkolan juttuja. Voi sitä kaupunkilaisittainkin erakoitua ensi alkuun. Työmatkan pituus konttorille joku pauttiarallaa 60 km on ihan ok työmatkan pituus omalla autolla ajettaessa, eikun vaan mökkiä Vihdistä etsimään. Aikaa vie vähemmän kuin Itä-Helsinkiläisen duunimatka Esposeen julkisilla. Ja koodarin hommia voi tehä paljon etäältä. Varsinainen erakoituminen on aika hankalaa nykyään kun muu maailma menee niin vilkkaan ohi että pahimmatkin erakoijat hakevat lähteestä muovikanistereilla vetensä uudella autolla. Tätä toimintaa koristellaan luonnonmukaisesti sillä, että kyseinen reissu tehdään paljain jaloin säästä riippumatta. Joten jatka vain nykyisellään ja tuskin ihan oikeasti haluaisit erakoitua, etenkään siinä vaiheessa jos kukaan ei kaipaa sinua. Nää "katoamistemput" ja erakoitumiset on julkkisten ja sellaisten ihmisten joilla on jo kaikkea. Koska he tekevät siitä numeroa itselleen kun joku jaksaa/kehtaa ruikuttaa perään ja sitten ollaan niiin kamalan haavoittuvaisia nyyh.
VastaaPoistaMulle on itse asiassa aina se ollut ihannetilanne, ettei kukaan kaipaa minua eikä ole minusta riippuvainen. On vapaa vaikka kuolemaan ilman että kukaan jää suremaan. Vaikka ryyppäämään itsensä hautaan jos siltä tuntuu. Ei sillä että niin aikoisin erityisesti tehdä, mutta minusta on ihana ajatus että mulla on siihen vapaus, että voin tehdä mitä vaan aiheuttamatta vapaudellani kärsimystä muille.
PoistaKun tuota oikein mietin, niin olenhan minä aika hyvin erakoitunut Helsingissä asuvanakin, voi meinaan mennä viikkoja ilman että puhun kellekään sanaakaan :) Ja oikein aktiivisesti välttelen sosiaalisia kontakteja. Eikä minua haittaa erityisemmin ympärilläni sellaiset ihmiset, joiden kanssa minun ei tarvitse mitenkään kommunikoida.
En oikeastaan niin paljon kaipaa luonnon rauhaakaan, vaan nimenomaan tavanomaisesta palkkatyöstä eroon pääsemistä. Koodaaminen jossain sivukulmilla asuen on suunnilleen painajainen - olen kokeillut jo, oli vielä uuvuttavampaa kuin koodaaminen työkseen kun asuu helppohoitoisessa kerros- tai rivitaloasunnossa. Mutta se jos ei tarvitsi enää tehdä palkkatyötä ollenkaan tai lähes ollenkaan, vaan voisi elää paljolti sillä mitä itse tuottaa, niin se olisi todellinen vapautus.
Joulupäivänä vanhemmillani: olen jo aiemmin kertonut suunnitelmistani muuttaa pois samalta paikkakunnalta kuin vanhempani, ja jossa olen asunut 40 vuotta. Nyt työmatkoihin menee reilu 2 tuntia päivässä, uudessa asunnossa reilu 5 minuuttia. Kun näytin isälleni asunnon pohjapiirustuksen ja kerroin, että työmatkaa tulee olemaan 300-400 metriä. Isän vastaus oli, että mitä sitten kun työpaikka muuttaa 30 km päähän, niin mihin minä sitten muutan...
VastaaPoistaOlikin sitten ihan liikaa odotettu, että isä olisi voinut iloita mun uusista suunnitelmista ja sanoa jotain positiivista tästä mun elämän edessä olevasta isosta muutoksesta. No, eipä enää tarvitse tästä eteenpäin kertoa oman elämän tärkeistä asioista.
Masentavaa, mutta niin tyypillistä vähän vanhemmille sukupolville, erityisesti suurille ikäluokille joita omatkin vanhempani ovat. Jos toinen on iloinen, niin heti täytyy tuoda maan pinnalle muistuttamalla riskeistä ja varjopuolista.
PoistaIhan kuin se olisi jotenkin hirveän vaarallista, jos päästäisi itsensä iloitsemaan, ja sitten tulisikin jokin vastoinkäyminen. Vaikka iloitsisi kun työpaikalle pääsee kävellen 10 minuutissa, ja sitten se työpaikka muuttaisi 30 km päähän. Mutta eihän se etukäteen masentelu oikeasti mitään siinä tilanteessa auta, joten ihan hukkaan menee tapahtuipa varoiteltuja asioita tai ei...
Entä jos tuollainen elämäntavan muutos olisi tosiaan kohdallasi mahdollinen? Olen seurannut blogiasi ehkä vuoden verran ja välillä ihmetellyt, mikset ole säästänyt rahaa jättäytyäksesi pois ilmeisen kuluttavasta työelämästä. Sitten kyllä ymmärsin, että säästäminen on filosofiasi vastaista, mutta entä jos se auttaisi pitkällä tähtäimellä saavuttamaan haaveilemasi olotilan? Luulisin, että olemalla esim. vaihtamatta autoa voisit saada ihan muutamassa vuodessa 50000 euroa säästöön (edellyttäen, että asunto ja auto ovat jo velattomia), ja sitten vain myyt nykyisen asuntosi ja ostat mummonmökin ja sijoitat loppurahan jotenkin järkevästi niin, että pystyt sitä käyttämään tuhoamatta pääomaa kovin paljon. Oletko muuten lukenut Kaarina Davisin kirjoja? Suosittelen, uskon että hänen tilanteessaan on alkujaan ollut paljon samaa.
VastaaPoistaOlisihan se toki mahdollinen, jos olisin varma että oikeasti haluan sitä. Mutta epäilen itsekin etten ihan oikeasti halua, vaan enemmänkin kitisen lämpimikseni kun on kiva haaveilla välillä jostain muutoksesta. Jos toteuttaisin tuollaisen elämänmuutoksen, seuraava valitus olisi, että täällä on ihan helvettiä: kylmää, pimeää, epämukavaa, ei palveluja lähimaillakaan. Kaipaisin takaisin helppoon elämään kaupungissa.
PoistaTyö, sitä en luultavasti kyllä kaipaisi, tosin tänään taas ajattelin että että minä joskus nautin juuri siitä vuoristoradasta jossa mennään intensiivistä vauhtia hätäpaniikkitilanteesta toiseen, ja koko ajan on tunne että taistellaan selviytymisestä. Se ON stressaavaa ja kuluttavaa, mutta siitä saa myös tietynlaisia perverssejä kicksejä ;)