Luettua: Eckhart Tollen Läsnäolon voima
Äitini tätä kirjaa suositteli ja sain häneltä lainaksi sen, joten tuli luettua. Tämäntyyppiset kirjat aiheuttaa minussa aina vähän kaksijakoisia tuntemuksia: toisaalta olen kiinnostunut henkisyydestä ja ehkä jopa hengellisyydestä, mutta inhoan sitä jos alkaa tuntua että minulle tuputetaan jotain valmiita uskomuksia, joita minun pitäisi uskoa koska niin sanoo pyhänä pidetty kirja tai guruna pidetty henkilö tai joku muu ulkopuolinen taho. En minä vaan pysty uskomaan väitteitä esim. tuonpuoleisesta tai jumaluudesta vain siksi että joku niin väittää, ilman mitään todisteita tai omakohtaista sisäistä kokemusta.
Tämä oli kuitenkin pääosin positiivinen yllätys tämä kirja. Siinä ON joitain niitä minulle näppylöitä aiheuttavia
väitteitä kuten "keho on olemassa koska uskomme kuolemaan", "sisäisen kehon tiedostaminen hidastaa kehon vanhenemisprosessia" sekä ajatuksia kuoleman jälkeen tapahtuvasta esim. jälleensyntymästä. Mutta tällaisia väitteitä on suhteellisen vähän eikä niitä sentään painosteta uskomaan, ei esimerkiksi esitetä että niiden omaksuminen olisi läsnäolon tai rauhan tms saavuttamisen ehto.
Itse pääopetus taas on minusta varsin järkeenkäypää. Pääopetus on se, että me itse aiheutamme suurelta osin kärsimyksemme ja eristäytyneisyyden tunteemme oman mielemme toiminnalla. Sillä, että emme juuri koskaan pysähdy hetkeen vain olemaan, vaan pyyhällämme ohi hetkistä ajatellen samalla mennyttä tai tulevaa. Itselläni on aivan erityisen vilkas mieli joten tämä kyllä kolahtaa minuun täysillä. Minä tosiaan kun vaikka koiran kanssa kävelen tuolla ulkona, en koskaan ole sisäisesti hiljaa vaan koko ajan fantasioin tai muistelen tai suunnittelen jotain. Tämä menee jopa niin pitkälle, etten huomaa edes vastaan tulevaa naapuria ja moikkaa, koska olen niin "ajatuksissani". En ole ikinä ajatellut että siitä olisi sen enempää haittaa kuin että vaikutan ehkä vähän hömelöltä kulkiessani kulmat rypyssä mietteissäni. Tollen mukaan juuri tällainen mielen automaattinen aktiviteetti voi taas olla koko levottomuuden (jota minä olen kokenut ja koen useinkin) perussyy. Ja että mielen hiljentämisen kautta voisi saada jopa hengellisiä kokemuksia ykseydestä kaikessa olevan hengen kanssa, yhteydestä Olemiseen (Jumalaan, mutta Tolle sanoo kirjassa että ei halua käyttää sitä sanaa koska ihmisillä on niin paljon lukkoon löytyjä mielikuvia siitä millainen Jumala on, ja nämä mielikuvat estävät löytämästä todellisuutta niiden takana.).
Kirjassa on myös paljon muutakin mielenkiintoista asiaa. Erityisesti kärsimyskehon käsite kiinnosti minua, koska olen itse koko elämäni ihmetellyt että miksi joskus minulla "napsahtaa" ja hetken olen tavallisen itseni sijaan ilkeä ja pahantahtoinen ihmishirviö, joka haluaa sekä kärsiä että tuottaa kärsimystä. Tolle selittää ilmiötä kärsimyskehon käsitteellä, ja pohjimmiltaan kärsimyskeho on loukkuun jäänyttä elämänenergiaa joka on kääntynyt tuhoisaksi joutuessaan eroon kokonaisenergiasta. Ihmissuhteista oli myös ihan hyviä pointteja. Ja koska minä olen kärsinyt sekä alkoholi-, että nyt myöhemmin ahmimisriippuvuudesta, tämä erityisesti oli kiinnostavaa:
Uskon kyllä tuon että riippuvuudet johtuvat ahdistuksesta. Olen vaan aina ajatellut että ahdistuksesta pääsisi hankkimalla elämäänsä jotain konkreettista lisää: miellyttävämmän työn, puolison jos on yksinäinen, harrastuksia - täyttäisi elämää jollain rakentavalla ja terveellä. Nykyhetken "taikavoima" tuntuu jotenkin kovin uskomattoman yksinkertaiselta, vaikealta uskoa että se toimii. Mutta eipä se ota jos ei annakaan jos kokeilen joten...
Tämä oli kuitenkin pääosin positiivinen yllätys tämä kirja. Siinä ON joitain niitä minulle näppylöitä aiheuttavia
Itse pääopetus taas on minusta varsin järkeenkäypää. Pääopetus on se, että me itse aiheutamme suurelta osin kärsimyksemme ja eristäytyneisyyden tunteemme oman mielemme toiminnalla. Sillä, että emme juuri koskaan pysähdy hetkeen vain olemaan, vaan pyyhällämme ohi hetkistä ajatellen samalla mennyttä tai tulevaa. Itselläni on aivan erityisen vilkas mieli joten tämä kyllä kolahtaa minuun täysillä. Minä tosiaan kun vaikka koiran kanssa kävelen tuolla ulkona, en koskaan ole sisäisesti hiljaa vaan koko ajan fantasioin tai muistelen tai suunnittelen jotain. Tämä menee jopa niin pitkälle, etten huomaa edes vastaan tulevaa naapuria ja moikkaa, koska olen niin "ajatuksissani". En ole ikinä ajatellut että siitä olisi sen enempää haittaa kuin että vaikutan ehkä vähän hömelöltä kulkiessani kulmat rypyssä mietteissäni. Tollen mukaan juuri tällainen mielen automaattinen aktiviteetti voi taas olla koko levottomuuden (jota minä olen kokenut ja koen useinkin) perussyy. Ja että mielen hiljentämisen kautta voisi saada jopa hengellisiä kokemuksia ykseydestä kaikessa olevan hengen kanssa, yhteydestä Olemiseen (Jumalaan, mutta Tolle sanoo kirjassa että ei halua käyttää sitä sanaa koska ihmisillä on niin paljon lukkoon löytyjä mielikuvia siitä millainen Jumala on, ja nämä mielikuvat estävät löytämästä todellisuutta niiden takana.).
Kirjassa on myös paljon muutakin mielenkiintoista asiaa. Erityisesti kärsimyskehon käsite kiinnosti minua, koska olen itse koko elämäni ihmetellyt että miksi joskus minulla "napsahtaa" ja hetken olen tavallisen itseni sijaan ilkeä ja pahantahtoinen ihmishirviö, joka haluaa sekä kärsiä että tuottaa kärsimystä. Tolle selittää ilmiötä kärsimyskehon käsitteellä, ja pohjimmiltaan kärsimyskeho on loukkuun jäänyttä elämänenergiaa joka on kääntynyt tuhoisaksi joutuessaan eroon kokonaisenergiasta. Ihmissuhteista oli myös ihan hyviä pointteja. Ja koska minä olen kärsinyt sekä alkoholi-, että nyt myöhemmin ahmimisriippuvuudesta, tämä erityisesti oli kiinnostavaa:
Kaikki riippuvuudet syntyvät siitä, että kieltäydyt alitajuisesti kohtaamasta ahdistustasi ja käymästä sitä läpi. Jokainen riippuvuus alkaa ahdistuksesta ja päättyy ahdistukseen. Mistä tahansa oletkin riippuvainen - olipa kyse alkoholista, ruoasta, laillisista tai laittomista huumeista tai jostain ihmisestä - käytät jotakin tai jotakuta kätkemään ahdistuksesi.
Jokainen riippuvuus saavuttaa pisteen, jossa se ei enää toimi. Koet silloin tuskan voimakkaampana kuin koskaan ennen. Tämän vuoksi useimmat ihmiset pyrkivät pakenemaan läsnä olevasta hetkestä etsien jonkinlaista tulevaisuudessa odottavaa pelastusta. Ensimmäinen asia, jonka he kohtaisivat, jos he kohdistaisivat huomionsa nykyhetkeen, olisi oma tuskansa, ja juuri sitä he pelkäävät. Jospa he vain tietäisivät miten helppoa on saada yhteys nykyhetkeen, läsnäolon voimaan joka hävittää menneisyyden ja sen kivun. Jospa he vain tietäisivät, miten lähellä omaa todellista olemustaan he ovat, miten lähellä Jumalaa.
Uskon kyllä tuon että riippuvuudet johtuvat ahdistuksesta. Olen vaan aina ajatellut että ahdistuksesta pääsisi hankkimalla elämäänsä jotain konkreettista lisää: miellyttävämmän työn, puolison jos on yksinäinen, harrastuksia - täyttäisi elämää jollain rakentavalla ja terveellä. Nykyhetken "taikavoima" tuntuu jotenkin kovin uskomattoman yksinkertaiselta, vaikealta uskoa että se toimii. Mutta eipä se ota jos ei annakaan jos kokeilen joten...
Nyt kun äiti- ja isäsuhteista on viime aikoina puhuttu, tahtoisin lainata Tollen (Uusi maa -teoksesta) tätä kohtaa, joka tietenkin pätee muihinkin ihmisiin kuin omiin vanhempiin... :
VastaaPoista"Vahvaan ja aktiiiviseen kärsimyskehoon sonnustautuneesta ihmisestä huokuu erityistä energiaa, jota muut pitävät erityisen epämiellyttävänä. Tavatessaan tuollaisen ihmisen he tahtovat lähteä välittömästi paikalta, olla mahdollisimman vähän tekemisissä hänen kanssaan. He tuntevat vastenmielisyyttä tuota energiakenttää kohtaan."
Olen jotenkin onnistunut vakuuttamaan itseni siitä, että marttyyrina ja heikkona, mutta kuitenkin kaikkitietävänä esiintynyt äitini omasi tuollaisen voittamattoman kärsimyskehon. Hän ei ole vielä edes kuollut, mutta koen jo ennalta helpotusta ko. tapahtuman lähestymisestä... hänen kosketukselleen olen aina ollut allerginen ("kun et edes pikkulapsena halunnut tulla syliin"), isän syli kelpasi valokuvista päätellen hienosti 8) On kurjaa, että henkisesti vammautuneet ihmiset siirtävät omat ongelmansa seuraaville polville Kai lapsia sitten on niin helppo käyttää hyväksi, ettei voi vastustaa kiusausta...
Pieni sivuhuomautus, että kyse ei ole vain tahallisesta lasten kiusaamisesta ja hyödyntämisestä omiin tarkoituksiin, vaan siitä, että lapsi omaksuu ja imee itseensä huomaamattaan vanhempien ajattelutavat, koska ei heillä ole henkistä kapasiteettiä kyseenalaistaa asioita. Lapsena heidän hyvinvointinsa on täysin aikuisten varassa, joten heille muodostuu vanhemmista kuva, jossa vanhemmat ovat fiksuja, kaikkitietäviä, luotettavia - on pakko olla jokin taho johon nojata, kun itse ei vielä pysty. Jos vanhempi ei oikeasti ole tällainen, sitten on muodostettava kuvitelma. Sitten aikuisiällä onkin hyvä tajuta, että esimerkiksi se ei olekaan ihan normaalia ja ok, että isä haukkuu ja solvaa äitiä päivät pitkät...
PoistaMä jäin miettimään että minä saatan itse hyvinkin olla tuollainen "vahvaan ja aktiiviseen kärsimyskehoon sonnustautunut ihminen josta huokuu epämiellyttävää energiaa"... Minua on nimittäin aina jostain syystä ihmiset vältelleet eikä minusta ole pidetty, ja lisäksi joudun tavattoman helposti joka paikassa kiusaamisen, valitusten jne mielenilmausten kohteeksi. Jokin minussa ainakin ihmisiä ärsyttää vaikken tekisikään mitään erityistä.
PoistaKuulostaa kyllä tosi raskaalta ihmiseltä tuo äitisi. Jos Tolle on oikeassa niin jossain hänenkin sisällään voisi olla ihan erilainen ihminen, jonka vaan kärsimyskehoon samaistuminen peittää taakseen tällä hetkellä. Harmi vaan että jos on jo aikuisen ihmisen äidin ikään päässyt niin tuskinpa asiantila enää tulee muuttumaan, ja joka tapauksessa vahinko lapselle on jo tehty eikä sitä saa tekemättömäksi silläkään vaikka nyt muuttuisi.
Toisen anonyymin kirjoituksiin kommenttina, että itse aloin jo aika pienenä kyseenalaistaa vanhempani, varsinkin äitini. Taisin olla kolmen tai neljän vanha kun tajusin olevani älykkäämpi kuin äitini ja että minun pitää auttaa äitiä jos hän ei tajua jotain. Ihmekös lapsuuteeni kuului niin paljon epämääräistä levottomuutta ja erillisyyden tunnetta, koska minä en koskaan osannut edes luottaa omiin vanhempiinikaan vaan aina olin kyseenalaistamassa kaiken mahdollisen, mikä lopulta johti vain siihen että tunsin vieraantuneisuutta jopa omista vanhemmistani.
PoistaOlet Plusssapallo aika älykäs ja itsenäinen ihminen, jos noin aikaisin pystyit eriyttämään itsesi vanhemmistasi. Mulle tais kyllä käydä niin, että vasta teini-iässä uskalsin katsella perhetilannetta ulkopuolelta, ja vieläkin on vaikea todeta, että äitini oikeasti oli/on niin kauhea kuin oli/on... Ehkä se on niin, ettei kukaan voi koskaan luottaa muihin kuin itseensä, vaikka olisi miten ihana perhe ja ystävät siinä ympärillä, eikä varmaan ole tarkoituskaan. Se tyhjiön täyttäminen materialla, muilla ihmisillä jne. on vaan niin köyhää meininkiä verrattuna siihen rauhaan, minkä voi esim. meditoimalla tai muuten vaan itsensä kanssa rauhassa olemisella saavuttaa. Tosi ihmeellistä se on ja kummallista, mutta toimii... en enää jaksa uskoa, että mielenrauha löytyisi jostain itsen ulkopuolelta... kaikki muu horjuu, mutta suhde sisimpään ei... monilla se vaan on niin horjuvainen harjoituksen puutteessa...kyllä maailmassa on monta ihmeellistä asiaa !!
PoistaMinustakin tuntuu että rauhan voi löytää omasta sisimmästään. Toisinaan jopa tunnen sellaista rauhaa, mutta helposti sitten pelästyn, että se on epätervettä. Niin hyvin sitä on ihmiset aivopesty siihen että pitäisi olla esim. riippuvainen ihmissuhteista tai pitäisi olla jotain erityistä tekemistä, että tuntuu jotenkin epäterveeltä olla onnellinen yksikseen ja ilman mitään erityistä syytä.
PoistaSitä alkaa helposti pohtia sellaista kuin että ei kai elämän tarkoitus voi olla käpertyä yksinään lillumaan onnentunteeseensa, vaan kai tarkoitus olisi jotenkin myös olla hyödyksi ja iloksi muille. Tai tarjota muille mahdollisuuksia olla hyödyksi ja iloksi itselle, mitä ei tarjoa, jos on täysin henkisesti itseriittoinen yksinäisyydessään.
Toisaalta, enpä minä juuri sosiaalisia suhteita ole koskaan muutenkaan harrastanut, joten jos valinnat on olla muille hyödytön ja levoton ja onneton, tai muille hyödytön ja onnellinen, niin eiköhän se viime mainittu kuitenkin ole parempi vaihtoehto :)