Kuulumisia

 Olin ajatellut vain hiljakseen lopettaa blogin kirjoittamisen, koska olen luovuttanut painonpudotuksen suhteen ja alkanut sellaiseksi monen mielestä koomiseksi kehopositiiviseksi, joka hyväksyy epäterveellisen ja sairaalloisen ylipainon. Koska kerran laihdutuslääkekään ei tehonnut ja piti sen takia lopettaa, ja enää ei olisi vaihtoehtoja kuin lihavuusleikkaus, mihin en halua ryhtyä. Mutta oli kyselty kuulumisia joten laitetaan. 

Laihdutus- tai terveysasioita ei ole tosiaan tullut juuri mietittyä sen jälkeen kun kävi ilmi, että

Saxendakaan ei minulla tehonnut. Totesin vaan että pitäkää perkele tunkkinne sitten. En jaksa. Olen siitä asti pysynyt noin 120 kilossa, tähän ilmeisesti paino toistaiseksi vakiintunut. En enää edes haaveile merkittävästä painonpudotuksesta. Ja silti olen edelleen erittäin kehonegatiivinen sekä omaa kehoani että muiden lihavien kehoja kohtaan. Olen esim. yrittänyt seurata Instagramissa plussamuotisivuja, mutta aina kun niin teen, kuulen laihuuspakkomielteisen äitini kommentit päässäni: "yök, valas, mikään vaate ei näytä hyvältä tuollaisella" jne. 

Onnistuin myös karkoittamaan ehkä maailman ihanimman miehen olemalla läski ja hankala. Ei se ole helppoa lähes viisikymppisenä yrittää parisuhteita enää, sitä on tottunut siihen että mitään kompromisseja ei tehdä ja jos se ei toiselle käy, niin häivy. Mutta olihan siinä se läski-asiakin. Mies oli tosi sporttinen ja toki treenasi itsekseen, mutta tykkäsi että edes joskus kävelyille tms. lähdettäisiin yhdessä. Mutta sitten kun niin tehtiin, häntä alkoi vituttaa minun hitaus ja vaivainen lyllerrys, ja alkoi heitellä sarkastisia kommentteja, tyyliin että jos minä valitin että polvea särkee ja täytyy ottaa lepotauko, niin vittumaisesti kommentoi jotain että niin kyllähän se särkee kun on kahden ihmisen painoinen. Sitten tuli töissä tiukka ja stressaava jakso ja tapojeni mukaisesti helpotin stressiä päivittäisellä kaljoittelulla. Jossain vaiheessa yökoodausta ja -kaljoittelua hän totesi että se on nyt niin että pitää valita minut tai alkoholi. Minä sanoin ylpeästi, että valinta on selvä: alkoholi. Onhan sitä tullut kaduttua mutta tehty mikä tehty, ja ei hän lopulta olisi koskaan ollut tyytyväinen sellaisen ihmisen kanssa, josta ei ole kaveriksi vaellusretkille tai seikkailuhenkisemmille ulkomaanmatkoille ja jota pitää hävetä sukulaisten ja kaverien edessä.

Eron jälkeen olen ehkä tuntenut oloni joskus vähän yksinäiseksi, mutta muuten elämä menee tasaisesti. Työkseni teen nyt 100% etätyötä ja mietin, missä päin haluaisin asua. Ulkomailla ei valitettavasti saa, mutta Suomessa saa valita asuinpaikkansa vapaasti. Synnyinpaikkakuntani Turku kiinnostaisi ehkä, Port Arthurin puutalot? Tai Porvoon tai Tammisaaren vanhat alueet. Kesällä olin mökkilomalla Sastamalassa, ja sielläkin oli hienoa peltojen keskellä ja järven rannalla, miksei joku tuollainenkin. Helsingissä tuskin haluan pitkään asua, jos kerran työtä saa tehdä täysin etänä. 

Maailmallahan nyt tapahtuu kaikenlaista, ja välillä mietin pitäisiköhän kirjoittaa pääosin ajankohtaisaiheisiin keskittyvää blogia. Mutta sitten taas totean, että siihen on asioita tarkemmin seuraavien yhteiskunnallisesti aktiivisten ihmisten blogeja ja somekanavia, ehkäpä minun omalle ei ole tarvetta. Ainoa minun vähän uniikimpi näkökulma kun on ikääntymisen ja raihntaistumisen täysin hyväksyvän ruman ja lihavan keski-ikäisen akan satunnainen tajunnanvirta, ja se tuskin on järin kiinnostavaa :)